Mulla on nyt sellainen ongelma, johon tarvitsisin vinkkejä. Eli siis perjantaina 13.2. menin isolla porukalla juomaan ja sitä tulikin sitte juotua tuonne sunnuntai aamutunneille asti. Ja melkoisen paljon kokooni nähden. Olen siis 17-vuotias ja painan alle 50kg. En oksentanut kertaakaan, mutta en tosiaan muista kaikkea viikonlopusta. No, sunnuntaina olin sitten edelleen kännissä. Ja varmaan maanantainakin, ainakin siltä tuntui. Sillon ei ruoka maistunut oikein yhtään. Tai sitten se oli krapulaa. Niin ja koko viikonlopun aikana en oikein hirveemmin syönyt, join vaan. Vielä eilenkin oli aamusta hassu olo, semmonen virkeä, mutta sitten alkoi väsyttämään hirveästi. Ja jotenkin vielä nytkin tänään on semmonen olo ettei oikein ole ihan järjissään. Väsyttää, paleltaa, tärisyttää ja muuta.
Niin onko tämä nyt ihan normaalia että maksani polttaa alkoholia näin hitaasti ja millon menee ohi? Lääkkeitä olen jokapäivä syönyt, koska minulla on sellainen sydämen sykettä hidastava beetasalpaaja-lääkitys, buranan taisin myös maanantaina ottaa. Onkohan näillä vaikutusta asiaan?
Kovin usein en siis ryyppää, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa vaan. Ja koskaan ei ole mitään kummempaa krapulaa ollut.
Tarvitsisin pikaisesti vinkkejä!
Niin onko tämä nyt ihan normaalia että maksani polttaa alkoholia näin hitaasti ja millon menee ohi? Lääkkeitä olen jokapäivä syönyt, koska minulla on sellainen sydämen sykettä hidastava beetasalpaaja-lääkitys, buranan taisin myös maanantaina ottaa. Onkohan näillä vaikutusta asiaan?
Kovin usein en siis ryyppää, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa vaan. Ja koskaan ei ole mitään kummempaa krapulaa ollut.
Tarvitsisin pikaisesti vinkkejä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Harjoituksen puutetta. Krapulaan kannattaa nauttia sopiva annos olutta. Sillä se kanuuna lähtee!
paskanmarjat ei auta aina sopivat annokset olutta...
...nimim. tenu-keppi jo sanoi, harjoitus tekee mestarin. Olet vielä nuori ja sinulla on ihan hyvä alku. Kyllä sinusta voi hyvinkin tulla oikea alkoholisti. Ei edes tuo kevyt paino ole sille esteenä. Jos väsyttää ja paleltaa tms. niin se vaan tarkoittaa sitä, että pitäisi jostain etsiä juotavaa. Vaikka muutama tölkki olutta aluksi. Voi olla, että opit jo ennen aikuisikää. Joku on myös huomannut, ettei alkoholisoituminen sovi hänelle ja lopettanut kokeilun alkuunsa. Minä kokeilin kolmekymmentä vuotta ja jotenkin jo opinkin, mutta sitten loppui kiinnostus harjoitteluun ja lopetin 2 vuotta sitten....
Hmm, taisitte kyllä nyt ymmärtää väärin. Ei mulla tässä oo tarkotuksena miksikään alkoholistiksi ruveta, aattelin vaan laittaa tänne palstalle jos te alkoholiongelmaiset antaisitte vinkkejä. Haluan vaan tämän krapulaolon pois!
..tuota voihan se olla , että on vaikka flunssa tulossa:) Krapulahan hoidetaan oluella, mutta mahdollinen....joku tuollainen virus tai muu pöpö vaatii eri lääkityksen....Kyllä sinä siitä selviät:)
Muutaman päivän ryypytyksestä tavanomaiset oireet. Ryyppää 2 viikkoa niin sitten tuleekin jo toiset oireet ja niitä ei voi verratakaan nyt kokemiisi.
Aika parantaa.
Kuinka kauheita oireita tulee kahden viikon juomaputkesta, kun on juonut pullon terävää päivässä ja vielä oluita päälle? Henki ainakin vielä pihisee ja rintaan koskee. Kävely on köpöttämistä, mutta huomenna taas hakemaan viinaa kapakan kautta.
Täällä. Kerran kokenut kahden päivän ryyppäämisen jälkeen, sama ikäkin, itse asiassa kaikki samat ongelmat. Varmaan johtuu kun ei oo kahta päivää putkeen ennen juonu. Ja nyt taas näköjään uudestaan. Jos alkais noudattamaan noita vinkkejä "Beroccaa ja litra vettä ennekun menee nukkumaan" "Aamulla buranaa ja hulluna vettä" "Lihalientä päivällä" yms. nii ehkä nää helpottaa, ja kokemuksen kautta varmasti. Sullakin menny jo varmasti ohi. Nii ja onhan tällanen yksilöllistä.
Oikeen 2 päivää juotu? Hyvät fiilikset alkaa vasta kun on vedetty 2 viikkoa ja pääsee kunnon flow tilaan!