Kun täällä lukee juttuja, niin väistämättä tulee tunne, että isovanhemmat ovat *pahoja* ihmisiä.
Eikö voitais nyt miettiä, voisiko heistä löytyä jotain hyvääkin?
Luulen, että valtaosa isovanhemmista on kuitenkin hyviä, kultaisia ja välittäviä ihmisiä, kuten minunkin lapsillani, molemmilta puolin on näin.
Jospa nyt ne tahot jotka osaa vaan moittia *anoppia* *mummoa* tai *vaaria* olisivat sivussa ja kaikki ne puhuisivat joilla on hyvät ja lämpöiset välit mummoihin ja pappoihin laittais kiitosta tulemaan.
Olen aina kunnioittanut vanhempiani ja omia isovanhempiani, meillä on hyvät ja lämpöiset suhteet, autamme toisiamme avun tarpeessa ja välitämme toisistamme.
Oma äitini ja isäni ovat vielä työelämässä, mutta lomilla ja joskus viikonloppuisinkin haluavat olla lapsiemme kanssa, usein mietin ja kysynkin jaksamisesta ja muistan sanoa, että jos tuntuu raskaalta en loukkaannu jos saan kielteisen vastauksen, näin myös anopin ja apen puolelta.
Eivät taatusti jaksa niinkuin me nuoremmat, enää...
Onkohan tuo sukupolvien välinen erimielisyys johtuva kotikasvatuksesta?
Jos kotona ei arvosteta vanhempia ihmisiä, mistä lapset oppii sitten arvostuksen?
Jokainen meistä vanhenee päivä päivältä ja varmaan toivoo saavansa jonkinlaisen kohtelun vanhempana, eikö?
Eikö voitais nyt miettiä, voisiko heistä löytyä jotain hyvääkin?
Luulen, että valtaosa isovanhemmista on kuitenkin hyviä, kultaisia ja välittäviä ihmisiä, kuten minunkin lapsillani, molemmilta puolin on näin.
Jospa nyt ne tahot jotka osaa vaan moittia *anoppia* *mummoa* tai *vaaria* olisivat sivussa ja kaikki ne puhuisivat joilla on hyvät ja lämpöiset välit mummoihin ja pappoihin laittais kiitosta tulemaan.
Olen aina kunnioittanut vanhempiani ja omia isovanhempiani, meillä on hyvät ja lämpöiset suhteet, autamme toisiamme avun tarpeessa ja välitämme toisistamme.
Oma äitini ja isäni ovat vielä työelämässä, mutta lomilla ja joskus viikonloppuisinkin haluavat olla lapsiemme kanssa, usein mietin ja kysynkin jaksamisesta ja muistan sanoa, että jos tuntuu raskaalta en loukkaannu jos saan kielteisen vastauksen, näin myös anopin ja apen puolelta.
Eivät taatusti jaksa niinkuin me nuoremmat, enää...
Onkohan tuo sukupolvien välinen erimielisyys johtuva kotikasvatuksesta?
Jos kotona ei arvosteta vanhempia ihmisiä, mistä lapset oppii sitten arvostuksen?
Jokainen meistä vanhenee päivä päivältä ja varmaan toivoo saavansa jonkinlaisen kohtelun vanhempana, eikö?
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja tämä kehitys on nimenomaan ominaista meillä Suomessa, tämä kunnioituksen puute.
Onneksi ei kuitenkaan kaikkia vaivaa tämä puute
ja osaavat kasvattaa lapsiaan.
kirjoitat asiaa. Minulla on ollut hyvät vanhemmat ja appivanhemmat myös.Nuorempana ei osannut antaa arvoa jonka he olisivat ansainneet.Koskaan en riidellyt anopin kanssa jos olimme asioista erimieltä niin sitten olimme,minä kunnioitin vanhempaa.Olen itse 2 lapsen mummu ja kolmas syntyy pian, olen vältellyt niintä "virheitä" joita äitini ja anoppini mielestäni tekivät. Minulla on hyvät välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa ja kaikilla on hyvä olla.
En voi minäkään moitteen sanaa antaa lastemme isovanhemmille, toiset asuvat kauempana, mutta silti niin lähellä sydämessämme.
Kun kuuntelen nuorten vanhempien moitteita mummoista ja ukeista, nousee karvat pystyyn, en vaan voi käsittää miten jotkut hoidattavat lapsiaan esim. omilla vanhemmillaan ja kun jostain syystä eivät pysty tai jouda, niin siitä suututaan.
Työkaverini esim. on joka viikonloppu hummailemassa ja lapsi on mummolla, milloinkahan hänkin herää todellisuuteen!
Lapsi jo nyt oireilee pahoin,kiukkuaa kuulema illat, niin pitää päästä viikonloppuisin tuulettumaan.
Muistan omia lasteni mummoja ja ukkia monin eri tavoin, autamme tarvittaessa kaikessa mahdollisessa, niin myös he kun meillä on menoja johon ei lapsia aina voi ottaa mukaan, kuitenkaan ei yö-hoitoa olla tarvittu, mutta jos joskus sitäkin tarvitaan ottavat kyllä mielellään lapset avosylin vastaan.
Isovanhemmat ovat rikkautta, nuorten perheiden suurta usein ilmaista apua, jokaisen pitäis osata olla kiitollisia kun heillä on MUMMI JA UKKI!
puretaan ajatuksia ja tunteita!
Siksi varmaan negatiivisia juttuja on niin paljon aivan kuten avioliittosivuilla - ei siellä usein ihmetellä hyviä avioliittoja vaan mietitään huonojen ongelmia!
Mutta ei kaikki johdu nuorista ihmisistä ja heidän vaatimuksistaan. Olen itse jo mummo, mutta muistan hyvin omien isovanhempieni vierauden - vaikka he olivat, heitä ei ollut. Omille lapsilleni mummot olivat kultaisia, papat jäivät vieraammiksi. Olimme mieheni kanssa nuorimpia lapsia perheissämme, joten vanhempamme ovat jo aikaa sitten tästä ajasta lähteneet ja jäivät nuorimmille lapsille vieraiksi.
Myönnän, että en itse ole koskaan älynnyt olla kiitollinen siitä, että minulla on mummi ja ukki, koska he olivat vieraita ihmisiä. Samoin oma isäni oli ynseä eikä välittänyt lapsenlapsista - miksi lapseni olisivat hänestä kiitollisia? Minusta ihmissuhteiden luominen kuuluu kyllä vanhemmille ja isovanhemmille eikä lapsille! Ei lapsi paljon tarvitse, mutta kyllä jokaisen tulisi tulla nähdyksi edes!
Iälleen ja sen tuomille rajoituksille ei kukaan voi mitään tietenkään. Vanhuksilla on oikeus lepoon ja rauhaan eikä ole oikein heitä rasittaa pienokaisilla.
Mutta me ihmiset olemme helposti kademielisiä - kun näemme toisilla hyvät suhteet isovanhempiin, haikailemme sellaisia itsellemmekin.
Ihmettelen vaan, millainen olisi tämä keskustelupaikka, jos kaikki vain kehuisivat: minulla on hyvä, ja minulla ja minulla... Niin tietysti monella on, mutta ehkei siinä ole mitään keskustelemista...?
Olen iloinen ja onnellinen isovanhemmuudesta!
Itsellä ei ole kokemuksia kuin yhdestä mummista,
Hänet muistan sairaana ja lempeänä,oli 4-vuotias kun Hän kuoli.
Meillä sodanjälkeen syntyneillä vain harvoilla on ollut ilo omistaa isovanhemmpia.
Olen ajatellut että me nykyiset isovanhemmat voisimme ottaa omalta asuma-alueen lähipiiristä "sijaisperheen". Omat lapset ja lastenlapset ovat kaukana tai ainakin toisilla paikkakunnilla,niin varmaan tälläisia perheita on myös omassa lähiympäristössä jossa lapset ja aikuisetkin tahtoisivat mummien ja vaarien tilapäitä "apua". Me voisimme korvata sitä omien"kullannuppujen"ikävää. Samalla omista isovanhemmista kaukanu olevat lapset saisivat kosketuksen mummi ja vaari sukupolveen.
Meidän lasten isovanhemmat ovat vielä työikäisiä, ovat lähes viikottain lastemme kanssa tekemisissä.
Moni on kateellinen isovanhemmille jos he käyvät esim. ulkomailla ym. lomilla, minusta he ovat ansainneet lomansa, ovathan kasvattaneet meidät aikuisiksi ja nyt viimein heillä on omaa aikaa ja terveyttäkin jäljellä harrastaa mitä lystää.
Ehkä mekin sitten, kun oomme lapsemme saaneet omilleen, nyt keskitytään perheeseen ja nautitaan siitä! Kuitenkin se aika menee kuin siivellä.
Voi jos minäkin vielä kun olen mummi, jaksaisin olla lastenlasten kanssa ja kenties matkustaakkin lisäksi!
"Jos kotona ei arvosteta vanhempia ihmisiä, mistä lapset oppii sitten arvostuksen?"
Lapset oppivat arvostamaan niitä ihmisiä, jotka arvostavat heitä. Arvostukseen ei voi pakottaa vaan se ansaitaan.
Miksi haluat sulkea ulkopuolelle asiat, jotka eivät ole sinun ihannemaailmaasi kuuluvia? Kellään ihmisellä ei ole samanlaista elämää kuin jollain toisella ja kaikkien elämään ei kuulu pelkkää hyvää. Keskuudessamme elää paljon pahansuopia ja katkeria ihmisiä, myös isovanhemmista niitä löytyy. Ei ole väärin tuntea loukkausta ja mielipahaa jos isovanhempi nimittelee ja alistaa, mitätöi ja väheksyy. Ei sellaista isovanhempaa voi eikä tarvitsekaan kunnioittaa. Jos lämpöä ja hyvää ei heru toiselta suunnalta ei sille sitten mitään voi.
Onhan se valitettavaa jos joudut täällä kohtaamaan elämän todellisuutta. Kaikilla ei mene yhtä mukavasti ihmissuhteissa kuin sinulla ja siitä ei voi kieltää täällä puhumasta. Aina voi jättää lukematta ikäviä juttuja jos ei niitä kestä.
Väität, että arvostus on ansaittava, ehkä noinkin voi asiaa katsoa, mutta kyllä se opitaan ihan omasta kotoakin, ainakin minä henk.koht. olen oppinut sen ja omille lapsillenikin annan myötäelämisen ja välittämisen avaimet, omalla käytökselläni mallin, en tietenkään voi olla satavarma miten nämä omat lapset ottaa opista itselleen, se jää nähtäväksi!
Tiedän, että maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä ja nään esim. työni puolesta laidasta-laitaan elämäntapoja, enkä välttämättä ole mikään ihannemaailmassa hempeilevä liitäjä, vaan ihan todellisuudessa elämääni elävä kansalainen.
Kuitenkaan pahaa ei mielestäni kosteta pahalla, jos sille linjoille lähtee, ei voi saada kuin pahaa jälkeä, vai oletko toista mieltä?
Jos opetat käytökselläsi lapsillesi vihan/ pahan/ ilkeilyn/ katkeruuden, mitä ilmeisemmin lapsistasi tulee katkeria/ ilkeileviä/ vihaavia kansalaisia.
Sattuipa sinulle kipeään kohtaan, kun nyt on kyseessä isovanhempien kiitoksen paikka, ei sinunkaan ole pakko lukea iloisempia juttuja, jos noin ikävältä tuntuu jos jollain menee paremmin ihmis-suhteissa, säälittävää!
Minusta avauksissa on kaksi pääsuuntaa A) Katkerta mummot kirjoittaa miten tyhmä minä on eristänyt sulkenut heiltä pääsyn perheeseensä. B) Miniät tekee avauksia joissa ovat huolsetuneita miten voivat pärjätä asioihin puuttuvan mummon kanssa.
En voi miheneä olla hämmästelemättä miten täällä esimerkiksi mummot puuttuu lastensa perheiden raha-asioihin, kasvatustapoihin ja varsinkin vapaa-ajan viettoon. Ja kaikki on aina miniän syytä, oma poika on ilmeisesti täysin tahdoton ja kyvytyn jakamaan vastuuta perheestään. Kukahan sen pojan on tuollaiseksi kasvattanu?
Valitettavasti et ole ymmärtänyt/ lukenut aloitus viestiä????
Aloittaja ei ole anoppi, vaan nuorempi vanhempi ( 28v. )
Olet nyt väärässä "osiossa" ja ihmettelen edelleen!
Hyvin vähän täällä anopit/ isovanhemmat kiitosta saavat meiltä nuoremmilta, vaikka varmaan suurin osa saa apuja näiltä ihan varmasti.
On totta, että ei kaikki varmaankaan, onhan niin isovanhemmissa, kuin meissä nuoremmissakin erilaisia, niinkuin pitääkin.
Ehkä tänne ei ne " sopuisat" ja "kiitolliset" miniät, anopit, vävyt ja papat sitten "löydä"
Minäkään en kovin usein täällä viihdy, mutta joskus käyn vilkasemassa kuitenkin:)
Aloituksessa olikin tarkoitus aivan toinen mitä nyt yritetään sotkea "katkeriin isovanhempiin"
sekin taas nähtiin, miten katkeria miniöitä/ vävyjä täällä liikkuu...
Olisi varmaan sinullakin peiliin katsomisen paikka ja lue aloitus uudelleen, ajatuksen kanssa, näinkin voi olla tyytyväisiä ja sopuisia perheidylliä vielä olemassa, vaikka en väitä että en olisi nähnyt toisenlaistakin elämää...
KATKERUUDELLA EI SAA AIKAAN MUUTA KUIN KATKERUUTTA SE ON TOTUUS ELÄMÄSTÄ!