Alkuilta on kiva: täynnä energiaa, pieni hiprakka. Mutta sitten alkaa alamäki. Ulkopuolistun porukasta: en keksi / ehdi puhua, olen epävarma itsestäni enkä osaa ottaa rennosti. Illan mittaan tulee väsymystäkin, enkä edes jaksaisi enää edes yrittää olla tarpeeksi puhelias ja sosiaalinen. Illan päätteeksi jo itkettääkin. Liikaa en viitsi ottaa ettei mene loppuilta oksennellessa, ja juomingit ällöttää eikä maistu hyvältä. Muut kyselevät että mitä siinä mökötät. Kun minä haluan tanssimaan niin kukaan ei lähde, ainakaan kahdestaan kanssani vaan siihen pitää pyytää joku toinen kaveri mukaan...minun seurassani kai olisi kiusallista ja tylsää. Seuraavana aamuna henkinen krapula siitä etten taaskaan ollut tarpeeksi hyvää seuraa.
Mutta kyllä minä haluan mukaan baariin ja opiskelijabileisiin! Silloin harvoin kun on hauskaa niin silloin on niin hauskaa että mieluummin olen siellä kuin kotona yksin.
Pitäisikö napsia kofeiinitablettia ennen iltaa että jaksaisi kun vielä nuori kuitenkin on?? Eikä mitään "baari ei ole sinun paikkasi ja on yliarvostettu huonojen nuorten paikka" -höpinää. Minä haluan olla sosiaalinen ja tanssia, mutta kun ei vaan jaksa!
Tuttua?
Mutta kyllä minä haluan mukaan baariin ja opiskelijabileisiin! Silloin harvoin kun on hauskaa niin silloin on niin hauskaa että mieluummin olen siellä kuin kotona yksin.
Pitäisikö napsia kofeiinitablettia ennen iltaa että jaksaisi kun vielä nuori kuitenkin on?? Eikä mitään "baari ei ole sinun paikkasi ja on yliarvostettu huonojen nuorten paikka" -höpinää. Minä haluan olla sosiaalinen ja tanssia, mutta kun ei vaan jaksa!
Tuttua?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tätä on hieman hankala selittää, mutta tarinani on tämä; Aikaisemmin väsähdin aina baarissa viimeistään kahdelta vaikka join kohtuudella. En koskaan tanssinut, koska seuraavana päivänä olisi ollut älytön morkkit, " näytin varmasti ihan tollolta siellä tanssilattialla" jne. En myöskään uskaltanut lähestyä vastakkaista sukupuolta saatika pyytää tanssimaan, koska pelkäsin niin paljon pakkeja ja sitä, mitä vastakkainen sukupuoli ajattelee kun tällainen urpo tulee jutteleen.
Tässä siis pähkinän kuoressa oma tarinani, joka muistuttaa suuresti sinun tarinaa. No puolitoista vuotta sitten sain elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen ja sen jälkipyykissä minulla todettiin myös lievä masennus ja yleinen ahdistuneisuushäiriö. Aloitin syömään Sepram nimistä lääkettä ja muutaman kuukauden kuluttua olin kuin eri ihminen. En enää kärsinyt paniikkikohtauksista, ahdistuksesta tai peloista tulevaa aikaa, paikkaa tai tapahtumaa ajatellen. Kärsin siis myös pelosta paikkoja ja tapahtumia kohtaa, josta en tiennyt ennakkoon kaikkea. Kuten ketä siellä on, mihin minun pitää mennä, mitähän muut ajattelee minusta jne. Lisäksi ihmisenä olin muuttunut takaisin siksi ihmiseksi joka oli vielä kahdeksannella luokalla. Aktiivinen, sosiaalinen, muiden mielipiteistä minua kohtaan välittämätön ja rohkea. Se oli hieno tunne.
Nyt olen ollut 8 kuukautta syömättä lääkettä ja edelleen tuntuu hyvälle. Baarissa jaksan aina tappiin asti ja jatkot päälle. Pystyn lähestymään ihmisiä normaalisti, ilman seuraavan päivän häpeäntunnetta, käyn monesti tanssilattiallakin heittämässä mooveja, ilman morkkista ja enää en pelkää uusia paikkoja, tilanteita ja en ole enää ahdistunut pienistä asioista, vaan osaan suhtautua asioihin realisesti.
En nyt tietenkään tarkoita, että sinunkin pitäisi alkaa syömään lääkkeitä, mutta minulla ne auttoivat ja nyt elämä tuntuu hyvältä.
muistaa ettei alkoholia kun syö lääkkeitä eli hoitaa ensin ittensä kuntoon....
jos ihminen ei jaksa baarissa bilettää niin äkkiä vaan mielialalääkettä huuleen... niin johan jaksaa ja on se baari-illan tähti... voi jeesus sentään!!!
Välillä käyn baarissa kaverin tai kavereiden kanssa. Se on ihan kivaa illanviettoa minulle, hauskaa siis on, vaikken nyt ihan semmonen "bilettäjätyyppi" ookaan.
Jeps, mutta toisaaltahan noista illoista vois saada enemmänkin, tutustua just enemmän uusiin ihmiseen, käydä pyytämäs jotakuta tanssimaan jne.. Tällä saralla voiskin siis petrata, sillä usein seuraavana aamuna onkin, että "ihan ok ilta oli joo, eipä sen enempää"
Tuo on niiiin tuttu tunne! Ensin odottaa iltaa innossaan, että jee, pääsee bilettää! Sitten kuitenkin, kun lopulta pääsee baariin, niin tunnelma lässähtää ihan totaalisesti. Tai oikeastaan tämä lässähtäminen alkaa jo aikaisemmin, koska baariin joutuu menemään niin myöhään (keskiyön jälkeen).
Itse ei halua juoda räkäkännejä. Kaverit eivät halua tanssia tai tulee huonoa musiikkia. Kivanoloisia miehiä ei tunnu löytyvän. Alkaa vituttaa ja väsyttää, ja mielessä pyörii: "Tässäkö tämä nyt oli? Kehtaako lähteä kotiin, vai josko meininki vielä paranisi?"
Kuitenkin haluan pitää hauskaa ja juhlia. Ehkä lavatanssimeininki olisi enemmän meikäläisten heiniä?
Jos kysymys on myös kunnostasi, että ei jaksa, niin voithan yrittää nukkua edellisen yön toosi hyvin ja vaikka illalla kun alkaa väsymään niin juoda jotain kahvidrinksuja (itse olen käyttänyt tätä keinoa, ettei mihinkään sammu). Voit kohentaa muutenkin puhtaasti fyysistä kuntoa urheilemalla (lenkkeily, salilla käynti tai miksei tanssi)silloin jaksat myös enemmän fyysisesti. Liika kofeiini sen sijaan alkoholin kanssa on myös vaarallista..
Ja miksi tanssimiseen tarvitaan aina kaveri hengailemaan ympärille..? Sitten kun tanssilattialla on sen verran porukkaa, että kehtaa sinne mennnä niin menepä ihan yksinään tanssimaan:) Helpommin tutustuu myös muihin ihmisiin kun ei ole mitään kaverisuojamuuria ympärillä:)
Krapula-aamu kannattaa levätä rauhassa eikä huhkia, saunaan ei suositella menevän, lisää sydäninfarktiriskiä.
Ja ennen kaikkea, älä lähde liian epätoivoisena, kyllä se seuralainen löytyy, mutta helpommin silloin kuin sitä odottaisi:)