Jos tapaisin sen elämäni suuren rakkauden nyt, en epäröisi hetkeäkään. Elämäni on kunnossa, hymyilee, olen tasapainossa henkisesti kehittynyt, baarit kalunnut-niihin totaalisesti kypsynyt, itseni löytänyt. Mutta tapasin sen elämäni rakkauden silloin joskus vuosia sitten kun en vielä tiennyt mitä halusin, olin eksyksissä, vähän masentunut, halusin vielä nähdä ja kokea- en pystynyt antamaan sille rakkaudelle mitään sijaa. Se olisi tuhoutunut jos olisin antanutkin. Me olimme molemmat eksyksissä. Ehkä olisimme hetken viettäneet yhdessä ja tuhonneet sitten toisemme, rikkoneet lisää itseämme ja samalla toisiamme.
Joka päivä olen jaksanut kantaa sitä ihmistä mukanani, itkeä ikävääni, toisaalta katua sitä, etten silloin kyennyt, mutta totuus on, että näin on parempi. Sen ihmisen jälkeen aloin pohtia enemmän elämääni, näkemään uudelleen asioita, uskoa enemmän maailmaan. Tarvitsin silti aikaa kerätä itseni kokoon. Sirpaleita harva osaa rakastaa ja minä olin sirpaleinen-en kokonainen.
Jos joskus vielä saamme mahdollisuuden yrittää, tiedän että siitä tulisi parempaa, kauniimpaa, seesteisempää kuin siitä olisi silloin vuosia sitten tullut. Olen ymmärtänyt sen tosiasian, että pitää osata rakastaa itseään ennen kuin pystyy rakastamaan toista. Olen oppinut rakastamaan itseäni, olen oppinut hymyilemään, nauramaan, elämään, innostuvan asioista.
Ja olen niin onnellinen siitä, että tapasin hänet silloin joskus.
Joka päivä olen jaksanut kantaa sitä ihmistä mukanani, itkeä ikävääni, toisaalta katua sitä, etten silloin kyennyt, mutta totuus on, että näin on parempi. Sen ihmisen jälkeen aloin pohtia enemmän elämääni, näkemään uudelleen asioita, uskoa enemmän maailmaan. Tarvitsin silti aikaa kerätä itseni kokoon. Sirpaleita harva osaa rakastaa ja minä olin sirpaleinen-en kokonainen.
Jos joskus vielä saamme mahdollisuuden yrittää, tiedän että siitä tulisi parempaa, kauniimpaa, seesteisempää kuin siitä olisi silloin vuosia sitten tullut. Olen ymmärtänyt sen tosiasian, että pitää osata rakastaa itseään ennen kuin pystyy rakastamaan toista. Olen oppinut rakastamaan itseäni, olen oppinut hymyilemään, nauramaan, elämään, innostuvan asioista.
Ja olen niin onnellinen siitä, että tapasin hänet silloin joskus.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se toinen on saattanutkin olla elämänsä eliksiirissä silloin ja nyt kun sinä olet sitä, hän saattaakin olla riekaleina.
Kun teillä ei mennyt ajallisesti yhteen taannoin, tuskin toisin tulee käymään myöhemminkään.
UNOHDA ja elä hyvää elämääsi.
mä elänkin elämääni ja nyt vasta elänkin, mutta unohda en koskaan. Liian kauan yritin unohtaa kunnes tajusin, että miksi pitäisi? En ole missään vaiheessa kirjoittanut, että ihan välttämättä uskoisin, että eläisimme koskaan elämäämme yhdessä. Jos niin kuitenkin tapahtuisi, tiedän että kaikki menisi paremmin nyt.
Ja miksi muuten aina, mitä tahansa tälle palstalle kirjoittaakin, on jonkun kommentti että hanki elämä tai jotain. Eikö ole erittäin selvää, että kun palstan nimi on rakkaus ja rakastaminen niin kirjoituksissa esiintyy paljon muistelemista, kaipuuta, haaveiluita, toiveita jne. Se, että haaveilee jostakin ihmisestä ei tarkoita etteikö olisi elämää. Päinvastoin, jos kykenee haaveilemaan on aika rikas ihminen. Se, että uskaltaa haaveilla jostain elämää suuremmasta on ihanaa, saa elämän näyttämään värikkäämmältä, kauniimmalta yms.
"Se toinen on saattanutkin olla elämänsä eliksiirissä silloin ja nyt kun sinä olet sitä, hän saattaakin olla riekaleina." Tiedän, ettei ole. Hän on saanut kurottua elämäänsä kasaan ja hän on oikeasti onnellinen, tiedän sen.
Ja olen myös onnellinen ja kiitollinen siitä, että se mies on aikoinaan mun elämääni tullut. Niin paljon olen hänen kauttaan itsestäni oppinut. Tiedän sen, että mitä tahansa tulee tapahtumaan, hän tulee aina olemaan olemassa mulle, muodossa jos toisessakin ja minä tälle miehelle.
kauniisti kirjoitat ajatuksista ja hänestä ,,,ehkä hänkin* on saanut sielujensirpaleet jotenkin kasaan ,,ja voi jo nähdä päivänvalon sisällään sinua kuitenkin viellä ajatellen.
toivon että saisit uuden mahdollisuuden viellä tämän ihmisen kanssa,rakkaus tuottaa myös tuskaa ,ei se ole pelkää pävänpaistetta ja ruusuillatanssimista :)
http://www.youtube.com/watch?v=2pu2wBX0IWc&feature=related
Se, että pystyy olemaan onnellinen menneistäkin mahdollisuuksista, rakkauksista, ihmisistä, jotka aika vei, se on todellista kypsyyttä.
En minäkään toivo, että olisin vuosia sitten valinnut toisin. Me olisimme olleet liian "lapsia" vielä, liian hukassa itsemme ja varmasti toistemmekin kanssa. Silti, sekin vähä minkä annoimme silloin tapahtua, riitti rakentamaan uskoa tulevaisuuteen myöhemmin. Ehdottomasti olen samaa mieltä siinä, että ellei pysty rakastamaan itseään, ei pysty rakastamaan ketään toistakaan.
Vaikka yhteistä tulevaisuutta ei koskaan tullut eikä tule, tuli kaksi ehjää ja kokonaista ihmistä. Niin että minäkin olen onnellinen, enkä koskaan unohda,että tapasin hänet silloin vuosia sitten.