jos kirjoittaisin sen kaiken tähän
Sinusta ei olisi lukijaksi
ethän pysty edes kuulemaan
kun olen yrittänyt kertoa ne ääneen
kaikki lausumasi sanat ja lauseet
niin kuin paperi sormeen
ovat viiltäneet sieluani
yhtä kivuliaasti
tarvitsisin ravintoa
en myrkyttäjää tunteilleni
avaajaa
en sulkijaa kuorelleni
minusta on otettu puhe
riistetty itkemisen taito
peilikin on jo vihollinen
mikä helvetti minä oikein olen ?
meri valittaa
jää ujeltaa yli usvaisten ulapoiden
se laulaa ikääväni elämään
uudestisyntymiseen
tiedän
että sydämessäsi on paljon kultaa
rakkauskin
mutta se on kätketty tummin hunnuin
tai sitten
olen sokeutunut kaikelle sille
Sinusta ei olisi lukijaksi
ethän pysty edes kuulemaan
kun olen yrittänyt kertoa ne ääneen
kaikki lausumasi sanat ja lauseet
niin kuin paperi sormeen
ovat viiltäneet sieluani
yhtä kivuliaasti
tarvitsisin ravintoa
en myrkyttäjää tunteilleni
avaajaa
en sulkijaa kuorelleni
minusta on otettu puhe
riistetty itkemisen taito
peilikin on jo vihollinen
mikä helvetti minä oikein olen ?
meri valittaa
jää ujeltaa yli usvaisten ulapoiden
se laulaa ikääväni elämään
uudestisyntymiseen
tiedän
että sydämessäsi on paljon kultaa
rakkauskin
mutta se on kätketty tummin hunnuin
tai sitten
olen sokeutunut kaikelle sille
Vastaukset 18
Vanhimmat
miten aitoa tekstiä sinä kirjoitat! Ihan kuin olisi kuunnellut jonkun suusta suoraan.Kirjoituksestasi löytyy vähän katkeruutta ja kuitenkin toivoa kaiken sen alla.Loistavaa ystäväni,loistavaa,kyyneliin saakka.
vastailen, kun olen ollut liikenteessä tänään.
Onhan siinä varmaan katkeruuttakin, en kiellä.
Ja sitä toivoa yritän aina kaikesta huolimatta
pitää yllä, vaikka se toisinaan onkin melkoisen
vaikeaa.
Lämmin kiitos Jojo, kun kirjoitit ajatuksesi ru-
nostani.
...parisuhteessa,
toinen ei kuuntele ja eikä välitä lainkaan
kun turhautumistasi purat
itket sitä ääneen
ja sydän kipua kovempaa
kokoajan enemmän tuntee.
rakkaus elää pelkkänä sanana
mutta ei tunnu ja väreile iholla.
muutoksen tuulet hyväilee
mutta pystyykö sille heittäytymään
kaikelle uudelle antautumaan.
vakavan koskettava tämä on ja yhden hymyn
tuovan kohdan hoksasin sentään
että "peilikin on jo vihollinen"-tyypillistä
komeille rouville.
ei näin pahan olon tekstiä olekkaan tullut
pitkään aikaan luettua sinulta.
silti jotenkin tuntuu että tämä on tullut
suodattimen läpi-kultaisen sydämesi ja ilman
sitä tekstisi olisi ollut vieläkin koskettavampi,
luulisin.
hyvä upea linda!!!
kaiketi tämä elo. Ehkä olin turhankin avoin tässä
runossani, mutta toisaalta - miksi pitäisi
piilottaa tunteitaan ?
Kaipa sitä rakkautta jollakin asteikolla on edel-
leen olemassa, en tiedä. Joskus vaan sitä on niin
epätoivoinen kaiken keskellä, että epävarmuus lie
ainoa vaate päällä.
Se peili, se on oikeasti vihollinen näinä apeu-
den hetkinä. Ei siinä ollut kirjoitettaessa huu-
morista pienintäkään tietoa. Mut ei se mitään,
jos se Sinua hymyilyttikin, minuakin ehkä juuri
nyt.
Hitto kun oletkin taas oikeassa
' silti jotenkin tuntuu että tämä on tullut
suodattimen läpi '
koska suodatin minä :D
Kiitos Sinulle uskollinen ystäväni, joka seuraat
minua tännekin.
Tämä sopii hyvin väri väriin.
"Kalvava hellittämätön tuska
sielussasi tai ruumiissasi
vuorokaudesta toiseen jäytäen,
oletko kokenut sen?
Kuinka eilinen, joka oli kurjaa
kurjempi,
tänään kangastaa autuutena
kunnes tunnet olevasi
kuin suljettuna tyrmään
tuskasi kanssa kahden,
sysättynä jysähtelemään
alas jykeviä portaita
jotka rusikoivat luusi
ja sisikuntasi;
ponnistelet - pudotaksesi jälleen
- ja huutoosi vastaa vain
holvin kaiku
ja portaiden alapäästä
alkaa mullan haju tunkeutua
sieraimiisi?
Oletko kokenut sen?
Katkeruutesi ja epätoivosi
sinkoat maailmalle ja
halpamaiselle Kohtalollesi
päin silmiä,
mutta mitä ne sinusta välittävät?
Ja silloin puhkeat itsesääliin
ja hukutat itsesi siihen,
piehtaroit siinä.
Kunnes pakokauhun mentyä
alat tottua
väistämättömään seuralaiseesi
etkä viikkoen jälkeen
enää pelkääkään häntä niin.
Ja kun vielä kuluu aikaa,
alat huomata että monet
noista portaista
olivat sinun rakentamiasi:
tärkeyttä, itsekkyyttä ja
maailman turhuutta.
Ja jonakin päivänä, jolloin
seuralaisesi hetkeksi antaa
sinulle rauhan, alat etsiä
kaikelle selitystä:
Etsit kuin valonheitin syksyisellä
yötaivaalla ja lopulta
kuvittelet näkeväsi
ylhäällä valon.
Mutta onko se vain
oman heittimesi valolaikka
holvikaton hämärässä?
- Huomaat miettiväsi Hellaakosken tavoin:
"sinäkö loit mun vai Sinut
ihmisen kaipuu?"
Parantavaa lähdettä odotellessasi sanon, että piilotettu luovii kauniina kuvina, vakavina unina, kipuna kiivaana, suruna sielussain, WOW ;)
miten onkaan niin osuvaa tekstiä minuun, ja
samalla kulkee kuin käsi kädessä runoni kanssa.
Olen minä kokenut sen tuskan sielussa ja ruumiis-
sani, olen. Sen eilisen ja tämänkin päivän, jotka
molemmat oli ihan yhtä raskaita
Mistäköhän minä vaan sen autuuden mahtaisin löy-
tää, kun olen niin kadoksissa päivästä toiseen ?
Ponnistelen ja ponnistelen todellakin pudotakseni
jälleen, niin kuin tekstikin kertoo - eli olen
kokenut.
Kohtalo on ollut minulle suorastaan pirullinen,
miksi aina minulle kysyn itseltäni. Mutta täysin
turhaa heittää ilmaan kysymyksiä, joihin ei voi
yksinkertaisesti saada keneltäkään vastausta, ei
ainakaan Kohtalolta.
Joka ainoa säe on NIIN minua, niin minua kuin
olla ja voi. Huokaan ja ihmettelen, miksi en ole
löytänyt omaan runooni noin paljon syvyyttä.
Mutta turhapa sitäkin on mietiskellä, siinä tuo
kuitenkin on - osana minua ja aatoksia, tuntemuk-
siani.
Tuhatsata kiitosta Sinulle Ilolias, on aina ilo
lukea Sinua ja viisaita ajatuksiasi. Niitä ehti
jo itse asiassa olla ikävä.
Ja wow itsellesi :D
Moi linda.
Jessus mikä purkaus.
Siinä oli kaikki, tuska , elämisen kirjo. Kaikkea muuta, verevän vahvasti kirjoitettu. tummutta huokuva RUNO..
Pidin kovasti
kiitos ...
joo, niin taisi olla - aikamoinen purkaus. Mutta
kun se kerran halusi tulla kirjoitetuksi, niin
pitihän se tehdä.
Aikas hienoilla adjektiiveilla kommentoit, kiitos
paljon kokonaisuudesta.
Mahtava!
moon sanaton.
Kiitos !
sieluun koskee tässä runossa.
Avuttomuus, neuvottomuus, epävarmuus minulle päällimmäisinä asioina tulee mieleen.
Ei mitään helppoja tunteita käsiteltäviksi, mutta tässä, kuten aikaisemmin lukemissani "synkähköissä" runoissasi on vaan mukana se toivo ja usko...
Kyllä olet taitava kuvaamaan näitäkin asioita...:-)
ja osin kyllä koskee vieläkin, vaikka onkin vä-
hän helpompaa.
Miten kummassa löydätkin aina sellaista
sanottavaa, etten yksinkertaisesti meinaa löytää
sanoja joilla vastata.
Ei ole helppoja tunteita, ei.
Taidosta en tiedä, mutta sielu ja sydän puhui.
Kiitos Pups !
On selvästi runosi aiheena.
Kukaan ei osaa vastata tekemiisi kysymyksiin sinua paremmin, kukaan ei voi tuntea sinun tuntoja sinua paremmin.
Se että sälytät omaa tuskaasi toisen harteille ei ehkä tunnu toisesta reilulta, vaikka oletkin varma että juuri se toinen on tuon taakan sinulle lastannut, mutta loppujen lopuksi onko? minä en usko ja oletan että kun mietit asiaa huomaat missä se taakkakasi muuttui.
Kuten taas huomaat sait minut ajattelemaan.
siis hyvä on runosi.
olet ymmärtänyt aivan oikein, itsensä
kohtaamisestahan tässä oli kyse. Kaikkine heik-
kouksineen ja epävarmuuksineen.
Tiedänhän minä, ettei kukaan muu voi vastata eikä
tuntea tuntojani. En välttämättä sälytä sitä tus-
kaa toisen harteille tietoisesti, mutta saattaa
se silti vieriä sinne. Vaikeaa on sanoa, onko
toinen se lastaaja, vai koko hemmetin elämä.
Mielestäni olen onnistunut ainakin jotenkin,
jos runo saa lukijan ajattelemaan.
Kiitos pohdiskelevasta palautteestasi, vaikka
kovin myöhässä tässä kuljenkin vastaamassa.
Joskus se voi kätkeytyä tummien pilvien taa.
Joskus hopeisiin käärepapereihin.
Joskus suljettuihin sydämiin.
Joskus arjen harmauteen.
Mutta se lentää aina herkin perhosensiivin.
Kerppuli
Elämä on vaikeaa ja rakkaus,todella vaikeaa.
Monilla miehillä on ongelmia, ilmaista tunteitaan.
Jotenkin naisen ja miehen ajatusmaailma on aivan erilainen.Harva mies huomaa,sitä tuskaa,mikä on naisen sydämessä.Pitäisi oikein ravistella ja sanoa: Näetkö minua,huomaatko yksinäisyyteni,
tunnetko loukanneeksi minua.Voi olla,ettei siltikään tietäisi ,mistä on kysymys.. Oli hyvä runo..On hienoa,että pystyt kirjoittamaan runoissa,kaiken sen tuskan,mikä sydämessäsi on.
Minä,näin iäkkäänä,sanoisin,että meissä on paljon voimaa selvitä,kaikista vaikeuksista,mitä elämä tuo.Toivoa on aina.. Voimia ja iloa tähän päivään..Kiitos runostasi,se oli oikein hyvä!
t.Irkku
Miten kaunis palaute Sinulta - kiitos !
ja miellyttävää oli löytää Sinut runoni sisältä.
Useinmiten olen kirjoittanut nämä tummat runoni
tälä puolellla moll-nicilläni, tässä tapahtui oi-
keastaan työtapaturma jos niin voi sanoa.
Puhut eämänkokemuksella.
Täytyy myöntää myöskin se, että tämä runo oli
sielun tuskaa kirjoittaessa, nyt on taas helpompi
hengittää. Elämä on yhtä vuoristorataa, ylös-alas
liikettä. Mutta uskon myös vakaasti siihen, että
nainen kestää paljon paremmin nämä sydämen kivut-
kin kuin mies, meidät on Luoja luonut kestäjiksi.
Sitä voimaa ja kestämistä juuri, mihin viittasit.
Lämmin kiitos pallautteesta, joka oli todella
lukemisen arvoinen alusta loppuun, niin kuin tie-
tysti kaikki muutkin. Mutta pohdiskelu aina runon
äärellä on minulle jonkinlainen voitto.