Onko Renaultilla palvelusopimusta saatavana vai ei?
Palvelusopimus
1
370
Vastaukset
- mja
Volvo henkilöautorahoitus (=Bilia) VHR lopetti uusien huoltosopimusten tekemisen kun Renaultien maahantuonti siirtyi Volvo Autolta Renault Suomelle. Vanhat sopimukset ovat voimassa sopimuskauden loppuun. Sopimuksia tehtiin vielä 2000-luvun alussa 10 vuodeksi, joten niitä voi olla voimassa 2010-luvullakin. Myöhemmin uusien autojen (myös Volvojen) sopimukset tehtiin vain 3 vuodeksi, ja jatkettiin vuosi kerrallaan. Vuoden 2008 alusta sopimuksia ei enää ole uusittu kun kausi (1 tai 3 vuotta) on mennyt umpeen.
Bilian edustaja kertoi minulle kesällä 2008 , että Renault Suomi ei pysty "ainakaan toistaiseksi" tarjoamaan sopimusta. Ja vaikka joskus pystyisikin, se koskisi vain uusia autoja, VHR:n soppari ei siis siirtyisi uudelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2224098Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112593Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382315Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861298- 481159
- 751037
- 59903
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58891- 45886