Tunnen muutamia entisiä vl. Itse olen siis vl. Olen kiinnittänyt huomiota, miten vaikeaa on luopua liikkeestä. (en nyt sano luopua uskosta, koska yleensä ei ole siitä kyse)
Se on kamalaa, minkä painostuksen saa osakseen. Yksi mun tuntema ihminen (ei varsinaisesti kaveri) lähdettyään liikkeestä ei tuntenut oikeastaan ketään ei-vl. Hänellä ei ollut kyse siitä, että olis kiinnostanut bilettämiset ja sellaset. Hän vain yksinkertaisesti ei tuntenut asiaa omakseen, eikä voinut uskoa vl-opin mukaan.Sinänsä rehellistä lähteä, eikä roikkua vain mukana.
Kaikki kaverit vain itki ja kävi puhumassa tälle tytölle säälien; kun säkin saisit parannuksen jne. Mulle tää tyttö joskus kerto, että kun ei kaverit enää oo samanlaisia. Aina vain ruikutetaan ja tunnelma heidän kanssaan ollessaan on painostava. Lopulta tuo tyttö etsi muita kavereita, eikä oo juuri enää vl:ien kanssa tekemisissä. Näin erottava asia vl-liike monissa tapauksissa on.
Sellainen asia tuli mieleen vielä, että monet liikkeestä lähteneet tekee jonkin asian, ettei tarvis kaikille selittää ettei ole enää uskovainen, välttääkseen myös selittelyjä. Yksi mun kaveri laittoi korvikset melkein heti. Hän kertoi, ettei kauheesti välittänyt niistä, mutta halus sanattomasti tuoda esiin ettei kuulu enää vl:iin. Toinen tapa ilmaista ulkoisesti, on hiusten värjäys.
Semmonen asia vielä tuosta vl-liikkeestä lähtemisestä. Vaikka tuntuiskin pahalta hyvän ystävän uskonsa kieltäminen, se pitäisi tuoda hienovaraisemmin esiin. Paljon enemmän puhuttelee mielestäni sellanen hiljainen välittäminen. Kauhea joukkoporu päivastoin aiheuttaa kapinaa. Muutenkin tuo päätös on monille rankka. Ketään ei saisi hyljätä sen vuoksi,vaan kohdeltava ihmisenä edelleen, vaikkei lestadiolainen oliskaan.
Se on kamalaa, minkä painostuksen saa osakseen. Yksi mun tuntema ihminen (ei varsinaisesti kaveri) lähdettyään liikkeestä ei tuntenut oikeastaan ketään ei-vl. Hänellä ei ollut kyse siitä, että olis kiinnostanut bilettämiset ja sellaset. Hän vain yksinkertaisesti ei tuntenut asiaa omakseen, eikä voinut uskoa vl-opin mukaan.Sinänsä rehellistä lähteä, eikä roikkua vain mukana.
Kaikki kaverit vain itki ja kävi puhumassa tälle tytölle säälien; kun säkin saisit parannuksen jne. Mulle tää tyttö joskus kerto, että kun ei kaverit enää oo samanlaisia. Aina vain ruikutetaan ja tunnelma heidän kanssaan ollessaan on painostava. Lopulta tuo tyttö etsi muita kavereita, eikä oo juuri enää vl:ien kanssa tekemisissä. Näin erottava asia vl-liike monissa tapauksissa on.
Sellainen asia tuli mieleen vielä, että monet liikkeestä lähteneet tekee jonkin asian, ettei tarvis kaikille selittää ettei ole enää uskovainen, välttääkseen myös selittelyjä. Yksi mun kaveri laittoi korvikset melkein heti. Hän kertoi, ettei kauheesti välittänyt niistä, mutta halus sanattomasti tuoda esiin ettei kuulu enää vl:iin. Toinen tapa ilmaista ulkoisesti, on hiusten värjäys.
Semmonen asia vielä tuosta vl-liikkeestä lähtemisestä. Vaikka tuntuiskin pahalta hyvän ystävän uskonsa kieltäminen, se pitäisi tuoda hienovaraisemmin esiin. Paljon enemmän puhuttelee mielestäni sellanen hiljainen välittäminen. Kauhea joukkoporu päivastoin aiheuttaa kapinaa. Muutenkin tuo päätös on monille rankka. Ketään ei saisi hyljätä sen vuoksi,vaan kohdeltava ihmisenä edelleen, vaikkei lestadiolainen oliskaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minun kaveri kielsi uskonsa, ja se on samanlainen ja sama kaveri edelleen, liikkuu kyllä joskus viikonloppuna eri porukoissa kun minä mutta on myös mun kans viikonloppuna!
En minä oo sille mitään alkanu selittäään, ymmärtää asian jos ymmärtää ja ei niin ei!! Vain Jumala sille voi herättää synnintunnon ja sitäkautta päästä takaisin taivaskelpoiseksi!!
voi hempeydellä tai julmuudella herättää ihmisen omaatuntoa, vain Jumalan voi sen tehdä.
Ehkä välittämistä on juuri tuo ettei välitä, vaan antaa Jumalan välittää.
Ja välittää sitten kun on Jumalan välittämisen aika.
Oletko varma, etta kaverisi on kieltanyt uskonsa? Ettei vaan lestadiolaisessa uskomassa olemista? Etko usko, etta taivaskelpoinen voi olla muussakin uskossa ja etta synnintunnon voi silti sailytaa? Jos et, niin olen surullinen.
on monta puolta. Minulta on useampikin ystävä tässä matkan varrella kieltänyt uskonsa ja muistan ,että varsikin nuorempana sitä koitti jutella tällaiselle henkilölle enemmänkin. Oli ns. nuoruuden paloa mutta vähempi ymmärrystä.
Nyt olen joskus jotain tällaiselle ystävälle sanonut joskus en mitään.
Sen olen kyllä koittanut tehdä selväksi heille, että haluaisin edelleen olla heidän ystävänsä ja kutsunut heitä kotiini. Jotkut ovat säilyneet, joillakin on elämä muuttunut niin paljon ,ettei yhteisiä asioita enää tahdo löytyä. Jotkut taas lähtevät niin katkerina jostakin jonkun sanomisten tai tekemisten takia, että haluavat pysyä kaukana meistä muistakin.
Kokemuksesta voin sen kyllä sanoa, että kun annamme tällaisten tulla vapaasti mukaamme vaikka iltakyliin, retkille, peli-iltoihin, se ajallaan kantaa vain hyvää hedelmää.
Ennen kaikkea se hedelmän kanto on vain ja ainoastaan Jumalan työ.Me ihmiset luulumme joskus osaavamme ja pystyvämme mutta emme me pysty.
Itse olen joskus laittanut viestiä tällaiselle ,että ajattelen täällä sinua. En tiedä mutta luulisin että hänestäkin tuntuu hyvältä kun vielä häntä muistan ja ajattelen.
Se toinen puoli sitten, että jotkut lähteneet ovat sanoneet jälkeenpäin, että miksi häneltä ei silloin kyselty mitään , he olisivat halunneet .