Kaikki on suhteellista.
Kuten erikoisen vaativina pidetyt Suomen tunturimaastot vuorikiipeilijälle. Tuntureillahan ei ole edes kunnon korkeuserojakaan joten ylittämiseenkin tarvitaan parin-kolmen tunnin vähän raskaampi eteneminen. Tunturilta pääsee huonon kelin yllättäessä pois kun laskeutuu metsään muutama sata metriä. Maasto on loivaa ja kauempaa katsottuna pelkkiä hiekkakumpareita soisen maaston keskellä.
Kuten erikoisen vaativina pidetyt Suomen tunturimaastot vuorikiipeilijälle. Tuntureillahan ei ole edes kunnon korkeuserojakaan joten ylittämiseenkin tarvitaan parin-kolmen tunnin vähän raskaampi eteneminen. Tunturilta pääsee huonon kelin yllättäessä pois kun laskeutuu metsään muutama sata metriä. Maasto on loivaa ja kauempaa katsottuna pelkkiä hiekkakumpareita soisen maaston keskellä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mitä sitte?
???
Onko joku muuta väittänyt?
Miten vuorikiipeily liittyy aiheeseen, ei sitä voi Suomessa harrastaa...
Kaikki on todellakin suhteellista, mutta vertauksesi ontuu. Et voi verrata vuorikiipeilyä ja erämaahiihtoa toisiinsa sen enempää, kuin jääkiekkoa suunnistukseen. Kyseessä on aivan eri lajit...
Itse palasin juuri Nuorttijoelta (UKK-puisto), viikon erämaahiihdolta. Tunturimaastot eivät kesällä olekaan mitään erikoisen vaativia, mutta kun mukaan tulee jatkuva -30 asteen pakkanen, n. 45kg rinkka, ja umpihanki (paikoin kaulaan asti), alkaa oikeasti "muutaman" sadan metrin matka tuntumaan. Eikä metsästä ole sinulle mitään suojaa, jos et osaa tehdä itsellesi esimerkiksi laavua ja mielellään rakovalkeaa. Voit laskea etenemisnopeudeksi tunti/ kilometri. Niissä maisemissa ei kännykästäkään ole apua, sillä ei ole kenttää. Et voi jäädä lepäilemään pitkiksi ajoiksi paikalleen, sillä kuolema tulee varmasti.
Että en nyt käyttäisi sanaa "helppo". Vanha sanonta pitää siellä paikkansa: "Korpi soittaa kuolinkelloja heikkojen".
Miksi pitää kantaa 45kg selässä suksilla? Tammipöytä täytyy olla mukana noihin kiloihin. Siinähän se juuri nähdään maaston helppous kun voi kanneksia mitä sattuu.
Ja juuri mahdollisuus tehdä tulet aina kun tarvitsee tekee vaeltamisesta helppoa ja siksi nautinnollista, maha täyteen vaan ja köllähtää laavulle tulen loisteessa.
Kilpisjärvellä käytiin vaeltelemassa tammikuun lopussa vähä toista viikkoa. Onhan tänne hyvä tulla esittämään jotain kiipeilijä-tosimies-sissiä, vaikkei olla käyty Espoota pohjoisempana :) Omalta sohvalta on tosi kätevää arvostella toisten "helppoja" reissuja.
Et tiedä mistä puhut ja silti väittelet... Hmmm.
Herää mielenkiinto noihin kiloihin. 30 vuoden kokemuksella ennätykseni,max, on 26kg (17vrk talvella), sisältäen teltan. Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että mitä kaikkea tuollaisen yli 40kg kantaneet ovat ottaneet mukaansa? Entisenä aktiiviurheilijana kunto ei ole sinänsä ollut mikään rajoite, mutta suuremman taakan kantaminen on epämiellyttävää ja lisää hurjasti kipeytymis- ja loukkaantumisriskiä.
No, kun lähtee paikkaan, missä ei ole takeita siitä, että hädän tullessa voit ottaa yhteyttä mihinkään, joutuu ottamaan mukaan vähän ekstraa.
Muona painaa yllättävän paljon, ei tietenkään nyt koko ekstrapainoa, mutta kuitenkin. Olimme varustautuneet myös välineillä, millä tarvittaessa voi hankkia ruokaa (kuten mm. pilkkivarusteet). Pieni korjaus, että toinen rinkoista ei ollut aivan niin painava, joten sen kantamista vuoroteltiin. Ei tarvinne täsmentää, että siihen oli syynsä, että kuormaa ei jaettu tasaisemmin.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin talvella Nuorttijoella, joten varauduimme siihen, että voi tulla oikeasti hätä ja tilanne, missä voi joutua odottamaan avun saantia kolmekin vuorokautta (kauhuskenaario). Alue on teleoperaattorien katealueen ulkopuolella, se antaa pienen ekstran varustautumiselle.
Painava kuorma ei ole ongelma, kun ei ole kiirettä.