välttäkää

minkäänlaista neuvoa tällä palstalla. Täällä kirjoittelevat vain provot ja/tai asiaa tietämättömät, yleensä ärsyttäjät. Asiallista tietoa saat vain asiantuntijoilta, ammattilaisilta, joihin en itse kuulu ja joudunkin kysymään apua tarvitessani em. ammattilaisilta.
7674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tämä palsta on oikea vatipäiden kultamaa.
Tulee itsekin usein heiteltyä kaikenlaisia "kevennyksiä" huumorimielellä, mutta neuvoa kannattaa hakea muualta.

Äänestä

Täällä on vain kaksi provoilijaa, jotka eivät tunnu kasvavan aikuisiksi vaikka vuodet vierii. Luultavasti kotona tietsikan ääressä kaiket ajat viettäviä, syrjäytyneitä. Aamuyön tunteina virkeimmillään. Nimimerkkien vaihtelu saa provotilanteen näyttämään ihan toiselta kuin se oikeasti on.

Itse vastaan täällä kyllä asiallisesti. Siihen riittää rahkeet, koska huollan ja korjaan pikkuviat Octaviasta itse ja alusta lähtien mulla on ollut hyvä huoltomanuaali (jolle rehellisesti sanoen ollut peräti vähän käyttöä).

Esimerkkinä vaikkapa muutama kuukausi sitten palstalle laittamani täydelliset ohjeet Octavian tyyppivian eli pätkivän mittariston omatoimisesta korjaamisesta. Tai joskus aikaisemmin ohjeeni vilkkureleen korjaamisesta. Kumpikin aika yksinkertaisia juttuja.

Varsinkin mittariston korjauksessa tunnin-parin hommalla säästö luokkaa 500 euroa ...

Äänestä
  • Päivisin kuulemma kirjaston konetta käyttävät vinoiluvälineenä.Katselin muutama päivä sitten,kun nauraa kikkattivat kolme pipopäistä yläastelaista kirjaston koneen ääressä.Ei niile kyllä kertakaikkiaan voi mitään.Ei opettajat,ei kukaan.

    Äänestä

Nämä itäautopalstat ovat satakertaa suosituimpia provojen keskuudessa.Koulupojatkin puhuvat näistä kahdesta merkistä vi.....seen sävyyn.Katsos kian palstaa se taitaa olla automerkkien suosituin,noin 100-viestiä päivässä.Ei ole Audilla eikä BMW.llä tämän tasoista keskustelua.Enää ei pitäisi olla R-vihaa,mutta näyttää olevan.Nuoret halveksii näitä.

Äänestä

että skodistit rupee poraamaan,menkää rassaamaan romujanne ja ottakaa tältä palstalta neuvot opiksi. Paras oli se että ajakaa kaatopaikalle ja kävellen takasi.hih hih heee, vot vot

Äänestä
  • Jaa, mutta en minä sun mopos kyytiin viitti lähteä.

    Äänestä

  • tuutko hakemaan kirjoitti:

    Jaa, mutta en minä sun mopos kyytiin viitti lähteä.

    Mul on harvinainen väri Ocussa.Yhtään en oo ennen nähny se metallinhohtoharmaa.voihyväyksinkertaisuus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymästä kirjoitti:

minkäänlaista neuvoa tällä palstalla. Täällä kirjoittelevat vain provot ja/tai asiaa tietämättömät, yleensä ärsyttäjät. Asiallista tietoa saat vain asiantuntijoilta, ammattilaisilta, joihin en itse kuulu ja joudunkin kysymään apua tarvitessani em. ammattilaisilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu