minä ja propral

jännitävä ope

Hei kaikki jännittäjät!

Olen tässä ihmetellen lukenut tätä palstaa. Tähän mennessä olen luullut olevani ainoa tai yksi aniharvoista ihmisistä maan päällä, jonka elämänhallintaa helpottaa ratkaisevasti Propral -niminen lääkevalmiste.
Itselläni jännittäminen alkoi lukioaikana. Sitä ennen en jännittänyt koskaan, olin se luokan reippain ja rohkein oppilas, jolle esitelmät olivat lähinnä miellyttäviä kokemuksia. Luonteeltani olen aina olllut sosiaalinen ja nauttinut ihmisten seurasta, mutta lukiossa aloin selittämättömistä syistä jännittää kaikkea esiintymistä. Lopulta saatoin jännittää jopa parhaimpien kavereideni seurassa. Välillä oireet pahenivat, välillä helpottivat.
Haaveammattini oli aina opettaja, mutta jännittämisongelmani varjosti aina tulevaisuuden suunnitelmiani. Tie OKL:n avautui lopulta, vaikka haastattelu meni lähinnä sumuisissa tunnelmissa.. Ennen opiskelemaan lähtöä varasin ajan psykiatrille, ja kerroin hänelle ongelmastani. Hän suhtautui asiaan valoisasti ja vakuutti, että selviän varmasti elämässä. Hän määräsi minulle Propral 10mg, joita voin ottaa 1-4 tablettia tarvittaessa.
Propralin avulla pärjäsin OKL:ssä ja selvisin pahimmista paikoista sen avulla. Kun uskalsin mennä tilanteisiin Propralin avulla, aloin vähentää annostusta pikkuhiljaa. Koko ajan sain lisää rohkeutta ja itsevarmuutta, kun tunsin selviäväni. Ensimmäisen vuoden lopulla käytin lääkettä enää silloin tällöin ja pahimmissa tilanteissa. pääsin vihdoin jännittämisongelmastani niskan päälle.
Nyt olen toista vuotta haaveammatissani luokanopettajana. Edelleen Propral kulkee matkassa, mutta tarvitsen sitä vain kerran pari kuukaudessa, jos sitäkään, tilanteista riippuen. Omien oppilaiden edessä en ole koskaan jännittänyt, ja ruokailussakin istun jo rennosti kollegoiden kanssa rupatellen. Toisaalta joskus tulee taantumavaiheita, jolloin jännittäminen yrittää ottaa vallan. Silloin otan lääkettä taas hieman suuremman annostukset, selviän pahimman yli ja pian taas pärjään ilman.
joskus on toki huonokin omatunto, koska ajattelen olevani riippuvainen lääkkeesstä. Olen kuitenkin ajatellut, että mieluummin pidän itselläni tämän pikku salaisuuden, kuin elän siinä helvetissä, johon jännittäminen saattaa minut pahimmillaan viedä. Ehkä joskus, sopivassa elämäntilanteessa, hankkiudun terapiaan ja yritän päästä lääkkeestä eroon, mutta nyt en katso sitä tarpeelliseksi. Tämä oli minun selviytymistarinani, jolla haluan rohkaista lääkkeiden käyttöön silloin, kun jännittäminen yrittää ottaa elämästä kuristusotteen. Voimia kaikille jännityksestä kärsiville, kyllä elämä lopulta voittaa!

Toivoo jännittäjä-ope :)

Kertokaa kokemuksianne!

2

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monia, mutta

      vain ja ainoastaan fyysisiin oireisiin, se kun ei ole mikään PKV-lääke.
      Itse otan 40 mg, tarvittaessa, 1-3 krt/vrk

    • ..........

      Heipä hei, kerronpa tähän oman tarinani.

      Olen parikymppinen, syksyllä korkeakoulussa aloittanut nuorimies. Oman jännittämiseni tiedostin ensimmäistä kertaa ala-asteella. Joulujuhlassa stipendiä suuren väkijoukon edessä noutaessani aloin tärisemään melkolailla. Muistan myös tunteen, kun ekaa kertaa kävin luokan edessä opettajan juttusilla. Satuin tällöin katsahtamaan muuhun luokkaan päin ja meinasin tipahtaa lattiaan kokemastani huimauksentunteesta.

      Luonteeltani minäkin olen ihmisten seurasta suuresti nauttiva tapaus, jännitän vain niin tuota esiintymistä. Lukiossa eräs mukava opettaja huomasikin tämän ja ystävällisesti puhuikin asiasta mulle - tuntui tosi hyvälle kun joku ymmärsi! Ehkäpä reilu vuosi tai kaksi sitten selailin nettiä ja tajusin, että kyse on muustakin kuin pelkästä jännittämisestä - sosiaalisten tilanteiden pelkoahan se onkin...

      Netissä puhuttiinkin näistä beetasalpaajista ja kiinnostuin lukemaan muutaman kokemuksen täältäkin, joskin en oikein osannut ajatella mitään vielä omalle kohdalleni. Asiaa kylläkin mietiskelin.
      Jossain vaiheessa kulunutta syksyä tulikin sitten hetkiä jolloin aloin tuntea tosi huonoa oloa jutusta... ihan itku meinas päästä kun päätin asiaani apua kysyä, propralia sainkin.

      Aivan, on tässä kääntöpuolensakin - osaanko tasapainotella oikein vai huijaanko itseäni? Tulee mm. hetkiä jolloin aattelis ottaa ihan luennollekin semmosen "varmuudeksi", ettei vaan luennoitsija vaikkapa pommita mua ison joukon edessä jne jne... Loppujen lopuksi nyt voin elellä ihan ilman paineita, tehä juttuja joista uneksin, ja tiedän myös etten ole ainoa vaan meitä on muitakin. Oma hyvä olo se tärkein on!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      91
      5876
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4762
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      93
      3001
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2770
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      2036
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1486
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1047
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1018
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      940
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      744
    Aihe