Moi!
Olemme lähdössä kolmen hengen porukalla inglesiin 3.4 Onko muita lähössä samaan aikaan? Mitä muuten kaikki on mieltä inglesistä loma paikkina?
playa del ingles
5
1157
Vastaukset
- Hurhururur
Rantsu ja biletys paikkana loistava, mutta sopii kyllä myös ihan vaan rauhalliseen rentoutukseen.
Jos jotain muuta kaipaa, niin bussit ja taxit kulkee Puerto ricoon ja Las Palmasiin, ja tietysti Moganiin.
Toivon lähteväni jo ennen teitä..??- nuorille ja vanhoille
Kaikki löytyy ja on lähellä. Kauemmaskin pääsee. Just ostoksille kannattaa mennä Las Palmasiin. Mogan vähän varttuneempaan makuun, mutta hieno on ranta sielläkin eikä tuule yhtä paljon kuin Inglesissä. Ja sinne pääsee myös lautalla Puerto Ricosta. Samana päivänä mahdollista tsekata molemmat paikat.
- Täällä ollaan
Toisen puolesta on paha mennä sanomaan mitään lomapaikan sopivuudesta. Kuitenkin Gran Canarialla kävi pelkästään viime joulukuussa 258 000 ulkomaalaista ja koko viime vuonna lähes 2,7 miljoonaa turistia. Eivät kaikki liene köyhiä homoja! Suomalaisia kävi joulukuussa 19 550 henkeä ja koko viime vuonna 121 700 suomalaisturistia, joten varmaan koneessa on lisäksesi muitakin matkustajia.
- Pakettituristi
Minä lähden malkein samaan aikaan eli 5.4. Tällä kertaa olen reissussa itekseen kun muut ei saanu talvilomaa enää siihen aikaan.
Enpä ole ennen käynyt, mutta siellä käyneet ovat kehuneet ja Thaikkulan-kävijät haukkuneet :)
Itellä suurimpana tavoitteena vain relata, mutta toisaalta käydä myös saaren muissa kohteissa ja tietenkin Palmasissa. Biletys (onneksi?) jää varmaan "hieman" pienemmälle kun itekseen pyörii.- chano
Palasimme viikko sitten Inglesista oli kiva loma.
Kaikille jotakin itse voi valita mita tekee.
Monissa ravintoloissa on ruokalistat SUOMEN KIELELLA
eI PITAISI TULLA ogelmia tilausten kanssa.Me kavimme Anexo II La Sirena nimisessa Ravintolassa ja
olimme tyytyvaisia saamaamme palveluun voin suositella.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207051Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1174830L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634086TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6982154Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2481546- 671395
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j541337Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä201037