Aikaisemmin on väitetty ettei pohjoisilla leveysasteilla tehtäisi sukupuoleen perustuvia abortteja esim. abortoitaisi tyttövauvoja. Tällaista menettelyä on paheksunut mm. YK. Nyt on kuitenkin ilmennyt tapauksia joissa näin on yksiselitteisesti menetelty mm. Ruotsissa.
Abortteja puolustelevat väittävät, että lupa lapsen surmauttamiseen abortissa on saatava ja aina saadaankin. Aborttia vaaditaan palstalla laillisestikin täysin vapaaksi huviksi.
Onko kansalaisten ja viranomaisten hyväksyttävä ja lääkäreiden pantava toimeen myös abortit, joiden todellisena perusteena ja syynä on esim. lapsen sukupuoleen kohdistuva syrjintä?
Tulisiko aborttilakia täydentää nimenomaisilla kielloilla, jotka estäisivät mielivaltaisin ja epäeettisin perustein teetetyt abortit?
Mitä olisivat muut eettiset syyt. joiden perusteella aborttianomus tulisi kategorisesti evätä.
Abortteja puolustelevat väittävät, että lupa lapsen surmauttamiseen abortissa on saatava ja aina saadaankin. Aborttia vaaditaan palstalla laillisestikin täysin vapaaksi huviksi.
Onko kansalaisten ja viranomaisten hyväksyttävä ja lääkäreiden pantava toimeen myös abortit, joiden todellisena perusteena ja syynä on esim. lapsen sukupuoleen kohdistuva syrjintä?
Tulisiko aborttilakia täydentää nimenomaisilla kielloilla, jotka estäisivät mielivaltaisin ja epäeettisin perustein teetetyt abortit?
Mitä olisivat muut eettiset syyt. joiden perusteella aborttianomus tulisi kategorisesti evätä.
Vastaukset 93
Vanhimmat
todellista syytä saa koskaan tietää mikä se oikeasti on. Vaikka sukupuolen perusteella abortointi evättäisiin, keksii nainen kyllä halutessaan läpi menevän syyn jos niin paljon raskaudestaan eroon haluaa.
Tämä hänelle suotakoon, sillä raskauden jatkamisesta ei siinä tilanteessa synny mitään hyvää. Abortoikoon lakisääteisillä viikoilla laillisesti mieluummin kuin heittää syntyneen jorpakkoon.
Parempi niin kuin tappaa lapsi syntymähetkellä, tässä yksi hyvä esimerkki
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=6638
Tuonkin tytön olisi aikoinaan ollut varmasti parempi tehdä abortti siinä vaiheessa kun tämä tapettu lapsi oli vielä alkio, eikä mitään tuntenut tai ymmrätänyt.
onhan ne varmasti kaikki abortintekijät sitten myös vauvan hengiltäpuukottajia..?
on täysin eri asia kuin syntyneen ihmisen tappaminen, oli se sitten vauva tai vanhus. Abortissa voidaan laillisesti ottaa ALKIO pois kohdusta, jonne sitä ei alunperin oltu toivottukkaan, siinä vaiheessa kun se EI TUNNE TAI YMMÄRRÄ mitään. Kun taas jo SYNTYNEEN lapsen tai aikuisen ihmisenkin tappaminen/murhaaminen on laissa kiellettyä ja rangaistava teko.
sitä etteikö abortissa tapettaisi ihmistä tietyssä ikävaiheessaan. Oli olinpaikka kohtu tai mikä tahansa, ihmisen tappaminen on ihan sama asia.
Siis vetoat lakikirjaan, että sekin tietää alkioiden/varhaisten sikiöiden olevan ihmisiä?
Sitten unohdat lakikirjan ja heität lain vastaisen väittämäsi, että oli olinpaikka kohtu tai mikä tahansa, ihmisen tappaminen on sama asia :D
Lakikirja on valitettavasti kanssasi PAHASTI eri mieltä :D
ihmisen tappamista, oli tappaminen laillista tai ei, sama asia siinä tapahtuu.
Lakikirjassa ei kyllä tietääkseni puhuta abortissa tapettavan ihmistä. Jos sanot alkiota ihmiseksi, se on aivan sama kun sanoisit pientä lasta aikuiseksi.
katsos alkio, vauva (lapsia) ja aikuinen ovat ihmisen ikävaiheita. Eli yhtä kaikki ihmisiä. Alkio on yhtä paljon ihminen kuin vauva tai aikuinenkin.
oikeuksia alkioilla ei ole kuin syntyneillä.
Tämähän on olemassa oleva laillinen fakta. Laillisesti alkion tappaminen ei siis ole sama asia kuin syntyneen tappaminen. Koska yhteiskunnassamme katsotaan sikiön ihmisarvon kasvavan liukuen sikiön iän mukana. Ja niin myös oikeudet.
se on sinun mielipiteesi. Minä ajattelen että alkio on ihmisen alku, ei täysin ihminen ja abortissa ei tapeta ihmistä, vaan ihmisalkio. Ja siitä alkiosta olisi myöhemmin monien kuukausien päästä olisi tullut ihminen.
Suomen vai Ruotsin?
Niillähän on tässä kohtaa olennainen ero.
Suomen lakiin tulisi kirjata mm. se, ettei aborttia saa missään tapauksessa myöntää, jos hakija esittää tai on aihetta epäillä hänen esittävän aborttia lapsen sukupuolen perusteella.
Tällaista abortin kieltävää listaa voitaisiin jatkaa muillakin vastaavilla epäeettisillä ja ihmisvastailla syillä.
Onhan kauhistus ja häpeä, että lapsen voi surmauttaa abortissa mistä syystä tahansa.
on edes suurinpiirtein vapaa rv 12 asti. Ei rv 18 asti kuten Ruotsissa.
Tietääkseni sitä ennen ei ole edes mahdollista tietää sukupuolta. Eiköhän tuo sukupuolen mukaan tehtävien aborttien määrä ole täällä aika marginaalinen.
Joidenkin eettisten yksittäisten syiden kirjaaminen lakiin olisi aika hankalaa, koska ne todellakin ovat eettisiä.
Se taas, minkä syyn perusteella joku toinen ihminen tekee laillisesti saadun abortin, ei kuulu sinulle mitenkään, joten älä siis turhaan tunne siitä myöskään häpeää. Maailma nyt vain ei toimi niin, että kaikkien mielestä vain heidän itsensä mielestä oikeita tekoja saisi muutkin tehdä.
ja itseasassa täällä on käytännössä vielä kauemmin "vapaa" abortti, vain 1% Teo.lle tehdyistä anomuksista (rv12-20 vielä myös "painavin" sosiaalisin syin!) palaa hylsynä. En tosin Ruotsin käytännöstä tiedä tuon rv18 jälkeen.
että lapsen sukupuolen perusteella ei TEO aborttilupaa myönnä. Se, että vain 1% palaa TEOlta hylsyinä ei automaattisesti kerro siitä, että se myöntäisi lupia kevein perustein. Sehän voi kertoa itseasiassa siitä, ettei Suomessa aborttiin edes haeta lupaa kovin kevein perustein tuon rv. 12 jälkeen. Kuitenkin vain n. 7% kaikista aborteista tehdään rv 12 jälkeen ja lähes puolet näistä voisi olla esim. ne terveydelliset syyt.
Mihin perustat väitteesi siitä, että abortin saa käytännössä vapaasti 20 rv saakka, että TEO myöntää lupia vähäisin perustein? Onko sinulla jotain ihan faktaa väitteidesi tueksi, vai mutuiletko vain?
hakemukseen aina (muut kuin todelliset) syyt keksitään, kuten missä tahansa sos.syiden aborteissa.
Näistä myöhäiskeskeytyksistä ilman terveyssyitä on voitu lukea toisinaan tälläkin palstalla, ehkä löydät palstan historian haulla?
Lisäksi tiedän tuttavapiiristä erään tapauksen jossa sellainen saatiin (rv16-17) syystä kun nainen ymmärsi ettei mies olekaan jättämässä avovaimoaan ja aio/halua osallistua lapsen elämään, toisin kuin aiemmin oli kai kuvitellut..
sinulla siis ei ollut, muuta kuin lisää epämääräisiä väitteitä. Kuten arvelinkin.
väität siis todella että kaikki Teo.lta haetut ois 99%sesti terveyssyitä?!
Lue nyt vaikkapa tuolta (lainsäädäntö):
http://www.terveysportti.fi/pls/kh/kaypahoito?suositus=hoi27050#s4
>Raskauden keston ollessa 12 + 1 – 20 + 0 viikkoa ja
* lapsen synnyttäminen ja hoito olisivat hakijalle huomattava rasitus>
>AB 2 Selvitys elämänoloista ja muista olosuhteista liitetään AB 1:n mukaan, kun
* TEO:lta haetaan lupaa myöhemmin kuin raskausviikolla 12 + 0 sosiaalisista syistä tehtävään keskeytykseen
* Lausunnonantajalääkäri pyytää lisäselvitystä>
TEO:lta (nyk. Valvira) haetuista reilut puolet on sosiaalisilla syillä haettuja (vuosi 2003).
http://www.valvira.fi/files/TEO 2003.pdf
Haettuja 800.
Sosiaalisia syitä 411
Alle 17: 65
yli 40: 21
sikiön otaksuttu tai todettu vika 200 87
"Sosiaalisin perustein myönnettyjen raskauden keskeytysten määrä
on viime vuosista laskenut, mutta moniongelmaisten ryhmä on korostunut aikaisempaa
enemmän.(2003)"
Hylättyjä hakemuksia 10 kpl
Naisen ei-kuolemanvakavat terveydelliset syythän menevät sosiaalisiin syihin, kuten ennen rv 12.
Perättömiä väitteitäsi on esimerkiksi sosiaalisten syiden keksiminen AINA, kuten väitit.
Et todellakaan osannut näyttää toteen, että TEO myöntäisi keskeytyksiä vähäisin perustein. (SE että sinä et pidä mitään sosiaalisia syitä yleisesti tärkeinä, ei tarkoita, että ne eivät muiden mielestä ole tärkeitä).
"väität siis todella että kaikki Teo.lta haetut ois 99%sesti terveyssyitä?!"
Millä perusteella tuollaista väität??
Kaipaan edelleen perusteita sille väitteelle, että TEO myöntäisi aborttilupia kevyin perustein. Tuleeko sieltä muuta kuin mutua vai ei?
että täälläkin moni on myöntänyt että kaikki oli 'sosiaalisesti' kunnossa mutta eivät muuten vain HALUNNEET lasta.. mikä ei kuitenkaan riittäisi hakemukseen syyksi, ja oli siis kirjattava joitakin muita (paikkaansa pitämättömiä/keksittyjä) syitä.
ole kevyin perustein jos sen saa vielä rv12-20 sosiaalisin syin?!
on uudistettava :)
Ei ole mitenkään tavatonta, että nainen esim. hormonaalisen valmisteen, fyysisen rasituksen, stressin, sairauden tai muuten vain tavattoman epäsäännöllisten kuukautisten vuoksi huomaa raskautensa liian myöhään tavanomaiseen, automaattisesti myönnettävään aborttiin.
Siis etkö tiennyt, ettei tuo sosiaalinen syy kuvaa kuin sitä perusteluokkaa, mihin abortin peruste kuuluu. Eihän tuo vielä siitä itse syystä kerro mitään! Miten voisin väittää kevyeksi jotain sosiaalista syytä, jollen edes tiedä tarkemmin mikä se syy on?? Sehän voi olla vaikka miten vakava ja perusteltu.
Eihän nyt tuolla perusteella voida väittää, että TEO myöntäisi abortteja kevyin perustein, jos ei edes tiedä millä perusteilla se niitä myöntää! Tuossahan on aivan liian vähän informaatiota objektiivisen ja rehellisen mielipiteen muodostamista varten. Eikö sinulla siis todellakaan ole muuta väitteesi tueksi kuin oma mutusi, jonka muodostat sen varaan, ettet edes välitä tietää todellisia syitä?? Tajuat kai, ettei väitteellä voi juurikaan todellisuusarvoa olla, jollei se tuon kummaisempien faktojen varaan rakennu?
Sinuna en lähtisi neuvomaan muita sillä perusteella ettet itse tuntisi häpeää. Jos abortin teettäjä katsoo, ettei hänen tarvitse ottaa huomioon lapsen elämää ja ihmisyyttä, ei sen jälkeen kannata yrittää antaa muille MINKÄÄNLAISTA eettistä neuvoa. Se katsos ei ole enää uskottavaa vaan naurettavaa.
Lue ja ymmärrä: Kyse ei ole egoistisista abortööreistä vaan lapsista. Lasten joukkomittainen surmauttaminen aborteissa ja homman teettäminen julkisena palveluna on häpeällistä. 11 000 lapsen eliminointi vuodessa on yleinen ja yhteinen asia. Kyse ei ole aborttiväen dumppaamasta "raskausmateriaalista". Kyse on ihmisistä - lapsista!
ymmärtää että rv12 jälkeen saisi abortin vain terveydellisin syin..
muka oikeuttaa sinut väittämään, että TEO myöntää abortteja kevyin perustein? Eli jos jotkut muut antavat ymmärtää puuta heinää, sinäkin saat tehdä samoin?
Ymmärsinkö nyt siis oikein, että minkäänlaista täysin epäpätevää mutua kummempaa ei sinulla siis väitteittesi tueksi ollut? Kuten arvelinkin.
ihan ne pelkät sosiaaliset syyt kelpaa vielä rv12kin jälkeen. Oiskohan se kuitenin ihan yleinen näkemys että ne sosiaaliset syyt on kevyitä (kun ei niitä kevyempiäkään ole), ainakin niillä on vähiten hyväksyntää..
jokin syy menee sosiaalisten syiden kategoriaan, ei kerro mitään sen syyn painavuudesta. Se kertoo vain, että se ei ollut naisen jopa hengenvaarallinen terveysriski, todetut sikiödiagnostiset syyt, alle 17 tai yli 40 vuoden ikä, taikka jo 4 lapsen synnyttäminen. Kaikki muut ovat sosiaalisten syiden kategoriaan meneviä, olkoon niiden painavuus vaikka miljoona kertaa suurempi kuin yli 40 vuoden ikä esimerkiksi.
Siten ainoa todellinen painavuusero sosiaalisten syiden kohdalla on, että luvan saadakseen rv 12 jälkeen sosiaalisten syiden tulee olla painavampia kuin sosiaalisten syiden ennen rv 12.
Se on ainoa, mitä näiden tilastotietojen perusteella voidaan päätellä. Eikä mutujutut kerro tosiaan sosiaalisten syiden painavuudesta mitään, eikä siten myöskään siitä, että TEO myöntäisi rv 12 jälkeen abortin kevein syin.
Yleinen mielipide ei kerro mitään asiassa, jossa se yleinen mielipide ei edes tiedä, mitä puhuttu aihe pitää sisällään.
yleinen näkemys ainakaan oman kokemukseni mukaan tuo, ettei tarvitse edes syytä tietää jotta voi pitää sitä kevyenä. Siis eihän se sosiaalinen syy vielä kerro siitä sen yksittäisen abortin syystä juuri mitään. Miten voit väittää kevyeksi syyksi sellaista syytä, jota et edes tiedä??
Minä olen elämäni varrella ja työnikin puolesta puhunut paljon abortista sekä aborttioikeuden kannattajien että sen vastustajien kanssa. Kokemukseni mukaan hyvin harva vastustajakaan on valmis väittämään aborttia kevein syin tehdyksi, jos ei edes tiedä sen abortin syytä. Useimmat tosiaan haluavat tietää ensin syyn, ja sitten vasta muodostaa mielipiteensä siitä.
Sinulla siis ei tosiaan ole mitään muuta perustetta väitteillesi, kuin oma mutusi. Miksi et voi vain myöntää sitä? Olethan jo myöntänyt, ettet tiedä miten painavilla tai kevyillä yksittäisillä syillä TEO aborttilupia on antanut. Sinun ainoa perustelusi väitteellesi on siis vain se, että sinusta abortin syy on kevyt, vaikket edes tiedä sitä syytä. Etkö todella tajua, että tällä perusteella väitteeltäsi putoaa pohja täysin? Eihän kukaan vähääkään totuudesta kiinnostunut sivistynyt henkilö voi pitää vakuuttavana väitettä, jonka tueksi ei osata edes antaa riittävää informaatiota rationaalisen arvauksen tekemistä varten. Puhumattakaan siitä, että voisi antaa informaatiota ihan itse siitä, mikä on faktaa.
on pelkkää vedätystä ja provokaatioo kaikki myöhäiskeskeytysten kertomukset joita täälläkin palstalla on nähty.. Ja tosiaan kaikissa 99%ssa niistä Teon/Valviran hyväksymistä hakemuksista syyt on ollu painavampia ja täysin erilaisia kuin alle rv12.. Harmi etten löydä enää sivua jossa sanottiin Teon tulkitsevan hyvin väljästi näitä "painavia" sosiaalisia syitä, josta sai sen käsityksen että painavuus on pelkkää muodollista sanahelinää siinäkin...
terveydelliset syyt tarkoittaa sitä ettei niissä ollut äärimmäistä/riittävän painavaa suoraa (hengen)uhkaa etteikö raskauden loppuunvieminen olisi ollut mahdollista (olivat siis kevyitä).
en yllättyisi yhtään, jos tuo sinun lähteesi on keskustelupalsta ja jonkun anonyymin kommentti.
Kuten perusteet vuosittaisten noin 400 abortin syistä ovat tiedettyjä, kun sinä kerran olet jonkun joskus kuullut niistä jotain keskustelupalstalla anonyymisti kertoneen.
sotke omia käsityksiäsi muiden ihmisten käsityksiin.
"Kaikki muut kuin terveydelliset syyt tarkoittaa sitä ettei niissä ollut äärimmäistä/riittävän painavaa suoraa (hengen)uhkaa etteikö raskauden loppuunvieminen olisi ollut mahdollista (olivat siis kevyitä)."
Lapsellista juttua tuollainen, todella. Se että sinun mielestäsi vain suora hengenuhka on painava peruste, on pelkkä sinun mielipiteesi.
Siis väität JÄLLEEN pelkkää mutuasi oman mielipiteesi pohjalta. Kasvaisit aikuiseksi, että osaisit erottaa oman mielipiteesi ja todellisuuden toisistaan. Kehtaatkin aikuisten ja asioista perillä olevien kanssa tuollaisia mielipidemutuja virallisista asioista ja tilastoista väittää...
asia tuli jo selväksi. Koska sinulla ei ole minkäänlaisia edes semipäteviä perusteita väitteellesi siitä, että Suomessa olisi käytännössä vapaa abortti rv 20 saakka ja että TEO myöntää aborttilupia kevyin perustein, voimme luottaa ainoastaan niihin lähteisiin, joita meillä on. Sellainen lähde on esim. Suomen laki, jossa todetaan, että saadakseen abortin rv 12 jälkeen syiden pitää olla painavat.
Se, että sinun mielestäsi ainoastaan välitön hengenvaara on pätevä syy ja kaikki muut kevyitä, on tosiaan vain sinun mielipiteesi. Se ei tee sinun väitteistäsi totta sen enempää kuin
maapallosta tekee littanan se, että muutamat aikoinaan olivat sitä mieltä.
Kyllä se oli joku aivan virallinen sivu.
mutta kiellä vaan kaikessa rauhassa nyt se että 99%n hyväksyntä, ja se että aborttia voi hakea vielä rv12-20 SOSIAALISILLA "kohtuuton rasitus"-syillä (käytännössä samat kuin aiemminkin) kertos mitään..!
"mutta kiellä vaan kaikessa rauhassa nyt se että 99%n hyväksyntä, ja se että aborttia voi hakea vielä rv12-20 SOSIAALISILLA "kohtuuton rasitus"-syillä (käytännössä samat kuin aiemminkin) kertos mitään..!"
En minä ole kieltänyt sitä, etteikö TEO hyväksyisi 99% hakemuksista ja että lupia myönnetään myös painavilla sosiaalisilla syillä. Vai missä kohden mielestäsi kielsin sen?
Sinä sen sijaan olet väittänyt, että Suomessa abortin saa vapaasti 20 rv saakka ja TEO puoltaa aborttihakemuksia kevyillä syillä. Näitä väitteitä et edelleenkään ole kyennyt osoittamaan.
Oletko tosiaan nyt niin ymmärryskyvytön, ettet tosiaan tajua, ettei sinun mielipiteesi jostain asiasta ole fakta? Jos sinusta kaikki sosiaaliset syyt ovat kevyitä, se on vain sinun mielipiteesi, ei mikään fakta. Jotta jokainen voisi muodostaa oman näkemyksensä asiasta, tulisi ensin saada konkreettista faktaa niistä syistä, joilla aborttilupa on myönnetty. Tällaista faktaa et vain ole onnistunut esittämään, joten miten asiasta älyllisesti rehellisen näkemyksen voisi edes muodostaa? Valitettavasti se, että pitää syitä kevyinä, vaikkei edes tiedä mitkä ne syyt ovat, ei ole sen enempää älykästä kuin kovin rehellistäkään.
Jotta ihan oikeasti, järjellisten päätelmien seurauksena voisi jonkinlaisen todellisuuteen perustuvan mielipiteen muodostaa, on tiedettävä tietyt faktat ko. asiasta. Sitä ennen väitteet ovat vain väitteitä, joilla ei ole juuri todellisuusarvoa. Olen pahoillani, mikäli tämän seikan ymmärtäminen on sinulle ylivoimaista, sillä näillä eväillä keskustelu asiasta on turhaa. Sinua ei ilmeisesti kiinnosta faktat eikä sinulla ole sellaisia tarjota. Minä taas olen yksinkertaisesti kykenemätön muodostamaan rehellistä ja faktoihin perustuvaa näkemystä asiasta ilman riittäviä faktoja.
itseäsi naurettavaksi vänkäämiselläsi niitä osoitettuja vastaan!
Kaikki voi lukea tälläkin palstalta erilaisista tilanteista joissa myöhäisabortti on myönnetty ja arvioida itse onko syyt ollu kevyitä vai ei, jos ne on samanlaisia kuin ennen rv12 myönnetyissä.. tietenkin voit tuudittautua siihen että nuo kertomukset ovat olleet pelkkää valhetta ja provokaatiota, eihän niitä voida varmuudella todenmukaisiksi osoittaa..!
http://www.valvira.fi/luvat/raskauden_keskeyttaminen/lupa_raskauden_keskeyttamiseen
Eihän tuollakaan enää muuten sanota että sosiaalisten syiden/huomattavan rasituksen pitäisi olla 'erityisen painavaa'..
>raskaus on kestänyt yli 12 raskausviikkoa, mutta alle 20 raskausviikkoa ---
AB2-lomake, kun keskeyttämistä haetaan huomattavan rasituksen (sosiaalisten syiden) perusteella>
Ihan samoin kuin:
>kun raskaus on kestänyt enintään 12 raskausviikkoa ja lapsen synnyttäminen ja hoito olisivat hakijan elämänolojen ja muiden olosuhteiden vuoksi hänelle huomattava rasitus,>
"Itsehän
Kirjoittanut: sä teet 19.2.2009 klo 12.03
itseäsi naurettavaksi vänkäämiselläsi niitä osoitettuja vastaan!"
En ole vängännyt mitään sellaista vastaan, jonka olet kyennyt osoittamaan. Olet osoittanut, että abortin voi huomattavan rasituksen perusteella saada myös sosiaalisista syistä rv 12 jälkeen. Tätä vastaan en ole missään vaiheessa vängännyt. Sen sijaan et ole kyennyt osoittamaan, että aborttilupia myönnettäisiin kevyin perustein tuon viikkorajan jälkeen, mutta silti väität näin tapahtuvan. Sitä minä olen tässä vängännyt.
"Kaikki voi lukea tälläkin palstalta erilaisista tilanteista joissa myöhäisabortti on myönnetty ja arvioida itse onko syyt ollu kevyitä vai ei"
No linkittäisitkö sitten edes muutamaan tällaiseen viestiin, jotta voisin ruveta edes jonkinlaiseen edes semipätevään informaatioon perustuvia arvioita tekemään?
"tietenkin voit tuudittautua siihen että nuo kertomukset ovat olleet pelkkää valhetta ja provokaatiota, eihän niitä voida varmuudella todenmukaisiksi osoittaa..!"
Niin, tietenkään niitä ei voida pitää faktan veroisina, mutta olenhan pyytänyt sinulta edes jotain näyttöä väitteidesi tueksi. Joko nyt vihdoin viimein haluaisit sitä minulle antaa?
"Eihän tuollakaan enää muuten sanota että sosiaalisten syiden/huomattavan rasituksen pitäisi olla 'erityisen painavaa'.."
Niin ja taas pääsemme siihen onko naiselle koituva 'HUOMATTAVA rasitus' arvioitavissa päteväksi syyksi vaiko ei. Kukaan meistä ei voi kuitenkaan toisen ihmisen puolesta määritellä sitä, miten huomattava rasitus raskauden jatkaminen juuri hänelle olisi. Minusta se, että raskauden jatkaminen olisi huomattava rasitus on pätevä syy. En siltikään voi minkäänlaista omaa arviota asiasta tehdä, jollen tiedä millä syin aborttilupa myönnetään. Älyllisesti rehellistä arviota ilman tätä informaatiota on yksinkertaisesti mahdoton tehdä. Kaikki, kuten esim. sinä, eivät vain ilmeisesti välitä siitä toimivatko älyllisesti ja rehellisesti vaiko eivät.
minkälaisia syitä olen tarkoittanut kevyillä ja että niitä näyttää valviran sivujenkin mukaan saavan vielä yli rv12. Siitä ei ole ollut kyse onko ne jonkun muun mielestä kevyitä.
Kuinka sinä osoitat että niitä ei saisi enää rv12-20 samanlaisilla syillä kuin ennen tuota?
Osaat varmaan itsekin hakea niitä keskusteluja pasltan historiasta tai vaikka googlesta? Ja mitä väliä niillä nyt on kun on todettu jo että abortin saa rv12-20 myös ilman terveyssyitä..
"Kaikki, kuten esim. sinä, eivät vain ilmeisesti välitä siitä toimivatko älyllisesti ja rehellisesti vaiko eivät."
Aha :D ja mitähän sä nyt itse juuri teet..? Ilmeisesti vastapuolen väheksyntä alkaa kun taskut tyhjenee..
oman logiikkasi ongelmasta? Kokeillaan.
Sinä olet surkea lastenkasvattaja eivätkä lapsesi osaa käyttäytyä. Kaikki abortin vastustajat ovat ihan yhtä surkeita lastenkasvattajia. Näin minä väitän, koska tiedän pienen mutkan kautta yhden abortin vastustajan, jonka curling-vanhemmuus on saanut aikaan sen, että hänen lapsensa oltuaan koko elämänsä perheensä kingejä, leikkivät sellaisia nyt myös koulussa kiusaten ja alistaen muita lapsia. Joten minä siis väitän, että sinä olet surkea lasten kasvattaja ja lapsesi ovat vailla normaaleja käytöstapoja.
Ei, minulla ei oikeasti ole harmainta haiskahdusta siitä, miten sinä lapsesi kasvatat ja millaisia kasvatusmetodeja toteutat. En liioin tunne lapsiasi, enkä tiedä kuinka he käyttäytyvät. Mutta eihän minun tarvitsekaan tietää näitä asioita voidakseni päätellä sinun olevan surkea kasvattaja ja lastesi huonosti käyttäytyviä, eikö niin? Siis kaikki abortin vastustajathan ovat surkeita kasvattajia joten sinäkin olet. Eiks joo? Tämän voi kai jo faktana täällä julistaa, eiks jees?
Nyt kerro minulle, olenko mielestäsi perustellut väitteeni riittävän pätevästi ja hyvin? Ovatko perusteeni älylliset ja ennenkaikkea rehelliset? Olenko pyrkinyt totuudenmukaiseen arvioon väitteissäni? Voinko älyllisesti ja rehellisesti väittää sinun olevan surkea kasvattaja tietämättä mitään kasvatusmetodeistasi?
Rupeat yhtäkkiä jauhaan jostain kasvatuksesta ja yleistyksistä.. kun kyse oli tästä:
"Olen
Kirjoittanut: kertonut 19.2.2009 klo 18.21
minkälaisia syitä olen tarkoittanut kevyillä ja että niitä näyttää valviran sivujenkin mukaan saavan vielä yli rv12. Siitä ei ole ollut kyse onko ne jonkun muun mielestä kevyitä.
Kuinka sinä osoitat että niitä ei saisi enää rv12-20 samanlaisilla syillä kuin ennen tuota?"
Vastaisitko vaikka kysyttyyn etkä alkaisi kierrellä aiheesta viidenteen..?
""Olen
Kirjoittanut: kertonut 19.2.2009 klo 18.21
minkälaisia syitä olen tarkoittanut kevyillä ja että niitä näyttää valviran sivujenkin mukaan saavan vielä yli rv12."
Mutta etkö ymmärrä, juuri sen minkälaisia syitä hyväksytään, et ole kertonut. Olet ainoastaan maininnut mihin kategoriaan syyt kuuluvat (sosiaaliset syyt), mutta siihen kysymykseen, minkälaisia nämä syyt tarkalleen ottaen ovat olleet, et ole vastannut. Ja juuri sitähän olen yrittänyt sinulta kysyä.
"Siitä ei ole ollut kyse onko ne jonkun muun mielestä kevyitä."
Mutta miten voisi edes muodostaa mielipidettä siitä, ovatko ne kevyitä vaiko eivät, jollei tiedä edes niitä syitä?? Etkö sinä tosiaan sitä tajua, ettei "sosiaalinen syy" ole se syy miksi abortti tehdään, se on vain kategoria jonka alle se todellinen syy kirjataan? ja tämä kategoria käsittää hirveän määrän erilaisia syitä aina 'kun mua ei vaan huvita-syystä' vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin, päihderiippuvuuksiin, ilmoittamatta jätettyihin raiskauksiin saakka. TEO tai mikä Valvira se sitten nykyisin onkaan, ei taatusti myönnä myöhäisaborttilupaa, jollei hakemuksessa muuta sanota kuin sosiaalinen syy. Nimenomaan se sosiaalinen syy pitää kyetä erittelemään ja perustelemaan, pitää kertoa se oikea syy, ei pelkkää kategoriaa. ja juuri niitä oikeita syitä sinä et itsekään näytä tietävän, ja mikä huolestuttavinta, et kai katso edes tarpeelliseksi tietää ennenkuin kerrot mielipiteesi niistä.
"Kuinka sinä osoitat että niitä ei saisi enää rv12-20 samanlaisilla syillä kuin ennen tuota?""
Miksi minun pitäisi tuollaista edes osoittaa? Olenko väittänyt, että jos aborttilupa myönnetään rv 12 jälkeen jollain syyllä (ei siis pelkällä kategorialla), niin sellaista ei ennen tuota raskausviikkoraja oltaisi samasta syystä myönnetty?
"Vastaisitko vaikka kysyttyyn etkä alkaisi kierrellä aiheesta viidenteen..?"
Nyt olen vastannut. Jospa sinä nyt vaikka huviksesi vastaisit minun kysymykseeni. Se kyllä liittyy aiheesen, vaikket sinä ilmeisesti sen pointtia hoksannutkaan. Kerron pointin kun vastaat ensin.
Siis: Voinko minä mielestäsi totuudenmukaisesti ja älyllisen rehellisesti väittää sinun olevan surkea lastenkasvattaja, jollen tiedä mitään sinusta, lapsistasi taikka kasvatusmetodeistasi?
syyt on jotain muuta kuin terveydellisiä, ja se riittää.
Mitä väliä sillä on mitä niiden sosiaalisten taustalla on kun ne ei ole terveydellisiä, eli niitä ei-kevyitä?
"Mutta miten voisi edes muodostaa mielipidettä siitä, ovatko ne kevyitä vaiko eivät, jollei tiedä edes niitä syitä??"
Onhan suilla näemmä itselläkin joku käsitys minkälaisia syitä siihen sosiaalisten kategoriaan kätkeytyy. Miksi siis kysyt?
" ja tämä kategoria käsittää hirveän määrän erilaisia syitä aina 'kun mua ei vaan huvita-syystä' vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin, päihderiippuvuuksiin, ilmoittamatta jätettyihin raiskauksiin saakka."
"TEO tai mikä Valvira se sitten nykyisin onkaan, ei taatusti myönnä myöhäisaborttilupaa, jollei hakemuksessa muuta sanota kuin sosiaalinen syy."
Kuitenkin on oikein sitä varten kaavake jolla sitä haetaan.. tottakai muuten on tehtävä niinkun aiemmankin vaiheen sosiaalisilla syillä anottaessa.
Tiedän että jos raskauden jatkamiselle olisi ollut terveydellinen este/vaara niin sitä ei olisi sosiaalisiin luokiteltu.
"Miksi minun pitäisi tuollaista edes osoittaa? Olenko väittänyt, että jos aborttilupa myönnetään rv 12 jälkeen jollain syyllä (ei siis pelkällä kategorialla), niin sellaista ei ennen tuota raskausviikkoraja oltaisi samasta syystä myönnetty?"
Sellaisen kuvan olen saanut, mutta hyvä sitten jso et väitä. Vai väitätkö (edelleen) päinvastoin, eli että sitä olisi mahdoton saada joillain samoilla sos.syin kuin ennen rv12? Se pitäisi pystyä osoittamaan.
"Nyt olen vastannut. Jospa sinä nyt vaikka huviksesi vastaisit minun kysymykseeni. Se kyllä liittyy aiheesen, vaikket sinä ilmeisesti sen pointtia hoksannutkaan. Kerron pointin kun vastaat ensin."
Oliko sun vastauksesi siis nyt että 'miksi pitäisi osoittaa..'?
Siis: Voinko minä mielestäsi totuudenmukaisesti ja älyllisen rehellisesti väittää sinun olevan surkea lastenkasvattaja, jollen tiedä mitään sinusta, lapsistasi taikka kasvatusmetodeistasi?
Et tietenkään. Mutta miten tämä liittyi niiden sosiaalisten syiden sisällön osoittamiseen, onko ne samoja ennen ja jälkeen rv12?
"syyt on jotain muuta kuin terveydellisiä, ja se riittää.
Mitä väliä sillä on mitä niiden sosiaalisten taustalla on kun ne ei ole terveydellisiä"
Eli et siis laske mielenterveydellisiä syitä terveydellisiksi syiksi.
"Onhan suilla näemmä itselläkin joku käsitys minkälaisia syitä siihen sosiaalisten kategoriaan kätkeytyy. Miksi siis kysyt?"
Juuri siksi, koska sosiaalisten syiden kategoriaan kuuluu niin paljon erilaisia syitä, joista jotkut ovat minunkin mielestäni kevyitä, toiset taas painavia! Sinä olet väittänyt, että myöhäisabortitkin Suomessa ovat käytännössä vapaat, eli abortin saisi käytännössä syyllä millä hyvänsä myös rv 12 jälkeen. Tottakai haluan tietää niistä syistä tarkemmin, jotta voisin tehdä asiasta oman totuudenmukaisen päätelmän.
Kerrompa sinulle yhdestä tapauksesta, jossa TEO on myöntänyt aborttiluvan raskausviikolla 14 2. Tämä on erään ystäväni tarina, ja juuri hänelle soitettuani sain luvan nimiä mainitsematta kertoa sen.
Eli on äiti 29v, jolla kaksi lasta. Lapsi 1 (sanotaan vaikka Sanna) on 2 vuotta ja 3 kuukautta ja lapsi 2 (sanotaan vaikka Heikki) hilkkusen alle 10 kk kun raskaus lääkärillä varmistuu. Sanna on pikkukeskosena syntynyt raskausviikolla 25 ja todella taistellut elämästään. Ymmärrät kai, että sen taistelun seuraaminen voimatta juuri mitään tehdä ei ollut helppoa vanhemmillekaan, jotka tätä lasta niin hartaasti halusivat? No, onneksi Sanna selvisi ja vieläpä suhteellisen lievin neurologisin vammoin. Hänellä on vain lievä kehitysviivästymä, joka voi korjaantua iän myötä. Nyt se ei vielä ole korjaantunut ja lisäksi Sannan iästä tulisi vähentää ne viikot, jotka hänen olisi tullut saada vielä viettää kohdussa. Neurologinen vamma ilmenee mm. ylivilkkautena, jonka takia Sannaa ei saa jättää hetkeksikään silmistään. Lisäksi Sannalla on ylinielemisongelma, jonka takia kaikki vähänkin nestemäinen pitää juottaa Sannalle pillin kautta. Hän on juuri oppinut juomaan piimää nokkamukista itse ilman pilliä. Piimä on paksumpaa kuin maito tai vesi ja tämä on suuri onnistuminen ja helpottaa jo elämää! Heikki on terve, täysiaikaisena syntynyt poika, mutta ikänsä takia toki vaatii vanhemmilta paljon.
Äiti kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta Heikin jälkeen. Siihen hän on juuri älynnyt hakea apua. Sitten Sannan ja Heikin isä kuolee auto-onnettomuudessa. Äiti on vieläkin hyvin väsynyt ja masentunut ja miehensä kuolema lähes suistaa hänet raiteiltaan hetkeksi. Yhdessä me läheiset saamme pelastettua hänet ja hänen pienen perheensä taas toimintaan, niin ettei mitään kauheampaa tapahdu enää.
Sitten äiti huomaa olevansa taas raskaana. Hänellä on ollut satunnaista pikkutiputtelua kuukautisten välissäkin Heikin syntymästä alkaen. Lääkäri on sanonut sen johtuvan stressistä ja masennuksesta. E-pillerit äiti oli jo aloittanut. Hän menee lääkäriin tehtyään itse ensin positiivisen raskaustestin. Epätoivo nousee jo pintaan. Suureksi yllätykseksi lääkäri ultran perusteella toteaa raskausviikkoja olevan jo yli 12. Äidillä on ilmeisesti ollut valekuukautiset. Tämä kahden lapsen, juuri puolisonsa kuoleman takia yksin jäänyt, äiti päättää hakea aborttia. Hän on jo valmiiksi masennuksesta kärsivä ja todella epätoivoinen. Hän ei jaksa enää mitään lisää. Hän on jo itsetuhoinenkin. Aborttia haetaan TEOlta ja se merkitään sosiaaliseksi syyksi. Onko hänellä mukamas KEVYET syyt?
"Vai väitätkö (edelleen) päinvastoin, eli että sitä olisi mahdoton saada joillain samoilla sos.syin kuin ennen rv12? Se pitäisi pystyä osoittamaan."
Kerrotko missä kohden olen tuollaista väittänyt?
""Siis: Voinko minä mielestäsi totuudenmukaisesti ja älyllisen rehellisesti väittää sinun olevan surkea lastenkasvattaja, jollen tiedä mitään sinusta, lapsistasi taikka kasvatusmetodeistasi?"
Et tietenkään."
Hyvä vastaus, en niin voikaan. Mutta miten ihmeessä sinä voit sanoa monen sadan ihmisen aborttien syitä kevyiksi, tietämättä mitä ne syyt ovat???
syyt ei ole este raskauden etenemiselle.
"Sinä olet väittänyt, että myöhäisabortitkin Suomessa ovat käytännössä vapaat, eli abortin saisi käytännössä syyllä millä hyvänsä myös rv 12 jälkeen. Tottakai haluan tietää niistä syistä tarkemmin, jotta voisin tehdä asiasta oman totuudenmukaisen päätelmän."
Niin? No eikö se ilmene jo sieltä v.viraston sivuiltakin, että voidaan hakea samoilla syillä?
"Aborttia haetaan TEOlta ja se merkitään sosiaaliseksi syyksi. Onko hänellä mukamas KEVYET syyt?"
Syyt ovat samanlaisia kuin aiemmissakin, niillähän sitä oltaisiin kai alle rv12kin haettu?
Mielestäni sisaruksen sairaus tai miehen kuolema ei ole riittävän painavia syitä. Mitään vaarantavaa terveyssyytähän ei ollut. Joku toinenhan olisi voinut kokea viimeisimmän raskauden jopa suurena ihmeenä ja "ihanana viestinä rajan takaa" (jos se siis oli sen juuri kuolleen miehen?)..
"Mutta miten ihmeessä sinä voit sanoa monen sadan ihmisen aborttien syitä kevyiksi, tietämättä mitä ne syyt ovat???"
Viimeisimmissä viesteissä on ollut kyse siitä saako abortteja samoilla syin ennen ja jälkeen rv12.
Mutta ilmeisesti en saa olla sitä mieltä että muut kuin terveydelliset syyt on kevyitä...
"Mielen-
Kirjoittanut: terveydelliset 20.2.2009 klo 20.16
syyt ei ole este raskauden etenemiselle."
Eivät välttämättä olekaan, mutta jos raskauden jatkaminen aiheuttaa oleellista onnettomuutta naiselle ja hänen läheisilleen, niin en minä niitä silloin kevyiksikään syiksi sanoisi. Mutta ilmeisesti sinä olet niin mustavalkoinen ihminen, ettet näe muita kuin kevyitä ja painavia syitä ilman mitään välimuotoja.
""Sinä olet väittänyt, että myöhäisabortitkin Suomessa ovat käytännössä vapaat, eli abortin saisi käytännössä syyllä millä hyvänsä myös rv 12 jälkeen. Tottakai haluan tietää niistä syistä tarkemmin, jotta voisin tehdä asiasta oman totuudenmukaisen päätelmän."
Niin? No eikö se ilmene jo sieltä v.viraston sivuiltakin, että voidaan hakea samoilla syillä?"
Häh?? Voidaan toki hakea, vaan myönnetäänkö? Jos väität, että TEO/Valvira myöntää abortin käöytännössä vapaasti, millä hyvänsä syyllä rv 12 jälkeenkin, väität itseasiassa että se rikkoo Suomen lakia. Ja tällainen väitekö ei muka mielestäsi kaipaa parempia perusteluita kuin mustatuntuu-perusteet? Valvirahan voisi haastaa sinut vaikka oikeuteen kunnianloukkauksesta tuollaisen väitteen perusteella.
"Syyt ovat samanlaisia kuin aiemmissakin, niillähän sitä oltaisiin kai alle rv12kin haettu?"
Tottakai? Mitä sitten? Sekö mielestäsi tekee syystä kevyen, että sillä perusteella voitaisiin hakea aborttia myös ennen rv 12?? Sittenhän ne kuolemanvakavat terveyssyytkin ovat kevyitä, koska niilläkin voidaan aborttilupaa hakea ja se myönnetään myös ennen rv 12.
"Viimeisimmissä viesteissä on ollut kyse siitä saako abortteja samoilla syin ennen ja jälkeen rv12."
Ei, vaan koko ajan ollut kysymys niiden syiden keveydestä, ei abortin hakemisajankohdasta. Ja mitä sitten saako abortin rv 12 jälkeen samalla syyllä kuin ennen sitä? Jos syy on riittävän painava niin tottakai saa. Miksi sen syyn pitäisi siinä matkan varrella muuttua?
"Mutta ilmeisesti en saa olla sitä mieltä että muut kuin terveydelliset syyt on kevyitä..."
Ole rauhassa mitä mieltä haluat. Mutta valitettavasti mielipiteesi ei perustu älylliseen rehellisyyteen, jollet edes tiedä niitä syitä, joita kevyiksi väität. Ihan kuten minä voin olla mitä mieltä haluan sinun lastenkasvatustaidoistasi, mutta jollen tiedä niistä todellisuudessa mitään, en voi väittää että mielipiteelleni olisi päteviä perusteita.
"Häh?? Voidaan toki hakea, vaan myönnetäänkö? Jos väität, että TEO/Valvira myöntää abortin käöytännössä vapaasti, millä hyvänsä syyllä rv 12 jälkeenkin, väität itseasiassa että se rikkoo Suomen lakia."
Ja mitenkähän se sitä rikkoo? Lakihan velvoittaa vain yli rv12 hakemaan sitä tuolta virastolta. Ja niin tehdään. Väitätkö siis että vain 1% on ollu tniitä hakemuksia joissa syy on ollut yhtä kevyt kuin missä tahansa alle rv12 abortissa? Vai oisko noi tapaukset esim. unohtunut allekirjoitus tms. byrokratiaa? Tai raskaus niillä aikarajoilla että hyväksyntä ei enää ehdi takaisin luvallisilla viikoilla? Turha spekuloida kun ei tiedetä mitä syitä sen prosentin taa kätkeytyy.
""Mutta ilmeisesti en saa olla sitä mieltä että muut kuin terveydelliset syyt on kevyitä..."
Ole rauhassa mitä mieltä haluat. Mutta valitettavasti mielipiteesi ei perustu älylliseen rehellisyyteen, jollet edes tiedä niitä syitä, joita kevyiksi väität."
Joopa joo, ja samoin voisin arvioida sun mielipiteitäs..
On osoitettu jo että abortteja saa sosiaalisilla syin myös rv12-20, sillä erotuksella aiemmista, että se on haettava Valvirasta.
Sulla ei ole mitään millä osoittaa ettei ne sosiaaliset syyt ois ihan samanlaisia kuin aiemmin saaduissa.
mitä oikein meinaat. En ymmärrä sinun logiikkaasi enää ollenkaan...
""Häh?? Voidaan toki hakea, vaan myönnetäänkö? Jos väität, että TEO/Valvira myöntää abortin käöytännössä vapaasti, millä hyvänsä syyllä rv 12 jälkeenkin, väität itseasiassa että se rikkoo Suomen lakia."
Ja mitenkähän se sitä rikkoo? Lakihan velvoittaa vain yli rv12 hakemaan sitä tuolta virastolta."
Suomen laki luettelee monia rajoituksia sille, millä perusteella lain mukaan abortin voi saada edes ennen 12 raskausviikkoa. Millä tahansa syyllä sitä ei Suomen lain mukaan voi saada milloinkaan. Jos väität Valviran myöntävän myöhäisabortteja millä tahansa syyllä, väität sen rikkovan Suomen lakia. Sillä Suomen lain mukaan aborttia ei voi myöntää millä tahansa syyllä.
"Väitätkö siis että vain 1% on ollu tniitä hakemuksia joissa syy on ollut yhtä kevyt kuin missä tahansa alle rv12 abortissa?"
En minä ole väittänyt mitään. Olen pyytänyt sinua perustelemaan OMAT VÄITTEESI!! SINÄ olet ainoa, joka on esittänyt mitään väitteitä siitä, millä perusteella myöhäisaborttilupia myönnetään ;)
Mitä tarkoitat sillä, että syy olisi yhtä kevyt kuin missä tahansa alle rv12 abortissa? Eihän se, että abortti tehdään ennen rv 12 sitä tarkoita, että sen abortin syy olisi automaattisesti kevyt. Sehän voi olla miten painava hyvänsä. Kaikkiin abortteihin on jokin syy, raskausviikoista riippumatta. Jotkut niistä ovat painavampia kuin toiset. Erityisellä syyllä abortin voi saada myös rv 12 jälkeen Suomen lain mukaan. Silloin sen abortin syy on ollut ihan yhtä painava ja erityinen ennen rv 12 kuin sen jälkeenkin.
"On osoitettu jo että abortteja saa sosiaalisilla syin myös rv12-20, sillä erotuksella aiemmista, että se on haettava Valvirasta."
Aivan, mutta edelleenkään ei olla osoitettu, että nuo syyt olisivat erityisen kevyitä, taikka että Valvira myöntäisi aborttilupia millä tahansa syyllä.
"Sulla ei ole mitään millä osoittaa ettei ne sosiaaliset syyt ois ihan samanlaisia kuin aiemmin saaduissa."
??????????? Kerro jo mitä hemmettiä oikein tarkoitat tällä jutulla???? Miten helkkarissa se abortin syy muka muuttuisi sen mukaan paljonko raskausviikkoja on plakkarissa???? Esimerkiksi tuon minun ystäväni syy oli seuraava: kaksi pientä lasta, toisen lapsen erityistä hoitoa vaativa sairaus, synnytyksen jälkeinen masennus ja puolison äkillinen kuolema. Kaikkien näiden yhteistekijä muodosti sen, miksi ystäväni koki, että raskauden jatkaminen olisi ollut hänelle kohtuuton rasitus. Näiden kakkien tekijöiden yhdistelmä oli syy aborttiin. Nämä tekijät olisivat olleet ihan samat, vaikka raskaus oltaisiin todettu jo ennen 12 raskausviikkoa ja keskeytys tehty ennen sitä. Joten ilman muuta hän sai keskeytysluvan ihan samoilla syillä rv 12 jälkeen kuin olisi saanut ennen tuota rv rajaa. Se ei silti tarkoita sitä, että hänellä oli kevyet syyt keskeytykseen. Tai että ne olisivat olleet jotenkin kevyemmät varhemmilla viikoilla ja painavammat myöhemmillä. Ihan samat ne syyt olisivat olleet molemmissa tapauksissa, ja TEO katsoi niiden syiden olevan riittävän painavat, jotta aborttilupa voitiin myöntää niinkin myöhään.
Minä pystyn kyllä rehellisesti perustelemaan omat väitteeni, sillä en väitä mitään sellaista, jota en kykene tarvittaessa todistaman. Sinä olet jo myöntänyt väittäväsi abortin syitä kevyiksi tietämättä edes mitä nuo syyt ovat. Olet väittänyt että abortin saa vapaasti myös 12 rv jälkeen, etkä ole kyennyt tätäkään osoittamaan todeksi. Toisin sanoen yhtään älyllistä tai rehellistä perustetta väitteillesi et ole kyennyt osoittamaan, ainoastaan omaa mutuasi, joka sekään ei perustu minkäänlaiseen TIETOON vaan ainoastaan luulojen varaan.
mistä tässä väitellään...pitääkö alkaa toisteleen niitä samoja juttuja jotka jo olen selvittänyt?
"Suomen laki luettelee monia rajoituksia sille, millä perusteella lain mukaan abortin voi saada edes ennen 12 raskausviikkoa."
Joo-o, ja kerroppa kuinka ne rajotteet toimii käytännössä.. eipä ne siellä virastossa voi mitenkään tietää onko hakemukseen väsätyt syyt ne todelliset vai mitä naisen päässä oikeasti on liikkunut.
"En minä ole väittänyt mitään. Olen pyytänyt sinua perustelemaan OMAT VÄITTEESI!! SINÄ olet ainoa, joka on esittänyt mitään väitteitä siitä, millä perusteella myöhäisaborttilupia myönnetään"
Mitä ihmettä kiemurtelet ja alat laittaa väitteitä mun suuhun/näppikselle?
Minä en ole väittänyt tietäväni niitä syitä tarkalleen, todennut vain että niitä saa sosiaalisilla syillä yli rv12! Enkä tosiaan ole väittänyt että kaikissa alle rv12 aborteissa olisi kevyt syy!
"Erityisellä syyllä abortin voi saada myös rv 12 jälkeen Suomen lain mukaan. Silloin sen abortin syy on ollut ihan yhtä painava ja erityinen ennen rv 12 kuin sen jälkeenkin."
Ja se 'erityinen' on myös yhtä kuin sosiaalinen syy. Ja nykysellä Valviran sivullahan ei mainita että olisi oltava joku erityisen painava syy.
"Aivan, mutta edelleenkään ei olla osoitettu, että nuo syyt olisivat erityisen kevyitä, taikka että Valvira myöntäisi aborttilupia millä tahansa syyllä."
Miksi takerrut jatkuvasti tähän kevyeen? Olen jo kertonut minkälaisia syitä olen tarkoittanut niillä kevyillä. Ja saan sanoa niitä kevyiksi jos haluan ja olen SITÄ MIELTÄ.
"Olet väittänyt että abortin saa vapaasti myös 12 rv jälkeen, etkä ole kyennyt tätäkään osoittamaan todeksi."
Kaikkihan tietää kuinka lakia kierretään. Käytännössä kuka tahansa saa abortin tietyillä viikoilla niillä 'sosiaalisilla syillä' (vaikkei lainmukaisia, rehellisiä edellytyksiä olisikaan).
Sinulla ei ole ollut mitään millä osoittaa että sitä ei saisi KÄYTÄNNÖSSÄ yhtä vapaasti ennen ja jälkeen rv12, lukuunottamatta että myöhemmin sitä on haettava Valviralta.
""Olet väittänyt että abortin saa vapaasti myös 12 rv jälkeen, etkä ole kyennyt tätäkään osoittamaan todeksi."
Kaikkihan tietää kuinka lakia kierretään. Käytännössä kuka tahansa saa abortin tietyillä viikoilla niillä 'sosiaalisilla syillä' (vaikkei lainmukaisia, rehellisiä edellytyksiä olisikaan)."
Etkö huomaa miten puhuit juuri itsesi pussiin? =D
Ei voi sanoa, että abortin saisi käytännössä vapaasti, jos kerran käytännössä joutuu valehtelemaan viranomaisille ja keksimään pätevämpiä syitä kuin todellisuudessa onkaan saadakseen sen! Eikö tuo nyt ole selvä osoitus siitä, että mitkä hyvänsä syyt eivät riitä, eikä myöhäisabortteja vapaasti myönnetä, vaan tosiaan edellytetään pätevämpiä syitä?
"Sinulla ei ole ollut mitään millä osoittaa että sitä ei saisi KÄYTÄNNÖSSÄ yhtä vapaasti ennen ja jälkeen rv12, lukuunottamatta että myöhemmin sitä on haettava Valviralta."
Niin, no periaatteessahan minä en olisi edes velvollinen osoittamaan sellaista, koska en ole sellaista väittänytkään. Sinähän siis olet se ainoa, joka on suoraan mitään väittänyt, joten sinun velvollisuutesi on osoittaa väitteesi todenperäisiksi. Nyt kuitenkin yrität sen sijaan saada minut todistamaan sinun väitteesi vääräksi, koska olet itse kykenemätön osoittamaan sitä oikeaksi. Tämä todistustaakan kääntäminen tuntuu olevan abortin vastustajille varsin yleistä tällä palstalla. Se johtuu siitä, että väitätte niin hanakasti asioita, joita ette kuitenkaan kykene todistamaan.
Minä en tiedä, kuinka vapaasti abortin käytännössä saa ennen rv 12 ja sen jälkeen. Siksi minä sinulta olen niitä todisteita yrittänyt saada, koska sinä näytät tietävän, koskapa toistuvasti esität väitteitä kuten tietäisit. Koska sinulta ei edelleenkään mitään mutua kummempaa tule, on pitkällinen jankkaaminen varsin typerää. Mistä tahansa oikeussalista tai väittelyklubista sinut olisi naurettu häntä koipien välissä ulos jo aika päiviä sitten. =D =D
I rest my case.
Huomasitko että puhuin lain KÄYTÄNNÖSTÄ?
Kun mitkä tahansa syyt ei riitä, on ne "muotoiltava" (totuutta tarvittaessa vääristäen) sinne hakemukseen. Tämän mahdollistaa ne 'sosiaaliset syyt'. Ja olen osoittanut että näillä syin sitä voidan hakea myös rv12-20, muuta en ole väittänytkään tarkemmin niistä tietäväni.
Sitten sinä aloit takertua syihin joita nimitin kevyiksi. Eikä kelvannut jostain syystä sekään kun kerroin minkälaisia syitä niillä tarkoitan..
"Mistä tahansa oikeussalista tai väittelyklubista sinut olisi naurettu häntä koipien välissä ulos jo aika päiviä sitten."
Ja solvaus puolustelupuolelta alkaa yleensä siinä vaiheessa kun ei tyhjänlänkytystä kummempaa sanottavaa enää ole.. :DDDD
ja valitettavasti todistit itse oman väitteesi vääräksi. Todella säälittävää on se, ettet tunnu itse sitä huomaavan.
Jos abortin saisi KÄYTÄNNÖSSÄ vapaasti, se tarkoittaisi sitä, että KÄYTÄNNÖSSÄ sitä ei tarvitsisi mitenkään selitellä. Sen sijaan sinun omien sanojesi mukaan sitä tarvitsee KÄYTÄNNÖSSÄ selitellä, pitää nähdä oikein vaivaa lakia kiertääkseen ja viranomaisille valehdellakseen sen lisäksi, että KÄYTÄNNÖSSÄ tämä kaikki on tehtävä useammalle eri viranomaistaholle. Miten ihmeessä abortin saa KÄYTÄNNÖSSÄ vapaasti, kun KÄYTÄNTÖ on se ettei sitä selittelemättä ja ilman erityisiä syitä kerran myönnetä??
lääkäriin ja ilmoittaa sen haluavansa. Lääkäri kyllä muotoilee (haastattelun perusteella) sitten ne sopivat syyt sinne hakemukseen. Joutuuhan siinä täysin vapaassakin abortissa menemään lääkäriin pyytään sitä.
"Käytännössä
Kirjoittanut: marssii 23.2.2009 klo 18.24
lääkäriin ja ilmoittaa sen haluavansa. Lääkäri kyllä muotoilee (haastattelun perusteella) sitten ne sopivat syyt sinne hakemukseen. Joutuuhan siinä täysin vapaassakin abortissa menemään lääkäriin pyytään sitä."
Eli nyt sitten ei enää tarvitsekaan kiertää lakia, keksiä tekaistuja syitä tms. Just just... Koitahan päättää mitä oikein argumentoit.
edeltävässä mitään lainkiertoa? Ilmoitetaan eri syyt kuin mitä ne todellisuudessa on, ja joilla sitä ei lain mukaan saisi? Just..
Keerohan miten abortin sitten saa käytännössä vapaasti rv 20 saakka, jos sen saaminen kerran kuitenkin edellyttää luvan anomista useammilta viranomaistahoilta ja lain kiertämistä ja viranomaisille valehtelua? Onko aborttilaki muka vapaa, jos aborttia ei saa sen mukaan täysin vapaasti, selittelemättä? Saako abortin edes käytännössä vapaasti, jos se edellyttää sellaisen määrän selittelyä, ettei edes totuuden kertominen riitä?
Etköhän sä itsekin tiedä jo mitä sillä käytännön vapaudella tarkotetaan.
ilmeisen erilainen näkemys. Minusta mitään sellaista, mikä käytännössä edellyttää lain rikkomista ei voi sanoa käytännössä vapaaksi. Mutta ilmeisesti sinusta voi. En voi olla muuta kuin hämmästynyt siitä, miten kieroutuneesti ja vähätellen joku voikaan suhtautua lain rikkomiseen.
sen lain kiertämisen olevan oikein?
Olen todennut että näin tapahtuu, valitettavasti, koska nämä 'sosiaaliset syyt' sen kaikessa väljyydessään ja tulkinnanvaraisuudessaan mahdollistaa.
"Olenkohan
Kirjoittanut: sanonut 24.2.2009 klo 16.55
sen lain kiertämisen olevan oikein?"
Et ole. Olenko minä väittänyt sinun sanoneen niin?
"Olen todennut että näin tapahtuu, valitettavasti, koska nämä 'sosiaaliset syyt' sen kaikessa väljyydessään ja tulkinnanvaraisuudessaan mahdollistaa."
Aivan, ja kerros nyt MIKSI näin tapahtuu? MIKSI ihmiset joutuvat kiertämään lakia?
Vastaan puolestasi: Siksi koska aborttia ei saa vapaasti edes käytännössä. Jos sen saisi vapaasti, ihmisten ei tarvitsisi keksiä syitä, vaan mikä tahansa syy käytännössä riittäisi. Silloin ei tarvitsisi kiertää lakia.
kiertämällä päästään lopputulokseen; käytännössä vapaa.
Lakia kiertamällä päästään lopputulokseen, joka on ABORTTI. Miten se on ollut käytännössä vapaa, jos sitä ei käytännössä vapaasti saa, vaan pitää rikkoa lakia saadakseen sen? vastaa nyt oikeasti tähän kysymykseen.
Sanoisitko esimerkiksi, että Suomessa saa käytännössä vapaasti varastaa? Eihän sekään edellytä kuin lain rikkomista.
saavutetaan se käytännön vapaus.
Varkaus taitaa olla aina rikos, ei vapaampi tai rajotetumpi..?
selvään kysymykseen?
Miten abortin saa käytännössä vapaasti, jos sen saaminen edellyttää useamman viranomaisen lupaa ja jopa lain rikkomista?
kai yleensä niin että sen saa millä tahansa syyllä (aina halutessaan).. periaatteessa se tietenkään ei ole vapaa kun sitä joutuu anomaan.
"Vapaudella
Kirjoittanut: käsitetään 26.2.2009 klo 13.14
kai yleensä niin että sen saa millä tahansa syyllä (aina halutessaan).. periaatteessa se tietenkään ei ole vapaa kun sitä joutuu anomaan."
Aivan näin. Ja koska aborttia ei saa millä tahansa syyllä ja sitä joutuu anomaan, sitä ei saa käytännössä vapaasti. Hyvä että itsekin nyt oivalsit, missä menit väitteissäsi pieleen.
Täytyy sanoa, että harvalla abortin vastustajalla tällä palstalla on keskustelussa pokkaa myöntää olleensa väärässä. Onnittelut rohkeudestasi.
väitettykään?
"Aivan näin. Ja koska aborttia ei saa millä tahansa syyllä ja sitä joutuu anomaan, sitä ei saa käytännössä vapaasti. Hyvä että itsekin nyt oivalsit, missä menit väitteissäsi pieleen."
Siis periaatteesa ei, käytännössä KYLLÄ. Ja tätähän monet abortinkannattajatkin sanoo.. joten mikä meni pieleen?
Olet ihan itse moneen kertaan osoittanut sen, ettei aborttia saa edes käytännössä vapaasti. Olet määritellyt vapauden niin, että sen saisi millä tahansa syyllä, aina halutessaan. No KÄYTÄNNÖSSÄHÄN aborttia ei saa millä tahansa syyllä, jos kerran, kuten itse olet väittänyt, pitää syitä keksiä ja kiertää lakia saadakseen abortin. Siis ihan KÄYTÄNNÖSSÄ mikä tahansa syy ei riitä. Jos riittäisi, niin ei kai kenenkään tarvitsisi parempiakaan syitä keksimällä keksiä?
Sanoit myös, että periaatteessa myöhäisabortti ei ole vapaa, koska sitä joutuu anomaan. No tässähän periaate kohtaa käytännön. Kyllä sitä aborttia ihan KÄYTÄNNÖSSÄKIN pitää anoa, ja jopa useammalta viranomaiselta. Ei sitä katsos käytännössäkään anomatta saa.
Koitapas nyt vastata kysymykseen: Miten abortti voi olla KÄYTÄNNÖSSÄ vapaa, jos sitä KÄYTÄNNÖSSÄKÄÄN ei saa millä tahansa syyllä vaan pitää jopa kiertää lakia saadakseen sen, ja lisäksi sitä joutuu ihan KÄYTÄNNÖSSÄKIN anomaan??
Jollet vieläkään tajua, missä meni pieleen, niin ole tajuamatta. Minä en sille mitään mahda, jos rautalangan vääntäminen näin selvästä asiasta ei vieläkään uppoa tajuntaan.
Ja mitä merkitystä sillä on, että jotkut aborttioikeuden puolustajatkin sanovat myöhäisabortteja käytännössä vapaiksi? En tajunnut tuon huomautuksen pointtia lainkaan.
Joutuuhan sitä mennä pyytämään lääkäriltä niissäkin maissa jossa se tosiaan on vapaa.. eli niissäkään sitten ei kai käytännössä oo vapaa? Vai ne selitellyt, usein epätodenmukaiset syytkö tekee sen ettei se ois vapaa? Selitätkö sen sitten ennemmin periaatteeksi että sen saa tosiaan millon haluaa kunhan laitetaan hakemukseen kelpaavat syyt? Mitä vapautta tämä sitten on?
"Koitapas nyt vastata kysymykseen: Miten abortti voi olla KÄYTÄNNÖSSÄ vapaa, jos sitä KÄYTÄNNÖSSÄKÄÄN ei saa millä tahansa syyllä vaan pitää jopa kiertää lakia saadakseen sen, ja lisäksi sitä joutuu ihan KÄYTÄNNÖSSÄKIN anomaan??"
Sen saa vapaasti niillä sopivilla syillä.
"Ja mitä merkitystä sillä on, että jotkut aborttioikeuden puolustajatkin sanovat myöhäisabortteja käytännössä vapaiksi? En tajunnut tuon huomautuksen pointtia lainkaan."
Etkös sä itse aloittanut jotain vastaavaa edeltävässä..ulkoa en muista. Se oli vastaus siihen.
"Vai ne selitellyt, usein epätodenmukaiset syytkö tekee sen ettei se ois vapaa?"
Juuri ne. Miten abortin voi saada vapaasti, jollei kerran mikä tahansa syy riitä perusteeksi?
"Selitätkö sen sitten ennemmin periaatteeksi että sen saa tosiaan millon haluaa kunhan laitetaan hakemukseen kelpaavat syyt? Mitä vapautta tämä sitten on?"
En oikein ymmärrä kysymystä. Vapaa aborttioikeus tarkoittaa sitä, että abortin saa naisen pyynnöstä millä tahansa syyllä. Periaatteessa Suomessa ei ole vapaata aborttioikeutta, mutta käytännössä se taitaa olla vapaa 12 rv saakka. Tämän jälkeen se ei sitä ole enää käytännössäkään, koska mitkä tahansa syyt eivät kelpaa edes käytännössä enää. Joten, koska puhuimme nimenomaan myöhäisaborteista rv 12 eteenpäin, fakta on se, että Suomessa noilla raskausviikoilla abortti ei ole vapaa sen enempää periaatteessa kuin käytännössäkään.
"Sen saa vapaasti niillä sopivilla syillä."
Ja juuri se, että vaaditaan erityisiä syitä, poissulkee vapauden.
""Ja mitä merkitystä sillä on, että jotkut aborttioikeuden puolustajatkin sanovat myöhäisabortteja käytännössä vapaiksi? En tajunnut tuon huomautuksen pointtia lainkaan."
Etkös sä itse aloittanut jotain vastaavaa edeltävässä..ulkoa en muista. Se oli vastaus siihen."
?????? Aloittanut mitä vastaavaa? Mihin oikein viittaat??
Eli ei vapaa, vapaa, ei vapaa....koitahan nyt päättää.
"Miten abortin voi saada vapaasti, jollei kerran mikä tahansa syy riitä perusteeksi?"
"Vapaa aborttioikeus tarkoittaa sitä, että abortin saa naisen pyynnöstä millä tahansa syyllä. Periaatteessa Suomessa ei ole vapaata aborttioikeutta, mutta käytännössä se taitaa olla vapaa 12 rv saakka."
Siinähän se tulikin! Tätähän kokoajan olen sanonutkin!
"Tämän jälkeen se ei sitä ole enää käytännössäkään, koska mitkä tahansa syyt eivät kelpaa edes käytännössä enää. Joten, koska puhuimme nimenomaan myöhäisaborteista rv 12 eteenpäin, fakta on se, että Suomessa noilla raskausviikoilla abortti ei ole vapaa sen enempää periaatteessa kuin käytännössäkään."
Ja tämä sinun tulisi kyetä todistamaan ettei sitä saa enää niillä samoilla sosiaalisilla syin kuin aiemmin. Ja se että sitä on haettava useammalta taholta ei liity nyt näihin syihin, vaikka toki periaatteen vapautta rajoittaakin edellisiin verraten.
""Sen saa vapaasti niillä sopivilla syillä."
Ja juuri se, että vaaditaan erityisiä syitä, poissulkee vapauden."
Ja TAAS.. :DD
"Eli ei vapaa, vapaa, ei vapaa....koitahan nyt päättää."
Niin, koittaisit nyt päättää ihan itse saako sen abortin käytännössä vapaasti rv 12 jälkeenkin vaiko ei. Väität että saa, mutta silti sanot, ettei mikä tahansa syy kelpaa, vaan niitä pitää keksiä ja jopa rikkoa lakia niitä keksiessään...
""Miten abortin voi saada vapaasti, jollei kerran mikä tahansa syy riitä perusteeksi?""
Voisitko siis ystävällisesti vastata tähän kysymykseen? Vai oletko jo niin sekaisin omien juttujesi kanssa, ettet osaa? Olethan puhunut itsesi pussiin monta kertaa jo...
""Vapaa aborttioikeus tarkoittaa sitä, että abortin saa naisen pyynnöstä millä tahansa syyllä. Periaatteessa Suomessa ei ole vapaata aborttioikeutta, mutta käytännössä se taitaa olla vapaa 12 rv saakka."
Siinähän se tulikin! Tätähän kokoajan olen sanonutkin!"
Ei, sinä olet sanonut että se on vapaa myös rv 12 jälkeen. Sitä asiaa, siis abortin vapautta myöhemmillä raskausviikoilla me olemme tässä käsitelleet.
"Ja tämä sinun tulisi kyetä todistamaan ettei sitä saa enää niillä samoilla sosiaalisilla syin kuin aiemmin."
Mitä tarkoitat? Olethan itsekin moneen kertaan jo sanonut, että aborttia ei saa yhtä kevyin syin rv 12 jälkeen kuin ennen sitä! Vai minkä ihmeen takia väität ihmisten valehtelevan saadakseen myöhäisabortin? Miksi mielestäsi sitä lakia pitää oikein kiertää, jos kerran mikä tahansa syy kelpaisi?????
""Ja juuri se, että vaaditaan erityisiä syitä, poissulkee vapauden."
Ja TAAS.. :DD"
Aivan! Mikä sinulle on tässä epäselvää?? Jos aborttia ei saa rv 12 jälkeen millä tahansa syyllä, vaan vaaditaan erityisiä syitä, niin se sulkee pois sen, että sen saisi vapaasti. Johan jo omankin määritelmäsi mukaan vapaa tarkoitti sitä, että sen saisi millä tahansa syyllä.
"Väität että saa, mutta silti sanot, ettei mikä tahansa syy kelpaa, vaan niitä pitää keksiä ja jopa rikkoa lakia niitä keksiessään..."
Muistahan nyt mitä itse ehdit jo todeta siitä käytännön vapaudesta :D
"""Miten abortin voi saada vapaasti, jollei kerran mikä tahansa syy riitä perusteeksi?""
Voisitko siis ystävällisesti vastata tähän kysymykseen? Vai oletko jo niin sekaisin omien juttujesi kanssa, ettet osaa? Olethan puhunut itsesi pussiin monta kertaa jo..."
Kyllä se pussiinpuhuja taitaa olla nyt siellä, kun et muista edes omia juttujasi! Käytännössä siis: valehtelemalla syyt!
"""Vapaa aborttioikeus tarkoittaa sitä, että abortin saa naisen pyynnöstä millä tahansa syyllä. Periaatteessa Suomessa ei ole vapaata aborttioikeutta, mutta käytännössä se taitaa olla vapaa 12 rv saakka."
Siinähän se tulikin! Tätähän kokoajan olen sanonutkin!"
Ei, sinä olet sanonut että se on vapaa myös rv 12 jälkeen. Sitä asiaa, siis abortin vapautta myöhemmillä raskausviikoilla me olemme tässä käsitelleet."
Niimpä, siitähän koko keskustelu taisi lähteäkin? Käytännöstä ei ole tarkempaa tietoa, muuta kuin että siihen riittää myös ne sosiaaliset syyt. Et ole kyennyt osoittamaan siis että ne syyt olisi käytännössä "vähemmän vapaita" kuin ennen rv12.
""Ja tämä sinun tulisi kyetä todistamaan ettei sitä saa enää niillä samoilla sosiaalisilla syin kuin aiemmin."
Mitä tarkoitat? Olethan itsekin moneen kertaan jo sanonut, että aborttia ei saa yhtä kevyin syin rv 12 jälkeen kuin ennen sitä!"
??? Mitä? Missä kohtaa? Tuskin missään vaiheessa olen alkanut väittää samaa kun sä?!!
"Vai minkä ihmeen takia väität ihmisten valehtelevan saadakseen myöhäisabortin? Miksi mielestäsi sitä lakia pitää oikein kiertää, jos kerran mikä tahansa syy kelpaisi?????"
Ihan kuule samoista syin kun aiemminkin :D Ei mikä tahansa syy kelpaakaan - juuri siksi!! ;D
"Jos aborttia ei saa rv 12 jälkeen millä tahansa syyllä, vaan vaaditaan erityisiä syitä, niin se sulkee pois sen, että sen saisi vapaasti."
Ja kun edelleen sinä itse ainoastaan väität tätä.
"Johan jo omankin määritelmäsi mukaan vapaa tarkoitti sitä, että sen saisi millä tahansa syyllä."
Kuten sen omankin määritelmäsi mukaan -KÄYTÄNNÖSSÄ!! "Periaatteessa Suomessa ei ole vapaata aborttioikeutta, mutta käytännössä se taitaa olla vapaa 12 rv saakka." Jep. Just näin :) ja näyttäisi olevan vielä rv12 jälkeenkin, kun ne 'sosiaaliset syyt' on käytettävissä..
""Väität että saa, mutta silti sanot, ettei mikä tahansa syy kelpaa, vaan niitä pitää keksiä ja jopa rikkoa lakia niitä keksiessään..."
Muistahan nyt mitä itse ehdit jo todeta siitä käytännön vapaudesta :D"
Olen todennut käytännön vapaudesta sen, että abortti TAITAA olla käytännössä vapaa rv 12 SAAKKA. Ei sen JÄLKEEN. Mitään ehdotonta en toki väitä, koska en tiedä kaikista tapauksista, mutta käsittääkseni syitä ei ennen rv 12 välttämättä edes juuri kysellä. Tältäkin palstalta sellaista olen lukenut. Omalla kohdallani kysyttiin, mutta mitään ongelmaa lähetteen saamisessa ei ollut, vaikkei minulla muuta syytä ollut kuin se, etten halua lasta. Koska Suomen laki määrittelee syyt tarkemmiksi, ei abortti periaatteessa ole vapaa alkuraskaudestakaan, mutta jos/kun käytännössä syitä ei välttämättä edes kysellä, niin käytännössä se kai olisi. Kokemukseni mukaan alkuraskauden keskeytykseen ei tosiaan tarvitse mitään yleensä valehdella saadakseen sen.
"Kyllä se pussiinpuhuja taitaa olla nyt siellä, kun et muista edes omia juttujasi! Käytännössä siis: valehtelemalla syyt!"
Ja kuitenkin mielestäsi vapaa tarkoitti sitä, että mikä tahansa syy kelpaisi. Etkö muista enää sanoneesi niin? Eihän silloin tarvitsisi valehdella jos mikä tahansa syy kelpaisi, eikö?
"Niimpä, siitähän koko keskustelu taisi lähteäkin? Käytännöstä ei ole tarkempaa tietoa, muuta kuin että siihen riittää myös ne sosiaaliset syyt. Et ole kyennyt osoittamaan siis että ne syyt olisi käytännössä "vähemmän vapaita" kuin ennen rv12."
Etkä sinä ole kyennyt useista pyynnöistäni huolimatta osoittamaan että ne olisivat yhtä vapaita. Vaikka juuri siitä väitteestäsi koko keskustelu lähti käyntiin. Itseasiassa olet väittänyt aivan päinvastaista, että pitää jopa valehdella ja rikkoa lakia saadakseen myöhäisabortin. Muista nyt, että SINÄ olet se joka tässä keskustelussa ehdottomia väitteitä on tehnytkään, joten edelleen se todistustaakka on sinulla. Ei minulla vaikka kuinka yrität sitä itseltäsi pois vierittää.
""Vai minkä ihmeen takia väität ihmisten valehtelevan saadakseen myöhäisabortin? Miksi mielestäsi sitä lakia pitää oikein kiertää, jos kerran mikä tahansa syy kelpaisi?????"
Ihan kuule samoista syin kun aiemminkin :D Ei mikä tahansa syy kelpaakaan - juuri siksi!! ;D"
Väität siis, että ihmisten pitää valehdellä lääkärille ja rikkoa lakia alkuraskauden keskeytyksissäkin? Toisin sanoen nyt siis väität, ettei aborttia saa käytännössä vapaasti edes ennen rv 12! Eli miten helkkarissa sen saisi vapaammin sitten sen jälkeen?????
""Jos aborttia ei saa rv 12 jälkeen millä tahansa syyllä, vaan vaaditaan erityisiä syitä, niin se sulkee pois sen, että sen saisi vapaasti."
Ja kun edelleen sinä itse ainoastaan väität tätä."
Vain minä? Johan itsekin taannoin totesit, että yleensä vapaudeksi määritellään kai se, että sen saa millä tahansa syyllä. Joten jollei sitä millä tahansa syyllä saa, ei se määritelmän mukaan silloin ole vapaa.
"Jep. Just näin :) ja näyttäisi olevan vielä rv12 jälkeenkin, kun ne 'sosiaaliset syyt' on käytettävissä.."
Ja sinun tulisi nyt vihdoin ja viimein kyetä osoittamaan että mikä tahansa sama sosiaalinen syy riittää abortin perusteeksi sellaisenaan sekä ennen että jälkeen rv 12. Laki kuitenkin vaatii erityisiä syitä. Ja itsekin vaahtoat viesti toisensa jälkeen siitä, miten mikä tahansa syy ei kelpaa vaan pitää valehdella syistä. Joten oliko se abortti nyt käytännössä vapaa vai ei?? Olet todellakin puhunut itsesi pussiin todella komeasti =D
"Olen todennut käytännön vapaudesta sen, että abortti TAITAA olla käytännössä vapaa rv 12 SAAKKA. Ei sen JÄLKEEN."
..osoittamaan ettei olisi KÄYTÄNNÖSSÄ yhtä vapaa kuin ennen tuota, jos vapautta syillä mitataan.
"Mitään ehdotonta en toki väitä, koska en tiedä kaikista tapauksista, mutta käsittääkseni syitä ei ennen rv 12 välttämättä edes juuri kysellä."
Minäkin olen todennut vain sen miltä se valviran sivulta näyttää, ja että siihen tosiaankin riittää myös ne sosiaaliset syyt. Ja että vain 1% hakemuksista hylätään.
"Kokemukseni mukaan alkuraskauden keskeytykseen ei tosiaan tarvitse mitään yleensä valehdella saadakseen sen."
Niin? Ja miksi sitä ei saisi samalla tavoin yli rv12 kunhan hakee valvirasta? Tuskin kuitenkaan hakemukseen kirjattu 'haluamattomuus' menisi läpi missään tapauksessa?
"Ja kuitenkin mielestäsi vapaa tarkoitti sitä, että mikä tahansa syy kelpaisi. Etkö muista enää sanoneesi niin? Eihän silloin tarvitsisi valehdella jos mikä tahansa syy kelpaisi, eikö?"
Niin, valehdeltu syy, ei tietenkään virallinen!!
"Etkä sinä ole kyennyt useista pyynnöistäni huolimatta osoittamaan että ne olisivat yhtä vapaita."
Ei minun olekaan tarvinnut osoittaa muuta kuin että niitä saa myös silloin sosiaalisin syin.. mitä siitä voidaan päätellä?
Ja kuitenkaan ei näytä olevan niinkään että siihen pitäisi olla jotkut terveydelliset syyt, kuten usein näkee väitettävän.
"Vaikka juuri siitä väitteestäsi koko keskustelu lähti käyntiin. Itseasiassa olet väittänyt aivan päinvastaista, että pitää jopa valehdella ja rikkoa lakia saadakseen myöhäisabortin. Muista nyt, että SINÄ olet se joka tässä keskustelussa ehdottomia väitteitä on tehnytkään, joten edelleen se todistustaakka on sinulla. Ei minulla vaikka kuinka yrität sitä itseltäsi pois vierittää."
Voi hohhoijjaa... ihan huvikseenko tekeydyt tyhmäksi ja saivartelet samaa vaikka aivan varmasti olet jo itsekin tajunnut (?) mitä tässä jankataan ja olet ollut jopa samaa mieltäkin??
"Toisin sanoen nyt siis väität, ettei aborttia saa käytännössä vapaasti edes ennen rv 12! Eli miten helkkarissa sen saisi vapaammin sitten sen jälkeen?????"
Ja sinä kai sitten väität että se on käytännössä vapaa alle rv12 (tähän asti siis tajuat) mutta samoilla syin ei enää yli rv12, vaan silloin vasta valehdellaan?? :DDD
"Vain minä? Johan itsekin taannoin totesit, että yleensä vapaudeksi määritellään kai se, että sen saa millä tahansa syyllä. Joten jollei sitä millä tahansa syyllä saa, ei se määritelmän mukaan silloin ole vapaa."
Mutta kuten itsekin olet jo todennut, sen saa vapaasti alle rv12 kunhan valehtelee ne syyt jollei todelliset kelpais!
"Ja sinun tulisi nyt vihdoin ja viimein kyetä osoittamaan että mikä tahansa sama sosiaalinen syy riittää abortin perusteeksi sellaisenaan sekä ennen että jälkeen rv 12. Laki kuitenkin vaatii erityisiä syitä."
??
Ja sinun tulisi osoittaa että ei käy, ja että "erityisiä syitä" ei tulkittaisi siellä valvirassa yhtä väljästi kuin alle rv12.
Minä olen asiani mm. valviran linkillä osoittanut.
"Ja itsekin vaahtoat viesti toisensa jälkeen siitä, miten mikä tahansa syy ei kelpaa vaan pitää valehdella syistä. Joten oliko se abortti nyt käytännössä vapaa vai ei?? Olet todellakin puhunut itsesi pussiin todella komeasti"
Itse et suostu ymmärtämään mitä on käytännön vapaus vaikka olet saman jo itsekin todennut :D
Osoita seuraavaksi missä olen puhunut pussiin!
käy typeräksi. Koko homma kilpistynee tähän asiaan:
""Ja kuitenkin mielestäsi vapaa tarkoitti sitä, että mikä tahansa syy kelpaisi. Etkö muista enää sanoneesi niin? Eihän silloin tarvitsisi valehdella jos mikä tahansa syy kelpaisi, eikö?"
Niin, valehdeltu syy, ei tietenkään virallinen!!"
Etkö muka itse huomaa lauseesi järjettömyyttä? Siis mikä tahansa valehdeltu syy kelpaa mutta ei mikä tahansa virallinen? Siis valehdeltuna kelpaa vaikka pelkkä haluttomuus mutta ei virallisena syynä??
Miksi ihmeessä kukaan valehtelisi aborttinsa syytä, jollei siitä pelosta, ettei se oikea syy riitä?? Ainoa syy ylipäätään valehdella on juuri se, että ihan käytännössä millä tahansa syyllä ei myöhäisaborttia saa. Ja jollei se oma syy olisi sellaisenaan riittävä, pitää keksiä pätevämpi syy. Jos käytännössä valvira hyväksyisi myöhäisabortin millä tahansa sosiaalisellakin syyllä, niin kenenkään ei tarvitsisi syitään edes valehdella.
Kerrataanpa nyt sinun omat väitteesi:
A) Abortin saa suomessa rv 12 jälkeen käytännössä vapaasti.
B) Käytännön vapaus tarkoittaa sitä, että sen saa käytännössä millä tahansa syyllä.
C) Myöhäisabortin hakijat joutuvat keksimään tekaistut ja valheelliset syyt saadakseen abortin, koska käytännössä mitkä tahansa syyt eivät kelpaa. (Mitään muuta järkevää perustettahan valehtelulle ei ole).
Miten voi olla, ettet huomaa näiden väitteiden keskinäistä ristiriitaa? Minä en nyt jaksa enää tätä asiaa jankata, koska en kertakaikkiaan tiedä, miten rautalankaa vielä vääntäisin suoremmaksi. Jollet tosiaan tajua niin se on tässä vaiheessa täysin oma häpeäsi.
valehdellun pitää vaan olla niiden hyväksyttyjen virallisten syiden mukanen. Pelkkä haluaminen ei edelleen kelpaa ennen rv12kaan, ja kuitenkin itsekin jo totesit että sen saa käytännössä vapaasti ennen rv12! Ja sen jälkeen intät että sama systeemi ei enää toimiskaan yli rv12 vaikka valvirankin sivulla lukee ihan selvästi että myös silloin pelkät sosiaaliset syyt käy!!
"Etkö muka itse huomaa lauseesi järjettömyyttä? Siis mikä tahansa valehdeltu syy kelpaa mutta ei mikä tahansa virallinen? Siis valehdeltuna kelpaa vaikka pelkkä haluttomuus mutta ei virallisena syynä??"
Itsehän sä näemmä haluat jatkaa saivartelevaa jankkaustasi vaikka varmasti tajuat mitä on kokoajan tarkotettu.. heikosti menee jollet :D
"Ainoa syy ylipäätään valehdella on juuri se, että ihan käytännössä millä tahansa syyllä ei myöhäisaborttia saa."
Niinkun ei saa allekaan noiden viikkojen. Tajuatko siis että lain mukaan (virallisesti) se ei ole missään vaiheessa vapaa?
"Jos käytännössä valvira hyväksyisi myöhäisabortin millä tahansa sosiaalisellakin syyllä, niin kenenkään ei tarvitsisi syitään edes valehdella."
Aivan, kuten ei niillä aiemmillakaan viikoilla.
"Kerrataanpa nyt sinun omat väitteesi:
A) Abortin saa suomessa rv 12 jälkeen käytännössä vapaasti."
Olen todennut että sen saa niillä samoilla sosiaalisilla syin kuin alle rv12, ja tätä et ole kyennyt kumoamaan, kuten et myöskään osoittamaan että sitä olisi haettava sen painavammilla syin kuin alle noiden viikkojen haetuissakaan.
"Jollet tosiaan tajua niin se on tässä vaiheessa täysin oma häpeäsi."
Hyvin sanottu! Mietihän tätä nyt omalla kohdallasi.
"valehdellun pitää vaan olla niiden hyväksyttyjen virallisten syiden mukanen."
Aivan, joten käytännössä siis mikä tahansa syy ei kelpaa, joten aborttia ei käytännössä saa vapaasti.
"Pelkkä haluaminen ei edelleen kelpaa ennen rv12kaan, ja kuitenkin itsekin jo totesit että sen saa käytännössä vapaasti ennen rv12!"
Ei lain mukaan kelpaakaan, mutta kuten sanoin, käytännössä ennen rv 12 välttämättä syitä ei aina edes kysellä.
"Ja sen jälkeen intät että sama systeemi ei enää toimiskaan yli rv12 vaikka valvirankin sivulla lukee ihan selvästi että myös silloin pelkät sosiaaliset syyt käy!!"
Sinähän se noin väität, kun väität ihmisten joutuvan keksimään tekaistuja syitä ;)
""Ainoa syy ylipäätään valehdella on juuri se, että ihan käytännössä millä tahansa syyllä ei myöhäisaborttia saa."
Niinkun ei saa allekaan noiden viikkojen. Tajuatko siis että lain mukaan (virallisesti) se ei ole missään vaiheessa vapaa?"
Kyllä tajuan, ja juuri näin olen itsekin sanonut. Kuten olen siis sanonut, että periaatteessa Suomessa ei ole vapaata aborttia lainkaan. Käytännössä kuitenkin luulisin sen olevan suht. vapaa rv 12 saakka, sillä ennen tuota rajapyykkiä esimerkiksi minun ei tarvinnut tosiaan mitään syitä keksiä taikka valehdella. Sanoin etten halua lasta eikä mitään ongelmia puoltavan lausunnon kanssa ollut. Korostan toki edelleen, etten väitä mitään varmaa, vaan luulisin asian olevan näin.
"Aivan, kuten ei niillä aiemmillakaan viikoilla."
Aijaa? Etkö sinä saanut vai? Kumma kun niin moni muu on kuitenkin saanut, minäkin ;D
"Olen todennut että sen saa niillä samoilla sosiaalisilla syin kuin alle rv12, ja tätä et ole kyennyt kumoamaan"
Miksi minun pitäisikään todistaa sinun väitteesi vääräksi?? Jos sinä esität väitteen, sinuä olet myös se, jonka tulee kyetä todistamaan se. Todistustaakka on edelleenkin väitteen esittäjällä. Ja edelleenkään et ole kyennyt osoittamaan, että abortin saisi millä tahansa samoilla sosiaalisilla syillä myös rv 12 jälkeen kuin sen saa ennen sitä.
Lisäksi sinä tosiaan OLET väittänyt abortin olevan Suomessa käytännössä vapaa myös rv 12 - 20. Siitä väitteestähän koko tämä jankkaus alkoi.
"kuten et myöskään osoittamaan että sitä olisi haettava sen painavammilla syin kuin alle noiden viikkojen haetuissakaan."
Olen kuitenkin osoittanut, että maamme laki vaatii erityisiä syitä myöhäisaborteissa. Sosiaalisiakin syitä on edelleen erityisempiä ja vähemmän erityisiä. Lisäksi, en edelleenkään ole missään vaiheessa varmaksi väittänyt mitään, mitä minun tulisi kyetä osoittamaankaan. Olen vain pyytänyt sinua osoittamaan todeksi ihan omat väitteesi.
"Jollet tosiaan tajua niin se on tässä vaiheessa täysin oma häpeäsi."
Hyvin sanottu! Mietihän tätä nyt omalla kohdallasi.
tapaahan sen kuitenkin saa vapaasti, kun kertoo vaan kelpaavan syyn, niin perimmäinen (todellinen) syy saa olla mikä tahansa!!
Itsekin jo ehdit toitottaa kuinka sen 'taitaa saada käytännössä vapaasti rv12 saakka'?!
""Ja sen jälkeen intät että sama systeemi ei enää toimiskaan yli rv12 vaikka valvirankin sivulla lukee ihan selvästi että myös silloin pelkät sosiaaliset syyt käy!!"
Sinähän se noin väität, kun väität ihmisten joutuvan keksimään tekaistuja syitä ;)"
No väitätkö nyt siis että näin ei kävisi edes alle rv12??
"Kyllä tajuan, ja juuri näin olen itsekin sanonut. Kuten olen siis sanonut, että periaatteessa Suomessa ei ole vapaata aborttia lainkaan. Käytännössä kuitenkin luulisin sen olevan suht. vapaa rv 12 saakka, sillä ennen tuota rajapyykkiä esimerkiksi minun ei tarvinnut tosiaan mitään syitä keksiä taikka valehdella. Sanoin etten halua lasta eikä mitään ongelmia puoltavan lausunnon kanssa ollut."
Ja juuri näinhän minäkin olen sen kokoajan arvellut olevan! Tosin arvelen sen olevan näin myös yli rv12.
Tuskin hakemuksesi olisi mennyt läpi jos sinne olisi kirjattu tuo kertomasi syy?
"Aijaa? Etkö sinä saanut vai? Kumma kun niin moni muu on kuitenkin saanut, minäkin ;D"
Kuule, empä ole koskaan hakenut ja tuskin ikinä haenkaan! ;)
"Ja edelleenkään et ole kyennyt osoittamaan, että abortin saisi millä tahansa samoilla sosiaalisilla syillä myös rv 12 jälkeen kuin sen saa ennen sitä."
Ei tarvitsekaan, kun arvelen näin sen perusteella mitä mm. valviran sivulla lukee, ja käytäntö aiemmilla viikoilla 'sosiaalisten syiden' osalta osoittaa.
"Olen kuitenkin osoittanut, että maamme laki vaatii erityisiä syitä myöhäisaborteissa."
Vaatii varmaan, mutta kuinka osoitat sen toimivan käytännössä (sen paremmin kuin aimmillakaan viikoilla, kun sekin valvonta tuntuu lipsuvan)?
Ja minäkään en ole varmaksi väittänyt mitään, kuin sen että sen saa sosiaalisin syin myös rv12-20.
"eettiset syyt. joiden perusteella aborttianomus tulisi kategorisesti evätä"
Aborttianomus tulee evätä, mikäli abortti ei ole naisen oma halu ja toivomus. Mitään muita syitä eväämiseen ei nyt tule mieleen.
Jokaisen naisen on saatava laillinen abortti AINA ITSE halutessaan vähintäänkin ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana.
Naisen motiiveja voi toki päivitellä yksilötasolla, mutta asia ei kuulu mitenkään lainsäädäntöön eikä terveydenhoidon henkilökunnalle.
Aborttiväki voi tietysti esittää mitä syitä hyvänsä, mutta ei yhteiskunnan, lainsäädännön tai terveydenhuollon tarvitse eikä pidä myöntyä mihin hyvänsä järjettömyyteen. Kyse on siitä, että kansalisten ja terveydenhuollon henkilöstön kuvotus ylittää jo sietorajan.
Aborttikäytäntö on levinnyt epäeettisiin ja ihmisvastaisiin ulottuvuuksiin. YK on antanut lapsen oikeuksien julistuksen ja -sopimuksen ja mm. kritisoinut sukupuoleen perustiven abottien teettämistä. Mm. tällaisia perusteita lapsen surmauttamiselle aborteissa pitävät villeimmät aborttimannekiinit ja -asiamiehet aivan luontevina.
Lakiin on kirjattava ettei täysin epäeettisillä ja ihmisvastaisilla syillä (tai jos sellaisia epäillään olevan) tule milloinkaan myöntää aborttia. Tämä helpottaisi lääkäreidenkin työtä.
On huomattava, ettei aboritin kohteena suinkaan eikä milloinkaan ole nainen. Abortin kohteena on aina lapsi. Asiassa on useita osapuolia, mm. lapsen isä, sisaret, yhteiskunta ja lapsen äiti. Millekään näistä ulkopuolisista ei saa antaa valtaa lapsen hengen ja terveyden yli - vähiten järjettömin ja ihmisvastiasin vaatimuksin esiintyville.
lääkäreiden työtä? Mikäli nainen ei halua lasta ja pyytää abortin, niin hän tietysti pitää mölyt mahassaan, mikäli on pienikin riski siitä, ettei hänen oma yksityinen motiivinsa täytä lääkärin käsitystä abortin aiheellisuudesta.
Ja koska joka tapauksessa naisella on oikeus aborttiin, voidaan kysyä, mitä merkitystä syyllä loppujen lopuksi on, paitsi tilastolliset? Naisen raskaus, naisen päätös.
Olet väärässä ja levität jatkuvasti väärää tietoa jota kutsutaan valheeksi.
Lain mukaan oikeutta aborttiin ei naisella ole vaan asiasta päättää aina viranomainen, mikäli eräät ehdot täyttyvät. Katsos, viranomaisella on oikeus ja velvollisuus päättää aborteista, hakijalla on mahdollisuus esittää.
Suurin osa aborteista myönnetään nk. sosiaalisin syin, jotka ovat subjektiivisia. Juuri tähän epävarmuuteen sopii mainiosti epäeettisten perusteiden kielto.
Yhteiskuntamme perustuu rehellisyyteen. Epärehellisiä on tietysti aina kelkassa. Siksi tulisi mm. sosiaaliviranomaisten suorittama arvio määrättävä pakolliseksi toimenpiteeksi sosiaalisia syitä arvoitaessa.
Abortti koskee lasta, naista vain välillisesti. Lapsen, ei sivullisten, etu on oltava ensisijainen.
Tiedät loistavasti, että nainen saa (lain epäasianmukaisuudesta huolimatta) abortin halutessaan 12 viikkon asti. Mitä ihmettä siis oikein keuhkoat?
Ja mikäli nyt perverssi utopiasi toteutuisi, "moraalittomat (kenen moraali?) syyt pannaan", niin kyllähän jokainen päästään terve nainen osaa olla ilmoittamatta näitä pannaan julistettuja syitä.
Lapsi saa oikeuksia jos nainen ne päättää sille antaa (=omasta tahdostaan synnyttää lapsen).
Juuri Saaran kuvailema laiton tila mahdollistaa yhä kauhistuttavimmat syyt lapsen surmauttamiseksi abortissa. Jopa lapsen sukupuoli kelpaa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Norjalaisnaiset tekevät aborttimatkoja Ruotsiin/1135243735405
Jos aborttiväki ilkeää väittää täkäkin menettelyä moraaliseksi, on jokaiselle lukijalle selvää, mikä aborttiväen henkinen tila on.
Moraalittomuus ilmenee myös siten, että aborttiasiamies väittää naisien yleensäkin kiertävän totuttta. Tämäkin on valhetta.
Viimienen moraalittomuuden ja syvän tietämättämyyden osoitus on väite siitä, että ihmisoikeudet ovat toisen ihmisen "päätettävissä". Tällä argumentilla aborttiväki esim. kieltää itseltään ihmisoikeudet, "jos joku sattuisi olemaan sitä mieltä".
Tällaista ihmisvastaista propagandaa jaellaan aivan julkisesti ja laajassa mitassa.
Koska tuollaisia ei voida mitenkään laatia (muuta kuin se naisen oma halu, joka oli jo mainittu), on hieno pohtia mitkä omasta mielestäni olisivat tällaisia... Ihan loukkaamatta ketään, mutta vain henkilökohtaisena mielipiteenä, ne syyt joiden mukaan minusta aborttia ei pitäisi hakea:
Yksinhuoltajuus. Minusta naisen pitää olla omillaan toimeentuleva, riippuvuus toiseesta ihmisestä on heikkouden merkki ja en usko yhdenkään ihmisen maailmassa oikeasti olevan niin heikko. Lapset eivät sitäpaitsi kärsi yhtään enempää oli heillä yksi tai kaksi pätevää huoltajaa ja kasvattajaa.
Yli 40-vuoden ikä. Ellei tämä muutu sikiön terveydelliseksi syyksi. Mielestäni lasten kasvattajien on vain hyvä olla elämää kokeneita, varmasti jo rauhoittuneita.
Yli 3 lasta aiemmin. Suurperheissä elää yhtä onnellisia lapsia kuin pienemmissäkin. Vanhempien tiukka kokemus ja sisarusten määrä ei voi olla kuin positiivista.
Ja tottakai myös tämä sukupuoli jaottelu.
"Mies tahtoo abortin" -syy on yksi tökeröimmistä, mielestäni pitäisi evätä, kuten "mies jättää jos lapsen teen" -syy. Yksinhuoltajuus ei siis mielestäni ole este lapsen teolle.
1977 esittelee syitä aborttien rajoittamiselle. Mainiota.
Todellakin, yksinhuoltajat ovat selvinneet ja selviävät lastensa kanssa. Vapautumien riippuvuudesta on vahvuuden merkki.
Nykyään 40-kymppinen on vielä täydessä iskussa ja on pitkään tulevaisuudessakin. Lapset ovat iloa tuikkivia iltatähtiä jo päivätaivaalla.
Suurperheissä lapsen tosiaan on yleensä parempi olla kuin pienissä piireissä. Jälleen täysosuma.
1977 kammoksuu sukupuolen perusteella valikoivia abortteja ja naiseen kohdistuvaa painostusta ja parisuhdesotkua lapsen abortoimisen syinä. Hyvä!
1977 esittää että jämäkästi lääkärin tulisi kieltää moisilla syillä tehdyt hakemukset.
Nyt vain toimeksi.
Älä muuten unohda innosta pomppiessasi, että 1977 on itse tehnyt abortin 27-vuotiaana vakaassa parisuhteessa eläessään...
Kyse oli 1977:n omista mielipiteistä, joiden "yleiseksi totuudeksi" fanittamisen eteen 1977 ei aio tehdä yhtään mitään... 19777 ei missään nimessä halua omia henkilökohtaisia mielipiteitään taakaksi/esteeksi muiden elämän onnellisuuden tavoittelemiselle.
sallittakoon naisille. Mutta ei enää 12viikon jälkeen. Eli sukupuoli ei saisi olla syy aborttiin.
Siinä vaiheessa kannattaa jättää lapsi tekemättä jos ei molemmat sukupuolet kelpaa.
Mutta alkuraskauden abortti pitää antaa olla sellaisenaan.