meillä jokaisella syntyneellä: maa jalkojemme alla ja taivas kattona päämme päällä. Meillä jokaisella on jokin tarkoitus toisillemme täällä ajassa, maan ja taivaan välillä. Tätä itse kukin voi miettiä tykönään ja ystäviensä kanssa, jos tähän tuntuu olevan tarvetta.
Tässä ajassa on kaksi ulottuvuutta, näkyvä ja näkymätöin. Me kaikki voimme aistia nämä molemat todellisuudet; näkymättömyyden todellisuus on meidän jokaisen sydämessä, josta näkymättömyys muuttuu näkyväksi, korvin kuultaviksi kun me avaamme suumme ja puhumme niitä sanoja joita omistamme sydämessämme. Sanotaankin että suu on sydämen tulkki. Olemme oppineet että jokaisen opetus ja sanat tulee tutkia Raamatuin jälkeen ovatko ne Jumalasta vai Jumalan vastustajasta. Tässä kohtaa jokaisen polven on notkistuttava, ja tunnustettava että "sitä hyvää jota minä tahdon, en tee vaan sitä pahaa jota en tahdo, teen minä". Ja Paavali jatkoi tätä "en kuitenkaan minä vaan synti joka minussa asuu".
Eli olemme kaksiosaisia matkalaisia, jokainen ihminen. Taistelut käydään ihmisen sydämessä, siitä mitä Herraa ihminen palvelee. Tämä tulee juki ihmisen elämässä, meidän suhteena lähimmäisiin. Siinä pysähdymmekö lähimmäisen luo, vai menemmekö ohi. Näihin molempiin me jokainen kykenemme, ehkenpä enemmän kuitenkin menemään ohi. Pelkäämme tai ehkäpä inhoamme tuota lähimmäistämme syystä tai toisesta.
Elämän ja kuoleman Herra Jeesus Kristus pysähtyi aikanaan aina lähimmäisen luo, eikä eroitellut ihmisä heidän tekojensa mukaan. Hänelle jokainen oli samanarvoinen, riippumatta oliko rikas tai köyhä, suosittu tai hyljeksitty. Häntä tahtoivat seurata ja hänessä pysyä, ihmisten hylkäämät ja halveksimat syntiset ihmiset. Heille Herra Jeesus antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, Taivaan Isän perillisiksi ja heidän kanssaan elämän Herra lupasi olla ikuisesti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.