Fibromyalgia on tunnetusti ylihuolehtivien ja tunnollisten ihmisten vaiva. Elimistön jatkuva jännistystila, jota kauniimmin sanotaan, etteivät kudokset osaa (älyä)rentoutua.
Fibromyalgiaan useilla liittyy myös reagointi ruoka-aineille, mutta sitä hyvin harva fibromyalgikko kunnnioittaa. Miksihän ei kunnioita? Onko taustalla sittenkin huomion hakeminen ?
Moni on huomannut että kahvi pahentaa huimasti fibromyaltikon olotilaa, mutta silti useimmiten kuulee sanottavan, etten kahvista luovu. Oletko koskaan ollut fibromyalgiatapaamisessa, jossa kahvi ei kuuluisi päätekijänä tilaisuudessa ?
Mitä tästä voikaan tulkita ? Siis onko fibromyalgia sittenkin suojamuuri ?
Monet fibroottiset tietävät ja ovat huomanneet, että myös valkoinen vilja, ja sokeri pahentaa oireistoja, silti eivät halua kunnioittaa tätä elimistön häiriömekaanismia, vaan uhmaavat sitä. Tilanne vain pahenee.
Itse asiassa fibromyalgian takana on monia hoitamattomia asioita, ja itsensä laiminlyöntejä niin fyysisellä tasolla, kuin sosiaalisellakin tasolla.
Monen fibroottisen taustalta löytyy runsain mitoin nikamalukkoja, ja tämäkin luetaan fibromyalgian piiriin, sillä kukaan ei diaknosoinnin yhteydessä tutki ja selvitä tätä puolta, onko potilaan nikamat kunnossa vaiko jumissa. Kun henkilöllä on nikamalukkoja kehossaan 20-30 niin hänhän on joka ristityn paikasta kipeä, ja tulee diaknosoitua firbromyalgiaksi.
Kun henkilö hoksaa mennä ósteopaattiseen tai kiropraktiseen käsittelyyn ja hierontaan ja hänen nikamalukkonsa avataan, niin kivutkin katoavat, ja näin virheellisesti diaknosoitu fibromyalgiakin on poissa.
Tai onko se edes virheellisesti diaknosoitu, sillä koko fibromyalgia on nimitys kivuliaalle olemukselle sen tarkemmin analysoimatta, mikä on kipujen takana.
Kun näitä hoitamattomuutta ja itsensä laiminlyöntejä jatkuu vuodesta toiseen, koko elimistön kyky palautua heikkenee, ja kemialliset häiriintyneet reagtiot jäävät helpommin häiriöraiteilleen. En ihmettele lainkaan, etteikö saa nukutuksi, jos ja kun keho on jännittynyt, ja juntturassa, ja kudokset huutavat happea ja ravinteita. Tämä taas johtaa uusiin toiminnallisiin häiriöihin. Lymfanestekirtokin jumittuu.
Mikä saisi ihmiset kunnioittamaan kehon kieltä ja sen hätäviestejä, joista FIBROMYALGIA on yksi kansantaudiksi pian kohonnut ongelma?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Lukekaa hyvät ihmiset:
http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/hyvatietaa/ravinto.html
Ei ainakaan minun tuntemissani reumaatikoissa ole yhtään ainutta, joka olisi kiinnostunut siitä, mitä mahareppuraukkaan mättää. Mutta sen sijaan sijaan ón mertakin kauempaa helpotusta hakevia, ja ollaan valmiita maksamaan mahdottomia summia kaiken maailman lisäaineista ja terveysmatkoista. Eikä niiden tuotto ole kuin hyvin lyhytaikaista.
Lukenut olen niistä reumasista, jotka ovat tehneet täyskäännöksen koko ruokakulttuurissaan hyvin tuloksin.
Yhtä hyvin voisi ajatella, miksi diabeetikko sitten noudattaa ruokavaliota ja useimmat vielä tarkastikkin, tai keliaatikot?
Kyllä reumaattistenkin pitäisi ottaa vastuu itsestään. Eihän se tietenkään kaikilla niin kirjaimellisesti auta, mutta varmasti hyvin monille olisi vaikuttavampi tulos, kuin yksin kalliilla ja haittavaikutuksia tuottavalla lääkehoidolla.
Diabeteksen ja keliakian hoidossa ruokavalio on tärkein asia. Ei ole pystytty osoittamaan, että mikään tietty ruokavalio auttaisi ainakaan nivelreumaa sairastavia, tuskin muissakaan reumasairauksissa. Jonkun ruoka-aineen poisjättö voi auttaa huomattavasti yhtä ihmistä, kun taas toisiin sillä ei välttämättä ole mitään vaikutusta. Se sijaan, että haukut ihmisiä, voisit kertoa kuinka hyviin tuloksiin olet itse päässyt ruokavaliollasi. Miten voit todistaa, että se johtuuu nimenomaan ruoasta?
Eipä ole minun fibromyalgiallani paljon tekemistä sen kanssa mitä ruokaa suuhuni työnnän. Kyllä ne ovat lääkkeet, ulkoilma ja fyysinen rasitus ne tekijät jotka vaikuttavat sairauteni tilaan. Ei tämä sairaus mikään suojamuuri ole. Miksi olisi?
Kuulostaa siltä, että kirjoittajalla itsellään ei tätä sairautta ole.
tuntuu hassulta lukea sinun esitystäs fibromyalgiasta...et sano onko sinulla tämä tuskallinen sairaus....itse olen sairastanut yli 15 vuotta ..niin tiedän mistä puhisin ..vaan kun juuri nyt on kaikki lihakset hellänä ja kipeänä ja päälle hirveä väsymys ...niin kehotan vaan ottamaan asiallista tietoa sairaudesta....
Ihmisellä joka luulee, että fibromyalgian voi saada hoidettua pelkällä ruokavaliolla ei itsellä mahda tätä sairautta olla. Enkä tunne olevani myöskään erityisen huomionkipeä. Ottaisin ennemmin vaikka syövän jos saisin valita. Olisi edes pieni toivo paranemisesta!
Ei kannata kirjoittaa kärkeviä mielipiteitä asiasta josta ei ole omakohtaisia kokemuksia!)
Kahvi näyttää olevan yksi sellainen asia, josta monet ihmiset eivät halua luopua missään tapauksessa. Itse tunnen monia esim. unettomuudesta ja rytmihäiriöistä kärsiviä, jotka juovat hirveästi kahvia. Jopa lääkäriltä salataan tuo. Kai se on mukavampi kulkea tutkimuksissa ja syödä monenlaisia pillereitä.
On ollut jännä seurata miten ihmiset suhtautuvat torjuvasti asioihin, joista heille olisi paljon apua. Se pillerin popsiminen ja valittaminen kun on mutkattomampi, eikä tarvitse ponnistella sen eteen.
ja kakkankekkerit.vaikka tämän sairauden eteen puuskuttaa ja koittaa hoitaa itseänsä monin tavoin,kipujen ja huimauksen takia joutuu syömään lääkkeitä .ilman lääkkeitä en voisi LIIKKUA ja tehdä jokapäiväisiä kotihommia vaan makaisin sairaalassa.TÄTÄKIN SAIRAUTTA ON MONEN ASTEISTA!!!!
humasitko, että me puhuttiin ihmisistä, jotka eivät yritäkään omatoimisesti helpottaa oloaan? Aivan eri asia on immeiset, jotka ovat kaikkensa yrittäneet.