Sairauden myötä olen tähän mennessä menettänyt pidemmistä hiuksistani reilusti yli puolet, tuntuu että jopa 2/3.. Suurin osa on lähtenyt ihan juurineen, mutta osa pitkistä hiuksista on katkeillut "peikkotukaksi", joka pitää kiinnittää kymmenillä eri pinneillä, että kampaus on siedettävän siisti.
Vielä tällä tukalla jonkin aikaa jaksaa, mutta hiustenlähtö on sitä luokkaa, että kyselen vähän etukäteen jo noista peruukesta askarruttavia kysymyksiä, niin osaa valmistua pahimpaan.
- Kuinka nopeasti peruukinkäyttöön tottuu?
- Kuinka vaikealta tuntuu näyttäytyä "tutuille"
ihmisille uudessa tukassaan, jonka nämä kai helposti tunnistavat peruukiksi?
- Hiostaako se kuinka? Onko käyttö helpompaa syksystä kevääseen, ja kesäisin kannattaisi sitten siirtyä jonkinlaiseen huiviin?
- Kuinka paljon omia hiuksia voi olla peruukin alla, ettei ole hankala? ja voiko niitä omia hiuksia millätavalla täydentää jollain tapaa myös peruukilla? (muuten kuin entistä nopeammin tippuviin, omiin hiuksiin kiinnitettävin hiuslisäkkein)
- Saattavatko potilasyhdistykset, Kela, Sossu tms.
antaa korvausta sairauden aikaansaamasta hiustenmenetyksestä johtavaan peruukinhankintaan?
Hiukseni ovat aina (ennen) olleet pitkät ja tuuheat. Olisin tällähetkellä varmaan ihan hiukseton, jos ei olisi ollut niin paljon hiusvarustusta. Hiustenmenetys on ottanut tähän mennessä jo paljon itsetunnon päälle. Vaikka olisin lyhyehköhiuksinenkin (naisellinen poikatukka), näyttäisivät hiukseni silloinkin sairaalloisilta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ollaan, itse tilasin peruukin varalle. tosi nätti on ja pitkähkö, väri on lähellä omaani.
olen töissä sellaisessa työssä, mihin en rohkene peruukkia laittaa, jos se kuitenkin irtoaisi töitä tehdessä. olen tilannut super hairia ja käytän sitä päivittäin, alkuja on paljon jos ne nyt pysyisi. vaikea sanoa tulevaisuuteen.
Jos ei halua kulkea ohuthiuksisena, peruukin voi ottaa huoletta käyttöön. Varsinkin kun kysessä on sairaus, uteleville ystäville voi reilusti tunnustaa että sairauden takiapa se on hankittu.
Peruukin valinnalla voi myös vaikuttaa. Ystävälläni syöpähoito vei hiukset. Hän käytti aivan santyylistä peruukkia mitä oma tukkakin oli. Oli todella vaikeaa havaita että kysessä olikin peruukki, kun kampauskin oli samanlainen.
Olen aikaisemmin käyttänyt peruukkia välillä ilmettä piristämään kun hiukseni oli lyhyet, eikä sen käyttö kovin erikoiselta tuntunut. Kyllähän "lakin" pitämiseen pitää tottua ja onhan se kuuma helteellä.
Omat hiukseni ovat nyt jonkin verran olkapäätasoa pidemmät. Televisiossa esiintyessäni maskeeraaja pyöräytti hiukseni näppärästi sykeröille ja peruukki päälle. Peruukki vielä pinneillä kiinni sykeröihin niin kesti jopa "moshaamisen" lentämättä päästä.
Peruukin hankintaan ja käyttöön kannattaa suhtautua rennosti. Kun etsii luonnollisen näköisen peruukin, ulkonäkö paranee valtavasti siihen omaan huonoon tukkaan verrattuna. Useimmiten peruukki pitää vielä leikkauttaa pätevällä kampaajalla hyvään malliin. Hämmästyin itsekin kun seurasin sivusta kuinka halvasta bulkkiperuukista tuli kampaajan käsittelyssä upean näköinen. Malli muuttui täysin.
Näin ainakin Kouvolassa: lääkäri kirjoitti hakemuksen kuntayhtymälle, joka sitten myönsi maksusitoumuksen "lääkinnällistä kuntoutusta varten". Minulle maksettiin huimat 186 euroa, jolla ei kyllä kovin kummosta peruukkia olisi saanut, omani maksoi 400 euroa. Useimmilla paikkakunnilla maksetaan kyllä huomattavasti enemmän.
Jos hankin peruukin hanki kerralla kunnollinen.
Ainakin Helsingissä on useita paikkoja, joissa voit teettää aidosta hiuksista peruukin mittatilauksena. Istuu päässä kuin valettu.
Ja voit toimia aivan kuin omien hiusten kanssa. Hiostaa vähän, mutta ei niin kuin vanhat ja varsinkin keinokuituiset.
Jos et tarvitse koko peruukkia hanki osaperuukki, joka tuo tuuheutta hiuksiiksi.
Aidosta hiuksesta valmistettu peruukki leikataan ja ohennetaan kuten muukin kampaus,eikä aivan heti eroa muille.
Minä huomasin peruukin kanssa ongelmaksi sen, että koska mulla on omaa tukkaa ja se on laadultaan liukasta, niin peruukki luisuu päässä ylöspäin. Alopecia klubin sivuilla on paljon keskusteluja peruukeista.
http://fi.msnusers.com/Alopeciaklubi/etusivu.msnw
sivuille!
MSN on loppunut!