Suuria lukuja

http://www.tekniikanmaailma.fi/uutiset/gm-vahentaa-automerkkejaan

"Yhtiön eriyttämisen myötä neuvotellaan lisärahoituksesta Ruotsin valtion kanssa, joka ilmoittanut olevansa valmis takaamaan Saabille 500 miljardin euron lainan. Ruotsin valtio ei kuitenkaan halua ottaa yhtiötä omistukseensa."

Siis 500 miljardia? Eikö toimittaja osaa lainkaan hahmottaa suuria lukuja? Se tarkoittaisi puolta miljoonaa per viime vuonna valmistettu auto. Aika avokätistä.
4198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

500 miljardia on niin huikea summa että tuskin on totta.
Suomen valtion budjettikin on vain 60-70 miljardia euroa.

Äänestä
  • General Motorsin omistama ruotsalainen autovalmistaja Saab on hakenut yrityssaneeraukseen.

    Saabin hallitus päätti hakemuksen jättämisestä aamulla, kertoo Ruotsin radio. Saab on vahvistanut tiedon.

    Saabin toimitusjohtaja vakuuttaa yhtiön tarkastelevan edelleen kaikkia rahoitusmahdollisuuksia toiminnan jatkamiseksi. Rahoittajiksi etsitään sekä julkisia että yksityisiä sijoittajia.

    Yhtiöstä kerrotaan, että asiasta tiedotetaan myöhemmin iltapäivällä.

    Saab kertoo toimintansa jatkuvan yrityssaneerauksen aikana normaalisti. Yrityssaneeraus merkitsisi sitä, että Saab ei enää maksaisi vanhoja velkojaan. Jopa 75 prosenttia näistä pyyhittäisiin pois.

    Ruotsalaisten alihankkijayritysten etujärjestön mukaan Saab on velkaa alihankkijoilleen lähes 150 miljoonaa euroa.

    Läntisen Ruotsin elinkeinoelämän edustajat vetosivat tänään perjantaina Ruotsin hallitukseen Saabin puolesta. Esimerkiksi Fordin omistamassa Volvossa ja kuormuriyhtiö AB Volvossa pelätään, että Saabin kaatuminen heikentäisi ratkaisevasti Ruotsin koko ajoneuvoklusteria.

    Äänestä

ei ole ollut enää vuosiin uskottava lehti muutenkaan.
Mutta kyllähän sielläkin pitäisi tietää, että nollien määrä merkitsee jotain.

Äänestä

autolehti, elä perkele eppäile !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huumoria kirjoitti:

http://www.tekniikanmaailma.fi/uutiset/gm-vahentaa-automerkkejaan

"Yhtiön eriyttämisen myötä neuvotellaan lisärahoituksesta Ruotsin valtion kanssa, joka ilmoittanut olevansa valmis takaamaan Saabille 500 miljardin euron lainan. Ruotsin valtio ei kuitenkaan halua ottaa yhtiötä omistukseensa."

Siis 500 miljardia? Eikö toimittaja osaa lainkaan hahmottaa suuria lukuja? Se tarkoittaisi puolta miljoonaa per viime vuonna valmistettu auto. Aika avokätistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu