Karhunkierrosta

Hei, onko kokemusta karhunkierroksesta talviaikaan. Netin mukaan jonkinlainen pätkä ajetaan kelkalla talviseenkin aikaan. Kiinnostaisi kovasti tehdä viikonloppu vaellus parin yön reissuna.
Löytyisikä kaveria. Itse olen hyväkuntoinen naisihminen, kävellyt viime kesänä neljässä päivässä koko kierroksen 80 kilsaa.
31592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vähemmän siellä on talvella kulkijoita, lunta kyllä riittää sitäkin enemmmän. Kovassa pakkasessa tyhjän autiotuvan lämmittäminen on melkoisen hankala juttu, märät puut ovat melkein sääntönä.
Vuosi taaksepäin neljän hengen keskieurooppalainen extremeporukka meni kierroksen lumikengillä vuorokaudessa lävitse. Tosin sakki oli vuoristossa liikkumaan tottuneita ammattilaisia.

Äänestä

En ole koskaan ymmärtänyt, vaikka omasta mielestään olisi kuinka kova menijä, kyllä siinä luonnon ja maisemien hahmottaminen jää pakostakin, jos "juoksee" reitin läpi. Minusta viikkokin, jonka käytin todella rauhallisella tahdilla, tuntui liian lyhyeltä ajalta.

Äänestä

Oulangalta - Juumaan ajellaan kelkalla muutaman kerran keväällä jälki. Eka kerta helmikuun puolessä välissä Yö Ansakämpällä ja toinen Jussinkämpällä. Reitti kulkee paikoin eri kohtaa mitä kesä karhunkierros, etenkin Jussinkämpän ja Juuman väli on soita pitkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lumikengillä kirjoitti:

Hei, onko kokemusta karhunkierroksesta talviaikaan. Netin mukaan jonkinlainen pätkä ajetaan kelkalla talviseenkin aikaan. Kiinnostaisi kovasti tehdä viikonloppu vaellus parin yön reissuna.
Löytyisikä kaveria. Itse olen hyväkuntoinen naisihminen, kävellyt viime kesänä neljässä päivässä koko kierroksen 80 kilsaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu