Hei kaikille

Olen saanut lepäiltyä ja olo on pieniä takapakkeja vaille suht koht hyvä sairauden osalta. Viimeksi kirjoittamani jälkeen jouduin osastolle menin sinne vapaaehtoisena kun lääkäri ei antanut muuta mahdollisuutta. Olin auroorassa neljä pitkää viikkoa, että olin vihainen mun avomiehelle kun hän minut sinne saatteli ja kun lääkärin puheille päästiin yritin puhua itseni sieltä vielä ulos ja poikaystäväni oli sitä mieltä että mun on jäätävä vaikka oli itsekin järkyttynyt kun laittoivat suljetulle. En ollut kun sen hetken vihainen mutta viikot oli pitkiä ja mä ihan maassa. Oli siitä hyötyäkin sain lääkityksen kohdalleen ja kai se aika siellä oli ihan oman itsenikin takia tärkeää olin aika loppu ja kaoottisessa tilassa. Isäni keuhkokuumeesta taisin kertoa :(..........
Mä itken vieläkin mä suren vieläkin mulla on vain niin kamala ikävä mun isää mun rakasta ystävää ja ymmärtäjää. Pitihän se arvata taas tuki itku. Hänellä todettiin keuhkosyöpä ja elinaikaa muutama kuukausi joista hän eli vain kolme. Hän nukkui pois käsi minun kädessäni niin rauhallisesti että siitä jäi hyvä muisto vaikka raskasta se on ja raskasta on vieläkin ajatella kun elämä pakeni hänestä... Mutta niin rauhallinen jos loppu on kaikkien kipujen jälkeen niin ei voi olla kun kiitollinen. Hän nuoreni kakskyt vuotta ja jätti hymyn naamalleen. Vielä arkun äärellä yksin seisoessani hän jatkoi hymyilyä kun kerroin mitä kaikkea minulle kuuluu. Mulla on vieläkin olo että hän on rinnallani ja kiitos skitsofreniani niin keskustelut hänen kanssaan jatkuvat, kuulen hänen äänensä ja voin näin vielä keskustella hänen kanssaan, hän myös kerran kävi tarkastamassa nukunko hyvin koska ovi aukeni hiljaa ja meni itsestään kiinni takaisin yksin ollessani. Kiitos siis sairaudelleni että se tuo isän aina välillä luokseni takaisin. Lääkitystäni nostettiin juuri noiden syiden takia ja pelkään menettäväni isän lopullisesti.
Masennus on nyt erilaista kun on ihan oikea syy siihen miksi olen allapäin, masennuslääkkeitä syön mutta lääkärikin totesi ettei ne tässä tilanteessa paljon auta. Kuntoutustuki jatkuu vuoden loppuun vaikka itse olen jo menettänyt toivoni ja pyysin jo että B-lausunto kirjoitettaisiin niin että voisin hakea oikeaa eläkettä. Hoitava lääkäri vaihtui vasta ja sanoi että täytyy tutustua paremmin ennen kun lähdetään hakemaan eläkettä. Eipä mulle koskaan taida pysyvää lääkäriä tai hoitajaa tullakaan kun ollaan muutettu ja nyt tässä uudessa hoitopaikassa vaihtuu taas lääkäri että hoitaja samalla. En jaksaisi aloittaa taas alusta kaiken kertomista joten toivon että he keskittyvät aina siihen aikaan mikä on juuri menossa, eikä vanhoihin asioihin joitsa olen kertonut monet kerrat eri lääkäreille avohoidossa ja suljetulla. Nimimerkkini vaihdan jos vielä kirjoitan, olen unohtanut mun salasanat ja kayttäjätunnuksen. Vielä kaiken lisäksi kaikkien joiden kanssa kirjoitin sähköpostia tiedot ovat hukkuneet jonnekin mun sähköpostista samalla on menneet myös vanhat viestit.