Hei!
Ehkäpä tarvisen terapiaa ja yritän järjestää.Kärsin Post traumatic stress disorder ja pahasti.Muutin paikkakunnalle missä en tiedä mitään sekavuudessani.Olen ollut 9 v.ulkomailla, 6v.jonkun asteen väkivaltaisessa suhteessa,työttömänä nyt pitkään, vaihtanut töitä, opiskellut jotenkin väärää alaa,raiskaus yritys v.2001 ulkomailla,ei oikein mitään taloudellista turvaa mutta itse sitä järjestänyt hullun lailla, isäni kosketus takapuoleen (tuo on ajatus joka kiertää päässäni),uuden kumppanin kanssa maan vaihto kuin sukkaa töiden etsintä; hänen mukaansa lähtö hänen kotimaahanasa vvime kesän alussa ja kesän aikana alkaneet oireet, eristäytyminen, levottomuus ,ei löydä paikkaa, käsittämätön pelko, yksinäisyys eristäytyminen, tunteet että joku koko ajan katsoo.epäusko tulevaisuuteen tunne ettei ole enää nuori.Suome kylmyys ja pimeys.Kaipaan ystävää kenen kanssa jakaa. no jos tässä ei ole tarpeeksi aihetta terapiaan niin en sitten tiedä.Onneksi psysyn kaiken keskellä jotenkin järjissäni vielä vaikka aika järjetön olo ollutkin.Päällimmäsisin tunne on että haluan vain paeta missä olen.Etten ole kotona ja että minut hylätään.Ono ketään kanssakokijoita?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Varmasti tarvitset terapiaa, mutta tarvitset muutakin apua. Mene ensin lääkäriin, ota mukaan tuo aloitusviestisi ja lue tai näytä se lääkärille, psykiatrille. Tarvitset lääkettä, jotta saat olosi rauhoittaumaan, pelon ja ahdistuksen lievittymään, voidaksesi suojautua vaarallisilta ihmissuhteilta.
Elämäni ei ole ollut yhtä vauhdikasta kuin sinulla, mutta traumaattista kuitenkin. Minäkin tunnen itseni paljon vanhemmaksi kuin olen, eläkeläismummojen kanssa voin jakaa tuntemuksiani. Ikäiseni eivät ymmärrä ajauksiani. Terapeuttini sanoi, että minulla on ikääni nähden paljon elämänkokemusta. Syynä siihen ovat raskaat kokemukseni, joita mieleni ei muista kovinkaan hyvin. Vain kehoni muistaa. Nykyään elämäni on turvallista, mutta traumatisoitunut olemukseni ei sitä tajua.