Miksi Kaarinassa

on niin paljon lapsia , nuoria ja nuoria aikuisia jotka voi todella huonosti, osalla on diaknostisoitu ongelma (AD/HD, asbergerinsyntrooma jne) toiset vaan pakenee kaljaan, kiljuun ja pillereihin. Suurin osa näistä ei todennäköisesti koskaan tule pärjäämään aikuisena itsenäisesti, ei pysty työntekoon eikä luomaan kestävää parisuhdetta.
Kunta palkkaa lisää koulupsykiatreja, koulukuraattoreita, ohjaajia ja tukihenkilöitä, lastenkoteja rakennetaan, tukiasuntoloita ylläpidetään.
Miksi ongelmien peittelyyn panostetaan enemmän kuin perheiden tukemiseen ja ongelmien synnyn ehkäisyyn.
Sosiaalitoimi ei oikeasti pysty/halua perheitä auttaa, vaikka toista sanovat, perimmäinen tarkoitus on keskusteluissa hankkia todisteet lasten huostaanoton järjestämiselle, minkä jälkeen kunta voi taas palkata lisää tyhjäntoimittajia ja kaikenymmärtäjiä peittelemään kasvavat ongelmat.
8772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

näiden lasten kotona on vanhemmilla yleensä päihde (alkoholi-, huume-, läkeriippuvuus)ongelma, mielenterveysongelma, työttömyyttä, sairauksia yms., joiden takia lapset ovat jääneet vaille huolenpitoa. Aina ei tukeminenkaan auta, jos vanhemmilla itsellään ei ole halua, mahdollisuutta tai voimia nousta ongelmiensa yläpuolelle. Se on se suurin ongelma. Siihen eivät aina auta edes parhaat lääkkeet, keskustelu- yms avut.

Siksi on hyvä, että on olemassa joku taho tai instanssi, joka huolehtii näsitä lapsista ja akaa heille edes peruslähtökohdiltaan terveemmät olot.
Silloin lapsella on edes joku mahdollisuus saada elää elämää ilman henkisen tai tuumiillisen väkivallan pelkoa.

Lapsen kasvu ja kehitys alkaa heti syntymän jälkeen, ja jos silloin ei ole ihmistä, joka kantaisi vastuun ja antaisi lapselle eväitä maailman tuuliin, on lapsen elämän myöhempi korjaaminen vaikeaa. Miten lapsi voi luottaa toiseen ihmiseen, jos kotona äiti (tai isä) on juopotellut, kotona on juossut jos jonkinlaista hörhöä yökaudet, lapsi ei ole aina saanut ruokaa tai vaatetta tai edes kuivaa ylleen? Tai oman vanhemman käsi on noussut lyöntiin, ravisteluihin ja suu on suukkojen sijaan huutanut ja haukkunut?
Jos ei sellaista elämää ole nähnyt, ei voi aina ymmärtää, millaisista oloista lapset ovat tulleet.

Itse olen työskennellyt yli 20v erilaisissa tehtävissä lasten parissa (päivähoito, sijoitetut ja huostaanotetut lapset ja nuoret). Näiden lapsien ja nuorten joukossa olen törmännyt uskomattomiin tapauksiin, sellaisiin, joita en voinut kuvitella olevankaan. Enää en ihmettele enkä edes kuvittele, että jossain olisi taikasauva, jolla saataisiin kaikkien perheiden ongelmat syrjäytettyä ja lapsille kunnon kotiolot, jotta vastaavanlaiset instanssit saataisiin purettua lopullisesti. Yksinkertaisesti kaikista aikuisista ei ole kantamaan vastuuta lastensa (tai edes omasta) hyvinvoinnista.

Äänestä
  • rahaa lasten ja nuorten huostaanottoihin, sijoituksiin ja muuhun tukityöhön?
    Osa Kaarinalaisista pahoinvoivista ja ongelmaisista lapsista/nuorista on kuulema siirretty naapurikuntiin koska Kaarinassa ei ole asuntoja tai ei haluta tarjota näille asuntoja, koska kaarinalaisten ongelmanuorten siirtäminen naapurikuntiin kaunistaa Kaarinan tilastoja ja Kaupungin tilejä.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1645041
    "Kunnissa rahaa ei laiteta mihinkään muuhun kuin viimeiseen aseeseen eli huostaanottoihin ja sijoituksiin. Se on hirveän kallis tie. Sitten sanotaan, ettei ole rahaa ennaltaehkäisyyn.

    Se on paitsi mielettömän epäinhimillistä, myös järjettömän huonoa taloudenpitoa. Sosiaalityöntekijöiden aika ei tahdo riittää kuin tulipalojen sammuttamiseen. Pahimmillaan yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla viitisenkymmentä perhettä, joissa voi olla 75-100 lasta.

    Kehitys on mennyt siihen, että tehdään vain se, mikä on lakisääteisesti pakko. Rahaa ei löydy ennaltaehkäisyyn. Seuraus on se, että kulut alkavat oikeasti olla aika hurjat. Yhden lapsen sijoitus maksaa 70000-90000 euroa vuodessa.

    Sillä palkattaisiin pari ihmistä tekemään ennalta ehkäisevää työtä, jolla voitaisiin auttaa jo aika montaa perhettä. Voitaisiin myös tarjota kunnallista kotiapua, kun vanhemmasta tuntuu, ettei jaksa eikä ehdi. Tästä alkaa usein kierre, jonka pystyisi laukaisemaan sillä, että kodinhoitaja kävisi kerran viikossa muutaman kuukauden ajan auttamassa arjen rutiineissa.

    Tuntuu, että kaikki toimenpiteet tulevat myöhässä. Siksi meillä on vakavasti vaurioituneita lapsia, jotka tarvitsevat pitkäaikaisia terapioita ja hyvin intensiivistä tukea."

    Äänestä

  • oikeasti kuluu kirjoitti:

    rahaa lasten ja nuorten huostaanottoihin, sijoituksiin ja muuhun tukityöhön?

    Tuosta Kaarinan imagon tms kaunistamisesta naapurien piikkiin olen minäkin kuullut. Ihmettelen itsekkin miksi meillä Kaarianassa ei panosteta ongelmien ennalta ehkäisyyn. Se kun olisi lopulta paljon taloudellisempaa. Epäinhimelliseti sanottuna. Tässä taloustilanteessa minun mielestä meillä käytetään liian paljon materiaan. Kuka meistä taviksista esim. haluaa että Kaarina ostaa maata moottoritien varresta. Minä en ainaskaan.
    Nekin rahat sijoitettuna meidän lapsien hyvinvoinnin edistämiseen toisi pitemmällä perspektiivillä taatusti enemmän voittoa. PS Voittoa sana melkein inhottaa minua.

    Äänestä

Ei sillä ole mitään merkitystä, että onko jollakin adhd tai hdtv. Nämä ongelmanuoriksi nimetyt kun tulevat aikuisikään, niin samata lait ja perusoikeudet ja ihmisoikeudet ovat heillä niin kuin kenellä tahansa muullakin. Sosiaalitoimella taikka mielenterveystoimella ei ole oikeutta puuttua kuin tietyissä asioissa perheiden asioihin. Perheen juridinen määritelmä on se, että asuu samassa asunnossa.

Äänestä

Tarkennapa, millaista apua kaipaisit? Miten tilanne paranisi?

Se, joka tajuaa tarvitsevansa apua, on yleensä melko vahvoilla - ja sitä osaa ja onnistuu hankkimaan. Se joka sitä ei osaa hakea, havaitaan liian myöhään ennaltaehkäisevän avun kannalta.

Miten auttaa diagnosoitua nuorta, jonka vapaa-aikaan kuuluu päihteet ja väkivalta, oma tai toisen hyvinvointi ei kiinnosta - ja joka kasvaa jossain vaiheessa aikuiseksi vartuttuaan perustaa mahdollisesti vahingossa perheen? Haluaako tällainen aikuinen edes apua, kun on jo valmiiksi koko lapsuuden elänyt holhottuna? Mitä näistä toisen sukupolven lapsista sitten tulee? Miten kierre voidaan katkaista?

Äänestä
  • Kunta ei tarjoa lapsiperheiden vanhemmille työtä, jotta nämä voisivat pitää huolta lapsistaan. Mitään muutakaan apua ei heru, ainoa "apu" tuntuu sosiaaliviranomaisten taholta loputon kyttääminen, jotta löytävät jonkun syyn lasten huostaanottoon. Huostaanotto taitaa olla se kallein vaihtoehto.

    Äänestä

  • Hämäläinen kirjoitti:

    Kunta ei tarjoa lapsiperheiden vanhemmille työtä, jotta nämä voisivat pitää huolta lapsistaan. Mitään muutakaan apua ei heru, ainoa "apu" tuntuu sosiaaliviranomaisten taholta loputon kyttääminen, jotta löytävät jonkun syyn lasten huostaanottoon. Huostaanotto taitaa olla se kallein vaihtoehto.

    Huostaanotto on samalaista eliitin liiketoimintaa, kuin maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakin nykyään, suurta rahastusta. Viranomaiset toimeenpanevat huostaanoton ja kaverilla on lapsille sijoituspaikka, jonka ylläpidon yhteiskunta maksaa.

    Ennen lastenkodit olivat kunnallisia, nykyään yksityisiä rahantekolaitoksia.

    Äänestä

  • Mulla sulle mulla kirjoitti:

    ei se alsten hoitaminen ole ihan niin helppoa kuin täällä muutamat olettaa, joten tuskinpa niitä vieraita ongelmalapsia kukaan edes rahasta mielellään hoitaa. Sitäpaitsi maksaa ne lapset, omaisuuksia. Kun syövät juovat, asuvat, pukevat ja harrastavat sun muuta. Eläinten pitokin on kallista, ei sekään ilmaista ole vaikka moni luulee pienessä päässään sitäkin, kun eivät osaa ajatella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

S.O.S lapset kylään kirjoitti:

on niin paljon lapsia , nuoria ja nuoria aikuisia jotka voi todella huonosti, osalla on diaknostisoitu ongelma (AD/HD, asbergerinsyntrooma jne) toiset vaan pakenee kaljaan, kiljuun ja pillereihin. Suurin osa näistä ei todennäköisesti koskaan tule pärjäämään aikuisena itsenäisesti, ei pysty työntekoon eikä luomaan kestävää parisuhdetta.
Kunta palkkaa lisää koulupsykiatreja, koulukuraattoreita, ohjaajia ja tukihenkilöitä, lastenkoteja rakennetaan, tukiasuntoloita ylläpidetään.
Miksi ongelmien peittelyyn panostetaan enemmän kuin perheiden tukemiseen ja ongelmien synnyn ehkäisyyn.
Sosiaalitoimi ei oikeasti pysty/halua perheitä auttaa, vaikka toista sanovat, perimmäinen tarkoitus on keskusteluissa hankkia todisteet lasten huostaanoton järjestämiselle, minkä jälkeen kunta voi taas palkata lisää tyhjäntoimittajia ja kaikenymmärtäjiä peittelemään kasvavat ongelmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu