Photoshop CS4

Miten siisi taustan kuvaan muutettua, siis liitettyä uuden taustan esimö henkilökuvaan mahdollisimman aidon näköisesti kuin kuva olisi siinä otettu.
71359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onnistuu millä tahansa kunnollisella kuvankäsittelyohjelmalla ja osaisin neuvoakin, jos olisin moisen ohjelman joskus edes vilahdukselta nähnyt.
Täällä näyttää riittävän raharikkaita tumpeloita tai piraatteja, joilla ei ole kykyä edes opaskirjallisuutta hankkia. Kirjastoon mars ja ulkona mars, mars!

Itse joudun hommat Gimpillä hoitamaan leikkamalla ja pasteamalla. Joskus pitää skaalatakin, että mahtuu maisemaan.

Ihan yleisesti:
Hommaan tarvitaan kaksi kuvaa. Uusi maisema ja kuva, josta henkilö leikataan ja siirretään uuteen maisemaan. Toisinpäin on todella vaikeeta.

Äänestä

Ihan eka neuvo, mene nyt ihmeessä kirjastoon ja lainaa sieltä Photarikirjallisuutta.
Sitä löytyy joka versioon ja tuossa ongelmassa on sama mikä versio se on.

Mutta oma neuvo.
Avaa haluamasi kuva, avaa eri ikkunaan se taustaksi tuleva kuva.
Muuta kuvien koko samaksi, tai jos taustakuvaksi tulevaa pitää rajata niin jätä koko isommaksi.
Vedä tartuntatyökalulla se henkilökuva maiseman päälle.
Suurenna zoomilla jopa 500 % kuvaa.
Ota pehmeä pyyhekumi, koko noin 10-15 px ja pyyhi henkilökuva-tasosta kaikki muu pois paitsi ei sitä ihmistä.
Yhdistä tasot ja tallennna.

Äänestä

siinä on kovasti työtä ja onnistuminen usein riippuu siitä onko käytettävissä kunnollisia kuvia.

jos henkilö on kuvattu valkoista lakanaa vasten, taustan vaihtaminen on suhteellisen helppoa. jos taas kuva on otettu vaikka metsässä, homma on kertaluokkaa hankalampi.

lisäksi pitää ottaa huomioon valaistus, värit ja terävyys jotta lopputulos näyttäisi aidolta.

mikään aloittelijan homma se ei ole vaan pitäisi harjoitella valintatyökalujen käyttöä, histogrammin säätöä ja sen sellaista.

Äänestä
  • polygonaali-lasso on tuohon paras. Se tuntuu ensin hitaalta, mutta siihen oppii nopeasti ja tulee just halutun tarkka lopputulos.

    Äänestä

  • aanipaja kirjoitti:

    polygonaali-lasso on tuohon paras. Se tuntuu ensin hitaalta, mutta siihen oppii nopeasti ja tulee just halutun tarkka lopputulos.

    Tahi Corellin KnockOut.

    Syväys vie valtavasti aikaa, jos kyseessä on vaikkapa kuva, jossa on tuulessa liehuva tukka.

    Sen jälkeen tulee sävyn säädöt,sekä valojen ja varjojen työstäminen.

    Pyöreän piirretyn pallon saa syvättyä miten tahansa. Varsinaisen kuvankäsittelyn kanssa siinäkin voi olla melkoisesti tekemistä sen jälkeen.

    Äänestä

  • Ja jos ei kirjastoon jaksa mennä niin googlen scripd on täynnä englanninkielisiä kirjoja mitä voi ladata:) Ja jos ei niistäkään ole apua niin sankirja auttaa myös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tausta kirjoitti:

Miten siisi taustan kuvaan muutettua, siis liitettyä uuden taustan esimö henkilökuvaan mahdollisimman aidon näköisesti kuin kuva olisi siinä otettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu