kohdunkaulansyöpä

    Olen 19 vuotias ja minulla on kondylooma ollut n.3 kk. Näkyviä kondyloomia siis ja sen takia aikoinaan menin papaan. No papan tulos oli sitten luokkaa 2.
Olen kuullut että nämä näkyvät kondyt mitä mullakin on, eivät aiheuta syöpää, mutta voiko minulla olla sekä näitä näkyviä että niitä pahempi laatuisia viruksia?
Ja kohdunkaulan syövän oireita ovat verinen vuoto, mitä minulla on nyt alkanut olemaan sekä poikkeavaa valkovuotoa. Minun käskettiin menenään toukokuussa uudestaan papaan, mutta pelottaa koko aika että saan syövän!!
Miten mahdollista se on? :/
21044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kohdunkaulansyöpä on ikäiselläsi harvinaista, mutta kuten tiedät, kondyloomakin saattaa hoitamattomana sitä aiheuttaa. Kohdunkaulansyöpä voi toki tulla, vaikka HPV:tä ei olisikaan. Silloin se kehittyy rauhasepiteelissä. Tällainen syöpä ei yleensä näy papakokeessa, vasta kun se on jo kehittynyt syöväksi.

Kondylooman taustalla on HPV-virus. Tuota HPV-virusta on montaa eri tyyppiä, josta yksi niistä aiheuttaa kondyloomaa, toinen syyliä esim. sormeen, toiset huuliherpeksen ja toiset vaan ovat elimistössä, toiset aiheuttavat syöpää ja sitten on niitä, jotka eivät aiheuta mitään. Sanotaan, että jokainen kantaa jotakin HPV -virusta elimistössään jossain vaiheessa elämäänsä. Sinun kondyloomaasi aiheuttava HPV ei aiheuta siis kohdunkaulansyöpää, ole tästä onnellinen. Mutta tottakai on mahdollista, että kannat myös pahempilaatuisia viruksia. En halua pelotella, mutta se on kuitenkin tosiasia. Tämä on meille jokaiselle mahdollista. Siksi meille naisille onkin erittäin tärkeää, että käymme säännöllisesti papakokeissa. Mahdollisuus siihen, että sinulla olisi kohdunkaulansyöpää aiheuttavia viruksia on suunnilleen yhtä suuri kuin mahdollisuutesi kaatua ja loukata itsei, kun lähdet ulos.

Mutta mitä tulee oireisiisi sitten...Kohdunkaulan syövässä on joskus oireita, mutta joskus ei ole ollenkaan oireita. Tämä kaikki on yksilöllistä. Jos huomaa itsellään joitakin tavallisuudesta poikkeavia oireita, kannattaa ottaa mahdollisimman pian yhteyttä gynekologiin. Kyseessähän voi olla jotakin muutakin kuin kohdunkaulansyöpä. Vaikka sinua on käsketty ottamaan papakoe uudestaan vasta toukokuussa, suosittelisin sinua hakeutumaan lääkäriin oireidesi johdosta. Parempi tutkia kuin murehtia, vai mitä?

Kohdunkaulansyöpää on turha pelätä, jos käyt tarkistuksissa säännöllisesti. Vaikka kohdunkaulansyövän saisikin, on se nykyään yleensä helposti hoidettavissa. Henkinen kuntoutuminen voi tietenkin toisilla kestää pidempään kuin toisilla, mutta se onkin sitten toinen juttu.

Äänestä
  • "Vaikka kohdunkaulansyövän saisikin, on se nykyään yleensä helposti hoidettavissa."

    Kohdunkaulasyövän esiastemuutokset ovat helposti ja polikliinisesti hoidettavissa, senpä takia säännöllisissä papa-kokeissa käyminen on erittäin suositeltavaa! Myös varhaisvaiheen (stage I) syöpä voidaan usein hoitaa nykyisin mm. lisääntymiskyky säilyttäen. Kaiken A ja O on että asia todetaan varhain, ja siinä papa-seulonnalla on keskeinen osuus.

    Pitemmälle edennyt syöpä vaatii kuitenkin laajan leikkauksen / rankan kemosädehoidon tai molemmat, ja levinneen syövän lopullinen parantaminen on melkoisen mahdotonta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


zkdhgkjnhknkk kirjoitti:

    Olen 19 vuotias ja minulla on kondylooma ollut n.3 kk. Näkyviä kondyloomia siis ja sen takia aikoinaan menin papaan. No papan tulos oli sitten luokkaa 2.
Olen kuullut että nämä näkyvät kondyt mitä mullakin on, eivät aiheuta syöpää, mutta voiko minulla olla sekä näitä näkyviä että niitä pahempi laatuisia viruksia?
Ja kohdunkaulan syövän oireita ovat verinen vuoto, mitä minulla on nyt alkanut olemaan sekä poikkeavaa valkovuotoa. Minun käskettiin menenään toukokuussa uudestaan papaan, mutta pelottaa koko aika että saan syövän!!
Miten mahdollista se on? :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu