Näin toriparkki

pääpiirteissään etenee. Turkulaisille veronmaksajille vannotetaan että heidän verorahojaan ei toriparkkihankkeeseen ei upoteta.

Kaiken rahoittaa joku toriparkki Oy, tamä on harhaa. Hankkeen jälkeen tai aikana Turku joutuu ostamaan, maksamaan kaiken ja ylikin. Toriparkin perustajat ahtavat paksut lompakokkonsa vielä paksummiksi.
Tähän suunnitelmaan ei maksunaisia, tai miehiä kuulu eikä eikä kuulla.
18516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ennen kaavan käsittelyä(!) solmitussa torin liiketontin luovutussopimuksessa ei kerrota sanallakaan kaupungin kontolle työnnetyn rahoitusosuuden suuruudesta. Se rippuu monista eri asianhaaroista:

- torin infrastruktuurin uusimisesta,

- viereisten katujen infrastruktuurin uusimisesta ja työn vaatimien katujen uusimistesta (ei aivan pieni työmaa valtaviemäreiden ja kaukolämmön pääjohtojen uusimisine ja siirtoineen ja mahdollisine jättiläispumppaamoineen jne jne.),

-sisänajoluiskien rakentamisen vaatimista laajoista katu-, vesijohto-, viemäri-, sähköjohto- ja liikennejärjestelyistä...

Luetteloa voitaneen jatkaa vaikka kuinka pitkälle? Kaupunki on väittänyt, että suurin osa sen kontolle tulevista kustannuksista syntyisi joka tapauksessa torin peruskorjauksen yhteydessä. Yllämainitut kustannukset eivät kuulu näihin?

Äänestä
  • 'kävi aiheesta lähetekeskustelun, jossa
    Kauppatorin maanpäällisen osan toteuttamisen
    12,6 miljoonan euron kustannusta, pidettiin
    kohtuuttomana saatavaan hyötyyn nähden.'

    http://www05.turku.fi/ah/kh/2008/0512013x/Images/695116.pdf

    Nyt: 12.2.2009
    'Turun kaupunki vastaisi maanpäällisistä
    uudistuksista, joiden on arvioitu maksavan noin
    13 miljoonaa euroa.'

    http://209.85.129.132/search?q=cache:8vRqOtQ0W2YJ:www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2009-02-12,104:2:593060,1:0:0:0:0:0: toriparkki 13 miljoonaa euroa&hl=fi&ct=clnk&cd=2&gl=fi

    Niin se mieli muuttuu valtuuston vaihduttua?.

    Tehtäessä lisäsopimuksia kustannukset nousevat,
    niin käy kaikissa isoissa rakennushankkeissa!.

    Äänestä

  • tietoa annettu esim taidemuseon korjauksesta. Puollan toki museon ylläpitoa ja korjausta mutta miksi siihen oli otettava välistävetäjiä yli tarpeen, taas "vahingossa" ylitettiin budjetti. Jotenkin vaan tuntuu siltä kuin asiassa olisi ollut tarkoitushakuisuutta.
    Nyt väsätään ja voidellaan todellista jättipottia kenties samoille "yhtiömiehille" jotka häärivät museokorjauksessa.
    Tällä hetkellä kaupungin osuus maksajana on tietoisesti harhaa. Mahdollisen toriparkki hankkeen toteutusnäytelmän, mikäli se näytellään kokonaisuudessaan ja esiripu on laskeutunut, kaikki kulut maksaa turkulainen veronmaksaja.

    Äänestä

  • suunnitelma kirjoitti:

    tietoa annettu esim taidemuseon korjauksesta. Puollan toki museon ylläpitoa ja korjausta mutta miksi siihen oli otettava välistävetäjiä yli tarpeen, taas "vahingossa" ylitettiin budjetti. Jotenkin vaan tuntuu siltä kuin asiassa olisi ollut tarkoitushakuisuutta.

    Mukana oli Iittalan kivijaloste, insinööritsto Mehto ja tekniikan tohtori Pentti Tampereen yliopistosta. Tuskin he tähän toriparkkiin tulevat. Heidän erikoisalaansa on kivityöt.

    Äänestä

  • toiset meihet kirjoitti:

    Mukana oli Iittalan kivijaloste, insinööritsto Mehto ja tekniikan tohtori Pentti Tampereen yliopistosta. Tuskin he tähän toriparkkiin tulevat. Heidän erikoisalaansa on kivityöt.

    mutta mikä porukka nämä toiset miehet asetti ja porukan saama palkkio, mitään ei saa ilmaiseksi ja tuskin ainakaan urakoita. Kyllä näissä asioissa joku on aina voideltava, se on yleinen käytäntö.

    Äänestä

  • tietenkin kirjoitti:

    mutta mikä porukka nämä toiset miehet asetti ja porukan saama palkkio, mitään ei saa ilmaiseksi ja tuskin ainakaan urakoita. Kyllä näissä asioissa joku on aina voideltava, se on yleinen käytäntö.

    , miten on mahdollista, että koko tämäkin toriparkin vastustusketju on kirjoitettu työaikana ? Ja varsinkin tuokin kommentti " ...kaikki kulut maksaa turkulainen veronmaksaja".

    Mikseivät nämä kirjoittelijat mene töihin, jotta voisivat hyvällä omallatunnolla puhua verojen maksusta ? Nyt todellisten toriparkin vastustajienkin perustelut alkavat ontua näiden hörhöjen johdosta..

    Äänestä

  • ihmettelen taas kirjoitti:

    töitä klo 7 ja 16 välisenä aikana.
    Muitakin työaika muotoja on olemassa.

    Äänestä

  • veronmaksaja ei tee kirjoitti:

    töitä klo 7 ja 16 välisenä aikana.
    Muitakin työaika muotoja on olemassa.

    miten ne kaikki vuorotyöläiset sitten ovat toriparkkia vastaan......
    Mikä on peruste ? Että juuri vuorotyöläiset ? Ja vain he ???

    Äänestä

  • suunnitelma kirjoitti:

    tietoa annettu esim taidemuseon korjauksesta. Puollan toki museon ylläpitoa ja korjausta mutta miksi siihen oli otettava välistävetäjiä yli tarpeen, taas "vahingossa" ylitettiin budjetti. Jotenkin vaan tuntuu siltä kuin asiassa olisi ollut tarkoitushakuisuutta.
    Nyt väsätään ja voidellaan todellista jättipottia kenties samoille "yhtiömiehille" jotka häärivät museokorjauksessa.
    Tällä hetkellä kaupungin osuus maksajana on tietoisesti harhaa. Mahdollisen toriparkki hankkeen toteutusnäytelmän, mikäli se näytellään kokonaisuudessaan ja esiripu on laskeutunut, kaikki kulut maksaa turkulainen veronmaksaja.

    puutteellista kuin nytkin.
    Alkuperäinen vuoden mittainen korjaus,
    venyi useampaan vuoteen, kustannuksien
    noustessa samanaikaisesti kuin pullataikina.
    Kaiken huipuksi korjauksen sotkuista, oli
    poliisi tutkinta, missä Turun hallinto,
    oli yhtenä osallisena tutkittavista.
    Mitä vähemmän tiedotetaan, niin sitä
    pienempi riski, on jäädä kiinni mistään.

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    miten ne kaikki vuorotyöläiset sitten ovat toriparkkia vastaan......
    Mikä on peruste ? Että juuri vuorotyöläiset ? Ja vain he ???

    kotirouvat, konttoristit, opiskelijat,
    eläkeläiset, sairaslomalaiset, jne.....

    Äänestä

  • yksityisyrittäjät, kirjoitti:

    kotirouvat, konttoristit, opiskelijat,
    eläkeläiset, sairaslomalaiset, jne.....

    kotirouvatko siis vastaan ? Heidän vieraansahat saavat helpommin parkkipaikan tulevassa toriparkissa. Konttoristeilla taas on nykyään valtavasti töitä. Olisiko heillä aikaa kirjoitella jonninjoutavia ? Ikuiset opiskelijat kyllä sopivat kuvaan ! Heidät tosiaan unohdin. Eläkeläiset. Kirjoitetut tekstit eivät kyllä oikein sovi mielestäni eläkeläisiin. Elleivät sitten ole 30 vuotiaita eläkeläisiä.... Sairaslomalaiset: tämä on paha. Miksiköhän vain sairaslomalaiset vastustaisivat toriparkkia ??? Omituista.....

    Äänestä

  • taisi olla yhtä kirjoitti:

    puutteellista kuin nytkin.
    Alkuperäinen vuoden mittainen korjaus,
    venyi useampaan vuoteen, kustannuksien
    noustessa samanaikaisesti kuin pullataikina.
    Kaiken huipuksi korjauksen sotkuista, oli
    poliisi tutkinta, missä Turun hallinto,
    oli yhtenä osallisena tutkittavista.
    Mitä vähemmän tiedotetaan, niin sitä
    pienempi riski, on jäädä kiinni mistään.

    tätä kommenttia. Sehän on täysin briljantti ! Sehän onkin syy vastustukseen. Joku viisas on joskus sanonut, että "ihminen ei koskaan hyväksy sitä, mitä ei ymmärrä". Eli emme ole ymmärtäneet toriparkin hienoutta, koska tiedottaminen on ollut puutteellista. Nyt kun asia on selvinnyt, lopettanemme keskustelun aiheesta ja olemme onnellisia. Ja olen todellakin tätä mieltä.

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    kotirouvatko siis vastaan ? Heidän vieraansahat saavat helpommin parkkipaikan tulevassa toriparkissa. Konttoristeilla taas on nykyään valtavasti töitä. Olisiko heillä aikaa kirjoitella jonninjoutavia ? Ikuiset opiskelijat kyllä sopivat kuvaan ! Heidät tosiaan unohdin. Eläkeläiset. Kirjoitetut tekstit eivät kyllä oikein sovi mielestäni eläkeläisiin. Elleivät sitten ole 30 vuotiaita eläkeläisiä.... Sairaslomalaiset: tämä on paha. Miksiköhän vain sairaslomalaiset vastustaisivat toriparkkia ??? Omituista.....

    asuvat kaikki keskustassa?.
    Konttoristeillakin on tauot.
    Eläkeläisetkö seniilejä?.
    Ihmettele ihan rauhassa.........

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    tätä kommenttia. Sehän on täysin briljantti ! Sehän onkin syy vastustukseen. Joku viisas on joskus sanonut, että "ihminen ei koskaan hyväksy sitä, mitä ei ymmärrä". Eli emme ole ymmärtäneet toriparkin hienoutta, koska tiedottaminen on ollut puutteellista. Nyt kun asia on selvinnyt, lopettanemme keskustelun aiheesta ja olemme onnellisia. Ja olen todellakin tätä mieltä.

    Mitä enenmmän toriparkista selviää asioita, sitä vähemmäksi käy kannattajat.

    Äänestä

  • kotirouvatko kirjoitti:

    asuvat kaikki keskustassa?.
    Konttoristeillakin on tauot.
    Eläkeläisetkö seniilejä?.
    Ihmettele ihan rauhassa.........

    kyllä: ne jotka eivät asu keskustassa, miten asia heille kuuluu ? Onhan väitetty, että keskustan talojen paalut kuivuvat ja talot painuvat. Esikaupunkialueilla asuvienhan pitäisi olla tyytyväisiä, kun siellä hinnat nousevat ?
    Jos Turussa on yksikin konttoristi, jolla on tauolla aikaa kirjoitella tänne, on tauko liian pitkä. Vai miten ?
    Eläkeläiset eivät ole seniilejä. Olen yksi heistä. Vai vaikutanko sinusta seniililtä ?

    asuvien yksinoikeus?.

    Äänestä

  • ihmettelen taas kirjoitti:

    , miten on mahdollista, että koko tämäkin toriparkin vastustusketju on kirjoitettu työaikana ? Ja varsinkin tuokin kommentti " ...kaikki kulut maksaa turkulainen veronmaksaja".

    Mikseivät nämä kirjoittelijat mene töihin, jotta voisivat hyvällä omallatunnolla puhua verojen maksusta ? Nyt todellisten toriparkin vastustajienkin perustelut alkavat ontua näiden hörhöjen johdosta..

    ymmärtää ettet ole turkulainen veronmaksaja. Taloudessamme on kaksi autoa ja asumme ruutukaava alueen reunassa, miksi en tarvitse, enkä tule tarvitsemaan toriparkkia ja käyn tarvittaessa kauppatorilla. Toriparkkia en vastusta, sen maksamista kyllä verorahoilla. Parkkiruudun realihinta ja ylläpito toriparkihallissa muodostuu miin hintavaksi että sitä ei parkkeerajat maksa. Maksaja on siis, onko muuta vaihtoehtoa kuin turku.
    Teen töitä muuten säännöllisen epäsäännöllisesti noin 140-190 h/kk ja kunnallisvero on reippaasti yli 30% palkasta.

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    kyllä: ne jotka eivät asu keskustassa, miten asia heille kuuluu ? Onhan väitetty, että keskustan talojen paalut kuivuvat ja talot painuvat. Esikaupunkialueilla asuvienhan pitäisi olla tyytyväisiä, kun siellä hinnat nousevat ?
    Jos Turussa on yksikin konttoristi, jolla on tauolla aikaa kirjoitella tänne, on tauko liian pitkä. Vai miten ?
    Eläkeläiset eivät ole seniilejä. Olen yksi heistä. Vai vaikutanko sinusta seniililtä ?

    tori parkki se vielä puuttuu,Turku on jo persaukinen,entä tori kauppiaat(ihania),loppuu työt heiltäkin,Onko tosiaan näin ,että TURULLA on varaa??tällaiseen työhön.Ai niin velkaa saa ja kansa maksaa.HÄVETKÄÄ PÄÄTTÄJÄT.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suunnitelma kirjoitti:

pääpiirteissään etenee. Turkulaisille veronmaksajille vannotetaan että heidän verorahojaan ei toriparkkihankkeeseen ei upoteta.

Kaiken rahoittaa joku toriparkki Oy, tamä on harhaa. Hankkeen jälkeen tai aikana Turku joutuu ostamaan, maksamaan kaiken ja ylikin. Toriparkin perustajat ahtavat paksut lompakokkonsa vielä paksummiksi.
Tähän suunnitelmaan ei maksunaisia, tai miehiä kuulu eikä eikä kuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu