"Olen saanut myös kaksisuuntaisen mieliala-häiriön (bipolaari-häiriö), hypomania diagnoosin".
Siihen aloitettiin heti Litium lääkitys, Lito 300 mg x 2 ja verikoe-seuranta.
Hoitokaavaan kuuluu karpamatsepiini,bentodiatsepiini ja neurolepti
esim. Seroquel jokam otetaan iltaisin ja annosta
nostetaan niin paljon että teholla on vaikutusta.
Tarkkuutta ja psykiatrin seurantaa vaativa sairaus on skitsofrenian jälkeen seuraavaksi vakavin.
"En itsekään uskonut-että tuo tauti on tosiasia mutta kyllä se näin on ja siihen on uskominen.
Lääkärin työt on ollut pakko lopettaa ja jäädä sivuun potilaiden vastaanotosta-tutkimustyötä voi jatkaa ja asiasta puhumista yhtälailla"!
Siihen aloitettiin heti Litium lääkitys, Lito 300 mg x 2 ja verikoe-seuranta.
Hoitokaavaan kuuluu karpamatsepiini,bentodiatsepiini ja neurolepti
esim. Seroquel jokam otetaan iltaisin ja annosta
nostetaan niin paljon että teholla on vaikutusta.
Tarkkuutta ja psykiatrin seurantaa vaativa sairaus on skitsofrenian jälkeen seuraavaksi vakavin.
"En itsekään uskonut-että tuo tauti on tosiasia mutta kyllä se näin on ja siihen on uskominen.
Lääkärin työt on ollut pakko lopettaa ja jäädä sivuun potilaiden vastaanotosta-tutkimustyötä voi jatkaa ja asiasta puhumista yhtälailla"!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Älä vielä heitä kirvestä kaivoon potilastyön johdosta. Tiedän omasta kokemuksesta että työhön voi hyvinkin pystyä kun akuuttivaihe menee ohi. Itse ennenkuin sairastuin niin työskentelin vapaaehtois hommissa kriisityön parissa. Kun sairastuin niin ne työt oli pakko jättää. Meni muutama vuosi...kuntoiduin ja nyt olen taas ollut mukana niissä hommissa jo puolitoistavuotta. Voin vakuuttaa että nyt kokemukseni jälkeen olen entistä parempi kriisityöntekijä. Osaan paremmin asettua asiakkaan asemaan. Myös sairaalassa jossa olin hoidossa yhteensä 14kertaa, johtava sairaalalääkäri sairasti myös itse kaksisuuntaista. Että vielä on toivoa. Annat vain nyt itsellesi aikaa. Toipuminen voi viedä aikaa mutta se on mahdollista. Voimia sinulle.
En ole lääkäri, mutta hoitoalalla ja olen tehnyt lähes kokoaika töitä. Diagnoosin hyväksyminen ja lääkityksen aloittaminen väsytti ja vaikutti työtehoon sekä persoonallisuuteen ja jaksamiseen. Minulle sopiva ratkaisu on ollut osatyökyvyttömyyseläke vaihtoehto, tästä jos vielä työteho heikkenee on kyllä edessä kokoaikainen eläke. Vaihtoehtoja siis on eikä kannata vaikeimmassa tilanteessa surra tulevia.
Tsemppi sinulle!
Kannattaa ehkä tutustua amerikkalaisen psykiatrin Daniel Fisherin työhön. Hän sairastui nuoruudessaan skitsofreniaan mutta parani siitä. Hänen mielestään mielisairauksiin pitäisi suhtautua kuin tilapäisiin häiriötiloihin ihmisen elämässä, ei kuin loppuelämän kestäviin sairauksiin. Voi olla helpottavaa tietää että monet ovat pitkän ajankin sairastamisen jälkeen parantuneet esim. skitsofreniasta ja kaksisuuntaisesta sillä oma usko omaan paranemiseensa ja muiden tuki on todella tärkeää.
Kuinkahan kauan kestää paraneminen? Itse en usko kenenkää bipon täydelliseen parantumiseen koska äitinikin on sairastanut jo yli 40 vuotta. hyviä kausia toki on mutta noin 5-7 vuoden välein hän joutuu sairaalaan ja sieltä nouseminen kotiin kestää ja kestää useamman kuukauden. Äitini on jo yli 70 ja pelkään hänen joutumistaan sairaalaan koska luulen että seuraavalla kerralla hän ei enää kotiudukaan. Viimeinen "sairaalareissu" kesti melkein vuoden ja suljetulla osastolla suurin osa ajasta.
Juttelin juuri eilen veljeni kanssa muutosta jälleen ja hän totesi että nyt olis aika mennä hoitoon.Kun teidän kokemuksenne ovat noin rankkoja en edes uskalla lääkärille mennä ja ruveta pillereitä syömään. Miten sairastuu niin että osastolle joutuu???
Paraneminen on tietenkin kovin yksilöllistä ja ihan kaikki eivät ehkä paranekaan. Mutta paranemiselle on muutama edellytys:
1. Potilaan tulee itse uskoa siihen että paraneminen on maahdollista. Jos itse uskoo että on mahdotonta niin eihän sitä silloin mikään mahti maailmassa paranna.
2. Ympäristön tulisi uskoa että paraneminen on mahdollista ja tukea ja luoda uskoa potilaaseen silloin kun tämän oma usko horjuu.
3. Potilasta tulisi kannustaa joka asiassa luottamaan omaan itseensä vaikka olisi hullujen harhojen vallassa ja ympäristö ei näitä ymmärtäisikään. Tällöin luodaan uskoa potilaaseen että hän pystyy oppimaan hallitsemaan omaa päätänsä ja tämä poistaa pelon mikä on psykoosissa se kaikista helvetillisin asia.
Luulen että pelko on juuri se mikä ajaa ihmisen niin sairaaksi että hän totaalisesti hajoaa ja joutuu sairaalaan. Kun ihminen tajuaa että on vain kyse hänen omista päänsisäisistä jutuista jota hän pystyy hallitsemaan (tai ainakin voi oppia...kantapään kautta:-)...) niin pelko katoaa ja esim. psykoosista voi tulla eheyttävä prosessi jolla on positiivinen lopputulos, ts. ihminen on sen jälkeen tasapainoisempi ja onnellisempi kuin ennen psykoosia. Tietty pari kuukautta psykoosin tai manian jälkeen sitä voi olla vähän "lepotilassa" ja tässä vaiheessa tarvitsee paljon ympäristön kannustusta ja tukea mutta siitä kun selviää niin olo on tasainen ja seesteinen.
vaikka 30 vuotta mutta puhjeta sitten uudelleen esim. stressin seurauksena. Näin kävi minulle. Ehdin tuossa välissä olla töissä ja hoitaa lapset, ja kun sairastui uudelleen, olin jo viisikymppinen. Unihäitiöy jatkuneet nyt 10 vuotta ja pari maniaa sekä lukuisia masennuksia koettu. Itselläni ei ole tähtäimessä kuin sellainen lääkitys, jolla saisi nukuttua ja pystyisi elämään suhteellisen normaalisti. Työkyvyttömyyseläkkeellä olen ollut 7 vuotta, muuten en jaksaisi mitään, ainoa vaihtoehto olisi itsemurha.