Toriparkin rakentaminen on hyvä asia, jos kannatamme autojen siirtämistä maan alle, pois torilta ja katseiltamme. Näin ajattelisin... Olisihan parempi, että koko torimiljöö olisi ihmisiä varten!!!
Mm. torikauppiaiden autot rumentavat torin yleisilmettä. Ne siirtyisivät uuden toriparkin myötä maan alle. Mutta toriparkki tulee tai ei tule. Sen päättävät demokraattisesti valitut päättäjät.
Vastustan kansanäänestyksen järjestämistä, koska se on täysin typerää verorahojen haaskausta. Tämä selvisi minulle tänään olleen mielenosoitusmarssin myötä.
Kansanäänestys maksaa näillä tietämin yli 500 000 euroa. Sillä rahalla saisimme koko Kauppatorin maan päällisen osan kuntoon jo kulttuuripääkaupunkivuodeksi (2011). Mutta jos kansanäänestys pitää järjestää, siirtyy torin siisteysjärjestely ainakin vuoteen 2012.
Kansanäänestyksen järjestäminen on siis typerää kehityksen jarrutusta.
Kansanäänestys ei myöskään ole päättäjiä sitova. Toriparkki rakennetaan, jos päättäjät niin päättävät. Kansanäänestyksen tulos ei vaikuta siihen.
Toriparkin kustannukset eivät ole vähääkään pois veronmaksajilta. Sen maksumiehet ovat toisaalla.
Kansanäänestystä vaativa taho on siis heittämässä yhteisiä varoja hukkaan.
Mutta kuten niin monessa asiassa, niin tässäkin,
olen oikeuden, rehellisyyden ja yhteisten varojen säästämisen puolta.
Toriman
Mm. torikauppiaiden autot rumentavat torin yleisilmettä. Ne siirtyisivät uuden toriparkin myötä maan alle. Mutta toriparkki tulee tai ei tule. Sen päättävät demokraattisesti valitut päättäjät.
Vastustan kansanäänestyksen järjestämistä, koska se on täysin typerää verorahojen haaskausta. Tämä selvisi minulle tänään olleen mielenosoitusmarssin myötä.
Kansanäänestys maksaa näillä tietämin yli 500 000 euroa. Sillä rahalla saisimme koko Kauppatorin maan päällisen osan kuntoon jo kulttuuripääkaupunkivuodeksi (2011). Mutta jos kansanäänestys pitää järjestää, siirtyy torin siisteysjärjestely ainakin vuoteen 2012.
Kansanäänestyksen järjestäminen on siis typerää kehityksen jarrutusta.
Kansanäänestys ei myöskään ole päättäjiä sitova. Toriparkki rakennetaan, jos päättäjät niin päättävät. Kansanäänestyksen tulos ei vaikuta siihen.
Toriparkin kustannukset eivät ole vähääkään pois veronmaksajilta. Sen maksumiehet ovat toisaalla.
Kansanäänestystä vaativa taho on siis heittämässä yhteisiä varoja hukkaan.
Mutta kuten niin monessa asiassa, niin tässäkin,
olen oikeuden, rehellisyyden ja yhteisten varojen säästämisen puolta.
Toriman
Vastaukset 33
Vanhimmat
Maksamaan kansanäänestyksen kulut 850000 euroon asti kulukuitteja vastaan.
eivät siirry maan alle.
- Kuka vartioi kojua, kun kauppias hakee
täydennystä maan alta?.
Järjetöntä kattaa torin päällystä, ennen
vuotta 2011 ja purkaa kaikki pois, sitten
rakentamisen aloituksen tieltä!.
- Verorahojen haaskausta sekin!.
Alustavien arvioiden mukaan, toriparkin
rakentaminen maksaa veronmaksajille,
ainakin 13 miljoonaa euroa!.
maksaa torikauppiaan ansion menetyksen kun tori on vain suuri monttu pari vuotta...
Ei ihmiseet kuitenkaan puutorille tule vaikka kojun sinne saisikin pystytää rakennusajaksi
Asiallinen aloitus.
Mutta väärää tietoa on jumiutunut joidenkin mieleen.
Mm. torimyyjien toiminta jatkuu koko toriparkin rakentamisen ajan. Tämä on taattu suunnitelmassa. Tori ei muutu rakennusaikana niin että se olisi "suuri monttu pariksi vuodeksi".
Torimyyjien autoille on suunniteltu paikat torin alle, ja täydennysvarastojen lisäys kyllä sujuu.
Muka 13. miljoonan euron maksu veronmaksajille on täyttä huuhaata. Se ei ole edes tuulesta temmattu, vaan on suoranainen pahantahtoinen valhe. Ainahan toki löytyy tuollaisten uskojia. Mutta on alhaista levitellä sellaista valhetietoa.
TULE TORIPARKKI -OLEN VALMIS!
kaupungille lankeavan laskun suuruudesta,
mikä tulee torin kattamisen kustannuksista.
Taivaastako kuvittelet rahojen tulevan?.
Muutama kysymys ja huomio;
Minkälainen tori on rakennusaikana, jos siis ei suuri monttu? Rakennusala-% torista enimmillään ja sen max aika?
Kuinka torimyyjän (1 hlö) varastojen täydennys sujuu logistisesti ja vaihto-omaisuusturvallisesti, tarkka live-kuvaus, kiitti?
Paljonko toriparkista tulee julkismaksuja, siis "veronmaksajille"? Paras tämänhetkinen numeroarvio vastaukseen, pliis.
Jos noita käytännön juttuja olisi tutkittu ja niistä tiedotettu hankkeen alussa siten kuin turkulaisille tarvii tehdä, niin koko farssilta olisi ehkä vältytty, tai sitten ei.
Olen seurannut tuota turkulaishupailua ihan mielenkiinnolla, mutta nythän hokasin ihan ison kämmin.
Onko tosiaan tarkoitus säilyttää myös perinteellinen torikauppa? Jos, niin torikauppiaan puoti on toiminnallisesti myyntivankkuri varastoineen tai koju varastoauton tuntumassa. Etävarastointi ei ole yhteensopiva kojukaupan kanssa.
Onko mahdollista, että sinänsä alykkääseen maanalaisrakentamiseen liittyisikin joitain vähittäiskaupan kilpailupainotuksia.
Sellainen mielikuva voi tulla nimimerkin "kaikkien yhteinen" ja muidenkin kommenttien rivienvälistä.
Oletko huomannut, että nykyäänkin maalaiset - ne ainoat aidot torikauppiaat - joutuvat täydentämään myyntipöytiään kaukana olevista autoistaan. Vain torin ylälaidan jälleenmyyjille on annettu lupa pitää kylmärekkojaan kojujensa vieressä!
Torikauppias voi joutua poistumaan pöytänsä ääreltä muutamiksi minuuteiksi myös monista muista syistä. Tällöin naapuri varmuuden vuoksi pitää pöytää silmällä. Menettely toimii hyvin.
Jos torikauppiaitten pakut ja farmarit sadaanmyyntipöydän läheisyyteen maan alle, tavaroiden täydennys hisseillä sujuu entistä nopeammin ja helpommin. Näin toimitaan muualla maailmassa?
Kutsumme täten teidät turkulaiset tutustumaan Vaasan torin alla olevaan parkkihalliin.
Voitte ihan hyvin tulla yksityisautoillanne, suosittelen torin alla olevaa paikoitustilaa, sinne on helppo löytää, riittää kun osaat ajaa suoraan niin sittenpä onkin helppo pujahtaa torin alle.
siirtyy kaikessa tapauksessa 2011 jälkeiseen aikaan.
Torin pinta tullaan joka tapauksessa uusimaan. Silloinkin torimyynti häiriintyy.
Minusta autojen saaminen pois rumentamasta torin reunoja on hieno asia. Isot kuorma-autot maan alle.
Kansanäänsestys olisi hukkana heitettyä rahaa. Kansalaiset äänestävät tunteella. He eivät todellakaan ole tutustuneet eivätkä tutustu asiaa. Kun kielteinen kuva ja suuri muutosvastarinta on luotu, niin mikään informaatio ei enää auta.
Keskusteluun vedetään kulttuurivuosi, kirjasto, eläinhoitoja, terveystoimi, vanhukset vastaan turhuuksien toriparkki.
Ehkäpä pelkkä torin pinnan uusiminen olisi pikkasen nopeampi projekti kuin järjettömän toriparkin rakennusprojekti tulee olemaan.
Ja ne kuorma-autot ei edelleenkään ole menossa sinne maan alle. Eivät ne mahdu sinne Toriparkkiin. Sinun mielestä sinne torin alle taitavat mennä myös ne Lehtisen ehdottamat linja-autot, eikö?
Jos kansalaiset olisivat äänestäneet typerästi tunteella niin miten käyttäytyivät valtuutetut? Hekö tekivät todella järkevän ratkaisun? Raha siellä taustalla vaikuttaa, ei mitkään järkiratkaisut. Ihan fiksujakin valtuutettuja (siis ei mitään "viherpiipertäjiä"...) oli sitä mieltä, että vaihtoehtoja Toriparkille olisi ollut. Mutta Pukkinen sen itsekin sanoi Turun sanomissa: tällä hetkellä ei ole edes virallisesti suunniteltu vaihtoehtoja Toriparkille.
Ja mitä uutta informaatiota tässä on viime aikoina tullut muuta kuin negatiivista? Negatiivisen informaationko pitäisi muuttaa mielipide Toriparkin kannalle?? Esim. Demarit valehtelevat syyt heidän takinkääntöön. Toriparkkikaava ei todellakaan ole kuulunut koko keskustan muihin kaavoitussuunnitelmiin. Toriparkki on ollut koko ajan yksittäinen hanke, riippumaton muista keskusta-alueen kaavoista.
Listasit myös asioita, jotka ovat todella perseestä Turussa (kirjastot, eläinhoitola, terveystoimi...). Onko mikään ihme, että fiasko-Toriparkki-keskusteluun lisätään vielä muita asioita, jotka valtuusto on saanut ryssittyä??
Julkaistussa piirroskuvassa ylin parkkitaso,
on suunniteltu 3,2 m korkeaksi, niin miten
matalampaan parkkiluolaan, ajetaan ilman
vaurioita, esim. 4,2 m korkealla kuorma-autolla?.
Vaikka Kauppatoria ei ikimaailmassa olisi varaa korjata tai kaunistaa, isojen rekka-autojen parkkeeraus torilla pitäisi heti kieltää! Torikauppiaat voivat aivan mainiosti hoitaa pöytiensä täydennyksen keskustaan sopivalla pienemmällä kalustolla. Niin tekevät jopa suuret tavaratalotkin! Jälleenmyjien kojuissa on yleensä enemmän kuin yksi myyjäkin?
Helpoin ja halvin tapa kaunistaa kauppatori kulttuuripääkaupunkivuoteen mennessä onkin myyntipöytien järjestäminen uudelleen ja liian suurten kuljetus- ja kylmäautojen käytön kieltäminen. Esimerkiksi jälleenmyyjät voitaisiin siirtää Kauppiaskadun varteen, jolloin pakettiautot voitaisiin parkkeerata jopa kadulle?
Maalaiset ja kukkamyyjät puolestaan voitaisiin sijoittaa torin keskelle ja ylälaidalle, mikä avartaisi torinäkymiä, varsinkin ortodoksikirkon suuntaan. Nykyinen kuorma-autorivistö laatikkokasoineen ei tosiaankaan ole torin kaunistus! Torin ylälaidan parkkitaskun käyttäjätkin pääsisivät asioimaan torille mukavammin ja mutkattomammin.
Torikauppiaat voivat täydentää pöytiään pienemmälläkin kalustolla. Suurten rekkojen käyttö johtuu vain voittojen maksimoinnista.
Aivan takuuvarmaa, että Tautoilijat eivät tule käyttämään toriparkkia. Ihan samoin kun Louhi, toriparkki tulee ammottamaan enimmät ajat tyhjänä!
SYY=RAHA
Autoilija ei tule maksmaan euroakaan parkkimaksusta. Ilmaisia paikkoja kun aina löytyy pari korttelia torista kuten tähänkin asti. Näin se vaan on!
porukkaa täällä. Kysäskääpä Kuopiosta miten kannattava hanke tuo lopulta oli, kun Turussa kerta näyttää olevan käsillä täysin samanlainen hanke. Nyt on muuten Kuopiossa käynnistymässä jo toinen samanlainen hanke, joka kattaa torin toisen puolen. Maanalainen toriparkki on aivan upea keksintö.
Kannattaisi kaupunkien ehkä tehdä enemmän yhteistyötä niin ei tarvitse jokaisen kaupungin erikseen miettiä onko sama hanke järkevä.
Kuopiossa ei todellakaan ole torin vieressä parkkiluolaa.
Ja itse asiassa Kuopiossa laajennetaan jo olevassa olevaa parkkiluolaa, mutta Turussa rakennetaan uusi.
Että ihan eri asia Kuopiossa kuin Turussa.
Turha syytellä ihmisiä tietämättömiksi jos mielipiteet on tuota tasoa.
Tänään mielessäni oli aivan samoja ajatuksia:
Eräät vaan ovat päättäneet, että toriparkkia tulee vastustaa, ja että se on huono hanke. Ei mikään tosiasia saa heidän mieltään kääntymään. He etsivät (ja mielestään löytävätkin) oikeutuksen kannalleen vaikka mistä. Eikä valhekaan ole pois suljettu.
Monissa muissakin asioissa olen huomannut eräiden ihmisten mielen olevan jonkinlaisen fanatismin vallassa. Heillä ei ole nöyryyttä tarkistaa näkemyksiään. ... Vaan ... Asia on lyöty lukkoon, ja se siis on niin kuin minä sen ajattelen. Ja piste.
Turussa väitellään että kannattaako rakentaa torin alle toriparkki. Kuopiossa rakennettiin aikoinaan juuri sellainen ja kokemukset ovat vain hyviä. Joten miksi kyse ei ole samasta asiasta? Tuo että nyt Kuopiossa jo olevaa laajennetaan oli vain sivukommentti.
Jyväskylän P-tori on täsmälleen sama asia kuin Turun Louhi.
Suurin virhe Turussa on se että Louhen nimeksi ei annettu Toriparkkia.
Louhi on täysin sama asia kuin toriparkki Kuopiossa, Vaasassa tai Jyväskylässä.
Vain idiootti haluaa rakentaa kallioparkin viereen saviparkin ja idioottejanhan Turussa riittää.
Kerro nyt yksikin esimerkki ja vien autoni sinne seuraavalla kerralla, kun tulen keskustaan.
Jääkää kotiin kaikki kehityksen jarruttajat. Mitä te saasututatte Turkua läsnäolollanne torilla? Menkää Raasin korpeen ja rakentakaa sinne itsellenne paratiisi.
Jos Louhi olisi todella ollut alunperin nimeltään Toriparkki, niin nyt rakentamisen/rakentamattomuuden sijasta olisi kiihkoiltu nimivaihtoehdoista; CityParkki tai S-Parkki tai OsuusParkki tai PaasiParkki tai Maaliikennekeskusparkki tai VS-Parkki....
Seuraava torin tuntumaan rakennettavan parkkihallin/talon nimeä kannattaa miettiä heti alusta siltä pohjalta.
Kun suurten ikäluokkien city-invaasio on siirtynyt jatkovaiheeseen, sitten joskus, niin Turulla voi olla tulevaisuutta pohjoisen ulottuvuuden herkkusienikeskuksena.
Maan alle rakentaminen on kyllä sinänsä ihan järkevää.
Syytät toriparkin vastustajia valehtelusta mutta miksi itse kirjoitat puuta heinää kertomalla että torikauppiaiden autot menisivät maan alle? Usko jo, ne eivät mahdu sinne!
Toriparkin eräs ehdoton osaratkaisu on saada torikauppiaiden autot maan alle. Se on parkkiluolan tekemisen yksi syy.
Meinaatko tosiaan, että toriparkin rakentamisen jälkeen sanottaisiinkin yhtäkkiä, että torikauppiaiden kuorma-autot eivät nyt mahdukaan maan alle?
Älä höpötä.
Kyllä asiasta on täälläkin esitetty oikeaa tietoa.
Autoja ei ole tarkoitus haudata torin alle, vaan niitä ajellaan seitsemään sataan parkkiruutuun edes takaisin piiloon ja näköisille edestaisin monta kertaa päivässä. Liikenne keskustassa ja varsinkin toroin ympätistössä lisääntyy.
Kansanäänestyksessä pääsisit kertomaan puoltavan kantasi toriparkkiin, mutta tiedät että jäisit surkean pieneen vähemmistöön.
Torin pinnoitteen hinnaksi ilman toriparkkia laskettiin olevan 12,6 miljoonaa, eli yli 20 kertaa kansan äänestyken hinta. Tuon summan todettiin aikoinaan olevan liikaan.
Myöhemmin "lahjomaton" valtuustomme päätti että 13 miljoonaa ei ole liikaan pinnoitteen hinnasta, jos se tehdään toriparin päälle. Seteliselkärankaisuus muutta ihmeesti mielipidettä.
Koko toriparkin rakentaminen perustui ajatukseen että hanke on VALMIS ENNEN vuotta 2011, nyt toivotaan että se ehditään ALOITTAMAAN vuoteen 2011 mennessä, ellei kansanäänestytä järjestetä, eikä hankkeelle tule muita hidasteita.
Muutamien merkkihenkilöiden kannat on jo maksettu, joten hanke ajetaan läpi vaikka väkisin.
ja totta mikä totta.Turkulaiset ovat vastustaneet sankoin joukoin,joten ei tule toriparkkia.
niin hanttiin pistän.
Tuota vanhaa asennetta on havaittavissa toriparkkiasiassa.
Jotkut ovat kuin muinaiset katoliset, jotka vastustivat tieteen uusia saavutuksia, että maa muka kiertää auringon ympäri eikä päinvastoin. Eikö olekin raju valhe sanoa, että maa kiertää auringon ympäri?
Yhtä suuri valhe on sanoa, että toriparkki on huono asia.
"Tieteen" eli siis viisaampien tietäminen toriparkin tarpeellisuudesta on tietämättömien taholta väännetty "noiden tyhmien tiedemiesten keksinnöksi".
Osaatkohan rinnastaa? Et tietenkään.
Yritä edes.
eivät mahtuisi torin alle?
Tärkeintä on, että tuoreita suomalaisia tavaroita tarjoavat maalaismyyjät pysyisivät Kauppatorilla. Koko torikaupan idea ja suosio kaupunkilaistren keskuudessa perustuu näihin maalaisiin, niin viljelijöihin kuin kalastajiinkin.
Tällä hetkellä torilla seisoo tavallisesti yli viisikymmentä pekua ja rekkaa torin ilmettä kaunistamassa. Torin remonttia on vaadittu ja suunniteltu vuosikymmeniä. Mitä hyötyä miljoonien eurojen remontista on, jos samat rekat edelleen seisovat pitkin poikin toria?
Tyhjän saa maksamattakin.
kun tuohon aikaan kirjoittelet????
puolimätiä, pikatukun jätelavalta dyykattyjen hedelmien ja tomaattien yms. myyjien autoja. Ne jäteruuan kauppiaat voisi aivan hyvin häätää torilta pois niin yleisilme kohenisi huomattavasti.
Turkulaisia ei yleensä saa äänestämään mistään myös muita koskevista asioista.
Ehkä Toriparkki olisi tarpeeksi yksinkertainen kohde.
Turulla ja turkulaisilla on perinteellisesti ollut taipumusta herättää huomiota omaleimaisilla ilmiöillään, eikä mitenkään jäljittelevässä merkityksessä.
Kunnallisen kansanäänestyksen järjestäminen kaupunkirakentamisesta, erityisesti maanalaisen, tuskin järkyttäisi käsitystä turunomaisuudesta, mutta johtaisi tietysti siihen, että jatkossa olisi kansanäänestettävä kaikesta n. korttelikoon rakentamisesta tai muutoksista, varsinkin maanpäällisistä.
Turun torimaiseman arkkitehtuuri on hyvin samanlainen kuin monessa muussakin suomalaiskaupungissa ajalta, jossa gryndaukseen ja kaavoitukseen ei vielä ollut saatavana harmonisen arkkitehtuurin osaajia. Voi käväistä vilkaisemassa esim. Kuopion toriympäristöä. Se on saatu aikaan todella vähällä demokratialla.
Kuvitellaan, että joku ehdottaisi Turun toriympäristön palauttamista 100 vuotta aikaisempaan kuosiin. Mineriittilaatikoiden suojelioiksi syntyisi massiivisia kansanliikkeita, puolueitakin, joiden kaikkien täytyisi saada huomiota ja näkyvyyttä toimintansa rikastamiseksi, tai ainakin jäsentensä ulkoiluttamiseksi.
Turun tori on lajissaan maamme aneemisimpia, oleiluun ja viihtymiseen houkuttelemattomimpia, vain kauppapaikkoja. Monissa suomalaiskaupungeissa on tajuttu torin kehittämismahdollisuudet ja onnistuttukin vetävästi.
Kautta urbaanin historian tori on ollut kaupunkilaisten sosiaalisen elämän napapaikka. Tori kertoo kaupunkilaisistaan enemmän kuin kaupunkilaiset itse.