Kuva Jämsästä

Hyvä ajatella ensin

Olisi kyllä suotavaa, että täällä palstalla kirjoittavat ajattelisivat ensin, ennen kuin herjaavat toisia ihmisiä. Todella hirvittävää syyttelyä, herjausta ym. niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat vapaaehtoisesti hakeutuneet hoitamaan yhteisiä asioita.

On hyvä muistaa, että tätä palstaa lukevat (eivät varmaan kyllä kovin kauan...) muutkin kuin jämsäläiset. Ja millaisen kuvan he saavat uudesta ja upeasta Jämsän kaupungista? Haluavatko he kenties muuttaa Jämsään, jossa puhutaan näin kauniisti toisistamme?

Sivistynyt ihminen ei tietysti ei moiseen lankea, mutta kun nämä palstat ovat auki kaikille sivistymättömillekin.

13

1029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai kuva kirjoittajasta

      On hyvä, että itse tästä kirjoittelusta tulee palautetta. On kai kuitenkin niin, että tämäkin palsta ja mahdollisuus kirjoittaa erilaisia ja hyvinkin eritasoisia juttuja, on tarpeen. Perinteinen tiedonjakelu, lehdet ym ei enää riitä tai toimi. Milloin joku muistaa, että paikallislehdessä olis ollut minkäänlaista keskustelua yleisönosastossa. Tällä kanavalla sentään on ja ihan asiallistakin. Ja tulee muistaa 1)että valtuustoon ja lautakuntiin valitut ovat sinne pyrkineet ja he ovat siten kritiikille alttiina - täällä meillä ja muualla,
      2) jos verrataan Jämsän ja vaikkapa Keuruun ja Jyväskylän vastaavaa palstaa, olen suorastaan ylpeä Jämsän palstan tasosta, 3 ) ja vielä: tyhmiin avauksiin ei kannata mennä mukaan. Ne voi aina jättää ihan omaan arvoonsa.

      • on tasan

        tarkkaan sellainen kuin sen asukkaatkin. Jämsä on muuttotappiokunta, jolla on takanaan loistava menneisyys. Edessä on kurjuus ja köyhyys. On alettu rokottaa lapsiperheitä. Se on virhe. He pitävät pyörät pyörimässä ja ovat ensimmäisiä, jotka keräävät kamppeensa ja lähtevät. Tänne jäävät vain ne joiden pitäisi ensimmäisenä muuttaa pois.

      • juuri niin
        on tasan kirjoitti:

        Nämä vanhan jämsän jämsäläiset on pilanneet jämsän kuvan eli jämsän kaupungin kuva on yhtä apaattinen ja kuiva kuin pieru saharassa.

      • Havainnoitsija

        Minä tiedän monta lapsiperhettä, joista kumpikaan vanhemmista ei käy missään töissä. Eikä ilmeisesti edes haluakaan. Eli koko porukka elää yhteiskunnan kustannuksella. Enpä nyt tiedä onko se niin kauhean suuri menetys kunnalle vaikka tämmöinen porukka muuttaa jonkun muun kunnan elätettäviksi.

      • Ei niin mitään
        juuri niin kirjoitti:

        Nämä vanhan jämsän jämsäläiset on pilanneet jämsän kuvan eli jämsän kaupungin kuva on yhtä apaattinen ja kuiva kuin pieru saharassa.

        Kuva Jämsästä muodostuu paljolti kaupungintalon tekemisistä. Mitä siellä on tehty viime aikoina????
        1. Riidelty monen eri tahon kanssa.
        2. Hukattu kaupunkilaisten kaupungille antamat rahat.
        3. Uudelleen riidelty, jos vain se on ollut mahdollista.
        4. Lainattu hukattavaksi rahaa.
        5. Kehua retostellaan keskenään siitä, miten ahkeria ja tunnollisia vierkamiehet ovat.
        6. Tehdään julkilausuma kaupungintalon ahkeruudesta.
        7. Lopun päivää voikin pitää vapaata, koska on jo tehty niin paljon työtä.

    • Kesäkeskisuomalainen

      Nyt kaikki kirjoittamaan Googleen sana netiketti. Suurin osa ihmisistä ymmärtää lukemansa ja ne, jotka eivät ymmärrä, voidaan jättää huomiotta.

    • sera30

      kun kehotat käyttämään hyvää kieliasua. Toivottavasti tarkoitit myös sitä, että valtuutetuillekin olisi suotava käyttää hyvää kieltä. Mm. valtuutetun lause toiselle valtuutetulle: "Me päättäjät tiedämme eikä noista muista tarvi välittää..." ja "Koirat haukkuvat, karavaani kulkee (ketkä ovat koirat ja ketkä karavaani...?)" ei myöskään ole kaunista luettava. Miten ne, mahdollisesti tänne muuttavat, suhtautuvat näihin lauseisiin? Mie ehkä pienenä, typeränä ihmisenä ymmärrän väärin näiden lauseiden tarkoitusta (käsitän että suuret, mahtavat valtuutetut pitävät itseään parempinä ihmisinä ja veronmaksajia sekä äänestäjiä koirina, joiden haukku ei merkitse mitään...), mutta tuski olen yksin ymmärtänyt lauseita tällä tavalla.

      Itse olen ehdottomasti asiallisen keskustelun puolesta puhuja. Yritän tehdä näin omalta osaltani ja olisi erittäin mukava, jos kaikki muutkin (myös valtuutetut) yrittäisivät samoin.

      • Kansantieto

        Koirat haukkuvat, karavaani kulkee, on ikivanha suomalainen sananlasku. Turha siitä on ryhtyä mitään sen erikoisempaa sensaatiota repimään.

        "Me päättäjät tiedämme eikä noista muista tarvi välittää..."

        Mitä tähän väittämääsi tulee, onkohan sitä kukaan edes koskaan sanonutkaan? Saattaa hyvinkin olla hevosmiesten tietotoimiston peruja. Ainakin vahvasti semmoiselta vaikuttaa.

      • sera30
        Kansantieto kirjoitti:

        Yritän parhaani mukaan ilmaista itseäni suomeksi... Onko kielitaitoni todellakin näin huono ettet ymmärtänyt mitä kirjoituksessani yritin tuoda esiin?

        Kerroin sen, mitä minä tyhmänä, pienenä ihmisenä ymmärsin näistä kahdesta lauseesta. Myönnän myös että ehkä ymmärsin näitä lauseita väärin, mutta korostan etten ole ainut, joka saattoi ymmärtää näin. Joten kehotin valtuutettuja ilmaista itseään kauniilla kielellä.

        Koirat haukkuu, karavaani kulkee ei ole vain suomalainen sananlasku. Näin sanotaan myös englanniksi ja venäjäksi ja tarkoitetaan täsmälleen samoja juttuja. Valtuutetun suusta nuo sanat eivät kauniilta kuulostavat vaikka ovatkin vain sananlaskun sanoja.

      • Arabi
        sera30 kirjoitti:

        >Koirat haukkuu, karavaani kulkee ei ole vain suomalainen sananlasku. Näin sanotaan myös englanniksi ja venäjäksi ja tarkoitetaan täsmälleen samoja juttuja.

        Juu, se on arabialainen sanonta.

    • Kaunistelija

      Pitäisikö siis lukijoille antaa Jämsästä väärä kuva?

      • Puukila pappa

        Ihan olen tuossa aitan nurkalla istuessa miettiny, että mistähän nämä Jäpsän konkurssipesän tekijät on oikein kotosi. Ei ne ainakoa oikiita jämpsäläisiä ole. JÄMPSÄLÄISETHÄ ON OIKEI PERUSOLEMUKSELTAA MUKAVIA IHMISIÄ. Ei nämä jämsäläiset vieraitakoa ole syrjinny. Kaikki tänne on kelevannu jotka osoa työtä tehä. Laiskoja teällä ei suvaita.

        Montakoha ihmistä tuolla kaupungintalolla ja kaupungin palakkalistolla on alakuperäsiä jämsäläisiä.
        Siitä se varmaanki johtuu että kotonaan riitelevät ajetaa moalimalle ja sitte ne tulii virkamiehiks Jämpsää.
        Ei niistä ainakoa rahaasioita ole hoitamaa. Kaikki varastoa heti ku silimä vältteä.
        Ja haukkua ne osoa ku rakkikoirat. Semmosia kakaroita niitä moalimalla kasvoa ja sitte ne tulii jäpsäläistenm harmiks tänne.

      • Savupirtin ajassa
        Puukila pappa kirjoitti:

        Ensin yhtä:

        "Ei nämä jämsäläiset vieraitakoa ole syrjinny."

        ..ja sitten toista:

        "Montakoha ihmistä tuolla kaupungintalolla ja kaupungin palakkalistolla on alakuperäsiä jämsäläisiä.
        Siitä se varmaanki johtuu että kotonaan riitelevät ajetaa moalimalle ja sitte ne tulii virkamiehiks Jämpsää.
        Ei niistä ainakoa rahaasioita ole hoitamaa. Kaikki varastoa heti ku silimä vältteä.
        Ja haukkua ne osoa ku rakkikoirat. Semmosia kakaroita niitä moalimalla kasvoa ja sitte ne tulii jäpsäläistenm harmiks tänne."

        Näin siis ottaa Jämsä muualta tulevat vastaan. Melkoisen sisäänlämpiävälle vaikuttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5405
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2176
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1790
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      142
      1742
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1525
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1447
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1328
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1068
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      210
      926
    Aihe