Yksinhuoltajuus

Miten toimitaan?

Meillä on ex-puolison kanssa täysin tulehtuneet välit. Minkäänlainen yhteistyö ei suju isän kanssa. Lapsella koulussa ongelmia, palavereja pidetty ja isä sotkee täysin asioita omalla toiminnallaan. Hän ei osaa eikä ymmärrä lapsen ongelmia, hymähtelee kun hänelle yrittää asioista puhua. Olen lopen kyllästynyt hänen touhuihinsa. Lapsen edun vuoksi olisi minusta parempi että isä hoitaisi vain tapaamiset kunnolla ja jättäisi muut minun hoidettavaksi, koska hän ei ymmärrä edes tilanteen vakavuutta.

Miten yksinhuoltajuutta haetaan, onko riittävä peruste meidän yhteistyökyvyttömyymme tai se että minulta palaa aina pinna kun ei toinen edes yritä tajuta asioita. Miten ihmeessä lapsen asioita voi hoitaa, kun toinen on mitä on? Isä ei suostu huoltajuuden muutokseen, sanoo että olen hullu. Näinkään ei lapsen asioita voida hoitaa. Lastensuojelu hymähtelee ja sanoo että isän panostakin tarvitaan. Kun sanoin heille, että isä ei edes ymmärrä että ongelmia on, vaan sanoo kaiken olevan hyvin, niin sieltä sanottiin, että isän pitää tehdä mukavia asioita lapsen kanssa. Juu, sillähän se elämä korjautuu. Voi, hitto kun suututtaa. Mitä neuvoja antaisitte? Mikä on riitävä peruste? Miten haetaan? Itse ainakin uskon, että kun on yksi hämmentäjä vähemmän, asioita olisi ainakin helpompi hoitaa. Lapsi on alakoululainen, erosta pari vuotta.

9

452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käynyt läpi

      Todellakin olen käynyt käräjät jossa lapseni huoltajuus muutettiin yhteishuollosta yksinhuolloksi. Syynä oli minun ja exän erittäin tulehtuneet välit.Isällä on oikeus saada tietoja lapsen kolunkäynnistä ,terveydentilasta sekä muista viranomaisten tahoilta jos on halua ja intoa kysellä. Tie on pitkä ja raskas. Meillä kesti noin vuoden päivät ennen kuin oli käräjien päätös selvillä. Mutta kaikki tuo kannatti ja nyt vastaan lapseni asioista ja voin hoitaa ne omalla tavalla. Miettimättä vastaako lapsen isä tekstiviesteihin jos kysyn lasta koskevia asioita.
      Etsi hyvä asianajaja se auttaa ja neuvoo.Jos haluat kirjoitella niin se käy. Ilmoita sähköpostistisi niin kirjoitan sinulle.

    • muumiomamma

      Tiedän tapauksia, joissa vanhemmat tapaavat esim. opettajia, kuraattoria ja perheneuvolan viranomaisia eri kerroilla, koska yhteispalaverit ovat hyödyttömiä kun paikalla olevat eivät puhalla samaan hiileen.

      Yksinhuoltajuudenhakeminen on pitkä ja kuluttava prosessi, jonka lopputulos voi olla ihan mitä sattuu. Parempi tapa mielestäni! on eriytyä toisesta huoltajasta; viranomaiset kuulevat molempia erikseen ja sitten tehdään yhteenveto mikä olisi tilanteessa paras lapselle. Silloin virallinen yhteishuoltajuuden kriteeri tulee täytettyä, konkreettisesti sinua lähinä kuullaan, koska sinä elät lapsen kanssa arjen.

      Sinun etusi näissä palavereissa on lähihuoltajuus, kunhan muistat hillitä kielesi exäsi huonoista ominaisuuksista. "Pinnan palaminen" katsotaan sinulle isoksi miinukseksi. Anna exäsi puhua ja touhuta, eihän mitään aikaan kuitenkaan saa, kunhan itse olet rauhallinen viranomaisten kanssa, sekä lapsesi seurassa, ja vältät yhteydenpitoa lapsen isään. Kässäsitkö? :)

      • olla hiljaa ja

        olla mitenkään provosoitmatta/puolustautumatta ja etä saa puhua lässyttää vaikka mitä ummet ja lammet,niinkö?

        Kummankohan sanaan sitä viranomaiset mahtaa luottaa, sen joka ei puhu vaan myöntelee, vai sen joka katsoo silmiin ja puhuu kun lahjat ja suunvuoro on annettu?

        Narsisti toimii juuri noin ja ikäväkyllä siinä ollaan heikoilla pelkällä myöntely tekniikalla....


      • uskomatonta mutta totta
        olla hiljaa ja kirjoitti:

        olla mitenkään provosoitmatta/puolustautumatta ja etä saa puhua lässyttää vaikka mitä ummet ja lammet,niinkö?

        Kummankohan sanaan sitä viranomaiset mahtaa luottaa, sen joka ei puhu vaan myöntelee, vai sen joka katsoo silmiin ja puhuu kun lahjat ja suunvuoro on annettu?

        Narsisti toimii juuri noin ja ikäväkyllä siinä ollaan heikoilla pelkällä myöntely tekniikalla....

        Näin tapahtuu nykysuomessa ja vielä lastensuojelun nimissä. Pitkällinen prosessi on takana ja jatkuu edelleen. Isä on lastensuojelun nimissä suojeltava kohde, jolle sallitaan kaikki. Äiti on pöpi ja ehdotetaan lääkitystä, kun ei pinna kestä isän seurassa. Isä esittää hiljaista, väärinymmärrettyä mussukkaa ja äiti saa huonon maineen. Lastensuojelu voisi vaihtaa nimensä isän suojeluksi. Äidin pitää vaan olla ruusunnuppu ja tyytyä kaikkeen, vaikka lapsen etu olisi aivan muuta. Saisivat nämä tantat oikeasti tulla tutustumaan arkeen ja näiden hörhö-isien todelliseen vaikutukseen lapsen arjessa. Mutta ei, äitin pitää vaan kestää ja niellä kiukkuaan.


      • tämä toimi paremmin

        meillä ex puhui ja katsoi sossutätejä silmiin ja oli niiiin rakastava isä. Itse yritin olla hiljaa kun ex vuodatti tekemisiäni jne. Kommentoin jotain, mutta ex keskeytti ja tädit katsoivat rumasti. Tuloksena tästä sossut kirjoittivat isää ylistävän lausunnon, jossa oli jopa erinäinen määrä ristiriitaisuuksia ja epätotuuksia. Onneksi sain asian oikaistua läänin hallituksessa ja lopputulos oli toivotunlainen.
        Ex yritti revanssia muutamia kertoja vuosien aikana. Otin kuitenkin tiukan linjan. Ilmoitin etten tule hänen kanssaan mihinkään keskusteluun tai edes samaan tilaan. Kerroin oman kantani ja exän järkyttävät teot yhteisessä kodissamme ja tavan kohdella lapsia sekä kiusata meitä eron jälkeen. Toisinaan sossut eivät uskoneet, vaan miehen lempeät puheet saivat heidät välillä harrastamaan todella epäammatillista painostusta minua kohtaan. Pysyin kannassani ja tein samantien valituksen esimiehelle ja otin yhteyttä mm. viraston lakimieheen, lääninhallitukseen ym. Ammuin siis samantien kovilla, kun alkoi puskissa rapista. Se on toiminut. Elämä on rauhallista, sossut eivt soittele, ex pysyy etäällä. Kannatan lujaa otetta ja tiukkaa linjaa. Ei huutoa eikä haukkumista, vaan rauhallista vakavaa puhetta ja suoraa toimintaa.


      • tollasta täyttä
        uskomatonta mutta totta kirjoitti:

        Näin tapahtuu nykysuomessa ja vielä lastensuojelun nimissä. Pitkällinen prosessi on takana ja jatkuu edelleen. Isä on lastensuojelun nimissä suojeltava kohde, jolle sallitaan kaikki. Äiti on pöpi ja ehdotetaan lääkitystä, kun ei pinna kestä isän seurassa. Isä esittää hiljaista, väärinymmärrettyä mussukkaa ja äiti saa huonon maineen. Lastensuojelu voisi vaihtaa nimensä isän suojeluksi. Äidin pitää vaan olla ruusunnuppu ja tyytyä kaikkeen, vaikka lapsen etu olisi aivan muuta. Saisivat nämä tantat oikeasti tulla tutustumaan arkeen ja näiden hörhö-isien todelliseen vaikutukseen lapsen arjessa. Mutta ei, äitin pitää vaan kestää ja niellä kiukkuaan.

        paskaa! juttu on just päinvastainen kuin sanot. sulla taitaa olla tosi sekaisin se pönttös. varmaan pitää kutinsa että oot pöpi oikeesti.


      • juuri näin on....
        tollasta täyttä kirjoitti:

        paskaa! juttu on just päinvastainen kuin sanot. sulla taitaa olla tosi sekaisin se pönttös. varmaan pitää kutinsa että oot pöpi oikeesti.

        kyllä isiä paapotaan kympillä,ihan täytyy sanoa että naurettavaa. Näkisitte exäni mitä esitystä lastenvalvojalla,kun ovi laitetaan kiinni niin kuiskaa mulle, että mä kostan,mä tapan,vien sulta lapset,jne....


      • juuri näin!
        tämä toimi paremmin kirjoitti:

        meillä ex puhui ja katsoi sossutätejä silmiin ja oli niiiin rakastava isä. Itse yritin olla hiljaa kun ex vuodatti tekemisiäni jne. Kommentoin jotain, mutta ex keskeytti ja tädit katsoivat rumasti. Tuloksena tästä sossut kirjoittivat isää ylistävän lausunnon, jossa oli jopa erinäinen määrä ristiriitaisuuksia ja epätotuuksia. Onneksi sain asian oikaistua läänin hallituksessa ja lopputulos oli toivotunlainen.
        Ex yritti revanssia muutamia kertoja vuosien aikana. Otin kuitenkin tiukan linjan. Ilmoitin etten tule hänen kanssaan mihinkään keskusteluun tai edes samaan tilaan. Kerroin oman kantani ja exän järkyttävät teot yhteisessä kodissamme ja tavan kohdella lapsia sekä kiusata meitä eron jälkeen. Toisinaan sossut eivät uskoneet, vaan miehen lempeät puheet saivat heidät välillä harrastamaan todella epäammatillista painostusta minua kohtaan. Pysyin kannassani ja tein samantien valituksen esimiehelle ja otin yhteyttä mm. viraston lakimieheen, lääninhallitukseen ym. Ammuin siis samantien kovilla, kun alkoi puskissa rapista. Se on toiminut. Elämä on rauhallista, sossut eivt soittele, ex pysyy etäällä. Kannatan lujaa otetta ja tiukkaa linjaa. Ei huutoa eikä haukkumista, vaan rauhallista vakavaa puhetta ja suoraa toimintaa.

        Jos toimisin toisin, niin en näkisi lapsiani koskaan,siitä huolehtisi exä aivan varmasti (niin hän on uhannutkin). Huoltajuus ja ohjat minulla niin lapsella on sekä isä, että äiti!


      • touhua
        juuri näin on.... kirjoitti:

        kyllä isiä paapotaan kympillä,ihan täytyy sanoa että naurettavaa. Näkisitte exäni mitä esitystä lastenvalvojalla,kun ovi laitetaan kiinni niin kuiskaa mulle, että mä kostan,mä tapan,vien sulta lapset,jne....

        meilläkin. Narsisti-isi kertoo kuinka kiva, hyvä, antelias on, mutta voivoi, kun ei ole nyt just varaa maksaa elatusmaksuja... Ja ehdottomsati huoltajuus hälle kans, ettei lähde suitset käsistä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe