Ystävänpäivä!

ei yhtään ystävänpäivätervehdystä.Ei tullut edes omalta psykiatrilta.Minulla henkilökohtaisesti ei ole yhtään ystävää.Kaikki lähtivät kun eläkkeelle siirryin 28-vuotiaana.Yksin olen saanut olla.Lääkkeitä olen masennukseeni syönyt.Ei ole yksikään lääke tätä sairautta parantanut.Mutta tähänkin tottuu kun on pakko.Hiljaiseloa.Onhan minulla kissa.

Minusta ystävänpäivä on muutenkin jotain amerikkalaista hapatusta. Ei sitä edes juhlittu silloin kun olin nuorempi ja minulla oli vielä ystäviä.

Varmaan monille on tuttu laulu "mistä tunnet sä ystävän onko oikea sulle hän", varmaan tälläiset sairastumiset on myös sellaisia myrskyjä jotka koettelevat ystävyyttä ja valitettavasti ei monta rinnalle jää, olikohan he vain niitä tuttavia.

Kuitenkin minä ja sinä voimme olla ystäviä ja ystävällisiä. Heitänpä nyt kysymyksen montako korttia itse laitoit? Olen opetellut sitä tärkeää elämän ohjetta "kuole itsellesi elä toisille", eli se iso MINÄ tahtois niin paljon huomiota ja todella vaikeaa ajatella minkä tahtois toisten tekevän itselleen tekee sen toisille.

Kirjoitit ehkä ensi vuonna on paremmin, uskon lujasti että näin on kohdallasi. Usko on luja luottamus ja kurottautuminen sitä kohden. Jumala on sanassaan luvannut meille tulevaisuuden ja toivon.

Tsemppiä ja oikein hyvää ystävänpäivää

Ystävät eivät ole olleet ystäviä minulle pitkään aikaan, se oli sellainen opiskelijajoukon vitsi. Ystävyyssuhteeni ovat olleet pitkään jo tunnettu vitsi, he leikkivät kavereitani ja järjestivät sitten itsemurhaan kiusaamista.

Ystävät lienevät vitsejä myös oikeasti, vaikka kohdallani se oli julma "funny games" leikki. Vuokraa tuo elokuva ja mieti, että eikö kaikki ole paremmin ilman ystäviä, vai haluatko todella "funny games".

Kun ei ole yhtään muita ystäviä kuin yksi kouluajoilta tuttu. Mutta se ei tunnu riittävän kun ei hänelläkään aina ole aikaa. Joten jossain sosiaalisessa nettisaitilla on kyllä virtuaaliystäviä. Nekään ei tunnu paljoa miltään. Silti yksinäisyys kalvaa. Ja omaiset ei muista ollenkaan.

olen elänyt myöskin yksin ja yksinäistä elämää kohta 15 vuotta.Tosiasia on,kun työelämä päättyy sairauden vuoksi,niin ystävät kaikkoaa.Ei ole tilaa,mihin ystäviä kutsuu.Ei ole rahaa tarjota mitään.Masennuslääke pitää jollakin tavoin elämää yllä,mutta ei tuo rahaa vaan vie.Olin suunnitellut kolmen huoneen asuntoa,mutta masennukselta jouduin eläkkeelle.Olen elänyt 26 neliön asunnossa(oma) eläkkeellesiirtymiseni jälkeen.Siinä kaikki.Minulla ei ole varaa olohuoneeseen niinkuin on muilla.Ei mahdu sohvaa ei pehmustettua tuolia.Mihin vieraat ja ystävät.Siihen loppui.

Halaus Teille kaikille tähän ketjuun aiemmin kirjoittaneille! - Älkää nyt kauhiasti mitatko elämänne tilaa ystävänpäiväkorteilla... En tiedä, mutta itse en ole alunalkaenkaan pitänyt tuosta keksinnöstä. Se on kummallinen, en ole koskaan saanut siihen mitään fiilistä! Minulla kyllä on monia erillisiä ystäviä, tuttavia, joiden kanssa tasaisin harvoin väliajoin pidän jotakin yhteyttä, joskus näkemällä, mutta useimmiten eri viestimillä. Mutta olen vähän kuin ilmoittanut kaikille (yksitellen), etten VIETÄ ystävänpäivää. En halua toimia sen mukaan, en lähettää kortteja, enkä halua, että toiset minulle justiinsa tänään ilmoittavat olevansa ystäviäni. Jotenkin sehän on niin syvällinen asia tuo ystävyys, että eikös nyt sen muutoinkin tiedä, onko heitä vai ei ja kuka on ja kuka ei, että ei tuollaista "TUONTI-tavaraa" tarvittaisi! Heti joulukorttihössötyksen jälkeen ystävänpäiväkortit...

Siis jos teittiä lohduttaa, niin kaikki ei tykkää koko päivästä. Minusta päivä tuntuu kovin uudeltakin; on kuulemma vasta viime vuosikymmenten aikana tullut tänne Suomeen ja 'muotiin', esimerkiksi USA:ssa olleiden vaihto-oppilaiden tuomana. On alunperin ameriikanraitille kuuluva kevyt juhlapäivä.

Myös minä olen ymmärtänyt ystävänpäivän olevan RAKASTAVAISIA varten ?! En ole osannut sitä ajatella normaaleihin ihmissuhteisiin. !?