Eletään vuotta 2009.
Vuonna 2008 tehtiin yli 10000 aborttia.
Syntyneitä lapsia vuonna 2008 oli vajaat 60000.
Eli kaikista raskauksista aborttiin päättyi noin 14%!
USKOMATONTA!!
Sivistynyt hyvinvointivaltio?
Mielestäni tuolle asialle pitäisi välittömästi tehdä jotain. Aivan turhaan veronmaksajien varoja kulutetaan tuollaiseen.
Abortteihin käytetyt rahat tulisi suunnata abortteja ennaltaehkäisevään toimintaan.
Kuka on ensimmäinen, joka ottaa asian ajaakseen?
Mielestäni emme ole hyvinvointiyhteiskunnassa, jos 14% kaikista raskauksista päätyy aborttiin.
Aborttiinhan on laissa annettu joitakin perusteita, mutta uskoisin, että niitä ei oikeasti noudateta.
Tähän ongelmaan on tartuttava ja otettava myös toimenpiteitä suorittavat ja sinne potilaita lähettävät tahot tarkasteluun kysymyksellä, onko tämä toimenpide juuri laissa hyväksytyksi perusteeksi tarkoitettu abortti?
Vastuutonta toimintaa.
Vuonna 2008 tehtiin yli 10000 aborttia.
Syntyneitä lapsia vuonna 2008 oli vajaat 60000.
Eli kaikista raskauksista aborttiin päättyi noin 14%!
USKOMATONTA!!
Sivistynyt hyvinvointivaltio?
Mielestäni tuolle asialle pitäisi välittömästi tehdä jotain. Aivan turhaan veronmaksajien varoja kulutetaan tuollaiseen.
Abortteihin käytetyt rahat tulisi suunnata abortteja ennaltaehkäisevään toimintaan.
Kuka on ensimmäinen, joka ottaa asian ajaakseen?
Mielestäni emme ole hyvinvointiyhteiskunnassa, jos 14% kaikista raskauksista päätyy aborttiin.
Aborttiinhan on laissa annettu joitakin perusteita, mutta uskoisin, että niitä ei oikeasti noudateta.
Tähän ongelmaan on tartuttava ja otettava myös toimenpiteitä suorittavat ja sinne potilaita lähettävät tahot tarkasteluun kysymyksellä, onko tämä toimenpide juuri laissa hyväksytyksi perusteeksi tarkoitettu abortti?
Vastuutonta toimintaa.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kiitos aloituksestasi.
Niin, olen kanssasi samaa mieltä.
Terveisin
Toinen Kylähullu aborttiasiassa
parantaa kaikkia palveluja. Auttaa nuoria paranemaan. On kuulkaas niin paljon huonosti voivia nuoria.
Monet nuoret hukuttavat murheensa alkoholiin. Ja kun sitä alkoholia nauttii, arvostelukyky heikkenee ja saattaa syntyä ei-toivottuja raskauksia.
Nuoret joutuvat tekemään radikaaleja tekoja että pääsevät hoitoon! Heitä ei huomioida yksinkertaisesti! Silläkin saa noita abortteja vähenemään. Ja menisi ne verorahat hyvään käyttöön!
Oikeasti mua suututtaa kun täällä ajetaan vain sikiöiden oikeuksia ja itketään kun verorahoja käytetään niihin! Hitsi vie, pitäisi valtio huolta nuorista niin ei olisi noin paljon abortteja!
Ja uskokaa jo että ehkäisy voi pettää. Jos on ei -toivottu raskaus, ei tarkoita sitä että ilman ehkäisyä harrastetaan seksiä.
Ja ei en ole kokenut aborttia, mutta maailmassa on kuulkaas tärkeämpääkin kuin huolehtia toisten asioista.
ein osa tehdä ihan aikuisille, vakaassa parisuhteessa oleville naisille joilta vaan on hups, ehkäsy unohtunu..?
aborteista tehdään ehkäisyä käyttäneille naisille. Tilastojen mukaan tosin 40% abortoineista ei ollut käyttänyt ehkäisyä lainkaan ja se on minusta hälyttävän paljon. Olen ehdottanut täällä muutamaan kertaan ehkäisyvalistuksen tehostamista, mutta jostain syystä juuri abortin vastustajien mielestä moinen on tarpeetonta.
Minä olen niin vanhanaikainen ihminen, etten ymmärrä näitä nykyisiä ns. "luonnollisia" ehkäisymenetelmiä, joille on annettu hienoja nimiä kuten rytmimenetelmä tms. Sitä on moni vastustajakin mainostanut. Minusta se kuulostaa pahasti samalta kuin ne vanhat "varmat päivät". Minulle on opetettu, ettei sellaisia ole olemassakaan ja ettei niihin ole mitenkään luottaminen. Mutta nykyään siitä on tehty oikein ehkäisymenetelmä. Moni aborttia harkitseva on tälläkin palstalla kertonut luottaneensa siihen tai sitten käyttäneensä ns keskeytettyä yhdyntää ehkäisynä. Selvä merkki, että valistuksessa on isoja aukkoja.
Mielenkiintoiseksi homma menee siinä, että Stakes ei taida laskea näitä luonnonmukaisia keinoja ehkäisyksi lainkaan, vaan niitä käyttäneet menevät automaattisesti kategoriaan ei ehkäisyä. Kuinkakohan moni siihen 40% kuuluvasta on juuri näitä rytmimenetelmään luottaneita?
ne ovat tilastoille ainakin kertoneent.. ja mihin kategoriaan kuuluu ne joilla ehkäisy on ollut mutta teho on heikennyt/pettänyt kokonaan?
Ehkä moni uskoo että tehokkain motivoija huolelliseen ehkäisyyn ja turhien riskien välttämiseen olisi se tieto ettei helppoa abottia ole enää saatavilla..
"ja mihin kategoriaan kuuluu ne joilla ehkäisy on ollut mutta teho on heikennyt/pettänyt kokonaan?"
Jos se ehkäisy on ollut joku ns. kenotekoinen ehkäisy (esim. kondomi, pilleri, kierukka, kapseli, laastari, vaahto tms.) ne kuuluvat ehkäisyä käyttäneiden kategoriaan. Ja eiköhän suurimmalla osalla sen ehkäisyn teho ole heikentynyt tai pettänyt kokonaan, kun raskaus kerran on alkanut.
"Ehkä moni uskoo että tehokkain motivoija huolelliseen ehkäisyyn ja turhien riskien välttämiseen olisi se tieto ettei helppoa abottia ole enää saatavilla.." Mutta eikö tästä huolimatta tarvita ehkäisyvalistusta? Miten voi käyttää huolellista ehkäisyä, jos ei tiedä mikä sellaista olisi? Onko varmoihin päiviin luottaminen, eli ns. rytmimenetelmä, mielestäsi luotettava ja huolellinen ehkäisy? Minusta ei ole, minusta se ei ole ehkäisymenetelmä lainkaan, mutta silti sitä sellaisena moni pitää. Sitä mainostetaan netissäkin ehkäisymenetelmänä. Silloin minusta ehkäisyvalistuksessa on iso aukko, kun varmoihin päiviin luottaminen katsotaan tehokkaaksi raskauden ehkäisyksi.
"Ehkä moni uskoo että tehokkain motivoija huolelliseen ehkäisyyn ja turhien riskien välttämiseen olisi se tieto ettei helppoa abottia ole enää saatavilla.."
Tuolle uskomukselle on minusta varsin vähän perusteita. Esim. EU:n tutkimusten mukaan vähiten abortteja tehdään niissä maissa, joissa liberaali aborttilaki yhdistyy hyvään perhesuunnitteluneuvontaa ja ehkäisysaatavuuteen. Eikös Suomi ole jo nyt ihan kärkimaita sen suhteen, miten vähän täällä tehdään abortteja asukaslukuun suhteutettuna? Ja viime vuosinahan meillä aborttien määrä on ollut hienoisessa laskussa muutenkin. Parannettaisiin sitä ehkäisyvalistusta vielä, niin tulos voisi olla hyväkin.
kouluaikoinakin muistan jo että 90-luvun alussa oli yläasteella ehkäisyvalistusta ja painotettiin että jo kerrasta saattaa tulla raskaaksi. Kuinka paljon sitä pitäisi olla että asia menisi joillekin perille? Kun kaikki ei vaan siltikään välitä..tuskin ymmärryksestä on kiinni?
Eli ilmeisesti nämä kortsun hajoamiset ja pilleriunohduksetkin on kategoriassa 'ehkäisyä käyttäneet'.
missään maassa kokeiltu yhdistelmää hyvä ehkäisysaatavuus ja tiukka aborttilaki..?
No 90-luvun alun jälkeen nimenomaan ymmärtääkseni sosiaali- ja sivistystoimen resursseja on leikattu aika rankalla kädellä sen talouslaman seurauksena. Mutta ehkä sinä olet niin nuori, ettet muista...
Jokatapauksessa puhut taas eri asiasta kuin minä puhuin. Huomaan, että taas törmättiin siihen, mistä mainitsin jo ensimmäisessä kirjoituksessani; juuri abortin vastustajat ovat kovasti ehkäisyvalistusta vastaan. Minusta tämä on jotenkin nurinkurista. Ihan kuin todellista halua yrittää vähentää aborttien määrää ei olisikaan...
millainen ehkäisysaatavuus esim. Irlannissa tai Yhdysvalloissa on. Se mitä Yhdysvalloissa olen oleskellut, niin kaupasta sai ostaa kondomeja.
Minusta vaan tuntuu että ei teidän skenaarionne hyvää tuottaisi, koska olette niin kovasti ehkäisyvalistusta vastaan. Miten ihmiset oppivat käyttämään ehkäisyä paremmin, jollei heitä paremmin valisteta? Eihän aborttien lailla kieltäminen tietoa ehkäisystä kuitenkaan lisää.
silloin 90-luvun alkupuolella, teinivuosinani.
Mutta missä kohtaa olen vastustanut ehkäisyvalistusta? Ehkäisyhän juuri olisi se paras keino välttää niitä abortteja! Ainoastaan jotkut uskonnollisuuteen vastustuksensa perustavat voikin vastustaa ehkäisyä, mikä onkin nurinkurista.
siis jos totean että uskoisin lain tiukennuksesta olevan tehokkaammin hyötyä kuin parhaastakaan valistuksesta niin vastustan valistusta?!
Joissakin maissa uskonnollinen ilmapiiri haittaa ehkäisynkäyttöä.
lama oli 90-luvun alussa ja siitä selviytyminen ei ollutkaan ilmaista. Sen seurauksena sosiaali-, terveys- ja sivistyksen sektoreilla on tehty huomattavia leikkauksia sittemmin, jollet ole ollut asiasta tietoinen.
"Mutta missä kohtaa olen vastustanut ehkäisyvalistusta?"
No kovin nihkeästi olet tuntunut suhtautuvan kun olen puhunut siitä, miten riittämätöntä se on... Ihan vaan väittelemisen ilostako sinä sitten vastaan väität vaikka olisitkin kanssani samaa mieltä?
voidaan lisäillä valistusta, mutta en vaan usko että siitä on mitään hyötyä aborttien vähentämiseen. Eihän ne luvut siitä ennenkään oo mainittavasti muuttunu, vaikka välillä varmasti (laman jälkeen) on ollu enemmänkin valistusta..
Fakta on se, että vaikka yhdysvalloissa on saatavilla ehkäisyvälineitä, niin nuoret eivät tiedä ehkäisystä juuri mitään. Jenkeissä asuu paljon sivistymätöntä jka fundamentalistista porukkaa ja ilmapiiri mm. kouluissa on se, ettei ehkäisystä ja seksistä voi puhua. Kun useissa kodeissa seksi on tabu, ei lasten kanssa keskustella faktoista. Sanotaan vain, ettei seksiä saa harrastaa, ja se siitä. Ja kun kouluista ei ehkäisytietoa saa, niin tulos on se, etteivät nuoret tiedä asioista. Hyvin yleinen luulo jenkkinuorten keskuudessa on esim. se, että jos huuhtelee seksin jälkeen kokiksella tai keskeyttää yhdynnän niin ei voi tulla raskaaksi.
Suomessa hyvin suuri osa aborteista tehdään muuten hiljattain synnyttäneille vauvojen äideille, jotka ovat olleet siinä luulossa, että täysimetys ehkäisee. Asiat nimittäin ovat niin, että näin neuvoloissa valitettavan usein kerrotaan, annetaan väärää tietoa.
Syytä sitä tahoa, joka jättää valistamatta ja huolehtimatta. Alä heitä, jotka kärsivät yhteiskunnan puutteista ja toimivat väärin virheellisen tiedon ja oman onnen varassa.
"Suomessa hyvin suuri osa aborteista tehdään muuten hiljattain synnyttäneille vauvojen äideille, jotka ovat olleet siinä luulossa, että täysimetys ehkäisee. Asiat nimittäin ovat niin, että näin neuvoloissa valitettavan usein kerrotaan, annetaan väärää tietoa."
Toisin sanoen, kuten olen alusta asti väittänyt, kyse on riittämättömästä tai virheellisestä seksuaali- ja ehkäisyvalistuksesta.
"Syytä sitä tahoa, joka jättää valistamatta ja huolehtimatta. Alä heitä, jotka kärsivät yhteiskunnan puutteista ja toimivat väärin virheellisen tiedon ja oman onnen varassa."
No juuri sitä tahoahan minä olen syyttänytkin, joka jättää valistamatta!! Kokoajanhan minä olen nimenomaan puhunut siitä kuinka valistus ei ole riittävän hyvää! Ilmaisenko minä itseäni näin epäselvästi, ettei tuota olla ymmärretty?
tänne on enemmän edesvastuutonta..maapallo on rajallinen resursseineen ja suomessakin olisi hyvä lapsilukua vähentää kute kaikkialla maailmassa. Pelkästä itsekkyydestä ei lapsiakaan pitäisi tehdä.. ja kolme lasta on jo aivan liikaa.
jos muutaman tuhannen vahingon täällä väkikadon uhkaamassa maailmankolkassa annettais syntyä..?
Päivi Räsäselle?
osoite olisi varmaankin:[email protected]
Silloin kun suomessa abortoitiin noin joka viides alkanut raskaus, niin vain hollannissa abortoitiin vähemmän.
Nyt kun suomessa abortoidaan noin joka seitsemäs raskaus, niin suomi on varmaan ajanut Hollanninkin ohi, ellei myös siellä ole tilanne vain parantuut...
Jonkun pitää olla hyvinvoinninkin rajana. Ei voida olettaa,e ttä raja olisi nollatoleranssi, sillä eihän hyvinvointi valtioita olisi sitten lainkaan...
Minä ainakin aborttiasioissa hyvin pyöhein rinnoin voin kertoa olevani suomalainen ja puhua hyvinvoinnista. Mm. ekologisuudessa, joudun taas imaisemaan rintakehää sisään jos joudun myöntämään olevani suomalainen...
Maailmassa verrataan asioita muihin maihin, ei mihinkään olemassa olemattomaan utopiaan tai kuvitelmaan. Abortti asioissa suomi on maailman toisekis sivistynein hyvinvointi valtio, ellei siis nykyisin sivistynein.
niin kauan kun toisia ihmisiä saa tappaa mukavuudenhalusta..
Valtio on sivistynyt vasta, kun naisella on myös LAISSA, ei vain KÄYTÄNNÖSSÄ, vapaa abortti. Nykyinen pelleily "sosiaalisilla syillä" alentaa naista, alentaa lääkäriä, vääristää tilastoja ja antaa kaikenlaisille hihhuleille aiheen älynväläyksiin tyyliin: hei, tehdään rikosilmoitus....
...maailmassa verrataan maita keskenään, siis olemassa olevia valtioita. Siis se Utopia niminen valtio ei ole vertailukohde.
...että jos sivistyksen mittarina pidetään sitä miten paljon ihmiset tappavat toisiaan, niin suomi on maailman sivistyneimpiä valtioita. Siis kun puhutaan aborteista, ei kulutuksestamme, jonka kolmansien maiden ihmisten deletoimisen suhteen olemme erittäin sivistymättömiä.
Ja totta jos sivsistystä mitataan kansalaisten vapauksilla tiettyihin asioihin, on suomessa paljon parannettavaa. Mutta aloituksessa mittarina pidettiin sitä, miten paljon lapsia tapetaan aborteissa.
toteutetaan tälläkin hetkellä monessa maassa..
*odottaa innolla*
tätä ajankuluksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:AbortionLawsMap-NoLegend.png
Tuon mukaan Puolassa on laitonta tehdä abortti, muuten kuin terveydellisistä syistä.
Ja sen piti kertoa Puolan sivistystasosta mitä?
(PS: Puolassa tehdään vuosittain noin 200 tuhatta aborttia)
...selventää minulle, että sivistys onkin korkeampi maissa joissa ihmiset tekevät enemmän laittomia tekoja? Utopia/tavoite on siis mahdollismman korkea rikollisuusprosentti?