Olen ollut 7 kk työtön ja nyt tämä asia alkaa todella masentaa, olen hakenut useita työpaikkoja, saamatta minkäänlaista vastausta, saati , että olisin päässyt edes työhaastatteluun.
Koulutus on hyvä ja työkokemustakin on jonkin verran ja hyvät työtodistuksetkin kaikista edellisitä paikoista.
Saan ansiosidonnaista päivärahaa, mutta asia ottaa päähän, mies lähtee aamuisin työhön, lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja minä vain jään tänne kotiin. Minulla olisi vielä 13 työvuotta jäljellä, ja haluaisin todella tehdä työtä enkä vain olla kotiäitinä.
Päivät ovat todellakin pitkät ja enkä viimeisen kuukauden aikana ole jaksanut lähteä edes ulos, ettei vaan kukaan näkisi minun olevan edelleenkin vailla työtä.
Mies ressukka saa kotiin tullessaan kohdata itkevän vaimonsa kun ei tänäänkään tärpännyt työmarkkinoilla.
Haluaisin kuulua joukkoon ja käyttää tietoani ja taitoani hyväksi työssä.
Välillä olen niin itsesäälin vallassa miksi juuri minä en kelpaa mihinkään ja näinkö vietän loppuelämäni. Mikään ei kiinnosta. Lääkärillekkään en voi mennä, koska asun niin pienellä paikkakunnalla, että täällä kaikki tuntevat toisensa.
taloudellisestikin tekee tiukkaa, lainaa on vielä viideksi vuodeksi ja tässä vain kitkutan päivästä toiseen. Onneksi olen edes terve , vielä. Mutta kuinka kauan?
Koulutus on hyvä ja työkokemustakin on jonkin verran ja hyvät työtodistuksetkin kaikista edellisitä paikoista.
Saan ansiosidonnaista päivärahaa, mutta asia ottaa päähän, mies lähtee aamuisin työhön, lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja minä vain jään tänne kotiin. Minulla olisi vielä 13 työvuotta jäljellä, ja haluaisin todella tehdä työtä enkä vain olla kotiäitinä.
Päivät ovat todellakin pitkät ja enkä viimeisen kuukauden aikana ole jaksanut lähteä edes ulos, ettei vaan kukaan näkisi minun olevan edelleenkin vailla työtä.
Mies ressukka saa kotiin tullessaan kohdata itkevän vaimonsa kun ei tänäänkään tärpännyt työmarkkinoilla.
Haluaisin kuulua joukkoon ja käyttää tietoani ja taitoani hyväksi työssä.
Välillä olen niin itsesäälin vallassa miksi juuri minä en kelpaa mihinkään ja näinkö vietän loppuelämäni. Mikään ei kiinnosta. Lääkärillekkään en voi mennä, koska asun niin pienellä paikkakunnalla, että täällä kaikki tuntevat toisensa.
taloudellisestikin tekee tiukkaa, lainaa on vielä viideksi vuodeksi ja tässä vain kitkutan päivästä toiseen. Onneksi olen edes terve , vielä. Mutta kuinka kauan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on sama tilanne, eli luonnehäiriöinen pomoni potki mut pihalle viime helmikuussa, ja siitä lähtien oon ollut työttömänä. Olen hakenut ja hakenut, mutta koska ei oo tärpännyt, oon ajatellut, että ehkä tämän ajan voi käyttää itsetuntemuksen kasvattamiseen - ehkä tällä pysähtymisen ajalla on minulle jokin tarkoitus?
Ehkä pysähtymisestä on hyötynsäkin, mutta rajansa kaikella. Ikuinen itsensä kummastelu ei ole kovin rakentavaa. Useimmathan haluavat toteuttaa itseään tavalla tai toisella, ja yksi hedelmällisimpiä tapoja on olla mukana työelämässä. Tätä tuskaa eivät ne valopäät tajua, jotka syyttävät työttömiä siivelläelämisestä. Eivätkä ilmeisesti nekään, jotka kuvittelevat, että jatkuva työnantajien tuloksellisuuden kiihtymisen kiihtyminen johtaa yhteiskunnan ja omistajien hyvään.