anne moilanen

Aika ukkomainen nainen taitaa olla 1 miesmäinen nainen huulipunanasa kaa.mustat saappaat.vain ratsupiiska puuttu.oikke alistaja tyyppi.hui hai.
3589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihana nainen pohjimmiltaan ja naisellinen. Anne Moilanen on nyt vaan feministisen lehden päätoimittaja ja feministien keulakuva, siksi hänen on vedettävä tiukkaa roolia! Samoin vetämänsä radio-ohjelma edellyttää tiukka feministi roolia. On ikääkuin perinnyt Päivi Istalan "manttelin". Päivikin vielä äänessä mutta Anne on astumassa ja astunut Istalan rooliin julistamaan naistutkimuksen ihmeellistä voimaa.

Anne kun vaahtoaa, niin joka kerran kadehdin Jan Erolaa, hänen miestään, tekisi nimittäin mieli moiskauttaa pusun ihanille huulille ja sanoa:" No, no, Anne rakas, rauhoitu vähän." Olen satavarma, että Jan tekee kotona juuri noin ja sitten Anne voi olla ihan oma ihana itsensä!

Ei sillä, oikeassahan Anne monasti on, mutta roolinsa vuoksi ampuu yli ja on puolueellinen. Leipänsä on jokaisen ansaittava!

Äänestä
  • Onks sillä munat??

    Äänestä

Kalle Isokallio istui Moilasen viressä ja hänellä alkoi seisoa siinä herkkupolvia vilkuillessaan.Sen huomasi haarovälin pullistumasta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TV-1 amusella kirjoitti:

Aika ukkomainen nainen taitaa olla 1 miesmäinen nainen huulipunanasa kaa.mustat saappaat.vain ratsupiiska puuttu.oikke alistaja tyyppi.hui hai.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu