Monet ovat sanoneet, että vanhoillislestadiolaisuus on vahvojen yhteisö. Se pitää täysin paikkaansa. Vain sosiaalisesti vahvat ihmiset siinä liikkeessä selviävät. Heikommat jää sivuun ja tippuu pois.
Porukoituminen on myös hyvin yleistä vl-liikkeen sisällä. Porukkoihin pääseminen etenkin yksin tuntuu monesti ylitsepääsemättömän vaikealta. Jos haluaa lyöttäytyä johonkin porukkaan, tai tulla hyväksytyksi, sinulla täytyy olla jo entuudestaan kavereita. Kahden ihmisen on helpompaa lyöttäytyä johonkin porukkaan, kuin yhden. Jos ei ole onnistunut hankkimaan ystäviä, on uusille paikkakunnillekin muutto vaikeaa.
Jotku sitten sanovat, että se on ihan omasta asenteesta kiinni. No varmasti, mutta vahvoilla yksilöillä se on helpompaa. Ei se, ettenkö minäkin olisi yrittänyt päästä ihmisten seuraan. Rauhanyhdistyksellä kuulutetaan monesti jostain yhteisistä iltakylistä, joihin itsekin olen osallistunut siinä toivossa, että pääsisin ystävystymään ihmisten kans. Mutta ei. Kyllähän siellä makkaraa paistaa ja pintapuolisesti puhuu ihmisten kans, mutta todellisia ystäviä en ole vieläkään saanut. En omaa mitään parhaita sosiaalisia taitoja. Jos kysyn, minne on porukkaa menossa, minulle vastataan, että yksi menee huoltoasemalle, toinen voitelemaan suksia ja eräs tais lähteä ehkä nukkumaankin. Sitten kun sanon, että olis oikeesti kivaa tehdä jotain, ku tuota ylimääräistä aikaa on ihan liikaa. Siihen sitten: niinhän se on monesti ihan kiva tehdä jotain kivaa. Ja muut saattavat hörähdellä päälle.
En tiedä, olenko liian erilainen, kannattaako minun väkisin pysytellä vl-piireissä. Jotenkin tuntuisi avartavalta lähteä katsomaan ulkopuolelle, millaista elämä on siellä. Tiedän ei vl:iä, jotka ovat todella sydämellisiä ihmisiä. Eikä tällainen porukoituminen tietääkseen edes ole kovin yleistä vl-liikkeen ulkopuolella. Tällaisessa yhteisössä en kyllä ite jaksa kauaa olla.
Porukoituminen on myös hyvin yleistä vl-liikkeen sisällä. Porukkoihin pääseminen etenkin yksin tuntuu monesti ylitsepääsemättömän vaikealta. Jos haluaa lyöttäytyä johonkin porukkaan, tai tulla hyväksytyksi, sinulla täytyy olla jo entuudestaan kavereita. Kahden ihmisen on helpompaa lyöttäytyä johonkin porukkaan, kuin yhden. Jos ei ole onnistunut hankkimaan ystäviä, on uusille paikkakunnillekin muutto vaikeaa.
Jotku sitten sanovat, että se on ihan omasta asenteesta kiinni. No varmasti, mutta vahvoilla yksilöillä se on helpompaa. Ei se, ettenkö minäkin olisi yrittänyt päästä ihmisten seuraan. Rauhanyhdistyksellä kuulutetaan monesti jostain yhteisistä iltakylistä, joihin itsekin olen osallistunut siinä toivossa, että pääsisin ystävystymään ihmisten kans. Mutta ei. Kyllähän siellä makkaraa paistaa ja pintapuolisesti puhuu ihmisten kans, mutta todellisia ystäviä en ole vieläkään saanut. En omaa mitään parhaita sosiaalisia taitoja. Jos kysyn, minne on porukkaa menossa, minulle vastataan, että yksi menee huoltoasemalle, toinen voitelemaan suksia ja eräs tais lähteä ehkä nukkumaankin. Sitten kun sanon, että olis oikeesti kivaa tehdä jotain, ku tuota ylimääräistä aikaa on ihan liikaa. Siihen sitten: niinhän se on monesti ihan kiva tehdä jotain kivaa. Ja muut saattavat hörähdellä päälle.
En tiedä, olenko liian erilainen, kannattaako minun väkisin pysytellä vl-piireissä. Jotenkin tuntuisi avartavalta lähteä katsomaan ulkopuolelle, millaista elämä on siellä. Tiedän ei vl:iä, jotka ovat todella sydämellisiä ihmisiä. Eikä tällainen porukoituminen tietääkseen edes ole kovin yleistä vl-liikkeen ulkopuolella. Tällaisessa yhteisössä en kyllä ite jaksa kauaa olla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen kyllä hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi ja tuskaillut saman ongelman kanssa. Toisaalta on varmasti paljon ihmisiä jotka haluaisivat tutustua uusiin ihmisiin mutta se on niin vaikeaa, mainitsemistasi syistä johtuen. Avaajalle ja kaikille muillekin lukijoille ehdotan että voitasiin vaikka sopia jokin tapaaminen, ainakin jos asutte Oulussa missä itse asun. Kyllä minua ainakin kiinnostaisi tutustua teihin.
Tosin itse en asu Oulussa, mutta eiköhän tuonne voisi osallistua myös muutkin, jotka pääsevät jollain keinoin sinne. Olis kiva, että edes jostain päin Suomea saisi kavereita.
Niin ajattelin vielä kirjoitella omista kokemuksistani.
Kyllähän sitä toisiin ihmisiin voi tutustua iltakylissä ja erilaisissa harrastuksissa. Mutta siinäpä se ongelma onkin, että kun ei ole ystäviä niin et niihinkään mukaan pääse. Tietysti voisi itse yrittää organisoida jotain aktiviteetteja mutta sekin on vaikeaa kun on niin vähän kontakteja ja pitäisi jotenkin onnistua rekrytoimaan niihin ventovieraita ihmisiä.
Seuroissa on hirveän vaikea tutustua ihmisiin. Saarnapuheitten aikana ei onnistu. Kahvitauolla ongelmana on myös korkea melutaso, hädin tuskin kuulet mitä pöydän toisella puolella puhutaan. Voit tietenkin yrittää sattumanvaraisesti jututtaa vierustoveria mutta sekään harvoin johtaa kovin syvälliseen keskusteluun.
"Jos ei itse etsi ystävää niin yksin jää". Se on totta. Mutta vaikka etsisikin aktiivisesti ystäviä, niin ei sekään ole helppoa. Monet ihmiset joihin haluaisi tutustua ovat koko ajan pitkäaikaisten ystäviensä ja sukulaistensa ympäriöimiä. Vaikka tähän sisäpiiriin menisikin puoliväkisin heittämään smalltalkia niin jää vahvasti sellainen vaikutelma että ei ne tarvitse uusia ystäviä eikä ne ole muista kiinnostuneita.
Sitten voi tietysti yrittää tutustua toisiin yksinäisiin, jotka ovat usein ihan mukavia ihmisiä hekin. Tätä kautta olen joitakin kontakteja pystynyt luomaan. Mutta ongelmana on se, että yksinäillä on vähän tai ei yhtään muita ihmisiä joihin tutustua. Monestihan ystävystyminen menee sitä kautta että tutustutaan kaverin kaveriin. Vaikka tutustuisikin johonkin yksinäiseen niin se ei välttämättä auta tutustumaan muihin.
Osa yksinäisistä on ujoja, smalltalk näitten kanssa on vaikeaa. Osalla yksinäisistä on myös ehkä sellainen helmasynti että jos heitä menee jututtamaan niin he sitten haluavat liiankin nopeasti ja vahvasti sitoutua minuun ja joutuu vähän ikävään tilanteeseen: miten päästä tästä uudesta ystävästä eroon. Vaikka olen itsekin monesti yksinäinen, niin joskus on silti itsekin pitänyt sanoa toiselle yksinäiselle ei. Ystävyyssuhteenkin pitäisi olla jotenkin tasapainoinen. Mutta vaikka olenkin vuosien varrella onnistunut pintapuolisesti tutustumaan moneen, niin tasapainoiset ystävyyssuhteet ovat kyllä edelleen kortilla.
http://sieluntoverit.ning.com/
Ihan niinku mieki!!! Mulla ei ole ollu ikinä oikein kunnon ystäviä meikäläisissä. Aina oon paremmin viihtyny muiden kanssa ja tuntenu olevani hyväksytty. Yrittäny olen kovasti varsinki teininä lyöttäytyä porukoihin, mutta aina ollu tosi ulkopuolinen olo ja hävettäny vaan roikkua mukana. Riparilta löysin kyllä pari kaveria ja niiden kans vietin jonkinverran aikaa ja suviksissa oli kivaa aina olla, se pari-kolme vuotta mitä sitä ystävyyttä kesti.. mitään riitaa ei tullu mutta välit jotenkin hiipui kun viihdyin paremmin "epäuskoisten" kavereideni kanssa ja sitten tuli kokeiltua alkoholia ja sen sellaista synnillistä.. ja kun toiset niin uskovaisia niin en kehdannu kertoa. Hiljanen olen ollu aina enkä niin sosiaalinen mutta näiden oikeiden (epäuskosten) ystävien seurassa mulla aina ollu niin hyvä olla ku ne oikeesti välittää ja ymmärtää. .. No nyt on tilanne tämä, että olen jo naimisissa ja mulla yksi lapsi, asun eteläsuomessa ja perhe, sukulaiset pohjoisessa.. ja ystävät ympäri suomea ja maailmaa.. pidetään kyllä yhteyttä, mutta ei mitenkään päivittäin eikä viikoittain ku niin eri elämäntilanteissa ollaan. Olen tosi yksinäinen tällä hetkellä enkä tiiä mistä voisin ystäviä löytää.. seuroissa käydään joskus,aika harvakseltaan kuitenki, mutta enpä mie siellä osaa kenellekkään mennä jutteleen. En tiiä enää olenko uskomassakaan, en ole "virallisesti" kieltäny uskoa, mutta jotenki ei tunnu enää uskovaiselta...? no tarinaa kyllä riittäs mutta en viitti sitä tähän alkaa kokonaisuudessaan sepostaan.. pointtina oli se että oli kiva huomata että on muitaki samankaltaisia ja olis ihana ystävystyä teidän kanssa.. jos kellään jäi kiinnostamaan niin ois kiva jutella lisää..:)