Muistatteko Herra Potterin, hän oli se ilkeä itsemurhaan kiusaaja elokuvassa "Ihmeellinen elämä", hänestä oli vuosien saatossa kehittynyt varsinainen itsemurhaankiusaaja-nero. Hän oli niin taitava kiusaamisessa, että kykeni kiusaamaan vieläpä joulun alla kylän kivoimman miehen itsemurhaan. Hänen on täytynyt harrastaa itsemurhaan kiusaamista runsaasti jo yliopisto-opiskelija aikoinaan, ei hänestä muuten noin taitavaa olisi tullut. Nykyiset gang stalkerit eivät kykenisi varmaankaan vastaavaan suoritukseen isollakaan joukolla. Nämä elokuvan hahmot perustuvat varmaankin osittain todellisuuteen, joten on olettavaa, että jo joskus 1900-luvun alkupuolella ihmisiä kiusattiin itsemurhaan harrastuksen omaisesti. Herra Potterista tämä itsemurhaan kiusaaminen harrastuksena oli erittäin hauskaa ja hän teki sen tavalla, joka osoitti, että hän oli aiemmin kiusannut paljon ihmisiä itsemurhiin: hän yksinkertaisesti "pakotti" päähenkilön tekemään itsemurhan.
Mten voimme taistella näitä ilkeitä kiusaajia vastaan, jotka kiusaavat hupina ihan mukaviakin ihmisiä itsemurhiin?
Yksinkertaisesti siten, että emme ole heidän kanssaan missään tekemisissä, ei tuolaisia ihmisiä ole pakko tavata missään eikä koskaan.
Mten voimme taistella näitä ilkeitä kiusaajia vastaan, jotka kiusaavat hupina ihan mukaviakin ihmisiä itsemurhiin?
Yksinkertaisesti siten, että emme ole heidän kanssaan missään tekemisissä, ei tuolaisia ihmisiä ole pakko tavata missään eikä koskaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikäpä sieltä pompahtikaan ruudulleni, ellei Norjanheinän lempilaulu!
Norjanheinä, täytyy sanoa, että pidän sinusta. Olet omalaatuinen nettikirjoittelija. Ja omalaatuisuus on tietenkin periaatteessa hyvä asia.
Oikeassa olet: kiusaajien kanssa ei kannata olla missään tekemisissä jos sen vain voi välttää.
"Oikeassa olet: kiusaajien kanssa ei kannata olla missään tekemisissä jos sen vain voi välttää."
Välttäminen on vaikeaa, jos kyseessä on isompi joukko, joka ei erotu massasta.
Vaikka nyt ehkä, ehkä hieman vainoharhaisilla vesillä liikummekin, ei kiusaaminen tietenkään ole mielikuvituksen tuotetta vaan todellisuutta niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa.
SiksiKIN ystävät ovat elintärkeitä - ihmiset jotka tuntevat sinut ja tietävät kuka olet. Ihmiset jotka ymmärtävät sinun näkökantasi ja ovat sinun puolellasi.
Eli tästä pääsemme taas siihen, että varsinainen ongelma on yksinäisyys. Yksinäistä ihmistä voi monissa tilanteissa olla helppo kiusata. Kahden kiusaaminen on jo kokonaan toinen juttu, ja kahdenkymmenen kiusaaminen liki mahdotonta.
Kun muistelen kouluaikoja, niin harvinaisen paljon juuri omaan kouluumme sattui varsinaisia "kusipäitä" (asiaton termi, mutta kuvaava), oikein sai hämmästellä että miten paljon tyhmyyttä pieneen kuntaan mahtuu...! Myöhemmin vaihdoin koulua ja olen sittemmin opiskellut isommalla paikkakunnalla, silti en ole törmännyt yhtä ahdasmielisiin ihmisiin kuin lapsuuteni kotikaupungissa. Toivottavasti kukaan ei päätynyt heidän takiaan radikaaleihin tekoihin, kuten itselleni meinasi käydä.
Kaupungeissa on suhteessa ihan saman verran niitä kuin pikkukylissä. Pienessä yhteisössä kokonaisuus tulee vain selvemmin julki. Isossa yhteisössä, kuten kaupungeissa, on vaikeaa saada ihan kaikkia mukaan kiusaamaan.