tässä tunteiteni viidakossa.40 avaioliitto vuoden jälkeen, mieheni sanoo rakastavansa minua. Minulla ei tunteita häneen. Loppuuko liittomme koska rakastan toista, mitkä hänen tunteensa minuun.Rakastaako.
Agaatti
olen ymmälläni
193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet avioliitossa syrjäyttänyt omat tarpeesi ja unelmasi, et ole milloin mistäkin syystä huolehtinut omasta hyvinvoinnistasi, et sanonut mikä mieltäsi painaa etkä kertonut ajatuksistasi toiselle. Suhde on kuihtunut kun ette ole jakaneet keskenänne syvempiä asioita, vain sen arjen pintatason.
Voisitko olla niin rohkea, että alkaisit pitää omaa hyvinvointiasi tärkeänä, et vaikenisi enää asioista joihin toivot muutosta vaan ottaisit ne esille myönteisellä tavalla. Teillä on niin paljon yhteistä elämää jo ollut, että myös paljon hyviä hetkiä siihen on mahtunut. On suuri työ ja vaiva aloittaa vanhemmalla iällä hyvän parisuhteen rakentaminen.
Itse arvostan vanhoja hirsitaloja. Hyvällä kunnossapidolla ne pysyvät mukavina ja miellyttävinä asua. Vanhan talon ainutlaatuista tunnelmaa ei voi olla koskaan uudessa rakennuksessa. Tietysti vanhoissa rakennuksissa on myös aina omat kremppansa - meilläkin viimeksi kun nuohooja kävi oli joku tiili taas lohjennut ja tiilenpala nököttää nyt nokisena ison hellan vieressä. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?
Näen tämän toiseen ihmiseen rakastumisen hyvin kauniina, mutta se kertoo enemmän sinun sisäisestä maailmastasi ja kyvystäsi tuntea voimakkaasti kuin todellisesta uudesta mahdollisuudesta hänen kanssaan. Et tunne miestä niin hyvin, että olisit vielä nähnyt hänestä niitä piirteitä, joihin et mielelläsi mukautuisi arjessa päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Tunne on lähtöisin kaipauksestasi muutokseen. Näen, että tämä muutos voisi tapahtua myös nykyisessä liitossasi. Mutta se vaatii sinulta suurta rohkeutta.
Liittonne on vaakalaudalla, jos ette saa esille enää sitä, mitä välillänne oli silloin kun rakkautenne ja liittonne oli vielä elävä niin, että joka päivä opitte jotain uutta toisistanne ja itsestänne.