Miten on mahollista

-----

Ehdin pelata turnausta 13 rundia ja paras käsi mikä tuli oli 22. Ei ollu kertaakaan edes lähellä väriä tai suoraa. Vaikka olin foldannu, ei olis mitään tullukkaan. Miten voi olla näin paska tuuri juuri mulla. Parasta oli joskus hävitä värisuoralla.

17

1476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Rat

      Eilen oli itselläkin "pitkä" kuiva kausi. Neljään sittariin osallistuin ja yhdessä pääsin rahoille asti - täysin tuurilla. Paras käsi noin kolmen tunnin session aikana oli TT, jonka pelasin suhteellisen oikein ja hävisin kyseisen sittarin siihen (75-25 johdossa flopin jälkeen all-in). Ainoat voitot tulivat joko (semi)pluffeilla, tai kerran kun pääsin isosta blindista 83o:lla mukaan jakoon maksamatta lisää... :)

      Hauskinta tässä on, ettei kyse oikeastaan ole tuurista. Todennäköisyyden lakien mukaan tällaisia kuivempia kausia nyt vain tulee silloin tällöin. Vastaavasti välillä tuntuu, että kaikki osuisi. Ainut mitä tuossa tilanteessa voi tehdä, on pitää pää kylmänä ja jatkaa oman parhaan pelinsä pelaamista. Yksikään edeltävä jako ei millään tavalla vaikuta seuraavien todennäköisyyksiin, mikä on hieno tapa sanoa, että se kuiva kausi voi loppua millä jaolla tahansa... :)

      Värisuoralla häviäminen on kyllä erittäinkin harvinaista, mutta onhan se mahdollista. Paras jonka olen nähnyt, on ässänelosten häviävän kuningasvärisuoralle muistaakseni wsop:n televisoidussa turnauksessa. Eikä niitäkään ihan hirveän usein satu.

      • onko oikeesti

        hei tosi harvinaista hävitä värisuoralla, älä! LOL.

      • The Rat
        onko oikeesti kirjoitti:

        hei tosi harvinaista hävitä värisuoralla, älä! LOL.

        Harvoin värisuoralla häviää, mutta jos pöydässä on suitterit vaikkapa 89TJ, sen näkee kolme henkilöä ja sinulla on se seiska... Todennäköisyys, että jommallakummalla muista on se akka on noin 4/46 = ~8,5%.

        Tästä muuten sivuhuomio, flopin jälkeinen päistä avoin värisuoran veto on yksi niistä hyvin harvoista tilanteista, joissa vetokäsi on edellä muita... Siinä miettimistä, kun floppi on 678s ja itsellä on kädessä 88... :)

      • sitten mikä tahansa,
        The Rat kirjoitti:

        ei kukaan kippaa kärkisettiä, eikä edes mieti sellaista. paitsi sinä ilmeisesti hahaha lol.

        niin ja hei lol, päistä auki värisuoran veto ei muuten johda jos toisella on setti kiinni. siinä setti johtaisi varmaan lähemmäs 60prossalla. et sillei hei! The Rät vois mennä vielä opetteleen oddseja haha lolol!

      • Pallit_:D
        sitten mikä tahansa, kirjoitti:

        ei kukaan kippaa kärkisettiä, eikä edes mieti sellaista. paitsi sinä ilmeisesti hahaha lol.

        niin ja hei lol, päistä auki värisuoran veto ei muuten johda jos toisella on setti kiinni. siinä setti johtaisi varmaan lähemmäs 60prossalla. et sillei hei! The Rät vois mennä vielä opetteleen oddseja haha lolol!

        Aivan, kukaan ei jätä kärkisettiä pelaamatta lol.. Mut vittuko sattuu riverillä saamaan värisuoran lol.. Pokeri on taitopeli lol.. On joo mut tuurillakin on osansa LOL..

        Hei lol vittu että kyrpii tollaset vitun LOL teinixit :D

      • jooooeipäs
        The Rat kirjoitti:

        Harvoin värisuoralla häviää, mutta jos pöydässä on suitterit vaikkapa 89TJ, sen näkee kolme henkilöä ja sinulla on se seiska... Todennäköisyys, että jommallakummalla muista on se akka on noin 4/46 = ~8,5%.

        Tästä muuten sivuhuomio, flopin jälkeinen päistä avoin värisuoran veto on yksi niistä hyvin harvoista tilanteista, joissa vetokäsi on edellä muita... Siinä miettimistä, kun floppi on 678s ja itsellä on kädessä 88... :)

        herra rat, suosittelen käymään tällä sivustolla http://fi.pokernews.com/poker-odds-calculator.htm

        voitte itse todeta siellä että setti johtaa päästä avointa värisuoran vetoa!

        oikea vastaus= setti 55,76 vs. avoin värisuoran veto 42,42% tasapeli 1,82%

      • niikö lol?
        Pallit_:D kirjoitti:

        Aivan, kukaan ei jätä kärkisettiä pelaamatta lol.. Mut vittuko sattuu riverillä saamaan värisuoran lol.. Pokeri on taitopeli lol.. On joo mut tuurillakin on osansa LOL..

        Hei lol vittu että kyrpii tollaset vitun LOL teinixit :D

        ootko ottanu lol? suikkii lol?

      • KYRPIIKÖ?
        Pallit_:D kirjoitti:

        Aivan, kukaan ei jätä kärkisettiä pelaamatta lol.. Mut vittuko sattuu riverillä saamaan värisuoran lol.. Pokeri on taitopeli lol.. On joo mut tuurillakin on osansa LOL..

        Hei lol vittu että kyrpii tollaset vitun LOL teinixit :D

        Kyrpiikö Neitiä? LOL..

      • The Rat
        jooooeipäs kirjoitti:

        herra rat, suosittelen käymään tällä sivustolla http://fi.pokernews.com/poker-odds-calculator.htm

        voitte itse todeta siellä että setti johtaa päästä avointa värisuoran vetoa!

        oikea vastaus= setti 55,76 vs. avoin värisuoran veto 42,42% tasapeli 1,82%

        Kun en päässä noita jaksa ihan noin tarkkaan laskea...

        Tasapelin oddsit olivat kylläkin jotakuinkin 0,01 - 2,83, riippuen vähän siitä, onko pöydässä tyyliin 89Ts vai vain 9Ts.

        Noo, silti. Melkein jokaista kättä. :)

      • sekoilet? tä?

        "89Ts vai vain 9Ts" tä? LOL! takas skoleen siitä niiku oisit jo! ääliö!

      • ...................
        The Rat kirjoitti:

        Kun en päässä noita jaksa ihan noin tarkkaan laskea...

        Tasapelin oddsit olivat kylläkin jotakuinkin 0,01 - 2,83, riippuen vähän siitä, onko pöydässä tyyliin 89Ts vai vain 9Ts.

        Noo, silti. Melkein jokaista kättä. :)

        miten pitää muuten flopin tulla että tasapeli olisi tuo 0.01, kun laitoin itse oletukseksi että hero1 kortit on 8s ja 8cr ja vihulla on 9h ja Ad ja pöytään tulee 6h7h8h eli toisella 8 setti vs. avoin värisuoran veto, aivan niin kuin keskustelun alussa oli puhe; "Tästä muuten sivuhuomio, flopin jälkeinen päistä avoin värisuoran veto on yksi niistä hyvin harvoista tilanteista, joissa vetokäsi on edellä muita... Siinä miettimistä, kun floppi on 678s ja itsellä on kädessä 88... :)"

        silloin tuli se tasapelin mahdollisuudeksi se 1,82%, sitten jos siis oikein ymmärsin tuolla kun sanoit että olisi vain 9Ts, että sillä olisi avoin suoran veto ja väriin tarvitsisi runnerit niin tasapelin mahdollisuus kasvaa 2,42 %, sitä en tiedä mistä sait sen 2,83% ??? En ole tietenkään varma, että onko tämä korkein totuus, mutta näin oli ainakin http://fi.pokernews.com/poker-odds-calculator.htm sivustolta.

        Mutta miten sinä saat edellä mainituilla tavoilla sen 0.01 tasapeliin, koska on mahdotonta että se on flopin jälkeen 0,01%. Esim. jos tasapeliin tarvittaisiin runnerit joita ei ole kuin 2 kpl pakassa mikä olisi ÄÄRIMMÄISIN tilanne mikä voisi olla lasketaan seuraavalla tavalla; eli flopin kortit 2 pelaajan kortit=7
        52-7=45 eli 2/45 * 1/44 = 1/990 mikä pyöristettäisiin 0,1%

        tuolla "äärimmäisellä" esimerkillä halusin osoittaa että flopin jälkeen ei ole mahdollista että tasapeliin olisi 0,01 % mahdollisuus, taisit katsoa väärin sitä lukua, siinä luki varmaan näin; tie

      • täyttä asiaahan
        ................... kirjoitti:

        tuo oli.

        Hyvät jatkot myös itsellesi!

        Pistin herolle 9Ts, flopiksi 5oJQs ja vihulle QQ...

        Tasurin mahdollisuus

      • sdsdsdsdsds

        ainaki pokerroom on homojen paikka vittu paikalla on jonkinlainen pakkomielle sille että riveri pitää aina olla kaiken ratkaseva kortti perkele sama juttu betsonilla

      • sekoilee
        The Rat kirjoitti:

        Kun en päässä noita jaksa ihan noin tarkkaan laskea...

        Tasapelin oddsit olivat kylläkin jotakuinkin 0,01 - 2,83, riippuen vähän siitä, onko pöydässä tyyliin 89Ts vai vain 9Ts.

        Noo, silti. Melkein jokaista kättä. :)

        "Tasapelin oddsit olivat kylläkin jotakuinkin 0,01 - 2,83, riippuen vähän siitä, onko pöydässä tyyliin 89Ts vai vain 9Ts"

        Joka kerta kun rotalle todistaa että hän on väärässä, niin heti pitää vastata että entäs jos se asia olisikin ollut noin.. Mutta kun ei ollut, niin ole hiljaa!

        Annapa esimerkin että tajuatte, sanotaan että rotta väittää että hehkulamput kuluttaa vaikka euron verran sähköä kuukaudessa. Sitten kun saa rotalle todistettua että ne kuluttaa 2 kk sen verran. Sitten rotta vastaakin että joo, mutta jos se olisikin ollut energiansäästölamppu niin se olisi kuluttanut vuodessa euron. Sokerina vielä pohjalla jopa rotan re: vastaus on täyttä paskaa.
        Sekin pitää rotalle todistaa ettei asia ole noin.

        Joten rotalle pyynnöksi, jos joku todistaa puheesi että olet puhunut paskaa niin älä ala heti postailemaan että entäs jos se asia olisikin ollut noin vaan tyydy siihen että olit silloin väärässä eläkä rupea kiertelemään ja kaartelemaan!

      • The Rat
        sekoilee kirjoitti:

        Minähän tunnustin olleeni väärässä ja huomautin vain siitä, että tasurin todennäköisyys vaihtelee aika paljon, riippuen siitä mitä pöydässä on.

        Tämä on keskustelupalsta. Ei täällä keskustelu lopu siihen, että joku todistaa jonkin kohdan edellisen postaajan viestistä olevan väärin. Päin vastoin, siitähän on hyvä jatkaa. Ja aina oppii jotakin uutta - minä ainakin, kun en ole joko sellainen täysinoppinut tapaus, jonka aika kuluu muita haukkuessa, taikka niin epävarma itsestäni, ettenkö uskaltaisi suutani avata, vaikka mahdollisuus väärässäoloon onkin olemassa...

        Hyvää illanjatkoa sinnekin vaan. :)

      • rotta....

        Anteeksi öykkärimäisyyteni, jopa vähän omatunto soimaa kun möykkäsin tuossa aikaisemmin, kun vastasit viestiin asiallisuudella mitä se ei olisi ansainnut :D Minulla vaan menee tämä asioiden todistelu vähän överiksi, kävin tuossa jo muillakin palstoilla paasamasta mitä typerimmistä asioista ja näin saaden uusia vihailijoita.

        Yleensä vastailen viesteihin asiallisesti mutta jämäkästi, vaikka "MinäOlenOikeassa" moodi olisikin päällä, mutta tänään se pääsi vähän valloillensa :D Yritän parantaa tapani.. Ei muistella pahalla rottis!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe