Minulla jo vuosia esiintynyt ajoittain huulien, käsien ja jalkojen pistelyä, mitä on pidetty hyperventilaationa, vaikka en ole yhtään varsinaista paniikkihäiriökohtausta saanut ja muutenkin olen suhtautunut aina rauhallisesti tuohon asiaan. Pistelyt ovat aina loppuneet itsestään viimeistään seuraavana päivänä. Viime vuosina pistely on alkanut jatkua yön yli ja tällä hetkellä sitä on ollut jo pari kuukautta putkeen eli joulusta saakka. Oma lääkärini ei keksi tälle mitään syytä. Verikokeet ovat kaikki ok ja mitään sydänoireita ei ole. Minulla oli verikokeita ottaessa kova pistely päällä, mutta silti veren pH oli täysin normaali eli se puhuisi hyperventilaatiota vastaan. Elämäntilanteeni on ollut jo pari vuotta todella stressaava, kun mieheni on ollut työttömänä, on ollut jatkuva rahapula ja minä olen tehnyt hirveästi töitä (joulut, juhannukset ym., joista tietysti saa arkivapaita, mutta vapaat eivät tule niistä yhtä pitkänä putkena). Nyt mies on taas löytänyt töitä, mutta huolestuttaa vielä vähän, että miten kaikki tulee sujumaan ja mikä palkka tulee olemaan.
Onko kenelläkään tietoa tai kokemusta, että voiko koko kehon pistely olla stressioire? Olen kyllä niin väsynyt, etten ole koskaan aamuisin virkeä, vaikka olisin nukkunut 12 tuntia. Tarvitsisin selvästikin yhtä tai kahta vuorokautta pidemmän vapaan, että palautuisin työstä. Noita vapaita minulla on monesti vain yksi kerrallaan, kun olen ottanut muiden ihmisten viikonloppuvuoroja. Vapaapäivinäkin stressaannun heti, jos on jotain suunniteltua menoa eli pitää vaikka vaan kaupassa käydä.
Pistely -voiko olla stressioire?
7
10761
Vastaukset
- Rev.McMoon
jota sanotaan parestesiaksi,sen aiheuttaa keskushermoston kohonnut stressihormonitaso. Yleisin aiheuttaja kroonistuneelle parestesialle on kofeiinin aiheuttamat muutokset rauhoittavien välittäjäaineiden reseptoritiheyksissä.
Tila korjaantuu kun kofeiinialtistus lopetetaan täysin, mutta kehoon varastoituneet kofeiinijäämät voivat silti aiheuttaa oireita vielä kuukausia lopettamisen jälkeen, koska aivojen kehittämät toleranssimekanismit purkautuvat jatkuvan altistuksen lopettamisen jälkeen aika nopeasti.
Muitakin syitä toki löytyy, mikä tahansa tekijä, joka kohottaa stressihormonitasoa, voi aiheuttaa oireita.- kumma tilanne
Minä en ole koskaan juonut kahvia ja kolajuomia vain poikkeustapauksissa eli tosi harvoin, joten kofeiini ei voi olla syynä. Stressiä kyllä riittää joo...
Lääkäri puhui että pitäisi seuraavaksi alkaa tutkia neurologista puolta, mutta en tiedä onko siinä mitään järkeä, kun minulla ei ole mitään muita oireita, enkä ainakaan minä tiedä mitään neurologista sairautta, jossa koko keho pistelisi. Tämä oire on minulla ollut jo ainakin 10 vuotta, joten hitaasti etenevää sorttia joka tapauksessa on, kun nyt vasta tuli tämmöinen pahempi vaihe... - Rev.McMoon
kumma tilanne kirjoitti:
Minä en ole koskaan juonut kahvia ja kolajuomia vain poikkeustapauksissa eli tosi harvoin, joten kofeiini ei voi olla syynä. Stressiä kyllä riittää joo...
Lääkäri puhui että pitäisi seuraavaksi alkaa tutkia neurologista puolta, mutta en tiedä onko siinä mitään järkeä, kun minulla ei ole mitään muita oireita, enkä ainakaan minä tiedä mitään neurologista sairautta, jossa koko keho pistelisi. Tämä oire on minulla ollut jo ainakin 10 vuotta, joten hitaasti etenevää sorttia joka tapauksessa on, kun nyt vasta tuli tämmöinen pahempi vaihe...aivan selkeästi, ja kaiketi keskushermostoperäinen pikemmin kuin ääreishermosto. Voit kokeilla esim. Diapamin vaikutusta oireisiin, jos ne helpottavat, ovat aivojen kiihdyttävät (stressihormonit) ja rauhoittavat välittäjäaineet epätasapainossa. Vaikeampi homma sitten onkin etsiä se aiheuttaja.
- väsymisen kanssa taisteleva
... se stressi saa aikaan.
Itse kävin täydellisen uupumisen läpi viime syksynä. Alkoi hirveita hermostollisia oireita (muurahaiset juoksi pitkin hermostoa) ja kävelin kuin humalassa. Säikähdin kamalasti ja menin lääkäriin. Luulin, että olin kuolemansairas.
Lääkäri ei löytänyt mitään neurologiseen sairauteen liittyvää, vaan tuumasi, että olen läpikäynyt loppuunpalamisen sekä eräänlaisen paniikkihäiriön. Tulin kotiin ja seuraavan päivän itkin aamusta iltaan.
Olin pari viikkoa sairaslomalla ja sen jälkeen tuntui jonkin aikaa paremmalta. Vuoden alusta alkoi taas hirveä uupumus ja tälläkin hetkellä elohiiret hyppivät milloin jaloissa, milloin silmäkulmissa. Puutumisia on vähän väliä. Edelleenkin vähän hermostuttaa, että jospa onkin jotakin muuta, mutta yritän tietoisesti hävittää ko. ajatukset.
Viimeiset pari vuotta ovat olleet itselleni henkisesti ja osittain myös fyysisesti erittäin raskasta aikaa, joten nyt olen päättänyt vaihtaa uuden vaihteen päälle ja lopettaa "rahan perässä juoksemisen". Aion tietoisesti parantaa oman elämäni laatua ja levätä kunnolla.
Lääkäri kertoi, että loppuunpalaminen on erittäin tyypillistä 30 - 40 -vuotiaille naisille (itse kuulun tuohon ryhmään), joten kannattaa todellakin levätä kunnolla, ettet joudu käymään samaa "pelonsekaista helvettiä", jonka itse kävin syksyllä läpi. Hyviä vointeja ja rauhallisia lepohetkiä!!!- kiikki88
moikka
- keekki8800
moikka!oon 20 vuotias nainen ja synnytin n11kk sitten,kärsin 2 vuotta todella pahasta stressistä,talvella aloin saada paniikki ja ohi meneviä ahdistus kohtauksia mutta n,pari kuukautta eteenpäin ahdistukset ja paniikki jäivät kokoaikaisiksi,sitten aloin saada väsymyskohtauksia,aluksi nekin oli ohimeneviä,mutta paiskin vaan töitä enkä välittänyt vaikka väsyttikin,stressi oli kovaa.pian aloin saada sellasia tuntemuksia kuin olisin ollut humalassa ja jossakin lääkkeissä,oli todella pökkelö ja uninen oltila,lihakset oli tosi heikot ja vapisin kamalasti heikotuksesta,säikähdin ja menin lääkäriin,minusta otettiin litanja verikokeita ja kaiken maailman tutkimukset,kaikki oli ok,onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta uupumuksesta?lihasheikkous,vapina,aaltoileva VOIMAKASväsymys,ahdistus.
- Anonyymi
keekki8800 kirjoitti:
moikka!oon 20 vuotias nainen ja synnytin n11kk sitten,kärsin 2 vuotta todella pahasta stressistä,talvella aloin saada paniikki ja ohi meneviä ahdistus kohtauksia mutta n,pari kuukautta eteenpäin ahdistukset ja paniikki jäivät kokoaikaisiksi,sitten aloin saada väsymyskohtauksia,aluksi nekin oli ohimeneviä,mutta paiskin vaan töitä enkä välittänyt vaikka väsyttikin,stressi oli kovaa.pian aloin saada sellasia tuntemuksia kuin olisin ollut humalassa ja jossakin lääkkeissä,oli todella pökkelö ja uninen oltila,lihakset oli tosi heikot ja vapisin kamalasti heikotuksesta,säikähdin ja menin lääkäriin,minusta otettiin litanja verikokeita ja kaiken maailman tutkimukset,kaikki oli ok,onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta uupumuksesta?lihasheikkous,vapina,aaltoileva VOIMAKASväsymys,ahdistus.
Taitaa olla minulla tämmönen juuri tulossa. Saman tyyppisiä oireita. Välillä ihan kuin olisi ottanut jonkun relaksantin ja keho ei vaan jaksa mitään. Sitten iskee välillä totaali väsymys ja ahdistus ja välillä keho ihan sika jumiin. Mistään fyysisestä rasituksesta ei tunnu palautuvan kunnolla. Menen maitohapoilla omasta arjestani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370