Soittelin tuossa rakkaalle perheelleni ja kerroin että olen jo kauan aikaa kipuillut uskoni kanssa ja nyt en enää jaksa uskoa. Juttelin äitini kanssa ja hän ymmärsi minua täysin. Vielä ennen puhelun lopettamista hän muistutti kuinka kotiin voi tulla oli yö tai päivä ja että koko perhe rakastaa minua päätöksestäni huolimatta. Tuntuu pahalle siitäkin huolimatta että tiedän sen että tämä usko ei ole enää minua varten. Ajattelen ihan eri tavalla osasta asioista. kuinka kuitenkin tuotan suuren pettymyksen ihanille vanhemmilleni ja kuinka he kantavat huolta puolestani. Se tuntuu pahalle. Kuinkahan oikein jaksankaan. Jos jollain on samanlaisia kokemuksia niin laittakaa viestiä.
Katse kohti uutta tulevaisuutta
Tanja
4365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun usko sammuu niin se kertakaikkiaan sammuu.
Ymmärrän sellaiset valinnat paremmin, kuin sellaiset, että jäädään roikkumaan ilman uskoa.
Mulle, kun uskon voimat kävi vähiin, Jumala lähetti ankaran synnintunnon todellisen hädän. Eipä silloin auta kuin uskoa evankeliumia.
Ja sen jälkeen olet kilvoitellut kristityn kilvoittelua, antaen armon kasvattaa sinua. Oletko myös jaksanut antaa itsellesi anteeksi nuoruutesi synnit, niin, että et aina nuorten keskuudessa kehuskele, mitä kaikkea tuli itse murrosikäisenä tehtyä, ja kuinka sitten vanhat uskovaiset kutsuivat takaisin armohoitoon.
No saahan sitäkin muistella, mutta yksi leiri-isäntä ei omaa muita aiheita, kuin omat nuoruuden metkut kääntymyksinensä.
Toverini sanoi, että kyllä siinä täytyy jotain olla, kun se niin kovasti surettaa, kun luopuu uskovaisen kotinsa uskosta. Välillä tuntuu, kuin samat hömpät kävisivät kerrasta toiseen rauhanyhdistyksen seuroissa, mutta niinhän se on, että hömppiä olemme yksi sun toinen. Kun pidin kuukauden taukoa seuroissakäymisestä, sen jälkeen kaikki uskovaiset näyttivät kauhean positiivisilta ja hymyileväisiltä minua kohtaan. Kumma, että joskus täytyy kerjätä huomiota poissaolollaan.
...juuri samanlainen tarina minullakin..
"ei ole helppoa olla lestadiolainen, kun sydän ja järki sanoo toisin" ...kipeää se tekee, mutta
hyvin menee jos vain laittaa asiat muuten raiteilleen...