Mulla on varmaan yli kymmenen vuotta ollut ongelmallinen suhde ruokaan. Sitä ei kukaan ole tosin tiennyt, kun oon onnistunut salaamaan sen.
11-12-vuotiaana en syönyt koulussa mitään, mutta kotona kylläkin. Olin hoikka. Yläasteella olin vielä suhteellisen normaali, mutta paino alkoi vähitellen nousta. Sairastuin masennukseen ja söin iltaisin mielettömiä määriä. Siitä se painonnousu varmaan johtuikin. Joskus 18-vuotiaana aloin oksennella kaikki syömäni herkut (ja joskus myös ihan kotiruuankin) pois. Sitä en tosin tehnyt päivittäin, mutta aina sillon kun tuli läski-fiilis... Nyt myöhemmin en ole syönyt esim. töissä ollessani. Sitä on ihmetelty, mutta siihen ei ole puututtu. Eli syön siis joskus klo 16 maissa ekan kerran. Aamupala ei ole koskaan maistunut, niin en sitä syö.
Minulle tulee hirveen huono omatunto söin sitten mitä tahansa. Arkena vejän tiukkaa linjaa, että syön vasta illemmalla ja silloinkin jotain kevyttä. Saatan karkki- ja herkkulakkoilla, mutta sitten kun tekee mieli hyvää, niin ahmin kerralla kaiken ja sitten menen oksentamaan. Paino ei ole pudonnut (olen 163/59, 94/64/96), mutta pidän itseäni niin läskinä ja vastenmielisenä. Olisikohan syytä käydä juttelemassa asiasta?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Herranjumala, sinähän olet kaikkea muuta kuin läski, itseasiassa kroppasi on mittojen perusteella aivan unelma. Painoa on pituuteen nähden juuri sopivasti ja ympärysmittojen mukaan olet klassinen tiimalasi - ja se on kauniin näköistä, toisin kuin suurin osa Suomen nuorista naisista tänä päivänä; tasapaksuja pötköjä ilman selkeitä vartaloon kuuluvia naisellisia kaaria.
Eli kyllä, sinuna menisin juttelemaan jollekin: näet itsesi rumana ja nuo syömätavatkin ovat suoraansanottuna perseestä.