Mä oon niin helvetin väsynyt tähän kaikkeen. Sairastan vaikeaa masennusta, diagnosoitu on myös epävakaa persoonallisuus ja anoreksia nervosa. Anorektikko olen ollut pian 8 vuoden ajan. Usein olen ollut sairaalahoidossa, ja parhaillaan avohoidossa.
Mä en jaksa tätä helvettiä enää.
Tänään mä teen sen. En näe elämässä enää mitään iloa.
Mä en jaksa tätä helvettiä enää.
Tänään mä teen sen. En näe elämässä enää mitään iloa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juuri tuollaista se on, kun on masennuksen pimeässä tunnelissa. Tuntuu, ettei mitään valoa ole tai tulekaan ikinä. Sellaista se on ollut minullakin, vaikka en ole ollut sairaalassa tai ole epävakaa persoonallisuudeltani. Minulla on vain dissosiaatiohäiriö ja sen aiheuttamat oireet, kuten masennus. Toipuminen tosiaan on hidasta, niin hidasta, ettei sitä itse meinaa millään huomata. Kuitenkin sen vähitellen havaitsee, mieheni sen huomaa ja itsekin huomaan jotain. Huomaan, että tänä vuonna väsyttäää hieman vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Pystyn hieman paremmin keskittymään ja muistamaan kuin vuosi sitten. Iloa en tunne juuri milloinkaan, mutta päivittäiset rutiinit ovat pitäneet minut pystyssä, kiinni elämässä, lapset ja eläimet, joita ei voi jättää hoitamatta. Vaikka elämä on vain suorittamista, meillä on merkitystä muille ihmisille, vaikka emme sitä huomaa tai uskokaan. Viisivuotias lapseni tarvitsee äitiään vielä monta vuotta. En voi riistää häneltä itseäni, vaikka en koe mitään tunneyhteyttä häneen tai muihinkaan lapsiimme tai oikeastaan kehenkään. Pitää vain jatkaa elämistä, vaikka kaikki tuntuu turhalta ja merkityksettömältä, hetki ja päivä kerrallaan, vain pieninä palasina ja murusina.
Muuan läheiseni kertoo minulle lähes joka päivä itsemurha-aikeistaan. Koetan häntäkin pitää elämässä kiinni, sillä en millään jaksaisi ryhtyä järjestämään hänen hautajaisiaan ja selvittämään kaikkea kuolemasta tulevaa työtä, kuten perunkirjoitusta. Lempeät sanat ja varukseton hyväksyntä anatavat hänelle voimia jatkaa elämää.
Toivon, että sanani voisivat antaa voimia sinullekin, edes vähän, sen verran, että jaksat kulkea tämän päivän matkan elämääsi eteenpäin.
"Muuan läheiseni kertoo minulle lähes joka päivä itsemurha-aikeistaan. Koetan häntäkin pitää elämässä kiinni, sillä en millään jaksaisi ryhtyä järjestämään hänen hautajaisiaan ja selvittämään kaikkea kuolemasta tulevaa työtä"
Vau...kunhan sinulle ei tule töitä...uskomatonta. Kiitos että muistutit taas miksi vihaan ihmisiä. Ihan uskomatonta....sehän se on tärkeintä että sinulle e tule töitä.
....
Erehdyt, minulla on hänestä paljon työtä joka päivä. Tiedän, miten ikävää jälkeenjääneille on läheisen itsemurha. Minulla on siitä jo yksi valitettava kokemus. Siinäkin syynä oli psykoottinen masennus. En tahdo lisää työtä, koska en selviydy kunnolla nykyisistäkään tehtävistäni. Voimani ja kykyni auttaa ovat rajalliset tuon masentuneen ja harhaisen läheiseni auttamisessa. Koen itseni hyvin heikoksi ja avuttomaksi usein ja ajattelen, kumpi meistä lähtee täältä ensin, hän vai minä. Hän on myös traumatisoinut minut vaikeasti ja haitannut elämääni paljon. Tunteeni menettäneenä koetan auttaa häntä, vaikka usein saan vain vihaa osakseni. Tuo viha ei enää loukkaa minua, sillä sitä olen saanut kokea hyvin paljon häneltä. Olen turtunut siihenkin. Terapeuttini on sanonut, että minun pitäisi olla tekemisissä hänen kanssaan mahdollisimman vähän. Se olisi tärkeä osa hoitoani. Mutta olosuhteiden pakosta en voi toimia niin tällä hetkellä. Niin, kumpi on parempi, sekö, että hän luhistaa itsensä lisäksi muitakin vai vain itsensä?
ja siihen on vaan totuttava. Minäkin sairastan vakavaa masennusta ja oon tosi väsynyt tähän kaikkeen. Takana useita itsemurhayrityksiä, osastojaksoja ja oon myös avohoidossa nyt. Se on vaan todellisuutta että tässä maailmassa ei oo mitään iloa. Pyydän että älä tee oikeasti itsemurhaa.