Muijani & Bi-miehen kanssa

sängyssä

Tuon edellisen luettuani, päätin minäkin kantaa korteni kekoon....

Näin se tapahtui.

Vaimollani ja minulla oli miesystävä yöllä,

Vaimoni Irja on vähintään sanottuna todella nautinnollinen nainen. Minä itse (Juha) en ole suinkaan vähemmän kiihkoinen. Olemme jo lähempänä viittäkymppiä, mutta siitä huolimatta keksimme lähes joka päivä mitä erikoisempia seksijuttuja. Seksielämämme jopa jaamme joskus muutamien ystävien kanssa. Itse olen usein vain sivusta seuraajana, kun vaimoni saa nautiskella oikein olan takaa.

Keskustelimme usein, kuinka ihanaa se saattaisi olla jos saisimme jonkun kaverin mukaan leikkeihimme. Se oli kuitenkin useimmiten ainoastaan fantasioita, millä itseämme kiihdytimme ja kerroimme toisillemme iltasatuja. Sitten päätimme, että laitetaan ilmoitus Kalle lehteen ja ei kauankaan julkaisun jälkeen saimme aika runsaasti vastauksia.

Vaimoni oli todella aika kuumana lukiessaan kaikkia vastauksia mitä meille oli tullut. Hän jopa haki dildonsa makuuhuoneesta ja hieroi sillä itseään lukiessaan niitä toinen toistaan kiihottavimpia kirjeitä mitä seksin nälkäiset miehet ja naiset olivat hänelle kirjoittaneet. (ilmoitus oli nimittäin nänen nimellään).

Lopulta päädyimme erääseen kaveriin jolla vaikutti olevan vähän kokemusta, mutta myös hiukan sellaiselle bi-alueelle.
Koska työni vuoksi usein olin Tampereella, sovimme, että tapaisimme Ilves hotellissa. Se oli sellainen kansainvälinen paikka ja siellä oli helppo sulautua asiakkaiden kanssa samassa hississä huoneeseen.

Tapasimme hänet sopimuksen mukaan ravintolan baarissa. Antti (se oli hänen nimensä), oli heti alusta alkaen todella kiinnostunut vaimostani. Hän istuutui muitta mutkitta hänen viereensä ja esitteli joitakin valokuvia hänelle, mitkä sain nähdä vasta myöhemmin. Näin vaimoni ilmeestä, että tässä oli juuri hän jota olimme etsineet. Otimme muutaman paukun ja ehdotin että siirrymme muutaman sadan metrin päässä olevaan ravintola Hämeen Siltaan. Sinne olin jo varannut pöydän ikkunan luota mistä meillä oli hyvä näköala myös hotellimme suuntaan.

Antti ja vaimoni vetivät heti suoraan tanssilattialle ja tunsin outoa mustasukkaisuuden sekoittamaa kiihkoa nähdessäni Antin vetävän vaimoani lattialla aivan kuin liimattuina yhteen. Tunsin kullini kiihkosta sykkivän ajatellessani mitä tuleman pitää. Ilta kului nopeasti parilla viinipullolla täydennetyn aterian avulla. Tanssimme vielä vähän ja siirryimme takaisin hotelliimme. Nyt emme enää tuhlanneet aikaa, vaan hissillä suoraan ylös ja huoneeseen. Kaadoin samppanjaa meille kaikille ja nostimme lasit skoolaten odostusten täyttymisen kunniaksi. Antti ja Irja istuivat sohvalle vierekkäin ja itse sanoin tarvitsevani käydä helpotuksessa.
Tullessani takaisin, oli vieraamme jo täydessä työssä vaimoni kimpussa. Hänen kätensä hamuilivat vaimoni sääriä ja sukan reunaa ja sieltä edelleen hyväilemään pikkuhousun päältä vaimoni tosi kosteaa vakoa, (kuten hän myöhemmin minulle kertoi). Näin vaimoni katseesta, että tämä oli jotain, mistä hän oli haaveillut jo kauan.


Pian ei vaimollani enää ollut yllään muuta kuin alusasut, (hyvin seksikkäät sellaiset). Vieras oli saanut paitansa pois ja vaimoni availi jo hänen housujensa vyötä ja vetoketjua. Olin vähän kateellinen, sillä etumuksen pullotuksesta päätellen, kaverilla oli aika mahtava mela.

Aivan oikein. Kun Irja oli saanut hänet astumaan ulos housuistaan, Irja suorastaan hyväili hänen Björn Borg boxerinsa pois ja niistä pulpahti jo pystyssä oleva mahtavin kulli, mitä olin aikoihin nähnyt. Vaimoni oli hetkessä polvillaan ja alkoi työskentelemään kullin kanssa. Minusta tuntui, että hänen sormensa ainoastaan juuri ja juuri ylsivät sen aseen ympäri. Näin kuinka huulipunaa jäi kullin varteen, mutta se katosi samalla kun Irja vei sitä syvemmälle ja syvemmälle nieluunsa. Antti heilutti peppuaan imemisen tahdissa. Samassa hän hetkeksi jäykistyi. Ensin luulin hänen jo saavan, mutta sitten näin kuinka oma kultani oli työntänyt sormensa Antin peppuun ja nai sitä edestakaisin samalla kun hän imi.

Itse istuin nojatuolissa jo itsekin alasti runkaten edessäni olevan näyn vuoksi.. Kullini seisoi niin, että sitä oikein särki. Nyt pariskunta lähes kaatui parisängylle ja vaimoni vinkkasi minua tulemaan mukaan. He olivat poikittain vuoteella, niin, että Antin pää oli lähes vuoteen ulkopuolella. Menin hänen viereensä pitäen seisovaa kyrpääni toisella kädellä aikoen viedä sen Antin imettäväksi. En kuitenkaan ehtinyt tehdä sitä, sillä Antti otti jo kiihkeästi siitä kiinni ja imaisi sen nieluunsa. Tunsin kyrpäni sykkivän Antin nielussa. Samalla seurasin Irjan työtä Antin kyrvän parissa ja näin Irjan silmistä hänen pitävän tästä valtavasti. Nyt minusta alkoi jo tuntua hyvältä ja lähes samaan aikaan, kun minä syöksin spermani Antin nieluun, laski hän nesteensä Irja suuhun. Makasimme huohottaen vuoteella ja Irja suuteli minua spermaisilla huulillaan suoraan suuhun. Tunsin ensin tutun suolaisen maun, olihan Irja nuolettanut minulla pillunsa usein puhtaaksi panon jälkeen, siispä sperman maku ei minulle ollut suinkaan outo. Vieraamme siirtyi viereemme ja antoi puolestaan minulle kullinsa imettäväksi. Se oli jo vähän löysä purkautumisen jälkeen, mutta tunsin pian kasvavan suussani. Ja kun se oli taas mitassaan, Irja veti hänet päälleen tietäen saavansa pitkän nainnin, missä ei nesteet lentele liian aikaisin.

Näin hänen todella nauttivan. Pelkäsin, että naapurissakin kuullaan hänen nautinnon ulinansa. He pitivät naintia ainakin kolme varttia vaihtaen useisiin eri asentoihin. Nyt he olivat jo kuitenkin aika lopussa ja samassa he saivatkin samanaikaisen orgasmin, mikä tärisytti heitä molempia, niin, että luulin sängyn särkyvän. Makasimme vuoteella vielä jonkun aikaa. Vaimoni oli välissämme, mutta kierähti pois siitä vessaan ja olimme Antin kanssa kahden. Hyväilimme siinä toistemme kulleja ja kun olimme saaneet ne taas seisomaan huomasin kuinka Irja otti meistä valokuvia. Sitten hän tuli Antin luo ja rasvasi öljyllä hänen anuksensa nyökäten minulle käymään päälle. Niinpä Antti nosti jalkansa minun olkapäille ja työnnyin Antin tiukkaan perseeseen ja aloin raivokkaan naimisen. Samalla Irja alkoi työntämään valtavaa sauvaansa minun perään. Kun sauva oli pohjassa, hän otti meistä vielä muutamia valokuvia joita katselemalla usein myöhemmin yhdessä nautiskelimme seksistä, kuvitellen taas uutta sänkykaveria mukaamme.

Antti nosteli persettään naimisen tahdissa ja aikani nussittuani sain lopulta minäkin laskea vellini Antin uumeniin.
Nyt olimme jo aika väsyneitä. ja kävimme levolle. Irja välissämme huoaten nautinnosta. Aamulla heräsin siihen kun Antti ja Irja naivat vieressäni ja yhdyin tietenkin leikkiin. Emme edes menneet aamiaiselle, vaan jatkoimme vuoteessa pitkän tovin. Hauskinta asiassa oli, kun ovelle koputettiin ja melkein samassa se aukaistiin. Oli katsomisen arvoinen ilme siivoojalla, kun hän huomasi mitä teimme. Anteeksi pyydellen hän kuitenkin nopeasti vetäytyi pois sulkien oven. Purskahdimme nauruun ja aloimme sitten koota kamppeitamme. Ensin suihkuun, mutta vielä yhdessä Antin kanssa tyydytimme Irjan vielä kertaalleen käsin ja sauvan avulla, sekä vähän kielellä. Irja sanoi pillunsa olevan niin turvonnut, että olisi varmaan vaikeaa käydä kusella.

Hyvästelimme vieraamme ja sovimme uudesta tapaamisesta. Irja lupautui hänen mukaansa eräälle matkalle ruotsiin, mistä siitäkin voisi kertoa mahtavan jutun. Tutustuimme myös Antin vaimoon, mutta hän ei koskaan saanut tietää mitä touhusimme. Kerran Antti esitteli minut sisarelleen ja se johti sitten myös sänkyynkin, jolloin vaimoni rakasteli myös hänen kanssaan, mutta sitä en tässä ala erikseen kertomaan. Joskus myöhemmin ehkä. Nyt meillä on valtava määrä kuvia Antin ja Irjan nainneista, sekä muutama videon pätkäkin. Kyllä nautiskelua riittää, kun niitä Irjan kanssa yhdessä iltaisin katselemme.

2

8825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sunny=)

      kerro niistä muista nainneista joidenkin kanssa!! Tuo oli kiihottava ja TOOOOSI hyvä. =)

    • Kivaa

      Mukavasti soljuva tarina. Oletteko kirjoitelleet muitakin bi-henkisiä tarinoita. Anna kuulua, lukisin mielelläni. Jatko tarinat olisi kivoja, voisi ehdotella juonta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe