uusheränneitä tai rauhansanalaisia? Eli muita lestadiolaisia kuin veeälliä tai eeälliä?
Onko täällä
UH.
261369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Taidat olla ensimmäinen uh täällä. En ainakaan muista, että kukaan olisi missään vaiheessa maininnut olevansa uudestiherännyt, ja olen seurannut tätä palstaa varmasti jo pari vuotta. Rauhansanalaisia on ollut välillä. Ja joskus leeviläisiä. Mutta pääasiassa el ja vl. Ja sitten on sellaisia, jotka eivät ole millään tavalla ilmaisseet mihin kuuluvat.
Mutta joka tapauksessa hienoa, että olet tullut! Hyvä että täällä on joku joka voi kertoa asioista myös uusheräyksen näkökulmasta katsoen.
...saada lisää näkemyksiä monenlaisiin asioihin
Itseäni vaivaa tietynlainen tietämättömyys näiden nimitysten kanssa: Uusheränneet, rauhansanalaiset, pikkuesikoisuus, isoesikoisuus, esikoislestadiolaisuus ja olisin ihan mielelläni ottamassa vastaan oikeaa tietoa nimityksistä, jotta voisin valistuneempana puhua niistä jatkossa.
Olisiko joku ystävällienn ja kertoisi tietämättömälle lisää ja hälventäisi sitä väärää tietoa, joka mahdollisesti minulla on. Olen käsittänyt, että nämä iso/pikkuesikoisnimitykset olisivat pillkkanimityksiä, mutta en ole siitä tietoinen?
Jos halutaan olla neutraaleja niin voidaan käyttää yhdistysten virallisista nimistä johdettuja nimityksiä: esikoislestadiolaiset ja rauhansanalaiset. Rauhansanalaisia nimitetään myös pikkuesikoisiksi, ja koska tätä nimitystä esiintyy, esikoislestadiolaisia nimitetään sitten erotukseksi isoesikoisiksi. Joku voi kokea ne loukkaavina, mutta riippuu varmaan vähän henkilöstä.
Rauhansanalaisten kanssa samaan suuntaan kuuluu myös LFF, joka on Rauhan Sanaa vastaavaa ruotsinkielinen järjestö Suomessa. Varmaan juuri tästä syystä usein käytetään kyseisestä suunnasta nimitystä pikkuesikoiset. LFF:läisethän eivät ole rauhansanalaisia sanan varsinaisessa merkityksessä, koska heidän yhdistyksensä nimi ei ole Rauhan Sana.
Uusheräys on sitten taas ihan kokonaan oma suuntansa.
Voin hyvin ymmärtää, että jollain voi mennä kaikki suunnat sekaisin samaan nippuun. Esikoislestadiolaisuudessakin törmää joskus sellaisiin, joiden käsitysmaailmassa on olemassa vain kaksi lestadiolaisuuden suuntaa: "meikäläiset" ja "vanhoilliset". Ja sinne "vanhoillisten" joukkoon sitten niputetaan kaikki muut kuin esikoislestadiolaiset: uusheräys, rauhansanalaisuus ja varsinainen vanhoillislestadiolaisuus.
Linkki http://www.lyrs.fi/ kertoo Rauhan Sanasta. Asialliset sivut. Ja keskustelualue.
Jeps. Asialliset sivut, jotka vastaavat aika paljoon. Yllätyin positiivisesti:)
Taitavat Rauhan sanan ihmiset olla omalla keskustelu-foorumillaan, joka löytyy täältä:
http://www.lyrs.fi/foorumit/index.php
Samoja aiheita siellä on käsitelty kuin täälläkin, mitä nyt äkkiä selailin viestejä. Jollain lailla erilainen ilmapiiri kuitenkin... No ehkä se johtuu siitä että porukka on suppeampi ja Rauhan sanan ympärille keskittynyttä. Kannattaa käydä kurkkaan.
Ande
VL kannalta
UH on harhaoppi. Sitä ei muuta vaikka UH reformoi uskonsa. Sen alku on körttiläis herännäisyys- lestadiolaisvaikutteinen. Nämä heränneeseen tilaan jäänneet rikkoivat rakkautta ja kielsivät synninpäästön ja ottivat lain kuritukseksi uskovaisille. Se aiheutti tuhoa pääsemällä vaikuttaviin henkilöihin, kuten Hanhi Pieti, Aatu Laitinen. Sillä oli siionin julkaisutoiminta hallussa.
Kovalla humulla piti päästä lähetystyöhön. Vaikka uskovaisille huudettiin täällä kaikki nukkuu, kaikkien pitää uudestiherätä!
Narvalaisuus syntyi Uudestaheräyksestä ja alkoi herättää uudestiheränneitä. Onneksi tämä syyttely kierre sitten loppui ja uudesti heränneet erkanivat.
"UH on harhaoppi."
Lakkaa tuomitsemasta. Nöyrry.
... tervetulleeksi palstalle!
Todella rakkaudellista!!!
..Näkemys.
Kittilän äpärä( Raattamaan nimitys), jota ei seurakunta ollut synnyttänyt oli tämän UH:n alku.
UH oli hyvin tuomitseva. Uskovaisia tuomittiin helvettiin sitä mukaa miten osasi selittää miten herännyt hän oli.
Uskovaisten syntejä syytettiin lavealla evankeliumilla, että se laittaa tekemään syntiä, kun ei tarvi kuin uskoo evankeliumi.
Siten UH käytti lain ruoskaa.
Kun evankeliumi Jeesuksen nimessä ja veressä kiellettiin ja synti laitettiin evankeliumin syyksi, niin on pakko sanoa, etttä se oli harhaoppi.
Jos saat käsiisi pöytäkirjan 1908 sovintokokouksesta, niin voi sieltä lukea.
UH ei perunnut käsityksiään, tosin loiventi.
Jos lievennän sanojani, jos ei nykysellään näy niin UH:n alku on kuitenkin harhaopisssa.
Aika tavalla yksipuolinen, eikä suinkaan kovin yleinen käsitys -muualla kuin vl-piireissä!
UH on siis harhaoppi SINUN SILMISSÄSI. Se ei suinkaan ole mikään objektiivinen totuus.
Kirjoituksessasi oli osa totuutta, mutta unohdit mainita mikä oli historiallinen tilanne liikkeessä. Uusheräys syntyi siis täysin lestadiolaisuuden SISÄISENÄ UUDISTUKSENA, liikkeen omien jäsenten heräämisen johdosta.
Koko lestadiolais-liike oli tuolloin hyvin pysähtyneessä tilassa ja liikkeen johtokin myönsi sen, että muutoksen oli tultava, vaikka eivät taipuneetkaan niiden ihmisten vaatimuksiin, joista myöhemmin syntyi uusheräys.
Tilanne oli siis se, että sekä nuorison että saarnamiesten keskuudessa oli tapahtunut "lihallisia hairahduksia", suomeksi sanottuna huoruutta. Tässä tilanteessa Uusheräys syntyi vastustamaan mielestään liian löysää opetusta ja synninpäästö-tapaa. Pahana pidettiin sitä mentaliteettia, että julistettiin yksipuolisesti evankeliumia ja syntejä anteeksi, joka puolestaan näytti johtavan siihen, että sai elää niin kuin halusi, mennä seuroihin pyytää anteeksi, saada anteeksi -ja jatkaa samaan malliin. Mielestäni kritiikin kohde oli aivan oikea! Tänä päivänä ko. mentaliteettia kutsutaan kai halvaksi armoksi tai halvaksi uskoksi.
Ääritilanteissa julistuskin usein menee toiseen ääripäähän. Voi olla, että liikaa korostettiin pyhitystä ja kilvoittelua -ja liian vähälle tuossa tilanteessa saattoi jäädä armon evankeliumi, mikä on tietysti huono asia!. En ole ollut kuulemassa ajan julistusta (ikä ei oikein riitä;)), mutta näen että kritiikin kohde oli varsin aiheellinen.
Tänä päivänä tuollainen yksipuolinen julistus on kaukana uusheräyksen seurapuheista. Tule seuroihin kuuntelemaan, mitä siellä puhutaan ja millainen henki on! Silloin voit arvioida paremmin.
Tällä hetkellä Uh on lestadiolaisista liikkeistä kaikista avarin ja tekee tiivistä yhteistyötä paikallisseurakuntien kanssa. Lähetystyö on tärkeää ja keskeistä. Tiukkaa normistoa ei ole, eikä samanlaista selkeää säännöstöä kuin vl:ssä. Seurakuntaoppi on kaukana vl:n opista. Ei ole siis "vain me olemme pelastavassa uskossa" -ajattelua. Se nähdään räikeästi Raamatun vastaisena. Vain Jumala tietää kenen sydämessä on elävää ja pelastavaa sydämen uskoa.
Ja totisesti, vielä tänäkin päivänä täytyy katsoa onko tarvetta "herätä uudesti", onko oma usko vain tapauskonnollisuutta ja sitä halpaa uskoa..vaikka minä en voi arvioida kenenkään uskoa, millaista se on. On vain yksi Jumala, joka sen näkee ja tietää.
Sen verran huono kuva teistä.
Jos Uusiheräys olisi ollut oikeassa, ei se lain ruoskan voimalla olisi tullut herättää.
Toiminnasta oli rakkaus kaukana.
Ei Paavalikaan Lakia alkanut saarnaamaan, vaikka oli sellaista huoruutta ettei pakanoitten seassakaan ole( en löytänyt paikkaa).
Liike ei ollut pysähtyneessä tilassa. Kristillisyys levisi parhaillaan karjalaan kulovalkean tavoin, mutta UH pysäytti sen.
Kiitos ei kutsulle.
nuo järkyttävät ennakkoluulosi:)
Julistat tuomioita 100 vuotta sitten tapahtuneiden asioiden takia. Väitätkö ettei ollut mitään aihetta herätellä sen ajan lestadiolaisuutta? Ja lestadiolaisuutta käsittelevissä tutkimuksissa tuodaan todellakin esiin, että sen ajan johtohahmot tunnustivat liikkeen olevan pysähtyneessä tilassa. Mutta jos et usko, niin en voi sille mitään. Voit kaiketi itse tutustua asiaan.
Minäkin voisin julistaa tuomioitani esim. liikkeenne 70-luvun hoitokokousten ja monen muun asian takia. Olivatko ne ajat mielestäsi oikean hengen mukaisia? Ei minun mielestäni, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä vl olisi suoraan Saatanasta. Vaikka toisaalta tällä hetkellä mm. Uskontojen uhrit ry:ssä on ennemmän entisiä vl:iä kuin minkään muun uskonnon/herätysliikkeen jäseniä. Mistä se teidän mielestänne kertoo? Minua rehellisesti kiinostaisi tietää, mitä te ajattelette. ihan asiallisesti.
Turvallistahan se on jakaa tuomioita ja säilyttää vääriä mielikuvia, kun ei tiedä mistä puhuu. Pelottaako sinua kenties käydä katsomassa, millaista on muualla? Eihän sen tarvitse omaa uskoa heikentää. Ja parempi puhua ja tuomita silloin kun tietää mistä puhuu. Ettei tule tuominneeksi Jumalan Hengen toimintaa.
Itse olen käynyt myös vl:n seuroissa. Samaa on henki ja julistus. Kotoisalta tuntui olla teidän seuroissa, kun julistus, laulut ja muut olivat niin tuttuja. Mutta ei siellä mitään sellaista ollut, mitä ei olisi omissa seuroissa, ei totisesti. Pelkään pahoin, että huomaisitte saman, jos tulisitte käymään muissa seuroissa.
En jaksa edes pahoittaa mieltäni ennakkoluuloistasi! Kun et YHTÄÄN TIEDÄ MISTÄ PUHUT. Mutta tämän keskustelun voi kaiketi lopettaa? Kun tiedät vaan siitä, mitä oli 100 vuotta sitten;)
... hieman enemmän liikkeen merkittävimmistä painotuksista, tapakulttuurista?
Yritin etsiä netistä, mutta paljoa en löytänyt. Jossain lähteessä mainittiin uusheräys opillisesti "tiukempana" kuin vanhoillisuus.
Kuinka itse kuvailisit eroa VL -oppiin?
Jos seuroissa käy, kuinka tulisi pukeutua? Kiinnostaisi mennä sanan kuuloon.
Kiitos, jos jaksat vastata
Tiedän mistä puhun. Puhun UH VL näkökantana, ja perustan käsityksen aikansa silminnäkijä VL-saarnaaja Heikki Jussilan yksityiskohtaisiin keromuksiin (Kutsujan Armo) Jussila on läheltä seurannut Uutta heräystä ja ohimennen myöntää jossain vaiheessa vähän olleen kallellaan, mutta sitten havahtunut siihen petollisuuteen.
Kritisoin nimeen omaan alkua. Tätä mihin se usko on perustettu.
Uudesti heräminen oli raamatun vastaista. Lakiuskontona se houkutteli parempaan kristillisyyteen.
Ketä tarkoitat johdolla? Hanhi-Pietiä, joka pyrki Raattamaaksi Raattamaan paikalle vaiko Mikko Saarenpäätä sionin lehden päätoimittajaa?
Saarenpää eräällä seuramatkalla ryyppäsi, joutui putkaan, siitä huolimatta meni saarnaamaan.
Lehdissä siitä johdosta syytettiin Lestadiolaisia. Saarenpää syytti evankeliumia, eikä parannuksenteko kelvannut ja niin meni kittilään hakee Lakiuskoa. Hanhi-Pieti suositteli aina saarenpäätä puhumaan.
UH sai saarenpään kirjuriksi.
UH toimi siten, että kaikkia puhujia kehoitettiin hakee pastorin oppia kittilässä. Näin moni meni lankaan, ja helppo on päätellä, että johto halusi uutta heräystä.
Sen jälkeiset 1900 luvun alun rinnalla 70-luku kalpenee. VL puhujat revittiin saarnatuolista irti yms.
mm.
UH syytti kristittyjä kuolleesta uskosta puhuivat vielä Lestadiolaisuuden merkittävempien johtohahmo Erkki Antin kuolleesta uskosta.
Erkki Antti kun niin mielellään saarnasi kaikki synnit anteeksi.
Kiistaton Auktoriteeetti Raattamaa puhui Kittilän äpärästä, kittilän lakihengestä josta UH lähti. UH:ssa on vanha alku, mutta se alku on kittilän lakihengessä, siihen sekottui körttiläisen Silenin aateet ja siitä syntyi UH.
Vaikka olisi kauan aikaa ja reformoitu usko on tänään toisenlainen, niin sellaisesta alusta ei hyvää saa kun perustus on huono.
Eli UH ei ole niikuin ennen, järkyttävät ennakkoluuloni kohdistuu siihen perustukseen.
Sillä uudesti heräämisen perustuksella se kuitenkin seisoo.
Siksi Siinä on eri henki ja eri julistus.
Olen käsittänyt, että UH pitää lestadiolaisuutta nimessään rasitteena.
Nimistä puheen ollen, sana 'lestadiolainen' taitaa tarkkaan ottaen olla vain uusheräyksen, esikoislestadiolaisuuden ja LFF:n virallisissa nimissä. Vanhoilliset käyttävät rauhanyhdistystä ja Rauhan Sana Rauhan Sanaa. Joten tältä pohjalta katsoen voisi kuvitella, että juuri viimeksi mainitut ovat pitäneet lestadiolaisuutta rasitteena nimessään...
Rauhanyhdistys on eri asia kuin vanhollislestadiolaisuus. Tästä tehty ero, koska yhdistystoiminnan ja uskon välille haluttu vetää raja.
Ei puhuta, että ollaan rauhanyhdistysläisiä.
Rauhanyhdistysläisiä on ne jäsenet jäsentoiminnassa.
SRK on eräänlainen raittiusyhdistys, näkeehän se perustus asiakirjasta.
Toisille voi olla vaikeeta eroittaa, koska RY:n puitteissa toimitaan.
Esim suviseurat ovat:
Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen järjestämät Vanhollislestadiolaisten suviseurat.
Uuden heräyksen/herätyksen taustasta ja opillisesta perustasta saa hyvän käsityksen Heikki Jussilan teoksesta Kutsujan armo.
Uuden heräyksen opillinen tausta on pietismissä-körttiläisyydessä. Hanhi-Pieti oli kasvanut pietistishenkisessä perinteessä ja metsänhoitaja Silenin körttiläisyys Kittilässä oli uudenheräyksen henkinen syntypaikka- kristityiltä vaadittiin uutta heräämistä ja lain kolmas käyttö: laki on ojennusnuorana kristityille. Vanhoillisia syytettiin liiallisesta vapaudesta ja höllästä evankeliumista. Lähetystyöhön uusiheräys lähti yhdessä SLS kanssa- tänä päivänä liike on melko pieni joukko (n. 1000 ihmistä kesäseuroissa).
...rekisteröidyn yhdistyksen ja uskon välillä on hyvin selkeä. Säännöt sanoo "jäsen voi olla 15-vuotta täyttänyt ja konfirmoitu ihminen"
Tämä sääntö ei aseta mitään rajaa jäsenyydelle uskomisen tai vakaumuksen suhteen. Eli vaikka olisi rauhanyhdistyksen jäsen, ei tarvitse tunnustaa mitään tiettyä uskoa tai uskoa yhtään mihinkään. Näin se vain on.
Yhdistys on perstettu siksi, jotta toiminnan organisointi ja hallinto helpottuu. Yhdistyksen perusajatus on kuitenkin evankeliumin sanoman esille tuominen ja levittäminen.
Meilläkin on ihan sama ero yhdistyksen ja seurakunnan välillä. Tosin se vaihtelee vähän paikkakunnittain, mitkä asiat missäkin paikkakunnalla katsotaan sellaisiksi, että ne ovat maallisia ja siten yhdistyksen päätettävissä ja mitkä ovat hengellisiä ja siten hengellisten päätöselinten päätettävissä. Esikoislestadiolaisten joukossa on sellaisia, jotka eivät ole Esikoislestadiolaiset ry:n jäseniä, ja yhdistyksen jäsenissä taas on sellaisia, jotka eivät ole käyneet seuroissa vuosikymmeniin, mutta ovat jostain syystä kuitenkin tahtoneet pysyä yhdistyksen jäseninä.
"tänä päivänä liike on melko pieni joukko (n. 1000 ihmistä kesäseuroissa)". Onko jäsenmäärä jokin "juttu"?
Esim. katolisiin verrattuna pelkästään luterilaisia on moninkertainen määrä. Mitäs se kertoo?
Jos jollain liikkeellä on kaksi jäsentä ja se hyväksyy kaikki mahdolliset uskovaiset, ja niistä iso osa hyväksyy nämä, niin eikö sillä ole tosi paljon äänettömiä jäseniä?
Juu, yritän vähän valottaa asiaa:)
Olen lukenut saman linkin joskus kuin sinäkin, että uh olisi tiukempi kuin vanhoillisuus. Se ei pidä millään tavalla paikkaansa.
Välillä puhutaan siitä, että uh:lla olisi "identiteettikriisi", koska se on niin kirkollinen liike. Eli oppi on varsin LUTERILAISTA painotuksineen, ja on mietitty, mikä on se keskeinen juttu, että pysytään selkeästi kuitenkin omana herätysliikkeenä. Tällä hetkellä pääsyy on varmasti se, että se on rakas hengellinen koti useille ihmisille, julistus on oikeaa jne. Iso syy on myös se, että uh on nimenomaan lähetysjärjestö ja sellaisenaan sillä on tärkeä tehtävä. Ehkäpä ihmiset kokee, että paikallisseurakunnan toiminta jäisi vähän heppoiseksi, ja on hyvä, että on ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavoin asioista.
Elävä henkilökohtainen usko on tietenkin ehdottoman tärkeää (itsestäänselvää), samoin raamatullinen julistus jne. Perinteinen julistus on julistusta pienen ihmisen näkökulmasta. Sitä, että oman syntisyyden ja huonoudenkin kanssa uskalletaan luottaa Jumalan armoon ja rakkauteen -synnit on sovitettu kalliilla hinnalla.
Eroa vl-oppiin on paljon. Lestadiolaisuus nimeä tosiaan pidetään joskus "rasitteena" juuri siksi, että niin helposti meidät samaistetaan vl:iin ja ihmiset olettaa meistä jotain sellaista, mitä emme ole ja miten emme ajattele.
Keskeiset erot on esim.
-emme usko, että olemme ainoita pelastavassa uskossa olevia
-naiset saavat puhua seuroissamme, liike ei ota kantaa naispappeuteen (eikä moniin muihinkaan asioihin): tällaiset asiat jätetään yksilön oman harkinnan varaan (osa siis vastustaa naispappeutta selvästi, osa hyväksyy)
-kaste ja ehtoollinen ovat tärkeitä niin kuin luterilaisuudessa yleensä. Niistä uskotaan niin kuin Luther niistä opettaa. (-ei niin kuin vl:t)
-ehkäisystä, tv:stä, meikkaamisesta ym. ei ole mitään yleistä säännöstöä: ne eivät tunnu ollenkaan olennaisilta! Niistä ei puhuta...tuntuisi hassulta, jos joku puhuisi meikkaamisesta tms:) Aika naturellia sakkia taidamme silti olla, mutta kyllä suurimmalta osalta varmasti meikkejäkin löytyy. Se ei ole minkään tason juttu. Mitään ko. asioita ei siis kielletä.
-vaatetus on seuroissa ihan tavallinen, nuoret farkuissa jne, vanhemmat niin kuin vanhemmat nyt yleensä pukeutuu.
-gospel-musiikki on osa nuortentoimintaa, yleensä lestadiolaisissa liikkeissä se ei taida olla?
Tässäpä muutamia asioita, joita tuli mieleen.
Aika paljon valaisee varmaan se, että minäkään, vaikka uh olen, en koe ollenkaan, että ENSISIJAISESTI olisin uh. Ensisijaisesti olen uskovainen. Jeesukseen uskova ihminen. Luterilainen. Kristitty. Enkä tarkoita mitään tapauskovaisuutta. Selvää on silti esim. se, ettei esiaviollinen seksi kuulu kuvioon, ei käydä baareissa jne., vaikka toisaalta absolutismistakaan ei puhuta (vaikka iso osa on varmaan absolutisteja).
Sekavia ajatuksi, toivottavasti sait selvää:)
Tervetuloa katsomaan, miltä seuroissa näyttää! Pieni liike tosiaan on kyseessä (noin 2000 jäsentä), joten seuroissakin saattaa olla hiljaista, riippuu vähän mistä päin olet. Etelä-pohjanmaalla on seurapaikat täynnä kaikenikäistä sakkia, muualla vähän vähemmän.
Entä jos tämä uudesti heräämisen vaatimus sittenkin sopisi ennen ja nytkin joillekin ? Niille, jotka tosiaan ovat nukahtaneet synnin uneen ?
Mutta elävän kristillisyyden "kirkkolaivassa" on vakaaja. Se estää laivaa kallistumasta liikaa puolelle tai toiselle. Kuolleen uskon paatista tämä puuttuu.
Kristillisyydessä on omat keinonsa tuomita julkisynnintekijä, puhutella ja eroittaa yhteydestä, niin että nukahtanut synnin tuntoon tulisi.
Tämä uusiheräys vaati kaikkia herää uudestaan.
Niinkuin kaikki olisi nukahtanet.
Ei uskovaisia tuomita lailla, eikä evankeliumia syytetä synnistä.
Olen samaa mieltä. UH ampui hehtaaripyssyllä koko kaartin lakoon. Sitä vain mietin, että uudesti heräämisen vaade olisi ollut oikein jollekulle, mutta ei suinkaan kaikille.
Kun saarnataan kuolleessa uskossa, se menee automaattisesti väärin. Laki kiristyy armottomaksi ja evankeliumi laidattomaksi synnin luvallisuudeksi eli lihalliseksi vapaudeksi. Edes näitä yhdistelemällä ei saada leivottua kunnollista.
vaivannäöstäsi!
Ei kun seuroihin! :)