Oon siis aikasemminkin kirjotellu tänne, joten joku saattaa ehkä tunnistaakkin mut. Oon siis 14 vuotias tyttö ja oon sairastanu masennusta n. 8kk. Oon ollut myös nuorten psykiatrisella osastolla, oltuani ennen sitä sairaalassa viikon. Mulla on lääkitys hallusinaatioihin, ahdistukseen, mielialavaihteluihin ja aistiharhoihin.
Nyt siis asiaan, josta tulin tänne kertoon ja purkaan tuntojani. Se on koulu. Niin viaton, mutta niin helposti se silti saa ihmisen palaan loppuun. Eli heti aluks myönnän, että joo, mulla on suvussa perfektionismia ja mulla se kohdistuu eritoten kouluun. Mulla on kokoajan ihan kauhee stressi ja paineet koulusta. Pakko saada 9-10 kokeista, tai muuten tunnen itteni idiootiks, joka ei tajua mitään ja on ihan paska koulussa ja muutenkin kaikessa mitä teen. Itseasiassa vielä viime syksynä aloin itkeä kun sain matikan kokeesta 9½. Koulu kasaa mulle tosi isot paineet. Koulussakin saa pidätellä itkua, kun se on niin raskasta. Joka päivä kotiin päästyäni purskahdan itkuun, koska stressaan niin paljon koulusta ja etenkin kokeista ja muusta kouluun liittyvästä. Nytkin on työn alla/tulossa äikän aine, äikän koe, äikän kirjaesitelmä, kaks enkun koetta, TET -harjottelupaikan etsiminen, fysiikan koe, ruotsin koe ja ripari. Esimerkiksi stressaan jo nyt äikän koetta, vaikka se on vasta ens kuun lopussa, mutta en vaan voi sille mitään. Mä en todellakaan tiedä, että miten selviän näistä kokeista ja muusta ilman tuskaa, hikeä ja pitkiä itkuisia öitä. Tai edes koko peruskoulustakaan hengissä. Lisäks pelkään, etten pääsekkään luokaltani, kun olin sen 2kk pois tän masennuksen takia. Ja ne niin ihanat jatko-opinnot. En tosiaankaan tiedä mihin meen ysin jälkeen. Jos ajattelenkin lukioon menoa, tulee heti kauheet paineet loppukirjotuksista (Aatella, jo nyt!). Kaikki tosin haluaa, että menen lukioon. Vaikka en muille opiskelekkaan vaan itselleni, niin koen sen velvollisuudeksi kuunnella muiden toiveita ja elää niiden mukaisesti.
Ja tän lisäks mulla ei ole oikein ketään, jolle purkaa pahaa oloa. Mulla ei ole oikeita ystäviä. Tai on mulla yks, mut sekään ei aina jaksa kuunnella mua, jos mulla on paha olo, vaikka mä kuuntelen sitä aina, kun sillä on paha päivä. Ykskin kaveri, jonka luulin olevan sellanen, joka haluais tukee ja auttaa mua, sano mulle: ''On kuule muillakin pahempia ongelmia kun sulla ja se on _TOSI_ itsekästä tappaa ittensä ajattelematta muiden tunteita'' Se sai mut tosiaan ajatteleen, että oon joku itsesäälissä rypevä angstinen teini, joka kerjää vaan sääliä ja jolla ei _TODELLAKAAN_ ole oikeita ongelmia.(Ja siis ei nää mun ongelmat pelkästä koulusta johdu. Tähän liittyy paljon asioita, esim. perheasioita)
Mä en enään ikinä halua mennä jutteleen kellekkään mun asioista. Joka kerta mulle tulee siellä vaan entistäkin pahempi mieli ja itken aina loppupäivän, kun oon sieltä päässyt. Tuntuu, että ne ei edes ota mun asioita tosissaan vaan haluaa saada mut itkeen ja näyttään, että oon todellisuudessa tosi heikko. Että ne haluaa vaan satuttaa. Viimeksikin kun oli koulun jälkeen se aika, meinasin jäädä hilluun johonkin siks aikaa, että ei enään ehditä sinne ja menisin sitten vasta kotiin, vaikka huutojen uhalla. Menin kuitenkin ajoissa kotiin ja taas itkin siellä keskustelussa ja sen jälkeenkin.
Oon suunnitellu jotain viitisen kuukautta itsemurhaa ja alan olla taas siinä pisteessä, että se olis mahdollista toteuttaa ihan henkiseltä valmiudeltakin. Musta vaan tuntuu kokoajan, että on ihan sama oonko täällä vai en. Tää maailma vaan rikkoo mua kokoajan enemmän ja enemmän. Mä oon jonkun 4-5 kuukautta valittanu, etten mä jaksa enää, enkä mä jaksakkaan, mut silti kokoajan yritän ja yritän, mutta minkä takia? Mikä mua pidättelee? Ei mikään...
Ja jos haluatte lyödä lyötyä, niin senkun vittuilette, ihan sama se mulle enään on.
Nyt siis asiaan, josta tulin tänne kertoon ja purkaan tuntojani. Se on koulu. Niin viaton, mutta niin helposti se silti saa ihmisen palaan loppuun. Eli heti aluks myönnän, että joo, mulla on suvussa perfektionismia ja mulla se kohdistuu eritoten kouluun. Mulla on kokoajan ihan kauhee stressi ja paineet koulusta. Pakko saada 9-10 kokeista, tai muuten tunnen itteni idiootiks, joka ei tajua mitään ja on ihan paska koulussa ja muutenkin kaikessa mitä teen. Itseasiassa vielä viime syksynä aloin itkeä kun sain matikan kokeesta 9½. Koulu kasaa mulle tosi isot paineet. Koulussakin saa pidätellä itkua, kun se on niin raskasta. Joka päivä kotiin päästyäni purskahdan itkuun, koska stressaan niin paljon koulusta ja etenkin kokeista ja muusta kouluun liittyvästä. Nytkin on työn alla/tulossa äikän aine, äikän koe, äikän kirjaesitelmä, kaks enkun koetta, TET -harjottelupaikan etsiminen, fysiikan koe, ruotsin koe ja ripari. Esimerkiksi stressaan jo nyt äikän koetta, vaikka se on vasta ens kuun lopussa, mutta en vaan voi sille mitään. Mä en todellakaan tiedä, että miten selviän näistä kokeista ja muusta ilman tuskaa, hikeä ja pitkiä itkuisia öitä. Tai edes koko peruskoulustakaan hengissä. Lisäks pelkään, etten pääsekkään luokaltani, kun olin sen 2kk pois tän masennuksen takia. Ja ne niin ihanat jatko-opinnot. En tosiaankaan tiedä mihin meen ysin jälkeen. Jos ajattelenkin lukioon menoa, tulee heti kauheet paineet loppukirjotuksista (Aatella, jo nyt!). Kaikki tosin haluaa, että menen lukioon. Vaikka en muille opiskelekkaan vaan itselleni, niin koen sen velvollisuudeksi kuunnella muiden toiveita ja elää niiden mukaisesti.
Ja tän lisäks mulla ei ole oikein ketään, jolle purkaa pahaa oloa. Mulla ei ole oikeita ystäviä. Tai on mulla yks, mut sekään ei aina jaksa kuunnella mua, jos mulla on paha olo, vaikka mä kuuntelen sitä aina, kun sillä on paha päivä. Ykskin kaveri, jonka luulin olevan sellanen, joka haluais tukee ja auttaa mua, sano mulle: ''On kuule muillakin pahempia ongelmia kun sulla ja se on _TOSI_ itsekästä tappaa ittensä ajattelematta muiden tunteita'' Se sai mut tosiaan ajatteleen, että oon joku itsesäälissä rypevä angstinen teini, joka kerjää vaan sääliä ja jolla ei _TODELLAKAAN_ ole oikeita ongelmia.(Ja siis ei nää mun ongelmat pelkästä koulusta johdu. Tähän liittyy paljon asioita, esim. perheasioita)
Mä en enään ikinä halua mennä jutteleen kellekkään mun asioista. Joka kerta mulle tulee siellä vaan entistäkin pahempi mieli ja itken aina loppupäivän, kun oon sieltä päässyt. Tuntuu, että ne ei edes ota mun asioita tosissaan vaan haluaa saada mut itkeen ja näyttään, että oon todellisuudessa tosi heikko. Että ne haluaa vaan satuttaa. Viimeksikin kun oli koulun jälkeen se aika, meinasin jäädä hilluun johonkin siks aikaa, että ei enään ehditä sinne ja menisin sitten vasta kotiin, vaikka huutojen uhalla. Menin kuitenkin ajoissa kotiin ja taas itkin siellä keskustelussa ja sen jälkeenkin.
Oon suunnitellu jotain viitisen kuukautta itsemurhaa ja alan olla taas siinä pisteessä, että se olis mahdollista toteuttaa ihan henkiseltä valmiudeltakin. Musta vaan tuntuu kokoajan, että on ihan sama oonko täällä vai en. Tää maailma vaan rikkoo mua kokoajan enemmän ja enemmän. Mä oon jonkun 4-5 kuukautta valittanu, etten mä jaksa enää, enkä mä jaksakkaan, mut silti kokoajan yritän ja yritän, mutta minkä takia? Mikä mua pidättelee? Ei mikään...
Ja jos haluatte lyödä lyötyä, niin senkun vittuilette, ihan sama se mulle enään on.
Vastaukset 5
Vanhimmat
itsemurhaa yli 7 vuotta ja 10 kertaa sitä yrittänyt, olen yrittäny autotielle ajamista pyörällä, ylisannostuksia, olen yrittänyt myrkyttää itseni, hirttäytyä, kuristautua, hypätä kalliolta. Oon ollut mielisairaalassa oon syönyt paljon lääkkeitä, käyn terapiassa, mutta mikään ei auta. Mä oon vaan aina ollut pilkan ja halveksunnan kohde. Kaikilla on tavoitteena että mulle tulisi mahdollisimman paha olo ja kaikki toivoo että kuolen koska olen huono, paha ja säälittävä ihminen. Mä en oo hyvä missään en käy koulussa nukun ja lepään vaan koko ajan. Mietin itsemurhaa ja istun usein lattialla vessassa viiltelemässä verilammikon keskellä. Mitä mä oikeen teen?
Jos joudut gang stalking suiceden uhriksi, niin silloin on oikeutettua tehdä itsemurha. Mutta ajattele asiaa näin, maailmassa olosuhteet muuttuvat pian ja lopullisesti. Kohta on tuleva sellaiset olosuhteet maanääriin, että sitä kipua ei kestä kukaan - silloin kaikki liikuntakykyiset tappavat itsensä.
Odota vielä hetki, mitä voit menettää. Sitten näet puhuinko totta!!!
"Mulla on kokoajan ihan kauhee stressi ja paineet koulusta. Pakko saada 9-10 kokeista, tai muuten tunnen itteni idiootiks, joka ei tajua mitään ja on ihan paska koulussa ja muutenkin kaikessa mitä teen. "
Lopeta koulu yläasteen jälkeen, se ei selvästi sovi sinulle. Tee asioita, joista nautit ja unohda paineet. Minä lopetin elämän käytännössä kokonaan, kun minua estettiin elämästä: vainoa kaikkialla minne meninkin.
Hyvää jatkoa sinulle...
mistä sä tiedät sen? Voitko selittää mistä sä tiedät että kohta kaikki tappaa itsensä? Tarkoitatko että tulee maailmanloppu? Milloin se tulee? Voitko selittää? Mulla on tosi epätoivoinen olo mä en jaksa enää tätä kaikkea mä en sekviä muakin estetään elämästä muakin vaan vainotaan, mua tuijotetaan pahasti mua kiusataan ja muiden mielestä se on hauskaa! Apua!!!!
jotain "Norjanheinää" uskoko, älkääkä ketään muutakaan tollasta pa---npuhujaa. Älkää antako kaikenmaailman huijaajien päästä pääkoppanne tiedostoihin jylläämään. Ajatelkaa itse tai jos ette pysty tai jaksa, niin älkää ainakaan jääkö tänne nettiin pyörimään näitten aivottomien kanssa. Sekoitatte vaan ajatuksianne entisestään ja enemmän.