Niin, eli mitä mieltä olette; kannattaako ostaa uusi (nyt rakenteilla oleva) vai jokin vanha rivarikolmio? Itse tykästyimme erääseen uuteen kohteeseen, mutta tuttavapiirissä on kuulunut ihmettelyjä, että miksi maksaa uutuudesta, kun paljon halvemmalla saisi hieman vanhemman asunnon... Olisiko muilla hyviä perusteluja puolesta tahi vastaan?
Uudiskohde vs vanha asunto
4
2307
Vastaukset
- Eetu
Odota hintojen laskua ja osta käytetty asunto.
Nyt käytetyt ovat liian kalliita.- Sepi
Uusissa asunnoissa on paremmat ratkaisut, jo ihan senkin takia että määräykset ovat vuosien saatossa tiukentuneet. Uusien tason nostaminen on nostanut luonnollisesti kustannuksia. Hassua on se että uusien hinnan nousun myötä vanhojenkin pyynnit ovat nousseet, vaikka eihän uudet määräykset ole vanhaa asuntokantaa mitenkään parantaneet. Toisin sanoen vanhojen hinnat on suhteellisesti kalliimpia kuin uusien.
Mielestäni uudistuotannosta pyydetään jokseenkin oikea hinta, mutta vanhoista maksetaan ihan liikaa.
- JepJep
ainakin rakennustavoiltaan riskittömämpi, käyttökulut ovat pienemmät ja jälleenmyyntiarvo on hyvä ainakin seuraavat 15v, haittapuolena taitaa olla pihojen keskeneräisyys.
Vanhemmissa saattaa olla erilaisia kosteusvaurioita, joiden korjaukseen palaa nappulaa. Pieni pintaremontti sinälläänhän ei hirveitä kustanna, mutta täysremontista tulee kyllä kuluja. Vanhemmassa nuo remontit ovat aina lähempänä kuin uudessa, jossa saa olla aika rauhassa ainankin kymmenisen vuotta, ja voi menot laskea tarkemmin lyhennyksiä ajatellen.
Sijaintihan on aika tärkeä seikka, onko jo huonomaineiseksi mennyt röttelölähiö vai arvostettu alue? Millaiselle alueelle uusi rakennetaan ja tuleeko vielä muita ihan vastapäätä tms.? Jos uusi tulee jonnekin aukealle, kestää se myyntiesitekuvissa olevien pihojen valmistuminen muutaman vuoden.
Aika monesta seikasta se taitaa olla kiinni, mutta vähemmällä riskillä uudessa asuisi(Rakennuttajan vastuut etz. voimassa pidempään) ja sisustukseen voitte itse vaikuttaa. Vaikka vanhempi tuntuu halvemmalta, voi pitkässä juoksussa tulla kalliimmaksi. Laskekaapa vaikka kuinka paljon enemmän menisi ylläpitoon ja remontteihin vaikkapa seur. 15v. aikana kuin uudessa.
Taisi mennä uuden kehumiseksi, vaikka itsekin asun 40v. vanhassa KT:ssa ihan tyytyväisenä.- Mummu
Jos rahat riittää, niin uusi on huoleton. Ei tule putkiremppaa, ei tule ikkunaremppaa, ei tule lämmönvaihdinremppaa jne. On kylppärissä lattialämmitys, on lasitettu parveke, on ...
Hintaero uuden ja vanhan välillä on kuitenkin usein kovin iso.
Nämä ajatukset aikansa 40 vuotiaassa kerrostalossa asuneelta, nyt uudessa asunnossa kissan kanssa kehräävältä Mummulta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502234Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖24889- 68863
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51831Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me118819Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9753Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22733