hei!!
kysyisin oisko kellään kokemusta sellaisesta näyttövapaasopimuksesta,joka olisi toistaiseksi voimassa. sain sellaisen sopimuksen mukaani,kun hain poikani perhekodilta viikoloppulomille.
minulla mietityttä onko tuollainen sopimus edes laillinen ja onko missään päin suomessa tällaista sopimusta käytössä. kertokaa,jos teillä jollakulla olisi tämän tyyppisistä sopimuksista kokemuksia.
näyttövapaasopimus
13
348
Vastaukset
- mitä sillä
tarkoitetaan?
Ainakaan tuollaisella nimellä en ole kuullut moisesta ikinä.
Näyttövapaa?
Siis kenen ei pidä näyttää ja mitä?
Vaaditaanko joltain jotain näyttöä kuitenkin?
Mitä? Mihin, mitä varten? Keneltä?
Kuitenkin on kyse sopimuksesta, siis mitä on sovittu, kuka on sopinut, mistä asiasta? - äippä
näyttövapaasopimuksessa on kohdat päihteettömyydestä ja lapseen liittyvät päivittäiset toiminnot( peliajat,nukkumaanmenoajat)näitä sopimuksia olen kirjoittanut alle melkein joka kerta.
- piti täyttää
hdl aikoihin. Siihen loppuun piti vielä laittaa sekä äidin että lapsen odotukset miten loma sujuu ja sitten arvio miten se oli sujunut(laitettiin molemmat aina 10).
Siihen piti yksityiskohtaisesti selostaa kaikki mitä viikonloppuna tehdään ja mitä oli tehty. Hyi h-o, olin tuonkin nöyryytyksen jo unohtanut.
Se oli pakko täyttää, muutoin ei saanut lasta lomille. Sitten oli vielä lappusen tiimoilta palautekeskustelu, kun lapsen vei takaisin.
Ai että ne olivat nöyryyttäviä, syytteleviä ja ihmisarvoa alentavia lappuja ja keskusteluja. - äippä
piti täyttää kirjoitti:
hdl aikoihin. Siihen loppuun piti vielä laittaa sekä äidin että lapsen odotukset miten loma sujuu ja sitten arvio miten se oli sujunut(laitettiin molemmat aina 10).
Siihen piti yksityiskohtaisesti selostaa kaikki mitä viikonloppuna tehdään ja mitä oli tehty. Hyi h-o, olin tuonkin nöyryytyksen jo unohtanut.
Se oli pakko täyttää, muutoin ei saanut lasta lomille. Sitten oli vielä lappusen tiimoilta palautekeskustelu, kun lapsen vei takaisin.
Ai että ne olivat nöyryyttäviä, syytteleviä ja ihmisarvoa alentavia lappuja ja keskusteluja.onneksi minun ei tarvitse noin yksityiskohtasesti tarvitse viikonloppuani selvittää,sanon vaiv,että hyvin on mennyt ja lapsi myös sanoo saman. arviointeja yms. sellasta tarvi sen kummemmin tehä. mutta edelleenkin ihmettelen,että voiko tehdä toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta tälläisissa tapauksissa???
- Kyse lastensuojelussahan
on kuitenkin lainsäädännöllisestä toimenpiteestä sitä varten nimitetyn viranomaisen eli lastensuojeluviranomaisen toiminnasta sijaishuolto tahoineen.
Erikoinen on sopimus ja koko sisältökin.
Ihan kuin perhe olisi jollakin tavalla syyllinen johonkin, seurannassa taikka olisitte jotenkin tilivelvollisia henkilökohtaisesta elämästänne
jonnekin taholle esimerkiksi perhekodin suuntaan.
Kysehän on perhekodinkin kohdalla kuitenkin muusta kuin lastensuojeluviranomaisesta, siis perhekodista, jolle te ette ole mitenkään ettekä missään muodossa tilivelvollisia omasta yksityisyydestänne tai yksityisestä elämästänne.
Vähän sama niinkuin veisit kyseisen lappusen naapurille ja pyytäisit toimittamaan sen joka perjantai teille täytettynä. - minulla Hdl:stä on,
Kyse lastensuojelussahan kirjoitti:
on kuitenkin lainsäädännöllisestä toimenpiteestä sitä varten nimitetyn viranomaisen eli lastensuojeluviranomaisen toiminnasta sijaishuolto tahoineen.
Erikoinen on sopimus ja koko sisältökin.
Ihan kuin perhe olisi jollakin tavalla syyllinen johonkin, seurannassa taikka olisitte jotenkin tilivelvollisia henkilökohtaisesta elämästänne
jonnekin taholle esimerkiksi perhekodin suuntaan.
Kysehän on perhekodinkin kohdalla kuitenkin muusta kuin lastensuojeluviranomaisesta, siis perhekodista, jolle te ette ole mitenkään ettekä missään muodossa tilivelvollisia omasta yksityisyydestänne tai yksityisestä elämästänne.
Vähän sama niinkuin veisit kyseisen lappusen naapurille ja pyytäisit toimittamaan sen joka perjantai teille täytettynä.luulisin tällaisten vaatimusten perustuvan siihen, että huono, nimenomaan huono sijaispaikka yrittää löytää vaikka tikulla kaivamalla vanhemmista moitteen sijaa, silloin kun sitä ei ole selkeästi olemassa.
Sitä sitten käytetään perusteluna huostan jatkamiseen ja niihin muka lasta turvaaviin toimenpiteisiin, joita ikinä keksivät perheen päälle valehdella. En ole koskaan kuullut, että hyvässä sijaispaikassa olisi moisia käytäntöjä.
Minusta asiat ovat niin yksinkertaisia, että jos huostan perusteita ei selkeästi ole havaittavissa, niin silloin vain ani harvoin laillisia huostan syitä on olemassakaan. Huonot paikat tietävät tämän, mutta koska eivät halua luopua lapsesta, on olemattomia syitä yritettävä löytää tavalla tai toisella.
Ainakin sellaiset paikat, joissa muka annetaan jotain terveydenhoitolain alalle kuuluvaa hoitoa, heillä kai on oikeus tuollaiseen, sitä sanotaan "tiedon keräämiseksi" lapsesta. Se ollaan tekevinään siksi, että tiedetään, mitä lapsesta tulee "hoitaa". Mutta koska todellista hoitoa ei anneta kuitenkaan mihinkään vaivaan, on varsinainen motiivi vain syiden keksiminen huostan jatkamiselle.
Nämä eivät ole pelkästään vain minun mielipiteitäni, vaan aiheesta on kirjoittanut muutaman kerran viime vuosina mm. Helsingin Sanomissa vantaalaisen perhekuntoutuskeskuksen johtaja. Uskoisin sosiaalitoimen vastuuhenkilöiden olevan tietoisia lakia rikkovasta ja järjettömästä tilanteesta, mutta vaikuttajien taholta media pidetään kuitenkin aisoissa, ettei tästäkään pääse nousemaan mikään iso haloo.
Hesarin kirjoitukset sallitaan ilmeisesti siksi, että ainakin jälkikäteen on hyvä selittää, miten Suomessa on sananvapaus, tietoa ei salata ihmisiltä ja luotetaan siihen, että vain harvat kiinnittävät noihin kirjoituksiin niin suurta huomiota kuin lasten etu vaatisi. - äippä
Kyse lastensuojelussahan kirjoitti:
on kuitenkin lainsäädännöllisestä toimenpiteestä sitä varten nimitetyn viranomaisen eli lastensuojeluviranomaisen toiminnasta sijaishuolto tahoineen.
Erikoinen on sopimus ja koko sisältökin.
Ihan kuin perhe olisi jollakin tavalla syyllinen johonkin, seurannassa taikka olisitte jotenkin tilivelvollisia henkilökohtaisesta elämästänne
jonnekin taholle esimerkiksi perhekodin suuntaan.
Kysehän on perhekodinkin kohdalla kuitenkin muusta kuin lastensuojeluviranomaisesta, siis perhekodista, jolle te ette ole mitenkään ettekä missään muodossa tilivelvollisia omasta yksityisyydestänne tai yksityisestä elämästänne.
Vähän sama niinkuin veisit kyseisen lappusen naapurille ja pyytäisit toimittamaan sen joka perjantai teille täytettynä.perhekoti,jossa lapseni on sijoitettu on ammatillinen. siellä on ammatillisuus on tosiaankin kaukana ja olen heidät saanu monista töpeistä kiinni. nehän tietenkin kuitataan väärinkäsityksillä ja loppupeleissä kaikki on minun syytäni,niinpä tietysti!!!
viimekin viikolla he eivät saaneet lastani kouluun jolloin he soittivat asiasta minulle kotiin. puhuin lapseni kanssa puhelimessa asiasta ja puhelun jälkeen lapseni oli lähtenyt reippaasti kouluun. huostaanoton ns. perusteet ovat lakanneet jo viime vuonna,joten nyt tosiaankin haetaan kissojen ja koirien avulla tähän huostaan perusteita. alkuperäinen huosta peruste oli osastohoidon turvaaminen,vaikka olin suostunut osasto hoitoon. osasto hoito on loppunu,joten huostakin perusteet on käsittääksi loppuneet ajat sitten.kait näillä näyttövapailla sos-toimi taho yrittää perustella itselleen huostan oikeutusta,vaikka sitähän ei ole ollut alunalkainkaan. - tapauksessa niin, että
äippä kirjoitti:
perhekoti,jossa lapseni on sijoitettu on ammatillinen. siellä on ammatillisuus on tosiaankin kaukana ja olen heidät saanu monista töpeistä kiinni. nehän tietenkin kuitataan väärinkäsityksillä ja loppupeleissä kaikki on minun syytäni,niinpä tietysti!!!
viimekin viikolla he eivät saaneet lastani kouluun jolloin he soittivat asiasta minulle kotiin. puhuin lapseni kanssa puhelimessa asiasta ja puhelun jälkeen lapseni oli lähtenyt reippaasti kouluun. huostaanoton ns. perusteet ovat lakanneet jo viime vuonna,joten nyt tosiaankin haetaan kissojen ja koirien avulla tähän huostaan perusteita. alkuperäinen huosta peruste oli osastohoidon turvaaminen,vaikka olin suostunut osasto hoitoon. osasto hoito on loppunu,joten huostakin perusteet on käsittääksi loppuneet ajat sitten.kait näillä näyttövapailla sos-toimi taho yrittää perustella itselleen huostan oikeutusta,vaikka sitähän ei ole ollut alunalkainkaan.sossu myönsi kyllä, että huostaan laillisia perusteita ei ole, mutta lakeja rikkova laitos teki kaikkensa, että huosta olisi jatkunut jatkunut ja jatkunut. Sossu voitti :) onneksi. Toivottavasti teilläkin sossu tulee järkiinsä mahdollisimman pian.
Meillä oli yki edellytys toimivaan sossusuhteeseen, että sain pitää yhteyttä sähköposteilla heihin. Toivottavasti se teille sallitaan. Heitä on niin mahdoton tavoittaa puhelimella, että ei sossuilla olisi muuten ollut mitään tietoa mm. laitoksen epäkohdista ja muusta, mikä vaikutti huostan suht nopeaan purkamiseen.
- äippä
sopijaosapuolena olen minä ja perhekoti.
- aikana velvollisuus
myös täyttää niin sanotut lomallelähtö- ja lomaltapaluusopimukset.
Lähtösopimukseen piti kertoa, mitä aikoo tehdä lapsen kanssa loman aikana ja paluussa piti kertoa, miten suunnitelma oli toteutunut.
Siis ilmeidesti jopa Hdl:llä on kiinni osaston henkilökunnasta, mitä vaaditaan. Kaikki oli naurettavaa ja jälkeenpäin erään toisen lapsen vanhemman kanssa jutellessa sain kuulla, että olin ainoa sillä osastolla, jonka vanhemmalta sellainen vaadittiin.
Lapset olivat ihmetelleet, miksi X:n äiti on niin kauan aina X:n huoneessa lomalta paluun jälkeen ja samoin ennen kotilomalle lähtöä. Kun kerroin lähtö- ja tulotilityksestä kuulin, että esim. tuo toinen kyseinen perhe ei ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta, ei heiltä sellaista vaadittu.
Mutta olin vahingoniloinen Hdl:lle siitä, että uhallakin täytin kaikki aina oikein perusteellisesti ja huomioin MYÖS LAPSEN HENKISEN TILAN JA VIIHTYVYYDEN loman aikana, josta he eivät olleet lomakkeessaan tippaakaan kiinnostuneita. - kaksi tapaamisoikeuden
aikana velvollisuus kirjoitti:
myös täyttää niin sanotut lomallelähtö- ja lomaltapaluusopimukset.
Lähtösopimukseen piti kertoa, mitä aikoo tehdä lapsen kanssa loman aikana ja paluussa piti kertoa, miten suunnitelma oli toteutunut.
Siis ilmeidesti jopa Hdl:llä on kiinni osaston henkilökunnasta, mitä vaaditaan. Kaikki oli naurettavaa ja jälkeenpäin erään toisen lapsen vanhemman kanssa jutellessa sain kuulla, että olin ainoa sillä osastolla, jonka vanhemmalta sellainen vaadittiin.
Lapset olivat ihmetelleet, miksi X:n äiti on niin kauan aina X:n huoneessa lomalta paluun jälkeen ja samoin ennen kotilomalle lähtöä. Kun kerroin lähtö- ja tulotilityksestä kuulin, että esim. tuo toinen kyseinen perhe ei ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta, ei heiltä sellaista vaadittu.
Mutta olin vahingoniloinen Hdl:lle siitä, että uhallakin täytin kaikki aina oikein perusteellisesti ja huomioin MYÖS LAPSEN HENKISEN TILAN JA VIIHTYVYYDEN loman aikana, josta he eivät olleet lomakkeessaan tippaakaan kiinnostuneita.rajoitusta perusteena lapsen huonovointisuus lomien jälkeen ja äidin rikollisuus toisen kerran.
Ei siinä auttanut ne laputkaan, joiden mukaan lomat meni hyvin ja toiseksi äidin rikollisuus ei tietenkään pitänyt paikkaansa, josta poliisit olivat äidin puolella. - "perusteluille"
kaksi tapaamisoikeuden kirjoitti:
rajoitusta perusteena lapsen huonovointisuus lomien jälkeen ja äidin rikollisuus toisen kerran.
Ei siinä auttanut ne laputkaan, joiden mukaan lomat meni hyvin ja toiseksi äidin rikollisuus ei tietenkään pitänyt paikkaansa, josta poliisit olivat äidin puolella.meidän asiassa, niin surkuhupaisia ne olivat, kuten ovat yleensä kaikkien muidenkin aiheettomat ja keksityt perustelut ja syytteet vanhempia kohtaan.
Ja jotkut sossut silti ottavat ne todesta TAI
eivät uskaltaa vastustaa, että eivät joutuisi syytteeseen lapselle suunnitellun (tosin olemattoman) hoidon kieltämisestä. - hyvää pataa.
"perusteluille" kirjoitti:
meidän asiassa, niin surkuhupaisia ne olivat, kuten ovat yleensä kaikkien muidenkin aiheettomat ja keksityt perustelut ja syytteet vanhempia kohtaan.
Ja jotkut sossut silti ottavat ne todesta TAI
eivät uskaltaa vastustaa, että eivät joutuisi syytteeseen lapselle suunnitellun (tosin olemattoman) hoidon kieltämisestä.Oli niihin aikoihin niin kovin kiireinen: matkat neuvottelusta toiseen kuluivat taksilla.
Tuli silloin vain mieleen, että ei kunnalla pitäisi olla varaa maksaa rivityöntekijänsä taksilaskuja, maksoiko hdl ne pohjattomasta kassastaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694462TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3391911Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241796Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468