Romanit pelkäävät että opiskelu opettaa valkolaisten tavoille, nuoriso hylkää romanikulttuurin. Siksi korkeintaan peruskoulu käydään, sekin rimaa hipoen. Ei siis ihme että työttömyys, rikollisuus, yhteiskunnasta syrjäytyminen on niin monen romanin osa.
Koulussa oppii valkolaisten tavoille
Uskomatonta mutta totta
6402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
oikee syyhän on se ettei viittitä tehä mitään
ja toi on taivaan tosi
koulua ja vielä loppuun saakka.
Mulla vanhempi poika lopettaa nyt peruskoulun ja syksyllä lähtee gymnasieen. Mulla on se periaate että aina lasten parasta ajattelen ja uskon että monella muillakin tummilla on näin että ovat huomanneet sen miten tärkeää se koulutus on nykyaikana.
T:Ruotsista
Nuoret syrjäytyy, peruskoulu ei maistu, saati opinnot tai työt sen jälkeen. Suurinosa näistä nuorista on valtaväestön kodeista. Joten miten sitä sanottiinkaan, synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Itse kuulun valtaväestöön ja toimin koulutussektorilla.
Kyllä taas on metsään huuvettava.ja kovvaa
Samma sektori
Hei kannattaa todella opiskella. Ei oma minuus minnekkään häviä, sama nahka se on ja ajatus. Kyllä sen ittestään tietää minne kuuluu kun on terve itsetunto. Olen opiskellut todella ulkomailla, joten tiedän opiskelu kannattaa.