Odotan sua

Meni aikaa sitten viikkoja, kuukausia, vuosia. Minä odotan sinua. Odotan, että sinä löydät jotain, mitä ehkä vielä etsit. Vain silloin voit löytää taas minutkin uudelleen. Ehkä minäkin olen vielä matkalla jonnekin, vaikka matkaani niin kauan olenkin jo tehnyt. Rakkaus sinua kohtaan on kuitenkin säilynyt ja ohjannut minua oikeaan suuntaan jokainen päivä ja jokainen hetki. Kaikissa valinnoissani. Sinä olet ollut mielessäni jokainen päivä, kun menneestä olen yhä enemmän ja yhä varmemmin irti laskenut. Ja tiedänhän minä, että vieläkin paljon ikävää menneestä mukanani kannan.

Kun rakastuin sinuun, halusin unohtaa sen kaiken hetkessä. Ja luulin, että niin pystyisinkin tekemään, koska sinä täytit ajatukseni kauniisti ja sydämeni palavasti. Ei se mennyt niin, vaikka hetken sitä kestikin. Olihan minun se kaikki kuin koettava ja elettävä vielä kerran uudelleen. Ja vasta nyt huomaan ne mahdollisuudet ja uudet alut joita jo silloinkin sain. Olihan niitä. En vain koskaan uskaltanut, en ollut tarpeeksi vahva seuraamaan sitä tietä mihin oikeasti uskoin. Ehkä sain silloin kerran vielä viimeisen mahdollisuuden ja silloin sinä tulit ja otit kädestäni kiinni. Ensimmäistä kertaa tuli vastaan joku, jonka käteen uskalsin tarttua, kuin lapsi. Uskalsin viimein luottaa. Veit minut pois maailmasta, jonne en koskaan tuntenut kuuluvanikaan. Niin paljon sain voimaa siitä, kun sain rakastua sinuun. Ja niin sen kaiken kuuluikin mennä.

Laskit kuitenkin jo pian irti kädestäni. Ehkä pelästyit niin suuria tunteita ja varsinkin minun suuria tunteitani. Kaikkea. Mennyttä ja tulevaa.

Minä löysin viimein hetken, missä elää oikeasti. Ehkä emme vielä eläneet samassa hetkessä ainakaan silloin. Se hetki vielä kuitenkin tulee jos kaikella on ollut tarkoitus. Meni siihen sitten päiviä tai vuosia. Minä odotan sinua. Rakastan vain sinua. Olen odottanut yksin ja odotan yksin. En kuitenkaan enää jätä hetkeäkään elämättä. Yksinkin on hyvä elää täysillä, siihen asti, kun koittaa oikea aika ja hetki, jos meille kahdelle sellainen on annettu.

Tämä oli sinulle, kenelle sydämeni kuuluu. Tällä kertaa voisin antaa sen sinulle ehjempänä ja vahvempana kuin koskaan. Sillä sinä ne sirpaleet keräsit ja teit sydämestäni juuri sellaisen kuin se nyt on.
444158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Voi aivan ihmeellinen kirje. On niin paljon sanottua todellisuuden tilanteesta. Olen hyvin onnellinen sinun puolestasi. Löysit elämäsi tarkoituksen, se on tärkein!

Jos se kirje on Häneltä, niin me löydämme vielä toistemme, koska olemme olleet sydämissä aina lähellä.

Äänestä

minulle. Niin kauniisti ja hienosti kirjoitat ja tuo sopii niin meihin. Minäkin olen odottanut häntä jo pitkään, mutta en tiedä onko se odotus turhaa. En sitä silti ole valinnut, vaan joitain ihmisiä vaan ei voi unohtaa. Sitä en tiedä onko tämä toinen jo unohtanut minut.

En sinun tunteitasi pelästynyt vaan sitä että sinulla ei ehkä olekaan niin paljon tunteita kuin minulle oli sinua kohtaan. Omia tunteitani siis kai pelästyin ja toisaalta sitä ettet ehkä olisikaan valmis siihen mihin minä. Tai, näin jälkikäteen ajatellen, ehken minäkään sitten ollut valmis kun päästin irti sinusta. En vain tiennyt tunteistasi tai uskaltanut uskoa niihin ja vasta jälkikäteen aloin tajuta että niitä ehkä sittenkin oli paljon, mutta silti olin epävarma, itsestäni ja sinun tunteistasi.

En etsi mitään muuta kuin sinua, halusin tai en.

Äänestä
  • aika hyvä yhdistelmä kohdella toista halpamaisesti ja surkutella sitä vieraalle ihmiselle.nyt mielestäsi kaikki ok? entä hän?
    puhua et osaa,oikealle ihmiselle?
    säälittäviä ihmisiä täällä.

    Äänestä

  • aita matalin. kirjoitti:

    aika hyvä yhdistelmä kohdella toista halpamaisesti ja surkutella sitä vieraalle ihmiselle.nyt mielestäsi kaikki ok? entä hän?
    puhua et osaa,oikealle ihmiselle?
    säälittäviä ihmisiä täällä.

    pitää yrittää olla noin järkevä ,koska se ei toimi täällä ,jos joku haluaa kertoa omista tunteita ja purkaa ikäväänsä ,en näe siinä mitään pahaa muihin viestihin verrattuna ,se ottaa oman aikanasa ,,että pääsee kaipauksen yli .
    ei ole sulle tarkoitettu eikä koskaan selviä kenelle ,mutta jokaisella on omat sydänsurunsa ,voisi niitä kunnoittaa edes täällä palstalla.
    ymmärrän sua sen vuoksi että sulla täytyy myös olla ikävä jotain ..jota et pysty myöntämään ehkä juuri nyt?
    ei-ap

    Äänestä

  • sitä ihmistä arvostaa ja kunnioittaa että kertoo
    tuon kaiken hänelle, ei tänne ei - kenellekkään.
    Kun tekee pahasti siitä pitää myös ottaa ja kantaa vastuu.Selkärankaa pitää olla edes hitunen.

    Äänestä

  • sinun.. kirjoitti:

    pitää yrittää olla noin järkevä ,koska se ei toimi täällä ,jos joku haluaa kertoa omista tunteita ja purkaa ikäväänsä ,en näe siinä mitään pahaa muihin viestihin verrattuna ,se ottaa oman aikanasa ,,että pääsee kaipauksen yli .
    ei ole sulle tarkoitettu eikä koskaan selviä kenelle ,mutta jokaisella on omat sydänsurunsa ,voisi niitä kunnoittaa edes täällä palstalla.
    ymmärrän sua sen vuoksi että sulla täytyy myös olla ikävä jotain ..jota et pysty myöntämään ehkä juuri nyt?
    ei-ap

    aikas moni hoitelee asiansa juuri näin. ajattelee
    että nyt on asia hoidettu.
    niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

    Äänestä

  • pelkään että kirjoitti:

    aikas moni hoitelee asiansa juuri näin. ajattelee
    että nyt on asia hoidettu.
    niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

    kyllä totta vaikka moni tietää sen totuuden jo sydämessä ,mutta haluaa pitää siitä tunteesta kiinni joka on omalla tavalla kaunis ja kokemuksena ainutlaatuinen se haavoittaa ja kuitenkin siitä saa voimaa ,,ottaa aikaa ennenkuin pystyy sen selvittämään miksi kävi kuitenkin näin.

    Äänestä

  • tullut mieleesi että minä olisin ollut se kenelle
    tuo olisi pitänyt sanoa?

    Miksi sinä et koskaan puhu minulle vaan aina vieraille ja väärille?

    Haluat loukata?

    Äänestä

  • koskaan .. kirjoitti:

    tullut mieleesi että minä olisin ollut se kenelle
    tuo olisi pitänyt sanoa?

    Miksi sinä et koskaan puhu minulle vaan aina vieraille ja väärille?

    Haluat loukata?

    mieleen että toi ei ehkä ole sulle, kun se vois olla mullekin, tai se vois olla myös mun kirjottama hänelle ja itseasiassa sun kirjotus vois olla myös mulle ja sitten vielä sun kirjotus vois olla myös mun kirjottama sulle/hänelle. En tiedä ymmärrätkö että sä olet myös se joka loukkaa ihan samalla tavalla ihan joka kerta kun kirjotat noin TÄNNE.

    Alkuperäinen kirjotus oli kauniisti kirjotettu silti.

    Äänestä

  • sulle kirjoitti:

    huom!! tuo johon vastasit ei käsitellytkään aloitusta vaan tuota surkiota.
    joka ei osaa puhua.oikealle. ja silloin hän kyllä loukkaa.

    Äänestä

  • ei ed. kirjoitti:

    Onko se sun mielestä surkio mies vai nainen? Mulle kun ei tosta vielä selvinnyt, mikä on kuitenkin aika oleellista ennen kun itse vastaan mihinkään mitään.

    Äänestä

  • sulle kirjoitti:

    mieleen että toi ei ehkä ole sulle, kun se vois olla mullekin, tai se vois olla myös mun kirjottama hänelle ja itseasiassa sun kirjotus vois olla myös mulle ja sitten vielä sun kirjotus vois olla myös mun kirjottama sulle/hänelle. En tiedä ymmärrätkö että sä olet myös se joka loukkaa ihan samalla tavalla ihan joka kerta kun kirjotat noin TÄNNE.

    Alkuperäinen kirjotus oli kauniisti kirjotettu silti.

    sä otat tommoset pultit jonkun kommentista?
    mustis?

    Äänestä

  • luulet kirjoitti:

    Onko se sun mielestä surkio mies vai nainen? Mulle kun ei tosta vielä selvinnyt, mikä on kuitenkin aika oleellista ennen kun itse vastaan mihinkään mitään.

    se on, sellainen mies joka selittelee mokiaan
    vieraille päästen siten itse helpoimmalla ja sille oikealle jolle on tehnyt pahaa, ei koskaan
    puhu eikä selitä mitään.

    Sellainen surkio.

    Äänestä

  • ei ed. kirjoitti:

    se on, sellainen mies joka selittelee mokiaan
    vieraille päästen siten itse helpoimmalla ja sille oikealle jolle on tehnyt pahaa, ei koskaan
    puhu eikä selitä mitään.

    Sellainen surkio.

    että on mies, mut sitä aina funtsaan että kun
    tämäkin kaiken kurjan kohtelunsa vuodatti tuolle
    ap lle, niin kertooko hän noita samoja asioita koskaan sille oikealle ihmiselle? Vai oliko se nyt tossa ja sillä selvä? Eikä sen oikean tarvii koskaan kuulla mitään,, edes anteeksipyyntöö?
    Noinko miehet toimii? Ei välitä oikeesti mistään?

    Äänestä

  • ei ed. kirjoitti:

    se on, sellainen mies joka selittelee mokiaan
    vieraille päästen siten itse helpoimmalla ja sille oikealle jolle on tehnyt pahaa, ei koskaan
    puhu eikä selitä mitään.

    Sellainen surkio.

    Voisin olla 95% eri mieltä tosta. Se että tänne kirjoittava mies on sun mielestä surkio on itseasiassa surullista. Tarkemmin kun alkaa vielä miettimään niin pitäiskö mun alkaa haukkumaan tänne ne naiset joilta en ole joskus saanut selviä vastauksia tai joilta olen kokenut saavani pakit tai saanut pakit?

    Siksi kirjotin ton ensimmäisen viestin noin; olisin voinut kirjoittaa myös noin jne. Mutta en kirjottanut. Tänne on turha selitellä koska mikään ei muutu, jos ei oikeessa elämässä sitä muuta. Se että selittelin sulle nyt ei tuu toistumaan ja en ala pyytelemään anteeksi sitä että mä luen näitä ja mulla on omat mielipiteet niinkun sullakin.

    Eikä ollut sitten mitenkään suuttuneena kirjoitettu tämä viesti, että älä tule silmille sieltä yhtään.

    Äänestä

  • sun mielipide kirjoitti:

    minä tuo surkio mistä täällä puhutaan? :) Olen tuo, joka vastasi aloitukseen, niin onko tämä surkio-keskustelu nyt sitten minulle suunnattu?

    Jos, niin sanottakoon että nainen olen. En muuta ole tähän ketjuun vastannut.

    Äänestä

  • "olisi sinulta" kirjoitti:

    taitaa sua koskee.meni sit naiselta naiselle.
    et semmottii surkioita:)

    Äänestä

  • molemmat vain oikeaa aikaa. Minä en ollut yhtään varma sinun tunteistasi, olivatko ne yhtä vahvoja kuin minun ja olitko sinä yhtä vakavissasi minun suhteeni, kuin minä olin sinun.

    Minä olin ja olen edelleen. Sinusta en tiedä. Voi kun uskoisit meihin ja siihen, että olin jo silloin aidosti sinuun rakastunut ja tosissani, niin kuin olen yhä vieläkin. Ja valmis kanssasi samaan, kuin sinä olisit minun kanssani.

    Äänestä

  • "olisi sinulta" kirjoitti:

    minä tuo surkio mistä täällä puhutaan? :) Olen tuo, joka vastasi aloitukseen, niin onko tämä surkio-keskustelu nyt sitten minulle suunnattu?

    Jos, niin sanottakoon että nainen olen. En muuta ole tähän ketjuun vastannut.

    Mun mielestä sinä et ollut surkio. Puolustelin vaan sun kirjottamaa viestiä.

    (m)

    Äänestä

  • "Tuliko sulle" kirjoitti:

    Mun mielestä sinä et ollut surkio. Puolustelin vaan sun kirjottamaa viestiä.

    (m)

    En mä itseeni noita kirjoituksia ottanutkaan, kun ne oli niin hämäriä, eikä yhtään sopinut minuun. Tai voinhan mä surkio ollakin, heh. Kaipa se on vähän näkökulmakysymys. :)

    Äänestä

  • Ehkä odotamme kirjoitti:

    molemmat vain oikeaa aikaa. Minä en ollut yhtään varma sinun tunteistasi, olivatko ne yhtä vahvoja kuin minun ja olitko sinä yhtä vakavissasi minun suhteeni, kuin minä olin sinun.

    Minä olin ja olen edelleen. Sinusta en tiedä. Voi kun uskoisit meihin ja siihen, että olin jo silloin aidosti sinuun rakastunut ja tosissani, niin kuin olen yhä vieläkin. Ja valmis kanssasi samaan, kuin sinä olisit minun kanssani.

    Toivottavasti se oikea aika vielä tulee. Ja kyllähän se tuleekin, kun vain molemmat jaksamme uskoa siihen. Kyllä minä uskon sinuun ja meihin ja olin ja olen myös tosissani sun suhteen. Ja valmis kanssasi mihin vain sinä olet. Voidaan edetä hitaasti, jos niin koet paremmaksi. Kunhan vain tiedän että olet kuitenkin kanssani. Se on kaikki mitä haluan, oli se sitten kuinka pientä tahansa. Sinä teet kaikesta minulle niin suurta, että se riittää minulle vaikka loppuelämäksi. :) Toivottavasti uskot sen.

    On se varmaan kivaa ... kuvitella ..hölmöjä...

    hekottavan hauskoja lueskella.. miten vieras ihminen voi sun puheitas uskoa ..!! vaikka ootkin
    aina valmis..!!

    Äänestä

  • teitä hölmöjä kirjoitti:

    On se varmaan kivaa ... kuvitella ..hölmöjä...

    hekottavan hauskoja lueskella.. miten vieras ihminen voi sun puheitas uskoa ..!! vaikka ootkin
    aina valmis..!!

    ensin tämäkin tytteli paatoksella päästeli toiselle naiselle,,sitten vielä suuremmalla paatoksella miehelle,,kohde vaihtuu nopsaan ja
    ollaan ah niin tosissaan niin tosissaan.
    tämä se on varsinaista rakkautta,, n->n,, n->m,,
    ei mutään väliä mitä on jalkovälissä :)

    päivän piristyksiä.

    Äänestä

  • Ehkä odotamme kirjoitti:

    molemmat vain oikeaa aikaa. Minä en ollut yhtään varma sinun tunteistasi, olivatko ne yhtä vahvoja kuin minun ja olitko sinä yhtä vakavissasi minun suhteeni, kuin minä olin sinun.

    Minä olin ja olen edelleen. Sinusta en tiedä. Voi kun uskoisit meihin ja siihen, että olin jo silloin aidosti sinuun rakastunut ja tosissani, niin kuin olen yhä vieläkin. Ja valmis kanssasi samaan, kuin sinä olisit minun kanssani.

    Aika kummallista sun käytös. Sä et oo yhtään varma hänen ( sen oikean ) tunteista, oliko vahvoja vai ei.
    Omistasi olet. Hänestä et tiedä. Silti sä tuhlaat
    aikaasi nettipalstalla jauhaen paskaa vieraiden
    kanssa! Miten kukaan voi suhun uskoa jos sä et edes puhu sen oikean ihmisen kanssa? Vaan sulle riittää nettipokeri!!
    Ei tosissaan oleva ihminen näin toimi.Vai eikö
    siusta ole puhumaan sille ihmiselle.Itelleen?

    Äänestä

  • sulle : kirjoitti:

    toiminut tilanteen herrana, vaikka olisit ryöminyt syvällä suruissa? (siis jos olet oikeasti rakastanut) . Ai niin joskus elämän tilanteet menee melkoisiin solmuihin ,mistä on vaikea nähdä järkevää tpaa toimia.
    Kirjoitta en osaa, mutta tuntuu ettet ole koskaan joutunut todella vaikeaan tilanteeseen. Tai ehkä sinulla on joku kenelle olet pystynyt/voinut purkaa ajatuksia? Kaikilla ei aina voi olla sellaista, ne elämän tilanteet kun vaihtelee. Ja ehkä ei ole halunnut rasitta jotakin lähimmäistä, vaan purkanut ajatuksia esim. tänne. Tarkoitan tämän muihinkin vtuiluihin , mitä tulee tunteiden purkamisesta keskustelupalstoille.

    Äänestä

  • sulle : kirjoitti:

    Aika kummallista sun käytös. Sä et oo yhtään varma hänen ( sen oikean ) tunteista, oliko vahvoja vai ei.
    Omistasi olet. Hänestä et tiedä. Silti sä tuhlaat
    aikaasi nettipalstalla jauhaen paskaa vieraiden
    kanssa! Miten kukaan voi suhun uskoa jos sä et edes puhu sen oikean ihmisen kanssa? Vaan sulle riittää nettipokeri!!
    Ei tosissaan oleva ihminen näin toimi.Vai eikö
    siusta ole puhumaan sille ihmiselle.Itelleen?

    niitä ihmisiä jotka on täysiä tuppisuita sen oikean suhteen mutta täältä saa kiksit kun rakastelee vieraiden kans. ne on semmosia repsukoita.

    Äänestä

  • täällä on kirjoitti:

    niitä ihmisiä jotka on täysiä tuppisuita sen oikean suhteen mutta täältä saa kiksit kun rakastelee vieraiden kans. ne on semmosia repsukoita.

    kannallesi, on paljon helpompi naputella konetta
    vieraalle kuin puhua oikealle ihmiselle.

    Äänestä

  • lailla kallistun kirjoitti:

    kannallesi, on paljon helpompi naputella konetta
    vieraalle kuin puhua oikealle ihmiselle.

    nappiin sanottu.

    Äänestä

mieli. Toivon sinulle kaikkea hyvää - eheyttä ja rakkautta.

Äänestä

matka jatkuu ja maisemat vaihtuu ,
en tiedä tuleeko koskaan sitä oikeaa hetkeä ainakaan minulle ,vaikka se oikea jossain olisikin ,ja sydämessä oikealta tuntuisi.
voihan se sydänkin joskus erehtyä (vain voisiko)?
heräsi sellaisia ajatuksia tuosta sinun kauniista viestistä.
Toisten rakkaustarinat aina herkistää mun sydämen ja tulee sellainen haikea olo.
ei kai sitä rakkautta voi järjellä selittää,,se tekee mutkia matkaan vaikka määränpää olisi päivän selvä.!

Tunnet että olisit valmis näyttämään tunteesi nyt hänelle jos saisit siihen mahdollisuuden viellä ,niinkuin varmaan jokainen jos olisi sitä rohkeutta tarpeeksi ,toivottavasti se rakkauden tunne on niin vahva että pystyisit siihen ,koska tulin melkein surulliseksi ,jos hän ei saisi koskaan tietää noin kauniista tunteista häntä kohtaan.

Äänestä

Tee sen eteen jotain käytännössä.

Äänestä
  • tee sä jotain.. mä en tee..

    Äänestä

melkein olla minun kirjoittamani, ja sinäkin voisit kirjoittaa tällaisen. Minä olen kuitenkin ollut koko ajan löydettävissä ja sinä et ole halunnut tulla löydetyksi... niin, siinäpä se. Se loukkaa.

Äänestä

ja charmikas mies olisi ehkä voinut tämän kirjoittakin vaikka minulle ..eiks vaan ;) .

saapiihan sitä aina haaveilla :)

Äänestä

tarkotettu naiselta naiselle? Kaunis kirjotus!

Äänestä
  • oli naiselta miehelle, maailman ihanimmalle ja todella ainutlaatuiselle, ihanasti erilaiselle ja minun silmissäni joukosta aina niin erottuvalle. Hänessä on jotain sellaista, mitä en koskaan uskonut löytävänikään. :)

    Äänestä

  • viestini kirjoitti:

    oli naiselta miehelle, maailman ihanimmalle ja todella ainutlaatuiselle, ihanasti erilaiselle ja minun silmissäni joukosta aina niin erottuvalle. Hänessä on jotain sellaista, mitä en koskaan uskonut löytävänikään. :)

    unohtua tuo pienoinen merkki viestisi loppuun
    'n>m..mut toivottavasti menee perille ??

    Äänestä

  • viestini kirjoitti:

    oli naiselta miehelle, maailman ihanimmalle ja todella ainutlaatuiselle, ihanasti erilaiselle ja minun silmissäni joukosta aina niin erottuvalle. Hänessä on jotain sellaista, mitä en koskaan uskonut löytävänikään. :)

    hänet, tiedän tunteesi. Samaisessa tilanteessa itse pyöriskelen :)

    Äänestä

ei sit ollut multa.

Äänestä

Tunsin sen jo niin kauan aikaa sitten. Anteeksi, etten ole aikaisemmin uskaltanut seurata sitä tunnetta.

Olet aina ollut sydämessäni, jätit minuun paljon elämäniloa ja voimaa jo silloin, kun kauan aikaa sitten katseemme ensimmäisiä kertoja kohtasivat. Silmäsi ja katseesi jäivät elävästi mieleeni. Sitä katsetta ja niitä silmiä olin aina täällä etsinytkin. Sitä oli vain niin vaikea uskoa todeksi, että sen ihmisen todella voisi oikeasti löytää. Ja silloin kun näimme aina joskus..voi, niitä onnen päiviä :)

Olisimpa uskaltanut jo paljon aikaisemmin. Toivon ettei olisi vieläkään liian myöhäistä. Voin kuitenkin syyttää vain itseäni, jos sinut olen elämästäni menettänyt.

Rakastan ja ajattelen aina vain sinua, minne polut sitten minua vievätkään. Sinua ja rakkautta, sitä tunnetta siitä oikeasta, kannan onnellisena aina mukanani. Olisimpa minäkin sinulle se oikea :)

http://www.youtube.com/watch?v=qryYgnFivww

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Odota mua kirjoitti:

Meni aikaa sitten viikkoja, kuukausia, vuosia. Minä odotan sinua. Odotan, että sinä löydät jotain, mitä ehkä vielä etsit. Vain silloin voit löytää taas minutkin uudelleen. Ehkä minäkin olen vielä matkalla jonnekin, vaikka matkaani niin kauan olenkin jo tehnyt. Rakkaus sinua kohtaan on kuitenkin säilynyt ja ohjannut minua oikeaan suuntaan jokainen päivä ja jokainen hetki. Kaikissa valinnoissani. Sinä olet ollut mielessäni jokainen päivä, kun menneestä olen yhä enemmän ja yhä varmemmin irti laskenut. Ja tiedänhän minä, että vieläkin paljon ikävää menneestä mukanani kannan.

Kun rakastuin sinuun, halusin unohtaa sen kaiken hetkessä. Ja luulin, että niin pystyisinkin tekemään, koska sinä täytit ajatukseni kauniisti ja sydämeni palavasti. Ei se mennyt niin, vaikka hetken sitä kestikin. Olihan minun se kaikki kuin koettava ja elettävä vielä kerran uudelleen. Ja vasta nyt huomaan ne mahdollisuudet ja uudet alut joita jo silloinkin sain. Olihan niitä. En vain koskaan uskaltanut, en ollut tarpeeksi vahva seuraamaan sitä tietä mihin oikeasti uskoin. Ehkä sain silloin kerran vielä viimeisen mahdollisuuden ja silloin sinä tulit ja otit kädestäni kiinni. Ensimmäistä kertaa tuli vastaan joku, jonka käteen uskalsin tarttua, kuin lapsi. Uskalsin viimein luottaa. Veit minut pois maailmasta, jonne en koskaan tuntenut kuuluvanikaan. Niin paljon sain voimaa siitä, kun sain rakastua sinuun. Ja niin sen kaiken kuuluikin mennä.

Laskit kuitenkin jo pian irti kädestäni. Ehkä pelästyit niin suuria tunteita ja varsinkin minun suuria tunteitani. Kaikkea. Mennyttä ja tulevaa.

Minä löysin viimein hetken, missä elää oikeasti. Ehkä emme vielä eläneet samassa hetkessä ainakaan silloin. Se hetki vielä kuitenkin tulee jos kaikella on ollut tarkoitus. Meni siihen sitten päiviä tai vuosia. Minä odotan sinua. Rakastan vain sinua. Olen odottanut yksin ja odotan yksin. En kuitenkaan enää jätä hetkeäkään elämättä. Yksinkin on hyvä elää täysillä, siihen asti, kun koittaa oikea aika ja hetki, jos meille kahdelle sellainen on annettu.

Tämä oli sinulle, kenelle sydämeni kuuluu. Tällä kertaa voisin antaa sen sinulle ehjempänä ja vahvempana kuin koskaan. Sillä sinä ne sirpaleet keräsit ja teit sydämestäni juuri sellaisen kuin se nyt on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu