Missä on tehty havaintoja ilveskissoista? Lehdissä ollut, että niitä voi tapailla nykyisin ympäri kaupunkia... Olisi mukava kuulla ihan oikeista havainnoista :D
Ilveksiä?
kaupunkialueella...
111081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Puurtilan eteläniemessä on nähty. Kuljeskellut pitkin rantoja, tullut järven yli Kopolanniemeltä.
hyvä jos veisivät muutaman koiran niin olisi vähemmän koiranpaskaa teiden varsilla ja ihmisten postilaatikoiden juuressa.kun eivät jotkut koiranomistajat muutenkaan näitä asioita näytä ymmärtävän.
ainaski ihanata jos isot kisut veis pois noi pienet kisut jotka kusee mun tavaroitten päälle...
Isosta kisusta heruu isompi pisu, josta riittää naapurinkin tavaroille. Ja kuitenkin ei-kissa-ihmisenä sanon, että meillä tuo naapurin kisumisu on pienempi paha, kuin nuo noin tsiljoona myyrää, joita tuntuu tänä vuonna olevan ihan joka paikassa.
no niinpä olis.
Meidän pihassa,Kaura-Ahossa kävi 80-luvulla susi.Meille naurettiin,kun kerroimme asiasta.Pyöri koira-aitauksen ympärillä.Mies heitti sitä halolla.Kyllä minä suden ja koiran erotan toisistaan.Häntä on erilainen,samoin tassujen jälki.Silloin oli tulipalopakkaset.Hitto,kun ei tullut otettua kuvaa.
Kaura-ahossa mm. kioskin jälkeisellä "pitkällä" pyörätiellä, joka menee koulun ohitse, on havaittu ilveksen jälkiä !
varma havainto kolmesta ilveksestä.
Raateli koko Kalpan joukkueen. Ilves ei ole uhka ihmiselle mutta susi laumana on. Karhukin välttää ihmistä jos vain ei tule yllätetyksi kun sillä on pennut.
Hyvä bruno2:)
kauriita varsin jahtaavat,näin niitä kaksi kappaletta kuntorannan risteyksessä viimeviikon loppuna,ne on ilveksen herkkua,,,