miehen asenne odotuksen aikana pohdituttaa. ollaan välillä niin "tätä mä oon aina halunnut" ja suunnilleen palvotaan, ollaan kovin huolehtivaisia ("muista että et voi nyt tehdä sitä ja tätä, anna mä autan"), mutta toisaalta kun esim. lapsen nimestä tulee puhetta, niin asenne on täysin hälläväliä. miten muilla? eikö lapsen nimi oikeasti kiinnosta miehiä pätkääkään? mun mielestä kiva pohtia vaihtoehtoja jo etukäteen, sillä nimi pysyy kuitenkin mukana koko elämän eikä sitä ole kiva päättää ihan hetkessä...
miehen asenne
ihmetyttää.....
3464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aikanaan puolisoni kanssa valittiin jokaiselle lapselle hyvissä ajoin etukäteen kaikki nimet, myös vaihtoehdot sukupuolen mukaan. Se sama tytön nimi kiersi koko ajan mukana eikä tullut koskaan käyttöön. Onneksi nimet oli pohdittu aikanaan, kun sitten kävi kerran että lapsi kuolikin heti synnytyksen jälkeen, hän sai oman nimensä hätäkasteessa.
Tuntuu tuo meidänkin ukko olevan vielä vähän hämillään koko hommasta, vaikka puoliväli on jo ylitetty. En ole mitenkään häntä "hätyytellyt" asiasta vaan salaa nautin vain kaikista huomionosoituksista ja huolehtimisista. Omaa tahtia hänkin asiaa käsittelee, tuntuuhan tämä itsestäkin välillä aika uskomattomalta vielä. Minulle asiaa konkretisoi vauvan liikkeet, joita mies ei vielä tunne. Nyt kun mahani on alkanut vauhdilla kasvaa, alkaa isällisiä piirteitä pikkuhiljaa tulla, joten eiköhän me ne nimiasiat ja muutkin ehditä vielä lähempänä käsitellä. On se vain hänenkin elämässään suuri muutos ja vähemmän aikaahan miehellä on sopeutua, kun kasvu ei tunnu omassa kropassa.
Sama täällä mies touhottaa siitä ku juon liikaa kahvia mut ku ottaa puheeksi nimet tai hankinnat nii "kyl sen ny viel ehtii"!Rupee kans ärsyttää tollanen!Ja vauvasta me ei muutenkaa juuri puhuta,ku miehen mielestä vauvat tulee jo korvista pihalle..:P Saa nähä miten miehen sit käy ku on tosi paikat kysees!