Agaatti

onko aihetta erota tai näetkö eroa
olemme olleet pitkään liitossa, 25 vuotta
minulla ei enä mitään tunteita, olemme kuin kämppisiä,silloin kun molemmat asumme samassa asunnossa, paljolti ollaan erilläänkin, kun siihen on asuntojen puolesta mahdollisuus - toisaalta meneeehän tämä näinkin, kun ei nähdä liiaksi- onnea ja rakkautta kuitenkin toivoisin itselleni, kenties itsekästä ajatella näin
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eniten oma hyvä olo riippuu omista asenteista ja siitä, osaako elämästä nauttia sellaisena kuin se annetaan. Ulkoisesti voi olla hyvin, voi olla kumppanuutta ja toveruutta, mutta jokin silti kaihertaa.

Avioliitto ei näkemykseni mukaan ole suurin ongelma, vaan molempien ikäkriisit ja se että paljon siitä mitä nuorempana toivoi ei ole voinut toteutua. Elämä tuntuu menevän niin, ettei sitä omaa sisintä itseä pysty toteuttamaan ja ilmaisemaan. Uusi suhde nostaa mielialaa hetkeksi, mutta itseään ei kenenkään syliin pakoon pääse.

Tärkeintä siis olisi nyt omien unelmien ja mahdollisuuksien inventaario, avioliiton jatkaminen tai ero ei muuta tilannetta.

Jos eroatte, miehestäsi saa joku mukava nainen hienon puolison ja kun ei tässä iässä enää ole niitä nuoruuden romanttisia odotuksia, liitosta tulee onnellinen.

Mahdollisesti sinäkin löydät kumppanin, mutta valinnan varaa on valitettavasti naisilla vähemmän. Suurin osa mukavista kelpo miehistä on naimisissa. Kuten olet tältä ja monelta muulta palstalta huomannut, naiset kyselevät ja etsivät kovasti kumppania jonka kanssa olisi onnea ja rakkautta.

Mistäpä niitä kaikille naisille pystytään taikomaan? En minä ainakaan voi järjestää, kysyntä ja tarjonta eivät yksinkertaisesti kohtaa keski-ikäisten parisuhdemarkkinoilla.

Äänestä
  • näinhän se tietysti on, omasta pääkopasta kaikki on kiinni
    joskus olenkin miettinyt, että löytäisikö sitä onnea, jos vaikkapa lähtisi auttamistoimintaan
    no, ihminen nyt vain on sellainen, että ei osaa
    aina iloita ja nauttia sitä mitä on, vaan kaipaa jotain elämäänsä tai minä en ainakaan sellaisia superihmisiä tunne, ihminen kaipaa toisen läheisyyttä

    kiitos vastauksestasi ja hyvää kevättalvea

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkä liitto kirjoitti:

onko aihetta erota tai näetkö eroa
olemme olleet pitkään liitossa, 25 vuotta
minulla ei enä mitään tunteita, olemme kuin kämppisiä,silloin kun molemmat asumme samassa asunnossa, paljolti ollaan erilläänkin, kun siihen on asuntojen puolesta mahdollisuus - toisaalta meneeehän tämä näinkin, kun ei nähdä liiaksi- onnea ja rakkautta kuitenkin toivoisin itselleni, kenties itsekästä ajatella näin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu