Pitäisikö tämmösistä piirteistä huolestua?
1. "Maija" on sairastanut yhden psykoosin n. vuoden sisällä. Sai siihen lääkkeitä ja terapiaa, ja kaikki tuntu olevan ihan kohdillaan. Mutta nyt on tullut tilanteita, missä
2. Maija luulee, että ihmiset hänen ympärillään (mm. koulun ruokalassa)puhuvat hänestä pahaa. Siis hän on kuulevinaan, miten ihmiset mainitsisivat hänet omissa keskusteluissaan. Tämä on johtanut siihen, että Maija saattaa mm. katsoa noita keskustelijoita vihaisesti. Myös heidän ilmeensä voivat pahentaa (=vahvistaa) asiaa. Yleensäkin Maija tuntuu olevan herkkä mm. erilaisille äänensävyille, painotuksille, eleille, ilmeille jne. Esim. naurahdus saattaa kuulostaa hänen mielestään häntä halveksivalta jne.
3. Maija pohtii pitkään erilaisia uniaan ja niiden merkityksiä. Miettii, mistä ne ovat lähtöisin ja mitä kertovat. Saattaa heräillä kesken unien miettimään, mitä niissä oikein oli takana ja mitä mieltä muut niistä ovat.
4. Myös muuta symboliikkaa pohditaan paljon. Esim. lausahdus "sinun pitäisi hankkia tiuku tuohon rannekoruusi" on sellainen, että sen takana voi olla joku kaksoismerkitys.
5. Tilanteet, missä mm. useita pöytäkeskusteluja vaikka luokassa samanaikaisesti ovat häiritseviä.
Maija on jotenkin "pihalla", kun poimii sanoja sieltä ja toisia täältä. Ei pysty aina seuraamaan tämän takia keskustelua, kun ei enää tiedä missä mennään. Yhdistelee siis eri keskusteluja jotenkin toisiinsa. Hänestä tuntuu, kuin hän olisi kaaoksessa, mikä vyöryy hänen päälleen.
6. Myös kotonaan hän on varma, miten muut asukkaat haluavat syrjiä häntä ja pelaavat keskenään jotain "peliä" häntä vastaan.
Kuitenkin Maija itsekin, kun miettii asioita järjellä, ymmärtää että on todennäköisesti väärässä. Ainakin siinä, että muut puhuisivat näkyvästi ympärillä pahaa. Mutta silti miettii jatkuvasti, mitä kukakin ihminen on milläkin asiallaan ja sanomisellaan tarkoittanut.

Vastaukset 5
Vanhimmat
siinähän tuli tekstiä ihanku omasta itestäni...
tällähetkellä masennus päällä, syöny reilun kuukauden masislääkkeitä. Mulla tuota tilanetta pahentaa vaan se että paljon musta on puhuttu paskaa ihan oikeastikin, niin on vielä hankalampaa tajuta mikä on kuvitelmaa ja mikä ei.
Mut jos joku osais kertoa tollasten oireiden perimmäiset syyt niin olis kiva
Sepä siinä onkin, kun ei tiedä onko kyseessä esm. huono itsetunto. Että pitäisikö huolestua vai ei. Mä taas luulen, ettei Maijasta oikeasti puhuta pahaa. Nuo ihmiset on puoli-tuntemattomia. En mitenkään usko, että eri pöytäryhmittymät mm. jatkuvasti mainitsisivat hänet omissa keskusteluissaan, varsinkaan semmoisessa yhteisessä paikassa kuin ruokala. Myös oma mieliala vaikuttaa noihin luuloihin. Tosin joskus vuosia sitten on eristetty jostain porukasta ulkopuolelle.
no sen ainakin omalta kohdaltani tiedän että huono itsetunto vaikuttaa tuohon(kun ei ole varma itsestään niin tarkkailee peloissaan ympäristön reagointia itseensä) ja tuo taas toisaalta vaikuttaa itsetuntoon huonontavasti, eli se on noidankehä
mutta sitä syytä josta se noidankehä on lähtenyt, en tiedä....
skitso. Se tuossa pahinta onkin että kuvittelee ja luulottelee olemattomia. Ikäänkuin vainoharhainen. Joku lievä lääkitys voisi auttaa niin Maijalla menisi paremmin. Ei toi ihan normaalia ole eikä huono itsetunto tollasta yksinään aiheuta. Monillakin voi olla huono itsetunto mutta siitä huolimatta todellisuudentaju tallella.
Sitä olen just miettinyt, että missä menee se raja? Varmaan kaikilla ihmisillä on välillä vääriä luuloja, mutta missä menee raja siihen, milloin todellisuudentaju oikeasti häiriintynyt?
Pelkään, että Maija aiheuttaa vielä itselleen hallaa epäluuloisella käytöksellään. Maijalla siis on lääkitys ja käy myös terapiassa. Voiko lääke aiheuttaa epäluuloja?